Aatonaaton aamuna heräsin varhain. Merkitsin muistiin ajatuksia siinä järjestyksessä, kun ne pulpahtivat pintaan. Tiedän, etteivät nämä hajanaiset mietteet kohota joulumieltä, mutta julkaisen ne silti uhkarohkeasti.
Surujen ero
Saksan Magdenburgissa viisi ihmistä kuoli ja yli 200 loukkaantui saudimiehen ajettua joulutorin väkijoukkoon. Tapaus on järkyttävä. Se on järkyttänyt tavalliset saksalaiset, tapahtumapaikalle on syntynyt valtava kukkameri. Myös etenkin eurooppalaiset valtionjohtajat ja poliitikot ovat näkyvästi ja kuuluvasti ilmaisseet osanottonsa uhrien läheisille. ”Ajatuksemme ovat teidän luonanne”, viestittivät useat korkean tason poliitikot.
Israel iskee päivä päivän ja yö yön jälkeen Gazan palestiinalaisten kimppuun. Päivittäin surmataan kymmeniä, ja kaikkiaan Israel on tappanut Gazassa ja Länsirannalla yli 45 000 ihmistä, heistä ainakin 15 000 lapsia. Kukkamerta ei ole syntynyt. Yhdysvallat tukee tätä Israelin itsepuolustusta aseistamalla ja rahalla. EU-maiden johto on keskustellut tilanteesta ja valitellut sitä. Mihinkään toimiin ei ole ryhdytty. Kaupankäynti nyt Suur-Israeliksi muuttuneen maan kanssa jatkuu. Suomikin ostaa kansanmurhaajalta aseita.
Suremisella ja mittasuhteilla on ero.
Pukumies
Syyriaa hallinnoi ja johtaa Ahmed Hussein al-Sharaa, paremmin tunnettu uudisnimellä Mohammad al-Julani. Hän on syyrialainen ”vallankumouksellinen militantti”, terroristijärjestö Hay´at Tahrir al-Shamin ja al-Nustran emiiri, maineikas kaulankatkoja, joka liittyi jo vuonna 2003 Yhdysvaltain synnyttämään al-Qaidaan. Toukokuussa 2013 Yhdysvallat nimesi al-Sharaan terroristiksi ja lupasi neljä vuotta myöhemmin 10 miljoonan dollarin palkkion tiedoista, jotka johtaisivat tämän ääriterroristin vangitsemiseen.
Kaapattuaan Syyrian al-Sharaa muuttui al-Julaniksi, lempeytyi, viskasi terroristiviittansa ja osan parrastaan roskakoriin, lähestyi länsimaita tyylikkääseen pukuun, valkoiseen paitaan ja solmioon sonnustautuneena maltillisena poliitikkona ja vakuutti rauhantahtoaan ex-vihollista eli länsimaita kohtaan.
Vaikka Syyriasta virtaa edelleen tappo- ja kidutustietoja ja -videoita, al-Julani vannoo suojelevansa vähemmistöjä. Yhdysvallat lähetti valtuuskunnan tapaamaan al-Julania ja poisti hänestä lupaamansa palkkiotarjouksen. Amerikkaa seuraten myös monet EU-maat nyökkäilivät hyväksyvästi. Ja tietysti myös Turkki!
Suurvalehtelija
Olisin kuvitellut, että viimeistään tämä Yhdysvaltojen uusin kuperkeikka olisi pudottanut silmälaput kaikilta. Suurvalta on suurvalehtelija. Luo terroristijärjestön, ilmoittaa käyvänsä terrorismin vastaista sotaa, aktivoi samalla terroristien toimintaa mm. Afrikassa ja Venäjällä, laatii muulle maailmalle sääntöjä hegemoniansa turvaksi, asettaa pakotteita kaikille, jotka eivät alati muuttuvia sääntöjä suostu noudattamaan, tuhoaa ja tappaa ovelalla proxy-strategialla, toisin sanoen käyttää muiden maiden armeijoita ja terroristeja aloittamissaan sodissa ja väkivaltaorganisaatio CIA:ta levottomuuksien lietsonnassa vallankaappausten pohjustukseksi.
Eurooppa ja unioni ovat kusessa. Talous sakkaa ja sakkausta pahennetaan yhä uusilla Venäjä-sanktioilla. Poliittinen ja taloudellinen sekasorto Ranskassa, vallanvaihto ja talouden ahdinko Saksassa, soraääniä unionissa… Sekavaa poukkoilua, loputtomia kokouksia, jo romahtaneen ja pelkkään terrorismiin siirtyneen Ukrainan voiton vakuuttelua.
Jos jenkit kotiutuisivat
Pari päivää sitten amerikkalaiseversti Douglas Macgregor tiivisti raivostuneena: ”Me, siis Yhdysvallat, valehtelemme koko ajan ja kaikessa. Washington syytää valheita, valheita, valheita… Kukaan ei usko meitä!”
Macgregor on sekä oikeassa että väärässä. Euroopan maat ja varsinkin baltisoitunut Suomi sanovat uskovansa lujasti, vaikka todellisuudessa ovat epävarmuuden tilassa. Ne ovat hokeneet propagandaansa niin kauan, että uskovat kansalaisilleen syöttämänsä valheet itse.
