Kuva KA/fotor

Toimittajalta

Ukrainan umpisolmu

Venäjä joutuu  tekemään ratkaisun sotilaallisesta vastauksesta viimeisen ”punaisen viivan” ylittyessä.

Kari Arvola / 11.6.2024
Kari Arvola

Virallinen läntinen tarina kertoo, että jos Venäjä voittaa Ukrainan konfliktin, se imperialistisena valtiona hyökkää mm. Baltiaan, Puolaan jne. Tämä aihe olisi narratiivin mukaan presidentti Putinin johtava ajatus.

Tapahtumia seuraava joutuu kysymään, millä voimalla Venäjä sen kykenisi halutessaan toteuttamaan? Eihän Venäjä Ukrainastakaan ole niskalenkkiä saanut yli kaksi vuotta jatkuneissa taisteluissa.

Väitän, että virallinen tarina on propagandaa. Sen avulla sotaa pyritään pitämään hengissä ja jatkamaan. Tavoitteena on Venäjän nykyjärjestelmän kaataminen. Tämä päämäärä on kuultu kymmenien läntisten poliitikkojen suusta satoja kertoja. Ottakaamme se siis kirjaimellisesti.

Fakta on, että NATO:n sotilaallinen voima on ylivertainen Venäjään verrattuna. Tämän Venäjä tietää. Tämän myös NATO tietää. Tämä osaltaan tukee näkemystä, ettei Venäjällä ole, eikä voi olla aikomustakaan laajaan sotimiseen Euroopassa. Venäjä on ulkoisissa suhteissaan ja turvallisuusajattelussaan erittäin pragmaattinen valtio.

Mutta jos näin on, jos Venäjä on tietoinen todellisista sotilaallista voimasuhteista, mitä siitä seuraa Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikan suhteen?

Siitä seuraa ja on vuosikaudet seurannut se, että Venäjä pyrkii luomaan turvallisuutta rajoillensa. Siihen ovat tähdänneet Putinin kaudella maan lukuisat aloitteet uuden eurooppalaisen turvallisuusarkkitehtuurin luomisesta. Turvallisuusarkkitehtuuri on sellainen sopimuksellinen tila, jota Venäjä on täysivaltaisena jäsenenä ollut luomassa ja sitä osaltaan valvoo ja noudattaa.

Lännestä ei ole parin 2000-luvun alkuvuoden kuhertelun jälkeen vastakaikua aloitteille kuulunut. Päin vastoin, NATO on laajentunut itään, kuten tiedämme, ja USA on erikseen laajentanut sotilaallista infraansa Venäjän rajojen tuntumaan. Tämän tiedämme.

Mitä ovat paljon puhutut  punaiset viivat? Ne ovat niitä lännen askeleita, joilla Venäjän turvallisuutta Moskovasta katsoen on asteittain heikennetty. Katsojan paikka ja katseen suunta ovat tärkeitä: Kyse on Venäjän turvallisuudesta Venäjän näkökulmasta.

Kun Venäjä tietää, että länsi Natoineen on sotilaallisesti vahvempi, se pyrkii toimimaan niin, ettei mikään Nato-maa saisi aihetta yhteisen sotilasoperaation aloittamiseen Venäjää vastaan. Samasta syystä se seuraa tarkoin naapurustossaan tapahtuvan varustelun etenemistä.

Kriittinen raja tulee vastaan silloin, kun läntisen sotilasliiton jäsenmaat kykenevät suoraan uhkaamaan hyökkäysarsenaalillaan Venäjän sotilastukikohtia ja suurimpia kaupunkeja. Jos ja kun tähän liittyy aggressio ja diplomatian puuttuminen, Venäjä joutuu  tekemään ratkaisun sotilaallisesta vastauksesta viimeisen ”punaisen viivan” ylittyessä. 

Koska Venäjä tietää NATOn ylivoiman maa-, meri- ja ilmavoimien sektoreilla, vastaus tapahtuu väistämättä ydinasein. Tämä on rationaalista ajattelua ja toimintaa strategisessa pelissä. Siihen ei sisälly pelkoa, uhittelua eikä imperialistisia salajuonia.

Tämän takia tilanne on juuri nyt erittäin vaarallinen. Pallo on lännellä.

 

Tags: , , , , ,

26 kommenttia julkaisuun “Ukrainan umpisolmu”

  2. Puheet Venäjän laajentumissuunnitelmista ovat tietenkin pelkkää propagandaa. Siitä kuitenkin puhutaan, koska se ylläpitää tehokkaasti käsitystä Venäjästä vihollisena. Venäjän täytyy kuitenkin huolehtia maansa ja venäläisväestön (Abhasia?, Etelä-Ossetia?, Ukraina?, Transnistria?, jopa Viro?) turvallisuudesta kuten muutkin maat, varsinkin Yhdysvallat, tekisi ja tekee. Jos Venäjä joutuu (pakotetaan) voimatoimiin näiden välttämättömyyksien vuoksi (esimerkkinä Ukraina), länsipropaganda kääntää asiat ylösalaisin tukemaan valheellista käsitystä Venäjästä.

