SELKÄ EDELLÄ
Tuoreessa blogissaan Paavo Väyrynen sanoo Suomen olevan kuilun partaalla. Hän perustelee kantaansa monisanaisesti käyden läpi
Tuoreessa blogissaan Paavo Väyrynen sanoo Suomen olevan kuilun partaalla. Hän perustelee kantaansa monisanaisesti käyden läpi
”Uhkaavista ongelmista olisi pitänyt jo varhaisessa vaiheessa keskustella”.
”Rajanaapuruuteen liittyvistä kysymyksistä tulisi käydä Suomen ja Venäjän hallitusten välisiä keskusteluja.
”Olen ollut toisin ajattelija ja oman tieni kulkija. Kansan keskuudessa linjallani on ollut laajaa ja vahvaa kannatusta”.
Seitsemän tähden liike rekisteriin. Kannattajakorttien keräykseen vipinää. Väyrynen lisää kierroksia.
Paavo Väyrynen pitäisi nostaa kehiin. Hän on ainut potentiaalinen presidentti, joka ei pode venäjävihaa ja joka käsittää kirkkaasti naapurisuhteiden uudelleen rakentamisen merkityksen.
Sodan jatkumisesta riippumatta Suomen on ryhdyttävä palauttamaan kahdenvälistä yhteydenpitoa Venäjän johtoon, Väyrynen vaatii.