Suut suppuun kuin 80 vuotta sitten

Rauhan puolesta puhuminen ei ole tänä päivänä suosittu kansalaishyve. Mieleen tulevat 1930-40-lukujen tapahtumat. Silloin rauhaa puolustaneet pantiin turvasäilöön, ja näkyvimmille sodan vastustajille lätkäistiin vuosien vankilatuomiot kansanedustajia myöten.

Tässä ajassa on jotain samaa kuin 80–90 vuotta sitten. Rauhanpuhujia ei sentään lukita selleihin, mutta muuten suut on pantu suppuun. Lehdet eivät juuri julkaise kirjoituksia rauhasta, ja rauhanjärjestöjen avustukset on lakkautettu.

Syksyllä 1939 säädetyn tasavallan suojelulain nojalla turvasäilöön eli vankilaan suljettiin ihmisiä ilman syytettä ja tuomiota. Telkien taakse päätyi maan turvallisuudelle vaarallisina pidettyjä henkilöitä määräämättömäksi ajaksi.

Turvasäilöstä löysi itsensä yhteensä noin 1100 ihmistä talvi- ja jatkosodan aikana sekä heti sodan jälkeen. Vangitsemiseen ei tarvittu oikeudenkäyntiä. Suurin osa pidätyksistä koski poliittista vasemmistoa. Sitä pidettiin uhkana Suomen ollessa sodassa Neuvostoliiton kanssa.

Ja mikä tuo niin kamala uhka oli? Se oli Suomen poliittisten johtajien sotien alla ja aikana harjoittaman politiikan arvostelu.

Suiden tukkiminen kärjistyi jatkosodan alla ja sen ollessa käynnissä. Lakitieteen tohtori Ensio Hiitonen on valaissut näitä poliittisia ”oikeudenkäyntejä” vuonna 1953 julkaistussa kirjassaan Vääryyttä oikeuden valekaavussa.

Räikeimpiä tapauksia oli sosialistisen eduskuntaryhmän, niin sanottujen kuutosten kohtalo. Kuutoset oli kuusi SDP:stä erotettua kansanedustajaa. He olivat ns. toisinajattelijoita, eivät hurranneet Suomen osallistumiselle sotaan Saksan rinnalla.

Näin Hiitonen kirjoittaa ”Kun eduskunta sitten keskeytti istuntonsa 2.8.-1.9.41 väliseksi ajaksi, käytti Valpo vanhaan tapaansa tätä eduskunnan lomalla oloa hyväkseen pidättääkseen 23-29 päivinä elokuuta kaikki kuutoset ja Helon.”

Johan Helo oli demari ja Helsingin kaupungin rahatoimenjohtaja. SDP:stä erottautunut sosialistinen ryhmä – kuutoset – oli nimittänyt hänet presidenttiehdokkaakseen Kyösti Kallion kuoltua. Näin Helo kertoo muistelmissaan Vaiennettuja ihmisiä:

”Ulkonainen yksimielisyys saatiin aikaan siten, että kaikki jotka olivat eri mieltä tehdyn ratkaisun järkevyydestä (Suomen osallistumisesta sotaan Saksan rinnalla), vaiennettiin.”

Tämä joukko ja Helo pidätettiin ´epäiltyinä osallisuudesta valtio- ja maanpetokseen´. Syytteet esimerkiksi K. H. Wiikiä ja Cay Sundströmiä vastaan olivat osittain mielipuolisia. Ensio Hiitonen: ”He olivat myös vastustaneet kuolemanrangaistusta. He olivat esiintyneet rauhan puolesta ja sotaa vastaan sekä olivat niinikään koettaneet oikoa sitä käsitystä, että v:n 1918 taistelut olisivat olleet vapaussotaa. He olivat myös arvostelleet Francoa ja hänen falangistejaan.”