    Minulla on hyvin hatara käsitys kaikista niistä uhkista, jotka Venäjään jo kohdistuvat USA/Naton toimesta sen rajojen lähettyvillä. Ovatko Yhdysvaltojen tukikohdat, aseistus ja sotilaat Suomessa jotain ennenkuulumatonta vai sitä, mihin Venäjä on jo tottunut muista maista käsin (ja joka tapauksessa sitä, mitä USA ei sietäisi päivääkään omilla rajoillaan)? Ainakin maantieteellinen läheisyys Suomesta käsin lienee valtava uhkatekijä.

    Mitä Venäjä tosiaan tekee, jos sen ahdistelu jatkuu Ukraina-projektin lisäksi mm. Suomesta käsin järjestetyillä vakavilla sotilaallisilla uhkilla? Mitä tekisi Yhdysvallat vastaavassa tilanteessa? Diplomatia? Ainakaan Stubb ei vastaisi Putinin soittoon. Uhkailu? Vahvistaisi propagandaa Venäjän demonisuudesta. Vastaava varustautuminen? Lisäisi suuresti suursodan vaaraa. USA:n tukikohdan tuhoaminen pienellä ydinpommilla? Voisi sytyttää WW3:n. Alistuminen lännen ylivallalle? No ei.

    Olennaista on muistaa, että Nato ei ole mikään harmiton puolustusliitto, vaan Yhdysvaltojen ja ylipäänsä lännen eliitin sotilaallinen työkalu maailmanlaajuisen hegemoniansa säilyttämiseksi ja vahvistamiseksi. Bilderberg-ryhmä ja monet vastaavat vetelevät naruista järjestääkseen ongelmia niille, jotka pullikoivat kyseisten tahojen ylivaltaa vastaan. Venäjä moninapaisen maailman kannattajana ja luonnonvaroiltaan rikkaana maailman suurimpana valtiona on näinä aikoina niiden ykköskohde. Siksi Ukrainassa soditaan ja siksi Suomeen rakennetaan kohta Yhdysvaltojen tukikohtia.

  3. Kyllä vain tarina Venäjän laajentumispyrkimyksistä on Stratcomin ja sen kautta koko lännen propagandaa.
    Venäläiset politiikot puhuvat aina kunnioittavasti kumppaneistaan myös silloin kun kumpaanit eivät ole enää ystävällisiä.
    Miksi suuri, rikas Venäjä haluaisi hyökätä mihinkään maahan? Venäjä ei ole ilmaisuut minkäänlaista sellaista halua.
    Sen sijaan USA on pyrkinyt kaiken aikaa hyökätä saadakseen hallita luonnonvarat. Se istuu öljylähteiden päällä niin Irakisaa, Libyassa kuin Syyriassakin. Ja näiden maiden elinehdot ovat vaurioituneet pitkäksi aikaa USA:n ja lännen proxy-sotien ja suoranaisten hyökkäysten seurauksena.
    Venäjä on valppaana USA:n toimille ja sen lisäksi että monet johtajat ovat ilmaisseet USA:n suunnitelmaa heikentää ja jakaa Venäjää pienimmäksi provisensiksi, joita sitten voi paremmin hallita, tämä suunnitelma on myös kirjoitettu julki RAND corporationin asiakirjoissa. RAND corporation on ajatushautomo joka on lähellä Pentagonia.
    Tämä seikka tekee DCA:n hyväksymisen entistä vaarallisemmaksi. USA tarvitsee Suomea suunnitelmansa toteuttamiseksi – eikä välitä siitä kuinka monen suomalaisen hengen se vaatii saati siitä minkälaista tuhoa tulee Suomen osaksi. Suomalaisten henki on vain ”valitettava sivuvaikutus” kuten ukrainalaistenkin kuolemat ovat.
    Suomalaisena, sekä äitinä että mummona, minä välitän siitä saammeko kehittää yhteiskuntaamme rauhassa inhimillisemmäksi ja pyydän – älkää hyväksykö DCA-sopimusta! Etsikäämme keinoja siihen, miten voimme uudelleen rakentaa diplomaattisuhteita Venäjään ja edistää ympäristö- ja ihmisystävällisen kehityksen yhteistyössä kaikkien maiden kanssa.

