Suomalaiset tiedostusvälineet ovat viime vuosina toistuvasti antaneet ymmärtää, että ”kansainvälinen yhteisö” olisi eristänyt Venäjän. Tämä ei kuitenkaan ole totta. Vaikka termi ”kansainvälinen yhteisö” korvattaisiin termillä ”läntinen yhteisö” ei voida silloinkaan puhua Venäjän eristämisestä.
Jos tarkastellaan esimerkiksi Venäjän ja Euroopan unionin johtaviin valtioihin kuuluvan Ranskan välisiä suhteita vuodesta 2022 lähtien asettuu Helsingin Sanomissa viime vuosina Venäjästä useasti toistettu väite ”hylkiövaltiona” varsin outoon valoon.
Keskeiset suomalaispoliitikot ovat pyrkineet Ukrainan kriisin alkuvaiheista lähtien siihen, että Venäjä eristettäisiin mahdollisimman laajasti.
Huhtikuussa 2022 Suomen silloinen pääministeri Sanna Marin (sd) vaati kaikkien taloudellisten suhteiden katkaisemista Venäjään. Samalla linjalla on ollut myös reilut neljä vuotta myöhemmin ulkoministeri Elina Valtonen (kok) vaatiessaan, että EU-maat asettaisivat täyskiellon venäläisten turistiviisumeille. Välimeren alueen suuret matkailumaat Ranskan johdolla eivät ole kuitenkaan lämmenneet Valtosen ehdotukselle.
Käsittelen laajemmin Ranskan ja Venäjän välisiä suhteita Ukrainan kriisin aikana. Artikkelin tiedot perustuvat keskeisiltä osin Diplomatie-lehdessä julkaistuun Ranskan ajankohtaisia geopoliittisia ja diplomaattisia haasteita koskevaaan ranskalaisen esseistin ja diplomaatin Eugène Bergin haastatteluun. Hän on erikoistunut Venäjään ja Ukrainaan sekä Tyynenmeren alueen geopolitiikkaan ja julkaissut aiheista useita tutkimuksia.
Kansainvälisen uran luonut Berg on toiminut mm. ranskalaisen energiayhtiö Totalin palveluksessa Murmanskissa vuosina 2008-2013.
Loistavasta menneisyydestä epävarmaan nykytilanteeseen
Ennen vuotta 2022 Ranskan ja Venäjän välillä vallitsi hyvin aktiivinen yhteistyösuhde monilla alueilla. Venäjän presidentti Vladimir Putin vieraili Ranskassa toukokuussa 2017 kunnioittaen Pietari Suuren kaksisataa vuotta aiemmin tekemää Ranskan vierailua.
Pietari Suuren vuonna 1717 tekemää ja kaksi kuukautta kestänyttä vierailua pidetään historiallisesti Ranskan ja Venäjän välisten diplomaattisten, kulttuuristen ja tieteellisten suhteiden käännekohtana. Vaikutteet olivat tuolloin molemminpuolisia. Venäjän keisarikunnan modernisointiin pyrkinyt ja ranskalaisesta valistuksesta innostunut Pietari Suuri onnistui käynnistämään kehityskulun, jossa ranskan kielestä tuli, ei vain tsaarin hovin vaan koko Venäjän ylemmän aateliston käyttämä kieli aina vuoteen 1917 saakka.
Vielä vuonna 2019 presidentti Putin vieraili Ranskassa, jossa viralliset neuvottelut presidentti Emmanuel Macronin ja Putinin välillä käytiin Ranskan presidentin kesäasunnossa Brégançonin linnoituksessa Etelä- Ranskassa.
Ranskan ja Venäjän välillä vallitsi erityinen kahdenvälinen suhde yli kuudenkymmenen vuoden ajan, joka alkoi ulko- ja turvallisuuspoliittisen suvereniteetin ja itsemääräämisen vahvistamista tavoitelleen kenraali Charles de Gaullen johtaman Ranskan viidennen tasavallan synnystä vuonna 1958.
