Israel rahoitti Hamasia saadakseen ”oikeutetun koston” – KANSANMURHAN ANATOMIAA
Äärimmäistä väkivaltaa ja massamurhia ei vältellä, nyt kyseessä on ”Oikeutettu kosto”
Äärimmäistä väkivaltaa ja massamurhia ei vältellä, nyt kyseessä on ”Oikeutettu kosto”
Amerikkalainen Chevron Corporation jatkaa Israelin maakaasukehityksen laajennussuunnitelmien toteuttamista siellä puhjenneesta konfliktista huolimatta.
”Suomi näyttäisi liittoutuvan tuhovoimien kanssa heti kun tilaisuus tarjoutuu.”
Ilon juhlasta tuli yhdessä hetkessä suuren surun ja murheen päivä.
”YK:n tähänastinen epäonnistuminen Palestiinassa ei ole meille syy perääntyä. Sen pitäisi pikemminkin antaa meille rohkeutta siirtyä menneisyyden epäonnistuneen paradigman yli ja lähteä periaatteellisemmalle kurssille”.
”Heitä käsketään muuttamaan etelään, mutta he eivät pääse etelään. Heillä ei ole polttoainetta, he eivät voi matkustaa, myös etelässä pommitukset jatkuvat.”
”ISRAEL ei ole alueellisesti pysynyt niissä puitteissa, joihin YK sen perusti.”
Suomessa oli lauantaina eri puolilla rauhanmarsseja, joissa vaadittiin Israelia vastuuseen terrorismistaan Gazassa. Marsseja oli ainakin
Helsingissä järjestetään lauantaina tukimielenosoitus Gazan lapsille ja kehotetaan Israelia lopettamaan palestiinalaisten kansanmurha Gazassa. Mielenosoitus alkaa
Yhdysvaltain kongressi onnistui viimein valitsemaan itselleen puhemiehen, kun republikaanien ehdokas Mike Johnson sai taakseen 220