OLISIKO TAAS KÄYTTÖÄ OLAVI PAAVOLAISELLE?

Olavi Paavolainen (17.9.1903–19.7.1964) oli kirjailija, toimittaja ja kulttuurin monitoimimies, joka tuli 1920-luvulla tunnetuksi modernismin esitaistelijaksi Tulenkantajien kirjailijaseurassa. 1930-luvulla Paavolainen oli aktiivinen kosmopoliitti, joka teki laajan matkan Etelä-Amerikkaan (tuloksena kirja Lähtö ja loitsu 1937), vierailun kansallissosialistiseen Saksaan (kirja Risti ja hakaristi 1938) sekä lopulta, monien yritysten jälkeen, myös Neuvostoliittoon vuonna 1939, juuri ennen maailmansodan roihahtamista täyteen liekkiin. 

Kivennavalla syntynyt Paavolainen osasi jonkin verran venäjää, mikä helpotti kolmeksi kuukaudeksi venynyttä oleskelua. Tältäkin matkalta oli tarkoitus kirjoittaa matkakirja, mutta Paavolainen väitti hävittäneensä sen käsikirjoituksen Marseillen satamassa kiiruhtaessaan sodan edellä kohti kotia.

Paavolaisen Neuvostoliitto-kirja olisi toteutuessaan ollut todennäköisesti hyvin ristiriitaisesti vastaanotettu merkkitapaus, koska ani harva länsimainen kirjailija oli vieraillut ”punaisen hämärän maaksi” leimatussa neuvostovaltiossa ja pääosa länsimaissa julkaistusta Neuvostoliittoa käsitelleestä kirjallisuudesta oli propagandistista mustamaalausta, joka ei edes pyrkinyt tarkastelemaan yhteiskuntaa ja kansaa objektiivisesti. 

Paavolaisen reitille osuivat Leningrad, kauneudellaan ja loistollaan suomalaisen mykistymään saanut Moskova, Gorki, Stalingrad, Tbilisi ja paluumatkalla vielä Odessa. Moskovassa Paavolainen näki omin silmin Stalinin, Molotovin ja Vorošilovin urheilujuhlien yhteydessä. Vastaavaan ei juuri kukaan suomalainen poliitikko ollut kyennyt.

Paavolaista tutkineen Ville Laamasen mielestä Paavolainen suhtautui Neuvostoliittoon myönteisemmin kuin Hitlerin Saksaan, vaikka esitti myös kritiikkiä aina kun katsoi sen tarpeelliseksi. 

Koska matkakirjan käsikirjoitus on hävinnyt, emme voi tietää tarkemmin, miten Paavolainen neuvostomaan koki. Voidaan silti pitää varmana, että hänen kirjansa ei olisi miellyttänyt suomalaista oikeistoa, jolle Venäjän vastaisuus ja antikommunismi olivat poliittisen ajattelun keskeisiä elementtejä, kuten myös Suur-Suomesta haaveilu. 

Paavolainen ei matkaillut ennakkoluulojaan vahvistaakseen vaan kertoakseen henkilökohtaisesti kokemastaan. Lokakuussa 1939, juuri ennen talvisodan puhkeamista, Paavolainen esitelmöi Katajanokan upseerikasinolla matkastaan välihuudoista ja yleisestä penseydestä piittaamatta. Paavolainen näki paljon lupaavaa, mutta arveli tavattoman byrokratian koituvan neuvostovaltion suureksi vaaraksi. 

Mieltä raastavaa kaksoiselämää

Talvi- ja jatkosodan aikana Paavolainen kirjoitti päiväkirjamerkintöjä, jotka salasi ilmeisesti hyvin tarkasti lähimmiltäkin ystäviltään. Syytä salailuun olikin, sillä hänet määrättiin tiedotustehtäviin ja jatkosodassa Mikkelin päämajan viestikeskus Lokkiin, missä hän pääsi seuraamaan kansainvälisen lehdistön kirjoittelua normaalin sotasensuurin ohi. 