  4. Jos Ukrainan sisällissodan sovittelijoina toimisivat neutraalit maat, tämä voisi merkittävästi muuttaa konfliktin dynamiikkaa. Tässä on joitakin mahdollisia seurauksia tällaisesta päätöksestä:

    1. Lisääntynyt luottamus sovitteluprosessiin
    Neutraalit maat voivat lisätä osapuolten luottamusta rauhanomaiseen sovitteluun. Koska nämä maat eivät ole osallisina konfliktissa eikä niillä ole suoraa intressiä sen lopputulokseen, ne voidaan nähdä objektiivisempina ja oikeudenmukaisempina sovittelijoina.

    2. Jännitteiden lieventäminen
    Neutraalien maiden läsnäolo voi vähentää epäluottamusta ja epäilyksiä osapuolten välillä. Tämä voi edistää rakentavaa vuoropuhelua ja kompromissiratkaisujen löytämistä.

    3. Alueen stabilisointi
    Neutraalit sovittelijat voivat edistää alueen stabilisointia tasapainoisemman lähestymistavan ansiosta turvallisuus- ja alueellisiin kysymyksiin. Tämä voi estää konfliktin eskaloitumisen ja edistää pitkän aikavälin rauhaa.

    4. Vaikutus kansainväliseen mielipiteeseen
    Neutraalien maiden osallistuminen rauhanprosessiin voi muuttaa kansainvälistä mielipidettä konfliktista. Tämä voi johtaa suurempaan kansainväliseen paineeseen saavuttaa rauhansopimus.

    5. Vaikutus ulkoisiin osapuoliin
    Sellaisille maille kuin Yhdysvallat, Venäjä ja EU, neutraalien sovittelijoiden osallistuminen voi olla signaali vähentää suoraa puuttumistaan ja tukea itsenäisempää sovitteluprosessia. Tämä voi muuttaa ulkoisten osapuolten strategisia laskelmia ja vaikuttaa heidän politiikkaansa Ukrainan suhteen.

    Ainoa neutraali sovittelijamaa voisi olla Intia koska, sillä on hyvät suhteet sekä länteen että Venäjään, mikä voi tehdä siitä tehokkaan sovittelijan.

    Suomi ja Sveitsin ovat menttäneet puolettomuudensa.
    Suomi, joka pitkään piti kiinni sotilaallisesta puolueettomuudesta toisen maailmansodan jälkeen, liittyi Natoon vuonna 2023. Tämä päätös tehtiin lisääntyneen jännitteen keskellä Euroopassa, erityisesti Venäjän hyökkäyksen jälkeen Ukrainaan vuonna 2022. Nato-jäsenyys tarkoittaa, että Suomi ei enää ole puolueeton, vaan osa kollektiivista puolustusta.

    Sveitsi
    Sveitsi on perinteisesti pitänyt kiinni puolueettomuudestaan, mutta viime aikoina sen neutraalisuus on myös kokenut muutoksia. Venäjän hyökkäyksen jälkeen Ukrainaan vuonna 2022 Sveitsi liittyi Euroopan unionin Venäjän-vastaisiin pakotteisiin. Tämä on merkittävä poikkeama Sveitsin pitkäaikaisesta puolueettomuuspolitiikasta.

    Vaikutus sovittelijan rooliin
    Näiden muutosten valossa Suomen ja Sveitsin rooli neutraaleina sovittelijoina kansainvälisissä konflikteissa saattaa olla kyseenalainen, koska maiden poliittiset johtajat tukevat yhtä puolta sisällissodassa. Vaikka näillä mailla on edelleen ammattilaisia, joilla on merkittävää diplomaattista kokemusta, ne eivät pysty toimimaan neutraaleina sovittelijoina, koska maan johto on täysin menettänyt puolueettomuuden.

  6. Tuomari Andrew Napolitanon ympärille kokoontunut asiantuntijaryhmä on ymmärtääkseni sitä mieltä, että Naton sotilaallista voimaa yliarvioidaan ja Venäjän sotilaallista voimaa aliarvioidaan. Ja raskaasti. Hyökkäämällä Venäjälle Naton käy köpelösti. Onko se hyvä vai huono uutinen ? Riippuu näkökulmasta mutta huono se on siinä mielessä, että Nato uskoo sokeasti olevansa ylivertainen. Tämä johtaa aina vaan uskaliaampiin provokaatioihin koska eletään siinä harhaluulossa, että Venäjän on niihin alistuttava.

    Edes Hitler ei ollut yhtä epärealistinen. Hän tiesi, että salamasota olisi ainut mahdollisuus. Jos se epäonnistuisi Saksan kävisi huonosti, kuten kävikin. Sen takia useat Saksan kenraalit neuvoivat olemaan hyökkäämättä.

