Israelin toimet vieneet siltä uskottavuuden

”Suomi näyttäisi liittoutuvan tuhovoimien kanssa heti kun tilaisuus tarjoutuu.”

Jan Nybondas

Ainut maa Euroopassa jossa kansanedustajat näkyvästi tuomitsevat palestiinalaisten joukkomurhan on Irlanti. Se johtuu siitä, että irlantilaisilla on vuosisatojen kokemus siitä, millaista on elää imperiumin saappaankoron alla.

Monessa Euroopan maassa on kuitenkin järjestetty suuria mielenosoituksia palestiinalaisten puolesta. Suomessa on, ja valitettavasti odotetusti, varsin vaatimattomat mielenilmaukset nähty ja nekin kenties lähinnä maahanmuuttajien toimesta. Kyynisyys ja kylmäkiskoisuus ei ole Suomessa uutta, tässä tapauksessa se vain esittäytyy entistäkin rumempana.

Maailmalla asiat ovat toisin. Israelin toimet ovat vieneet siltä viimeisetkin uskottavuuden rippeet. Globaali etelä kääntää roistovaltiolle selkänsä ja alulle pantu lähentyminen Lähi-Idän öljyruhtinaisiin loppuu.

Näin karmean asian johdosta on jonkun kiittäminen mielipiteestään hieman ristiriitaista mutta kuitenkin: Katsokaa YouTubessa Middle East Eye -kanavaa missä Jordanian kuningatar Rania puhuu: Siinä oikea kuningatar: suoraan, totuudellisesti ja rohkeasti, siinä opittavaa kaikille valtiopäämiehille.

Suomi vaikenee palestiinalaisten tuhoamisesta kuten vaikeni myös juutalaisten tuhoamisesta Saksan toimesta. Suomi näyttäisi liittoutuvan tuhovoimien kanssa heti kun tilaisuus tarjoutuu. Suomi tiesi juutalaisten tuhoamisesta dokumentoidusti viimeistään Himmlerin Suomen vierailun jälkeen koska Ryti mainitsee asiasta päiväkirjoissaan mutta luultavasti paljon aiemmin.

Ja niille jotka eivät ”usko” että juutalaisia tuhottiin mainittakoon, että Albert Speer mainitsee luvun viisi miljoonaa muistelmissaan. Speer oli Hitlerin lähimpiä avustajia vaikkakaan ei kuten Himmler ollut tuhosta vastaavana. Brittihistorioitsija David Irvingin myyräntyö on näköjään ollut tehokasta, niin paljon on näitä kiistäjiä. Pitää muistaa, että merkittävin tuhoaminen ei tapahtunut Saksassa vaan Itä-Euroopassa ja Venäjällä.

Speerin mukaan Hitler vahvisti julkisesti tuhosuunnitelman jo v. 1939 syksyllä ja mitä huonommin idän sodanretki menestyi sitä vimmatummin tappaminen tapahtui. Mukana olivat Ukrainan banderistit, nämä joiden jälkeläisistä on tullut Suomen uusia aatetovereita jopa siinä määrin, että Suomen pääministeri Sanna Marin kunnioitti heidän hautajaisiaan läsnäolollaan.

2 kommenttia julkaisuun “Israelin toimet vieneet siltä uskottavuuden

  1. ISRAELIN USKOTTAVUUS
    Benjamin Netanjahu on kertonut ottavansa elämänohjeensa Talmudista, joka on juutalaisten Pyhä Kirja. Monet kristityt pitävät juutalaisia ”Jumalan omaisuuskansana”. Tässä muutamia kohtia Talmudista koskien kristittyjä ja Jeesusta:

    Sepher Or Israel 177b: Ota kristityt hengiltä; tapa heidät, niin miellytät Jumalaa kuin suitsuttaisit hänelle.
    Hilkoth Akum X,1: Kristityt joko käännytettävä tai tapettava.
    Zohar I 219b: Kristittyjen johtajat epäjumalanpalvelijoita, heidät on tapettava.
    Zohar II, 43aa: Kristittyjen hävittäminen on välttämätön uhritoimitus.
    Hilkoth Akum X,2: Kristinuskoon kääntyneet juutalaiset tulee tappaa ja heitä on vainottava loppuun asti.
    Jalkut Simoni 245: Jokainen, joka vuodattaa kristittyjen veren, saa Jumalan hyväksynnän aivan kuin olisi uhrannut hänelle.
    Zohar I, 160a: Juutalaisten täytyy aina yrittää pettää kristittyjä. Juutalaisten täytyy vapautua heistä ja tulla heidän hallitsijoikseen.
    Iore Dea 148: Juutalaista kehotetaan aina pitämään piilossa viha, joka hänellä on kristittyjä kohtaan.
    Baba Kama 113b: Jumalan nimi ei tule häväistyksi, kun kristityille valehdellaan; kristittyjä saa huijata.
    Sanhedrin 99a: Kun Messias tulee, hän tuhoaa kristityt.

    Ja Talmud Jeesuksesta:
    Jebamoth 49a: Jeesus oli aviorikoksen tuloksena syntynyt äpärä.
    Kallah 1b: Jeesus oli avioton lapsi, joka oli siitetty kuukautisten aikana.
    Sanhedrin 67a; Abodah Zarah II; Sabbath XIV: Jeesus oli Pandiranimisen sotilaan poika.
    Sabbath 104b: Jeesus oli noita ja hullu. Maria oli aviorikoksen tekijä.
    Sanhedrin 90a: Jeesuksella ei ole osuutta tulevaan maailmaan.
    Zohar III, 282: Jeesus kuoli kuin elukka, ja hänet haudattiin siihen saastaiseen kasaan, johon heitetään kuolleitten koirien ja aasien ruumiit ja johon on, kuin koirat, haudattu Eesaun pojat (kristityt) ja Ismaelin pojat (muslimit), myös Jeesus ja Mohammed, sekä ympärileikkaamattomat ja saastaiset.

    Koska Talmud sisältää näin kauheita ohjeita, on sillä myös puolustus:

    ”Ei-juutalainen, joka vain vilkaiseekin Talmudiin on tuomittu kuolemaan (Sanhedrin 59a) ja ”Keskusteleminen ei-juutalaisen kanssa uskonnollisista asioistamme olisi samaa kuin tappaa kaikki juutalaiset, sillä jos ei-juutalaiset saisivat tietää, mitä me opetamme heistä, tappaisivat he meidät avoimella kadulla” (Libbre David 37).

Vastaa