Paavolainen julkaisi päiväkirjansa vuonna 1946 nimellä Synkkä yksinpuhelu. Kirja on häkellyttävä dokumentti intellektuellin sisäisesti raastavasta kaksoiselämästä, jossa virallisesta sotapropagandasta jyrkästi poikennut realistinen ja Neuvostoliiton kyvykkyyteen uskonut näkemys joutui kätkeytymään julkisen lojaaliuden taakse. 

Paavolainen onnistui kaksoiselämässään eikä joutunut missään vaiheessa kokemaan avoimemmin sodanvastaisten vasemmistovoimien kohtaloa eli turvasäilöä tai vankilaa – tai eturintaman rangaistuskomppaniaa.

Kun kirja tuli julki, siihen suhtauduttiin odotetulla tavalla: sotaa innolla Saksan kanssa Neuvostoliittoa vastaan käynyt oikeisto tuomitsi sen jyrkästi, kun taas vasemmiston keskuudessa sitä pidettiin rehellisen suomalaisen uskottavana tilityksenä, joskaan tannerilaiset sosialidemokraatit eivät kirjasta pitäneet, koska siinä maalataan Väinö Tannerista melko kielteinen kuva. 

Vastustajat arvelivat kirjaa myös jälkikäteen sepitetyksi varmistamaan Paavolaisen poliittinen asema varhaisena ”Neuvostoliiton ymmärtäjänä”. Varmuutta päiväkirjamerkintöjen autenttisuudesta ei ole saatu, koska alkuperäinen aineisto on kadoksissa ja mahdollisesti lopullisesti tuhoutunut.

Rasistista ryssävihaa silloin ja nyt

Luin vastikään Synkän yksinpuhelun uudelleen (muistikuvani 1970-luvulta olivat kovin hataria) ja hämmästyin Paavolaisen kykyä ennakoida sekä kansainvälisen politiikan että Neuvostoliiton vaiheita. 

Hitlerin voittoon Paavolainen ei uskonut tai halunnut uskoa, mutta jaksoi jo talvisodan aikana manailla suomalaisten kohtalokkaan ylimielistä ja toiveuniin perustuvaa Neuvostoliiton-politiikkaa. Paavolaista ei voi syyttää Neuvostoliiton voiton ja Suomen häviön toivomisesta, mutta kyllä hän osasi ne ennustaa, oletettavasti tuoreen kolmikuukautisen matkansa herättämien vaikutelmien pohjalta.

600-sivuista kirjaa ei voi tiivistää (alkuperäinen teksti oli peräti 1000-sivuinen ja julkaistiin kahtena niteenä) tällaiseen lyhyeen kirjoitukseen, mutta haluaisin poimia lukijoille joukon sitaatteja, jotka mielestäni osoittavat Paavolaisen mieltä painaneiden asioiden olevan edelleen tai varsinkin nyt ajankohtaisia, kun Suomi on taas asettanut tavoitteeksi sotilaallisen vastakkainasettelun naapurimaa Venäjän kanssa. 

On häkellyttävää, miten lähes aavemaisen tarkasti Paavolaisen raportti muistuttaa nykyhetken Suomea (ja toisaalta Hitlerin Saksan kuvaus sionistisen Israelin nykypäivää), miten samanlaista sotien aikainen ryssäviha oli kuin 2020-luvulla avoimesti levitettävä, usein rasistinen vihapuhe venäläisistä ja Venäjästä.

”Porvarillinen ja militaristinen, korskean itsetyytyväinen suomalainen mentaliteetti ei kerta kaikkiaan näy ymmärtävän…”

SYNKÄT SITAATIT SOPIVAT NYKYPÄIVÄÄN

23.6.1941 ”Petroskoin radiota kuunnellessaan monet nauravat ääneen. Se vaikuttaa melkein kammottavalta. Tämä kansa ei usko mihinkään, mitä Venäjä sanoo. Mikä hirvittävä vaara siihen sisältyykään! [- -] Ei tämä kansa rakasta venäläisiä, mutta ei se rakasta saksalaisiakaan.”