Kylläpä olivat syytetyt todellisia uhkia isänmaalleen. Vankilaan joutivat. Kun tuomiot haluttiin, se kyllä järjestyi edellä mainittujenkin kohdalla, vaikka syyttäjän esiin tuomat teot olivat tapahtuneet jo 1930-luvun puolivälissä!

Johan Helo, varsinainen rikollinen! Hän sai syytteen erityisesti siitä, että oli SNS:n, siis Suomi-Neuvostoliitto -seuran, ensimmäisessä suurelle yleisölle tarkoituksessa kokouksessa 14.6.1940 pitänyt esitelmän Suomen ja Neuvostoliiton välisen kaupan mahdollisuuksista.

Kansanedustajat pidätettiin ja pantiin syytteeseen, vaikka tuolloin voimassa olleen valtiopäiväjärjestyksen 13. pykälä sääti, että kansanedustaja voidaan panna syytteeseen toiminnastaan eduskunnassa ainoastaan, jos eduskunta antaa tähän suostumuksensa. Eduskunnalta ei ollut pyydetty eikä saatu tällaista suostumusta.

Hovioikeus lätkäisi Helolle ja kansanedustajille tuomiot valtiopetoksen valmistelusta. Kaikki joutuivat kuritushuoneeseen. Tuomiot: Cay Sundström 8 vuotta, K. H. Wiik 7 vuotta, Yrjö Räisänen ja Kaisu-Mirjami Rydberg 4 vuotta, Väinö Meltti ja Helo 3 vuotta sekä Mikko Ampuja 2 vuotta. Kansalaisluottamus meni kaikilta 5-12 vuodeksi.

Keskustelu kuutosista kiellettiin lehdistössä 28. helmikuuta 1942 sisäasiainministeriön aloitteesta.

Erikoinen tapaus oli Jaroslav Hašhekin romaani Kunnon sotamies Šhvejk. Tämä juttu ei liity valtiopetoksen valmisteluun ja tapahtui jo vuosina 1934-35. Se kuitenkin kuvaa hyvin suomalaista oikeudenkäyttöä noihin aikoihin.

Erkki Vala julkaisi kirjasta yhden luvun Tulenkantajat-lehdessä vuoden 1934 lopulla. Luvussa kuvataan junassa Budapestiä kohti juopuneena matkustavan kadetti Bieglerin unta. Siinä hän kuvittelee astuneensa kenraalina taivaaseen ja näkee siellä olosuhteet saman tapaisina kuin sotaväessä.

Oikeuskansleri määräsi syytteen nostamisen Valaa vastaan jumalanpilkasta. Juttu meni Helsingin raastuvanoikeuteen, joka siirsi ratkaisun Turun hovioikeudelle. Vala sai jumalanpilkasta 2 kuukautta vankeutta.

Ruotsissa Social-Demokraten-lehti kirjoitti: ”Turun HO:n päätös on ahdistava ilmaus Suomen lisääntyvästä fasistisesta barbarisoitumisesta.”

Korkein oikeus sentään ryhdistäytyi ja kumosi hovioikeuden päätöksen. Vala ei syyllistynyt jumalanpilkkaan.

Tunnettu runoilija ja suomentaja Arvo Turtiainen oli toiminut talvisodassa komppanianpäällikkönä, mutta vakaumuksellisista syistä hän kieltäytyi osallistumasta jatkosotaan.

Hänet pidätettiin maaliskuussa 1942. Turtiainen tuomittiin sotilaskarkuruudesta ja valtiopetoksen valmistelusta neljäksi ja puoleksi vuodeksi kuritushuoneeseen sekä menettämään upseerinarvonsa.Turtiainen kuten useimmat muutkin mainitut kuutoset vapautettiin 1944 – miksiköhän?

Siksi että Suomi hävisi sodan.

Helo pääsi ehdonalaiseen vapauteen saman vuoden toukokuussa. Käänne oli uskomaton. Vangitut kansanedustajat pääsivät takaisin eduskuntaan päättämään maan asioista!

Kirjoittaja on kotkalainen toimittaja ja tietokirjailija.