    Naton taso, koska Nato on ensisijaisesti Yhdysvallat, on jyrkästi laskenut jos uskomme eversti Macgregoria, jolla on sodasta, Natosta ja siihen liittyvästä ensikäden kokemusta. Yhdysvallat 1990 ja 2024 ovat kaksi eri asiaa. Taso on laskenut joka osastolla, joskaan ei ihan kaveritoveritasolle niin siihen suuntaan. Jos otetaan takkiin kalasnikovein varustetulle sandaalijalkaiselle joukolle, miten käy kun vastassa on oikea armeija jolla on parempi kalusto kuin mitä itsellä on ? Siksi sotaa käydäänkin välikäsien voimalla. Kun yksi on kulutettu pannaan toista tilalle. Halukkaita näyttää edelleen löytyvän, vaikka realistejakin on. Italian Salvini sanoi Macronille, että kypärää päähän ja liiviä ylle vaan, mene itse kun olet niin täynnä uhoa, Italia ei ole mukana.

    Venäjä ei ole hyökkäämässä minnekään Naton aluelle vaikka olisi kuinka vahva. Mutta jos se siihen pakotetaan sillä on keinot joilla vastata. Kuten Jeffrey Sachs on toistuvasti todennut: Ukrainan sota on lännen provosoima sota, jossa provokaatiot alkoivat jo 1990-luvulla. Silloin ne juurikin perustuivat siihen, että Venäjän on alistuttava. Mutta nyt on tilanne toinen. Jokainen provokaatio on vahvistanut Venäjää sisäisesti. Siinä missä kaikki eivät 2022 ymmärtäneet tilanteen vakavuutta he tekevät sen nyt. Naton edustajien kestolause on, että Venäjä ymmärtää vain voimaa. He sanovat näin koska projisoivat Venäjään oman asenteensa, heihin itseensä tepsii vain voima. Ja niin he jatkavat vaarallista peliään.

  7. Tilannetta hämmentää ja ”punaisen viivan” hahmottamista vaikeuttaa se, että Yhdysvallat sotii Ukrainassa välikäsien kautta. Vaikka ulospäin pidetään yllä täydellisen sopusoinnun kulissia, ukrainalaisten joukkojen ja sotilaskomentajien pysyminen ruodussa on kaikkea muuta kuin varmaa. Jos ja kun Yhdysvallat luovuttaa Ukrainan käyttöön asejärjestelmiä, joilla VOIDAAN iskeä syvälle Venäjän sisälle, se ottaa riskin siitä, ettei pysty täydellisesti valvomaan käyttöä eikä varsinkaan sulkemaan kokonaan pois kohteita, jotka Yhdysvaltain oma sotilasjohto ja sotilaallinen tiedustelu tietävät aidoiksi ”punaisiksi viivoiksi” Venäjän armeijalle.

    Kun Ukrainan armeijassa on Azovin natsihenkisen osaston kaltaisia yksiköitä, riskit kasvavat merkittävästi ”normaalista”. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto osasivat varoa koskemasta toistensa arkoihin paikkoihin. Bidenin hallinnossa ei tämän varovaisuuden merkitystä enää muisteta tai haluta tunnustaa, koska perusstrategiana on ollut Venäjän ahdistelu ja mollaaminen. Kyllä Pentagonissa ymmärretään siviilien riehumisen synnyttämät riskit, mutta minkäs teet, jos istuva presidentti haluaa ja määrää?

    Itse pelkään kolmatta maailmansotaa ydinaseilla, kuten jokainen 1940-luvulla syntynyt. Asetan toivoni siihen, että vaikka poliitikot olisivat kuinka sekopäisiä, vastuulliset sotilasjohtajat jarruttavat kaikkein vaarallisimpia ratkaisuja. En ihmettelisi, vaikka molempien suurvaltojen sotilastiedustelut olisivat epävirallisessa ”turvallisuusyhteydessä”, jota ei vaan myönnetä. Siksi esimerkiksi venäläinen ohjuslaiva on voinut tehdä vierailun Kuubaan ilman että Yhdysvallat olisi julistanut uuden ohjuskriisin (Kuuban se on jo käärinyt sellaisiin pakotekerroksiin, ettei lisää löydy).

  8. Odotellaan syksyä ja USAn vaaleja. Jos ja kun Trump voittaa, niin säilyttääkseen kasvonsa, Trump pakottaa Ukrainan neuvottelemaan rauhasta. Tässä vaiheessa Zelensky on poistunut jo Ukrainasta. Euroopan maat ovat mielipiteissään hajallaan, yksin kukin maa ei voi mitään, eikä edes porukallakaan. Veikkaanpa, että maissa, joissa on tällä hetkellä sotaiset johtajat, niin useampi johtaja joutuu jättämään tehtävänsä.