29.6.1941 ”Ylipäällikön ällistyttävä päiväkäsky aamulla. Miten pateettinen, epäaito ja ennen kaikkea epäsuomalainen. [- -] Koko tämä juttu alkaa epäilyttävästi vivahtaa militaristien seikkailulle. Se on kertakaikkisesti ’herrojen sotaa’. Alan olla täyttä pahoja aavistuksia lorun lopusta.”

30.6.1941 ”Syvää vastenmielisyyttä tuntien kuuntelen, miten eräät komppanian pojat panevat asemille saapuessamme pystyyn laulusakkeja, koettaen opettaa yleisölle ja oudon hiljaisille sotilaille Pallen typerimpiä schlagereita, varsinkin inhottavalla tavalla pornografissadistista ’Silmien välliin…’.

31.8.1941 ”Mitä vaarallisin käsitys itäkarjalaisista ’ryssinä’ ja ’ali-ihmisinä’ on jo täyttä kyytiä muodostumassa. Vihalla ja suvaitsemattomuudella myrkytetty AKS:läisen heimoaatteen nurja puoli alkaa paljastua koko irvokkuudessaan.”

9.10.1941 ”Heitä [TK-miehiä] kiinnostavat enemmän Kuusisen hallituspalatsin oudosti ja ’bolševistisella tolkuttomuudella’ kiinnitetyt sähköjohdot kuin esimerkiksi tähän Jumalan hylkäämään maanääreen noussut mahtava yliopistorakennus! Suorastaan noloa oli huomata, miten vähän nämä sivistyneet pojat tiesivät Neuvostoliiton asioista. [- -] Kaikki oli heistä vain kulttuurisia Potemkinin kulisseja.”

22.6.1942 ”Mutta itsensä ja maailman hämmästykseksi ei Hitler Neuvostoliitossa kohdannutkaan kommunismin savijaloilla seisovaa jättiläistä, vaan telaketjuilla kulkevan isänmaallisen sotakoneen!”

24.7.1942 ”Miten katkeran vahingoniloisena olenkaan todennut sen innon, millä meikäläiset lehdet julkaisevat kuvia Neuvostoliiton loistorakennuksista ja teollisuussaavutuksista sitä mukaa kuin ne joutuvat saksalaisten haltuun. Kylläpä nyt kelpaa ’bolševistisen’ kulttuurin esittely!”

26.7,1942 ”Tämä puolivillainen, kansallisesti itsetyytyväinen ja kaikkeen ’ryssäläisyyteen’ päivänselvällä ja luonnostaanlankeavalla, hohottavalla halveksumisella suhtautuminen.”

27.7.1942 ”Näitä arvoja ei suinkaan uhkaa se tieteellinen maailmankatsomus, jota bolševismi edustaa, ja joka kaikissa maissa on luonteenomainen sivistyneistön ajattelutavalle, vaan se uudeksi uskonnoksi ja moraalikodeksiksi julistautuva, veren ja rodun yliherruuteen perustuva, voimaa ja väkivaltaa ja ’valittujen’ herruutta ylistävä oppi ja uuspakanuus, jota kansallissosialistinen Saksa edustaa.”

2.9.1942 ”Niiden välissä makailee täysin muumioituneita ja kuivettuneita vihollisruumiita. Jokunen kepillä ja rikkiammutulla kypärällä karkeasti merkitty suurempi vihollishauta näkyy paljaalla rinteellä. Keppiin on tekstattu vain ’100 venäläistä’.”

4.9.1942 ”Kontupohjan teatterin rakennus kertoo jälleen varsin säälimättömästi meikäläisten ymmärtämättömyydestä ja ennakkoluuloisuudesta jokaista neuvostoliittolaista kulttuurisaavutusta kohtaan. Kaikki kuvapatsaat teatterin ympärillä on turmeltu; sisällä olleet veistokset on heitetty hujan hajan pihamaalle.”

27.9.1942 ”Stalingradin sankarillinen puolustus alkaa olla maailmansensaatio. Saksalainen propaganda ’tyhmista’ ryssistä, jotka ’tapattavat itsensä viimeiseen mieheen’, herättää naurua. On siinäkin sankaruuskäsitteet käännetty päälaelleen!”