Bergin mukaan Ranska on vuodesta 2022 lähtien aktiivisesti hylännyt erityissuhteen Moskovan kanssa. Presidentti Macronin johtama Ranska asemoi Bergin mukaan itsensä suhteessa Venäjään osana eurooppalaista vastetta, joka toimii asettamalla pakotteita, vahvistamalla eurooppalaista puolustusta, tukemalla sotilaallisesti Kiovaa ja pyrkimällä varmistamaan turvallisuustakuut mahdollista tulitaukoa varten.
Ranskan ja Venäjän välillä ei siis Bergin mukaan ole enää sen kaltaista kahden erillisen ja suvereenin valtion välistä suhdetta, kuin enemmän ja vähemmän yhtäjaksoisesti yli kahden sadan vuoden ajan oli.
Macronin Ranska muodostaa tällä hetkellä suhteensa Venäjään kolmen erillisen ulkoisen kehyksen kautta. Nämä kehykset ovat Euroopan unioni, niin sanottu E3-ryhmä, johon kuuluvat Ranska, Britannia ja Saksa. Ja kolmantena kehyksenä on sotilasliitto Nato ja sen sisällä toimiva ns. halukkaiden koalitio.
Pariisissa viime heinäkuussa pidetyssä ns. halukkaiden koalition kokouksessa Ranskan ulkoministeri Jean-Noël Barrot määritteli koalition keskeiseksi tavoitteeksi lisätä sekä Ukrainan tukemista että Venäjän painostamista.
Ukrainan kriisin nykyvaiheen puhjettua helmikuussa 2022 Barrot toimi talous- ja finanssiministeri Bruno Le Mairen valtiosihteerinä. France Info-kanavan haastattelussa 1. maaliskuuta Le Maire totesi, että ”asettamamme sanktiot ovat varmasti tehokkaita, taloudellisten pakotteiden teho on pelottava, tulemme aiheuttamaan Venäjän talouden romahtamisen”.
Ranska ja Venäjä ovat kuitenkin koko Ukrainan kriisin ajan pitäneet yllä myös kahdenvälisiä diplomaattisia suhteita. Ranskan Moskovan suurlähettiläs Nicolas de Rivière on tavannut Venäjän Euroopan asioista vastaavan varaulkoministeri Aleksandr Grushkon.
Viimeksi Ranskan presidentinhallinnon diplomaattiosaston johtaja Emmanuel Bonne tapasi tämän vuoden helmikuussa presidentti Vladimir Putinin neuvonantajan Juri Usakovin.
Moskovan näkökulmasta tilanne näyttää toiselta
Eugène Bergin mukaan Moskova ymmärtää tällä hetkellä Ranskan, ja laajemminkin Euroopan, muodostavan esteen neuvottelujen aloittamiselle ja poliittisen ratkaisun löytymiselle Ukrainan konfliktiin. Viimeistään vuodesta 2025 alkaen Venäjä on asettanut etusijalle keskustelut Yhdysvaltain kanssa.
Merkittävin ajankohtainen erimielisyys Ranskan, sekä eurooppalaisten liittolaisten ja Venäjän välillä koskee Bergin mukaan kysymystä tulitauosta.
Ranska ja ns. halukkaiden koalitio pitää tulitaukoa ennakkoehtona neuvotteluiden aloittamiselle, kun taas Venäjä vastustaa tätä näkemystä. Bergin mukaan myös läntisten sotilasjoukkojen tulo Ukrainaan ja Ukrainan mahdollinen jäsenyys Natoon ovat Venäjälle mahdottomia hyväksyä.
Bergin mukaan kyse on fundamentaalisista ristiriidoista, jotka kuvaavat hyvin sitä umpikujaa, joka vallitsee Ranskan ja Venäjän välisissä suhteissa tällä hetkellä. Ratkaisua ei välttämättä ole juuri nyt näköpiirissä, vaan eräänlainen ”vastakkainasettelun dynamiikka jatkuu koko Euroopan kustannuksella”, toteaa Berg.