  10. Ottamatta enempää kantaa mielenkiintoiseen keskusteluun huomautan, että näkemykseni NATOn ja Venäjän asevoimien keskinäisistä voimasuhteista perustuvat saksalaiskenraali Harald Kujatin useisiin aihepiiriä käsitteleviin esitelmiin ja kirjoituksiin.
    Kujat on Saksan asevoimien ylipäällikön tehtävän ohella toiminut myös NATO:n sotilasneuvoston puheenjojtajana sekä NATO-Venäjä neuvoston puheenjohtajana. https://de.wikipedia.org/wiki/Harald_Kujat#Dienst_im_Generalsrang

  11. Analyysi:
    Venäjän Armeijan Muutoksista 1914-1917 ja 2022-2024
    + Kolme Skenaariota Vuosille 2025-2028

    1. Venäjän Armeijan Muutokset 1914-1917

    Venäjän armeija kohtasi merkittäviä haasteita ja muutoksia ensimmäisen maailmansodan aikana vuosina 1914-1917. Ensimmäisen maailmansodan alkuvaiheessa Venäjän armeija oli valtava mutta heikosti varustettu ja johdettu. Tappiot Itärintamalla, erityisesti Tannenbergin taistelussa, paljastivat vakavia puutteita. Vuonna 1915 resurssipula ja strategiset vetäytymiset heikensivät armeijan toimintakykyä. Kenraali Brusilovin hyökkäys vuonna 1916 toi hetkellisen menestyksen, mutta perusongelmat säilyivät. Helmikuun ja lokakuun vallankumoukset vuonna 1917 johtivat armeijan moraalin romahdukseen ja lopulta Venäjän vetäytymiseen sodasta.

    2. Venäjän Armeija 2022-2024

    Vuonna 2022 Venäjän asevoimat olivat jälleen merkittävän huomion kohteena Ukrainan sodan myötä. Sodan alkuvaiheissa Venäjän armeija osoitti voimakasta hyökkäyskykyä, mutta sodan pitkittyessä esiin nousivat logistiset haasteet, johtamisongelmat ja korkeat tappiot. Vuoden 2023 aikana Venäjän armeija kohtasi lisääntynyttä kansainvälistä painetta, taloudellisia pakotteita ja sisäisiä haasteita. Teknologiset innovaatiot, kuten droonit ja kybersodankäynti, tulivat yhä tärkeämmiksi, mutta niissäkin ilmeni puutteita. Vuoteen 2024 mennessä Venäjän armeija oli edelleen aktiivisesti mukana Ukrainan konfliktissa, mutta pitkän sodan vaikutukset alkoivat näkyä yhä selvemmin niin armeijan suorituskyvyssä kuin kotirintaman tuessa.

    3. Kolme Skenaariota Venäjän Armeijan Kehitykselle 2025-2028

    #### Skenaario 1: Modernisaation Menestys

    Vuoden 2025 jälkeen Venäjän armeija aloittaa laajan modernisaatio-ohjelman, joka keskittyy teknologian kehittämiseen ja koulutuksen parantamiseen. Kansainvälisten pakotteiden osittainen purkaminen mahdollistaa paremman pääsyn länsimaisiin teknologioihin. Vuoteen 2028 mennessä Venäjän armeija on saavuttanut merkittävää edistystä sotilaallisessa teknologiassa, ja sen taistelukyky on parantunut huomattavasti. Tämä mahdollistaa Venäjän asevoimien tehokkaamman toiminnan ja lisää sen vaikutusvaltaa kansainvälisissä konflikteissa.

    #### Skenaario 2: Sisäiset Konfliktit ja Armeijan Heikkeneminen

    Vuonna 2025 Venäjän sisäiset poliittiset ja taloudelliset ongelmat kärjistyvät, mikä johtaa sisäisiin konflikteihin ja levottomuuksiin. Armeijan resurssit ja moraali heikkenevät jatkuvasti, ja korruptio sekä huono johtaminen pahentavat tilannetta. Vuoteen 2028 mennessä Venäjän armeija on merkittävästi heikentynyt, ja sen kyky ylläpitää laajamittaisia sotilasoperaatioita on romahtanut. Tämä johtaa Venäjän kansainvälisen aseman heikkenemiseen ja alueellisten vaikutusmahdollisuuksien kaventumiseen.

    #### Skenaario 3: Status Quon Jatkuminen

    Vuoden 2025 jälkeen Venäjän armeija säilyttää nykyisen toimintakykynsä ja jatkaa osallistumistaan Ukrainan konfliktiin ja muihin alueellisiin kriiseihin. Vaikka armeija ei koe merkittäviä läpimurtoja modernisaatiossa, se pysyy riittävän vahvana ylläpitääkseen Venäjän strategisia etuja. Vuoteen 2028 mennessä Venäjän asevoimat ovat yhä merkittävä voimatekijä, mutta niiden suorituskyky ja teknologinen kehitys ovat vain osittain parantuneet. Tämä skenaario pitää Venäjän kansainvälisen aseman vakaana, mutta ilman merkittäviä edistysaskeleita.

