RAUHAN RUHTINAS POMMITTANUT JO KUUTTA ERI MAATA
Pommi-iskuja on kaiken kaikkiaan tehty puolen vuoden aikana lähes saman verran kuin Trumpin edeltäjä, presidentti
Pommi-iskuja on kaiken kaikkiaan tehty puolen vuoden aikana lähes saman verran kuin Trumpin edeltäjä, presidentti
Viime päivinä Washingtonissa on huhuttu tammikuussa sivuun siirtyvän presidentin harkitsevan myös Yhdysvaltan ydinaseiden siirtämistä Ukrainaan.
Yhdysvallat on pitkään tukenut ja rahoittanut Georgian opposition toimintaa hallituksen kaatamiseksi.
Käytännössä jättimäisen tukipaketin määrärahat ovat valtaosin menossa suoraan Yhdysvaltain aseteollisuudelle.
Olen sitä mieltä, ettei yksikään vastuuntuntoinen poliitikko voi ottaa vastaan presidentin tehtäviä, ellei häntä ole vapaissa vaaleissa äänestänyt vähintään yli puolet äänioikeutetuista.
Aseapupaketissa on varattu Ukrainan tukemiseen 61 miljardia dollaria, Israelin tukemiseen 14 miljardia dollaria ja Taiwanin tukemiseen lähes viisi miljardia dollaria.
Pääosa paketista menee suoraan Yhdysvaltain aseteollisuudelle ja asevarastojen täyttämiseen.
Biden painostaa, mutta republikaanit haraavat vastaan.