Myös Afrikan Sahelin alueen jännitteet kiristävät suhteita
Eräät ajankohtaiset Ranskan ja Venäjän välisiä suhteita kuormittavat kysymykset eivät suinkaan liity välittömästi Ukrainaan. Varsin monet suhteita kuormittavista kysymyksistä näyttävät liittyvän Ranskan entisten siirtomaiden tilanteeseen läntisessä Afrikassa ja Sahelin alueella.
Useiden arvioitsijoiden mukaan Ranskan kolonialismin jälkeinen Afrikka-politiikka on ollut, ei ainoastaan Ranskan itsensä vaan eri osapuolien näkökulmasta eräänlainen epäonnistumisten jatkumo. Vuosikymmenien ajan erilaiset sotilaalliset operaatiot ovat seuranneet toisiaan. Tällä vuosituhannella Ranska on itse perustellut Afrikka-politiikkaansa väittäen käyvänsä Afrikan
mantereella ”terrorisminvastaista sotaa”.
Viimeisin suuri Ranskan organisoima sotilasoperaatio on ollut Operaatio Barkhane, jonka Ranska aloitti vuonna 2014. Operaatio kohdistui valtavalle maantieteelliselle alueelle ja käsitti Malin, Burkina Fason ja Nigerin. Lisäksi myös Tšadin, jonka pääkaupungissa N`Djamenassa oli ranskalaisten päämaja, sekä Mauritanian alueen. Ranskalaisten näkökulmasta Operaatio Barkhane päättyi katastrofiin presidentti Macronin julistettua virallisesti sen päättyneeksi loppuvuodesta 2022.
Taloudellisesti erittäin kalliiksi tulleessa seikkailussa ranskalaiset eivät saavuttaneet asettamiaan tavoitteita Saharan eteläpuolisen Al-Qaidan ja Isisin terroristiverkostojen eliminoimista.
Malissa, Burkina Fasossa ja Nigerissä ranskalaisvastainen mieliala levisi ja näissä maissa 2020-luvulla toteutettujen sotilasvallankaappausten jälkeen ranskalaiset karkotettiin ja maat alkoivat lähentyä Moskovaa.
Eugène Bergin mukaan Venäjän entistä voimakkaampi läsnäolo Sahelin alueella, erityisesti juuri Malissa, Burkina Fasossa ja Nigerissä kuvaa alueella meneillään olevaa merkittävää geopoliittista uudelleen asemoitumista.
Bergin mukaan Venäjä pyrkii asettumaan alueelle pysyvästi sekä turvallisuuteen että talouteen liittyvien syiden vuoksi. Venäjä on pystynyt alueella hyödyntämään jo Neuvostoliiton ajoilta peräisin olevaa hyvää mainettaan ja käyttämään hyödykseen ranskalaisia vastaan pitkän siirtomaavallan aikana syntyneitä ”post-koloniaalisia haavoja, jotka ovat omiaan luomaan alueen väestössä anti-rankalaista ilmapiiriä”, toteaa Berg.
Ranskan ja Venäjän ristiriidat Afrikassa eivät pääty Sahelin alueelle, vaan myös Intian valtameren puolella olevat Madagaskar ja Komorit ovat lähentyneet Venäjää. Ranskan näkökulmasta tilanne vaikuttaa huolestuttavalta, sillä erityisesti Madagaskar on Bergin mukaan Ranskalle strategisesti tärkeä.
Ranskan pyrkimyksenä on Bergin mukaan säilyttää Intian Tyynenmeren alueella vahva läsnäolo ja vaikutusvaltansa erityisesti Réunionin saarella, sekä Intian valtameren erillissaarilla.
Otsikkokuva: Emmanuel Macron isännöi Vladimir Putinia vuuonna 2017. Lähde Wikimedia Commons, lisenssi CC BY-SA 4.0
_04.jpg){kind=link}
Kuva tekstissä: Barvenkovsky. Putin ja Macron Osakan huippukokouksessa. Lähde Wikimedia Commons, lisenssi CC BY-SA 4.0
Kuva tekstissä:
Christophe Baraste. Ranskalaisia sotilaita Nigerin Barkhanessa vuonna 2020. Lähde Wikimedia Commons, lisenssi CC BY-SA 4.0