    ### Johtopäätökset

    Venäjän armeijan kehitys vuosina 1914-1917 ja 2022-2024 osoittaa, miten sisäiset ja ulkoiset tekijät voivat vaikuttaa merkittävästi sotilaalliseen suorituskykyyn. Tulevien vuosien kehitys riippuu suuresti siitä, miten Venäjä pystyy käsittelemään nykyisiä haasteita ja hyödyntämään mahdollisuuksia. Kolme esitettyä skenaariota vuosille 2025-2028 tarjoavat näkemyksiä mahdollisista kehityspoluista, jotka voivat muokata Venäjän armeijan ja maan kansainvälistä asemaa tulevaisuudessa.

    Mannerheimin suhtautumisensa puna-armeijaan ja sen arviointi kokivat muutoksia vuosien 1941-1944 aikana.Ennen sotaa ja alkuvaiheessa (1941)Talvisodan kokemus: Talvisodassa (1939-1940) Mannerheim oli päässyt näkemään Neuvostoliiton puna-armeijan toimintaa. Hän arvosti puna-armeijaa vakavana ja voimakkaana vastustajana, vaikka puna-armeijalla olikin merkittäviä puutteita ja ongelmia erityisesti johtamisessa ja taktiikassa.Jatkosodan alussa (kesä 1941): Kun jatkosota alkoi kesäkuussa 1941, Mannerheim toivoi nopeaa ja tehokasta sotatoimien aloitusta yhdessä Saksan kanssa. Hän uskoi, että Neuvostoliitto oli heikentynyt Stalinin puhdistusten vuoksi, ja puna-armeijan kyky taistella tehokkaasti oli kyseenalainen.Sodan kääntyminen (1942-1943)Sodan kulku: Vuoden 1942 aikana puna-armeija alkoi osoittaa merkkejä toipumisesta ja tehokkaammasta organisoitumisesta. Saksan ja Suomen joukot kohtasivat kovempaa vastarintaa, ja puna-armeija aloitti vastahyökkäyksiä.Mannerheimin arvio: Mannerheim alkoi ymmärtää, että puna-armeija oli kehittynyt ja oppinut virheistään. Hän arvosti yhä enemmän puna-armeijan taistelukykyä ja resilienssiä. Tämä johti varovaisempaan ja harkitsevampaan suhtautumiseen sotatoimissa.Sodan loppuvaihe (1944)Neuvostoliiton vastahyökkäykset: Kesällä 1944 Neuvostoliitto aloitti massiiviset hyökkäykset Suomen rintamalla. Mannerheim ja suomalaiset joukot joutuivat vetäytymään strategisesti, ja puna-armeijan ylivoima tuli ilmeiseksi.Arvioinnin huipentuma: Tähän mennessä Mannerheim oli hyvin tietoinen puna-armeijan kyvystä ja voimasta. Hänen arvionsa mukaan puna-armeija oli selvästi vahvempi ja organisoidumpi kuin aikaisempina vuosina. Tämä vaikutti Suomen päätökseen neuvotella rauhasta Neuvostoliiton kanssa syyskuussa 1944.

      1. Terve.
        Itse asiassa se on ChatGPT:n kiteytetty vastaus minun kysymyksiin. Jokainen voi kokeilla.
        Tässä ChatGPT keskeiset periaatteet:
        ChatGPT
        vastaukset poliittisiin ja historiallisiin kysymyksiin perustuvat muutamiin keskeisiin periaatteisiin:

        Objektiivisuus ja tasapuolisuus: Vastauksissa pyritään objektiivisuuteen ja tasapuolisuuteen. Tavoitteena on tarjota tasapainoinen näkökulma ilman puolueellisuutta. Historialliset ja poliittiset tapahtumat esitetään mahdollisimman faktapohjaisesti ja neutraalisti.

        Luotettavat lähteet: Vastauksissa pyritään tukeutumaan luotettaviin ja yleisesti hyväksyttyihin lähteisiin. Tieto perustuu tunnetuihin ja arvostettuihin lähteisiin, kuten historialliset asiakirjat, akateemiset tutkimukset ja asiantuntijoiden analyysit.

        Ajantasaisuus: Vastaukset perustuvat saatavilla olevaan tietoon viimeisimpään tietoon asti. Tietokanta ei kuitenkaan päivity reaaliajassa, joten aivan uusimmat tapahtumat ja muutokset eivät välttämättä ole mukana vastauksissa.

        Monipuolisuus ja konteksti: Pyrkimyksenä on tarjota vastauksissa konteksti ja selittää tapahtumien taustaa sekä niiden moninaisia vaikutuksia. Tämä auttaa ymmärtämään asioiden monimutkaisuutta ja erilaisia näkökulmia.

        Selkeys ja ymmärrettävyys: Vastaukset pyritään muotoilemaan selkeiksi ja helposti ymmärrettäviksi, jotta ne olisivat hyödyllisiä mahdollisimman laajalle yleisölle.