5.11.1942 ”Ivallisesti hymähtäen muistan meikäläisten ’valistuneidenkin’ ihmisten ainaiset kysymykset: Onko bolševikeillä yleensä mitään kulttuuria? Eikö se ole vain propagandaa…?”

5.1.1943 ”Saksan synkeän yksinäinen asema johtuu sen ’liian’ nerokkaasta propagandasta. Se on ärsyttänyt koko sivistyneen maailman rotu- ja yli-ihmisteorioillaan. Saksa ei koskaan ole oppinut olemaan diplomaatti eikä hallitsija.”

8.2.1943 ”[Pekka Peitsi] sanoo suoraan, että bolševikkisotilaita on propagandasyistä mitä typerimmin aliarvioitu.”

11.2.1943 ”Koska opitaan meillä tosiaankin tietämään Neuvostoliitosta kaikki se, minkä muu maailma on jo aikoja tiennyt tai nyt viime aikoina on pakotettu tietämään ja uskomaan!”

28.4.1943 ”Porvarillinen ja militaristinen, korskean itsetyytyväinen suomalainen mentaliteetti ei kerta kaikkiaan näy ymmärtävän, miten syvältä jokaisen ihmisen sosiaalista arvoa korostava neuvostoliittolainen näkemys on jo muokannut ’siirtomaankin’ asukkaiden ajattelutapaa.”

31.10.1943 ”Millaista edesvastuutonta toiveajattelua Neuvostoliiton romahduksesta meillä kuitenkin yhä edelleen ylläpidetään!” 

16.11.1943 ”Niinhän se on – ei täällä uskota mihinkään, mikä Moskovasta tulee.”

5.4.1944 ”Saksassa on leviämässä Neuvostoliittoa kohtaan milteipä myönteinen mieliala sen takia, että se on pidättäytynyt Saksan kaupunkien pommittamisesta. Neuvostoliitto ei yleensä koko sodan aikana ole turvautunut tähän ’epähumaaniin’ sodankäyntitapaan siinä mitassa kuin länsivallat. Helsingin pommituksetkin ovat lopultakin jääneet varsin ’symbolisiksi’ verrattuina Keski-Euroopan saatanallisiin kauhuihin.”

11.5.1944 ”En jaksa kuulla typeryyksiä siitä, miten Neuvostoliitto on sisäisen luhistumisen partaalla, miten sen talouselämä horjuu työvoiman puutteen takia, miten sielläkin reservipula tulee esiintymään, jos ei nyt, niin ainakin ensi vuonna…”

15.6.1944 ”Mielenkiintoinen on myös Lehmuksen tänään antama yleisohje: vihollista ei saa TK-kuvauksissa missään tapauksessa halventaa. Jopa on venäläisten aseita ja varustuksia suorastaan kehuttava.”

4.9.1944 ”Pidän pitkän ja kiivaan esitelmän siitä, kuinka kaikki legendat armeijan ’voittamattomuudesta’ nyt taas tulevat jäämään henkiin. Tulee syntymään sama harhakuva kuin talvisodankin jälkeen.”

18.10.1944 ”Miten järjettömästi ja ajattelemattoman karkeasti katkaistiin muuten vuonna 1918 elimellinen kehityssuhteemme Venäjään. [- -] Suomen tultua itsenäiseksi synnytettiin väkisin ja keinotekoisesti kulttuurinen tyhjiö Suomen ja Venäjän välille. Vuodesta vuoteen sitä ylläpidettiin väkivalloin, ja seuraukset näkyvät nyt.”

24.10.1944 ”Ei, en vieläkään jaksa tempautua mukaan vallitsevaan uuteen innostukseen. Koko tyylissä on jotain väärää. Onko takana todellinen muutos? Eikö kaikkeen liity opportunismin ja uusilla konjunktuureilla laskelmoimisen sivumakua?”

1.11.1944 ”Suomen Kirjailijaliiton johtokunta on päättänyt julkaista venäläisen runoantologian! Kas vaan.”