        Kiihkottomuus: Poliittisissa ja historiallisissa kysymyksissä vältetään tunneperäisiä ja provokatiivisia ilmaisuja. Tavoitteena on säilyttää kiihkoton ja asiallinen sävy.

        Ei-puolueellisuus: ChatGPT ei tue mitään poliittista ideologiaa, kantaa tai mielipidettä. Tarkoitus on tarjota tietoa ja auttaa käyttäjiä muodostamaan omia näkemyksiään.

        Nämä periaatteet auttavat varmistamaan, että vastaukset poliittisiin ja historiallisiin kysymyksiin ovat luotettavia, tasapuolisia ja hyödyllisiä käyttäjille.

          1. Kyllähän tuo Chatgtp:n periaate ”Vastauksissa pyritään tukeutumaan luotettaviin ja yleisesti hyväksyttyihin lähteisiin” on aika huolestuttava, jos ajatellaan vaikkapa Ukrainan sodan syistä tietoa jakavia ”luotettavia” ja ”yleisesti hyväksyttyjä” lähteitä. Vain niitä käytettäessä sodan syistä voisi tulla aika vinoutunut kuva. Vähän niin kuin Hesarissa.

            No, testasin tätä nopeasti, kysyin Chatgpt:ltä Ukrainan sotaan johtaneita syitä, ja yllätyksekseni sen vastauksessa oli enemmän elementtejä totuudesta kuin voisi olla Iltalehden toimittajalla. (Ehkä heidän pitäisi käyttää enemmän Chatgbt:tä…) Tosin Naton osuus mainittiin vasta viimeisessä kappaleessa ja vähän kainosti, mutta kumminkin.

            Mutta kyllä jonkun pitäisi opettaa Chatgbt:n tekemään teksteihinsä kunnollinen kappalejako, jossa näkyisi tekstin punainen lanka. Ja lisäksi, kyllä minusta kaikki tekoälyn tekemät tekstit ovat mystisellä tavalla tylsiä.

          2. matikka ja tietotekniikka 🙂
            Ihmisen persoona tekee sisällön värikkääksi 😉

        2. Tekoäly ja ChatGPT ovat eri aihepiirejä, enkä haluaisi kirjoittaa niistä pitkiä tekstejä. Informaatioteknologia on vain väline, jolla voi viestiä. Kirjailijan väline on teksti, taiteilijan musiikki ja grafiikka. ChatGPT on kielimalli, joka pystyy antamaan semanttisia vastauksia kysymyksiin; kysyjä voi itse pyytää, millä tyylillä ChatGPT antaa vastauksen. Tämä mahdollistaa monipuolisen ja joustavan vuorovaikutuksen, jossa vastausten tyyli ja sisältö voidaan mukauttaa käyttäjän tarpeisiin.
          Tässä pari esimerkkijä:

          Eino Leinon tyyliin
          Tekoäly ja ChatGPT, nuo teknologian ihmeelliset ilmiöt, ovat kuin kaukaiset tähdet eri taivaankaarilla, enkä halajaisi niistä pitkiä kirjoitelmia laatia. Informaatioteknologia, tuo väline viestinnän, on kuin kynä runoniekan kädessä, väline ja välikappale ajatusten siirrossa. Kirjailijan väline on teksti, tuo sanojen silta, taiteilijan soitto ja värien tanssi. ChatGPT, tuo kielimallien helmi, pystyy antamaan vastauksia semanttisia, kuin runoilija vastaisi kysyjälleen. Kysyjä voi pyytää, millä tyylillä ChatGPT vastauksensa antaa, ja näin mahdollistuu monipuolinen vuoropuhelu, jossa tyyli ja sisältö mukautuvat käyttäjän tarpeisiin.

          Mika Waltarin tyylillä
          Tekoäly ja ChatGPT ovat kuin kaksi kaukaista maailmaa, jotka elävät omissa sfääreissään, erillisinä mutta kiehtovina. En tahdo syventyä näiden maailmojen monimutkaisuuteen pitkin kirjoituksin, sillä niiden ymmärrys on kuin hiekan jyvästen laskemista Saharan aavikolla. Informaatioteknologia on vain väline, viestinnän hiljainen palvelija, joka ei itsessään tuo loistoa, vaan toimii kuin viestinviejä vuosituhansien takaa.

          Kirjailijan väline on teksti, se elävä virta, jonka kautta hän siirtää ajatuksensa ja tunteensa lukijalleen. Taiteilijan työvälineitä ovat musiikki ja grafiikka, nuo sävelten ja kuvien ikiaikaiset kaaret. Ja sitten on ChatGPT, tuo salaperäinen kielimalli, joka pystyy antamaan vastauksia semanttisin täsmällisyyksin. Kysyjä voi pyytää, millä tyylillä tämä tekoälyn ihme vastauksensa muotoilee, ja näin avautuu monipuolinen ja joustava vuorovaikutuksen kenttä, jossa vastaukset voivat mukautua käyttäjän yksilöllisiin tarpeisiin, kuin muinainen oraakkeli, joka osaa puhua kansansa kieltä.

          Tässä tekstissä on tavoiteltu Mika Waltarin historiallisen ja runollisen kielenkäytön sävyjä, tuoden esiin hänen tavaramerkkinsä: rikkaan kuvailun ja ajatusten syvällisyyden.

          1. ”monipuolinen ja joustava vuorovaikutuksen kenttä, jossa vastaukset voivat mukautua käyttäjän yksilöllisiin tarpeisiin” kuulostaa kyllä enemmän psykoterapiayrityksen mainokselta kuin Waltarin kieleltä. Esim. vuorovaikutus-sanaa tuskin edes käytettiin 30-luvulla vielä. Eikö Chatgpt ymmärrä historiallisia konteksteja?

  12. Suomessa presidentti/hallitus/eduskunta ovat antaneet/ovat antamassa USA:lle/Natolle oikeuden ylittää ne ”punaiset viivat”. Suomesta on tehty Venäjän vihollinen, kiitos idioottipolitikkojen. Sodan syttyessä saamme varmasti osamme ja ruumiita tulee. Saattaisi olla viisasta muuttaa heti pois paikkakunnilta joissa rakennetaan Naton tukikohtaa.

  13. Olen lueskellut Diana Johnstonen Jugoslavia ja Nato -kirjaa ja huomannut Bosnian tapahtumiin sekaantumista selitellyn aivan samoin kuin nyt ”Ukrainan tukemista”, josta tukemisesta tulee mieleen sanonta ”mihin tarvitsee vihollista kun on tuollaisia ystäviä”. Selitys kuului, että Milošević on Hitler ja Eurooppa seisoo tai kaatuu Bosnian mukana. ”Tuttu biisi”, voi sanoa. Noista Jugoslavian hajottamissodista on näköjään suomeksikin julkaistu useampi virallisen totuuden kyseenalaistava kirja, mutta merkitystä noilla on kai vain sen verran, että voidaan sanoa sananvapauden olevan voimassa. Oma johtopäätökseni on että Suomen ja läntisen maailman johtajat kyllä tietävät asioiden oikean laidan mutta eivät siitä välitä. Onhan Ahtisaarenkin täytynyt tietää Kosovon sotaan johtaneista tapahtumista, mutta se ei kuitenkaan estänyt häntä esiintymästä rauhan miehenä oikeuden puolella vääryyttä vastaan. Se jos mikä kysyy kanttia jos asianomaisessa on hiventäkään oikeudentuntoa jäljellä. Ehkä sitä ei sitten ollut.
    Jossain Youtube -videossa Putin kehotti katsomaan Nato-maiden sotilasbudjettia ja toisaalta Venäjän vastaavaa ja miettimään sitten aikooko Venäjä hyökätä Natoa vastaan. Tämä on selkeä argumentti sellaista väitettä vastaan, mutta ei merkitse täällä tietysti mitään. Ylipäänsä mitkään perustelut eivät merkitse mitään eikä niitä tarvita, vaan mitä tahansa voidaan väittää kunhan se läntisen hulluuden kannalta on tarkoituksenmukaista.

  14. Presidentti Stubb sanoi jotenkin näin noissa meneillään olevissa Kultaranta-liturgioissa, että Georgiasta näimme, mihin Venäjä pystyy. Mihin hän mahtaa viitata? EU:n raportin mukaan sekä Venäjä että Georgia olivat syyllisiä sotaan.

    Siellähän oli vähän samantapainen etninen konflikti kuin Itä-Ukrainassa, että Georgian hallinto sorti eteläossetialaisia ja nämä vastustivat sitä ja halusivat itsenäistyä.

    Vai ovatko nämä etniset konfliktit vain Venäjän masinoimaa savuverhoa, jotta se saisi alueet hallintaansa? Vai ovatko vähemmistöt todella olleet pulassa niin Itä-Ukrainassa kuin Etelä-Ossetiassa?

    Lukemieni lähteiden perusteella etninen häirintä ja vainokin näyttäisi olevan totta ainakin Ukrainassa. Sen todistavat esim. Ukrainan vähemmistökielilait, joiden mukaan esim. vähemmistökielillä julkaistavat artikkelit pitää julkaista lehdessä myös ukrainaksi. – Kuvitelkaapa meillä tilanne, jossa Hufvudstadsbladet pakotettaisiin tekemään näin! 🙂 Silloin oltaisiin jo aika äärisuomalaismeiningissä.

Vastaa