Yhdysvaltojen kunniaksi on sanottava, että vaikka sensuuri on noussut siellä vahvasti, on noussut myös monia todellisia asiantuntijoita, jotka arvostelevat äärimmäisen rankasti Joe Bidenin hallintoa ja supervallan toimintaa maailmalla. Kärkevimpien mielestä, joihin Macgregor kuuluu, Yhdysvalloille itselleen olisi viisasta ”tulla kotiin”, purkaa ainakin suurin osa 800 tukikohdasta maapallolla, ryhtyä hoitamaan oman maan (”domestic”) asioita ja sotimisen ja pakotteiden sijaan ruveta kaupankäyntiin muiden maiden kanssa.
Se suuri suunnitelma
Amerikkaan verrattuna Suomi on mykkien maa, kuiskuttelijoiden kuningaskunta, uskomattoman lapsellisen, kaikki Washingtonin valheet uskovan joukkion johtama, täydellisen epäitsenäinen ja vailla omaa ajattelua kelluva ameba.
Yhteenveto: Yhdysvalloilla on suuri suunnitelma Venäjän tuhoamiseksi. Sen pohjusti jo vuonna 1947 huippudiplomaatti George F. Kennan, jonka kuuluisa ”pitkä kirje” Venäjän ”patoamisesta” oli pohja ns. Trumanin opille. Kennan eli suunnilleen satavuotiaaksi, ehti nähdä oppinsa toimivan ja kertoi tulleensa väärinymmärretyksi. Hän sanoi tarkoittaneensa Venäjän patoamista diplomaattisin, ei sotilaallisin keinoin. Ehkä Kennedyä ja varauksin Reagania lukuun ottamatta kaikki kylmän sodan ja sen jälkeisen ajan presidentit ovat olleet sotien ja pakkokeinojen kannalla.
Virheet peitetään virheillä
Suomen ulkopolitiikan täyskäännös sisältää erikoista akrobatiaa. Kaikki tunnutaan tekevän päin vastoin. Ystävät on haettu kaukaa ja tärkeimmästä lähinaapurista on omin toimin luotu vihollinen. Suomi on ollut pontevasti mukana eristämässä Venäjää, mutta tullutkin eristäneeksi itsensä ja samalla haperoittanut taloutensa.
Yhdysvaltojen suurta suunnitelmaa saatikka strategiaa, jolla sitä toteutetaan, ei ymmärretä. Tai jos nyt NATO/DCA-ratkaisujen jälkeen ymmärretään, uskalletaan vain vaieta. Omat jättiläisvirheet yritetään peittää jättiläisaseistuksella. Varustaudutaan ”pitkään sotaan”, ”pidäkkeeseen” ja ”pelotteeseen”. Uskotellaan yhteen ääneen etenkin balttien kanssa, että jos Venäjä ”tulee ulos sodasta voittajana”, se ei tyydy siihen vaan jatkaa hyökkäystä muualle Eurooppaan. On unohdettu Ukrainan sodan taustat, syyt ja lähtökohdat, tai sitten muistetaan mutta ei voida kertoa ääneen, että kysymys on Suomen alistumisesta Yhdysvaltain käyttöön suuren suunnitelman toteuttamisessa.
Onko Venäjä uhkaillut hyökätä Suomeen?
Helsingin Sanomat julkaisi pari päivää sitten kirjailija Janne Saarikiven lähes loistavan esseen, jonka sanoma kiteytyy otsikossa: ”Suomessa on jälleen sotahulluuden aika…”.
Arvasin, että lehti jatkaa aiheesta hankkimalla Saarikivelle vastaväittäjiä. En kuitenkaan ajatellut, että pääopponentiksi otettaisiin Pekka Toveri, mies, joka on kolme vuotta puhunut soopaa Venäjästä ja Ukrainan sodasta.
Toverin haastattelussa on sitä sun tätä, mutta yksi virke, josta haluaisin arvoisien lukijoitteni mielipiteen. Toveri sanoo: ”Nyt meillä on kuitenkin naapuri, joka uhkailee suoraan hyökkäyksellä.” Asiayhteydestä käy selväksi, että Toveri tarkoittaa Venäjän hyökkäystä nimenomaan Suomeen.
Muistissani ei ole yhtään ainutta tuollaista uhkausta. Venäjä on kyllä aika ajoin kertonut, että se varautuu puolustamaan itseään, jos sen länsirajan taakse Suomeen ruvetaan rakentamaan sotilaallista infrastruktuuria. Mutta se ei ole ollut uhkailua, minun mielestäni.
20 kommenttia julkaisuun “TÄMÄN JÄLKEEN HILJENNYN”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Hyvä tilannekuvaus Maunolta, kiitos.
Pekka Toveri teki taitavan harhautusliikkeen Hesarin jutussa, jossa hän kommentoi Saarikiven kolumnia. Hän ohitti kokonaan Saarikiven ydinasian eli sen, että Tuntematon sotilas on ”suomalaisen erimielisyyden kuvaus”. Saarikivihän peräänkuulutti nimenomaan moniäänisyyttä yhteiskuntaamme. Mutta Toveri ohjasi keskustelun ”maanpuolustustahtoon” ja sotilasmäärärahoihin. Eli osoitti Saarikiven havainnon todeksi.
Mielestäni venäläisen kulttuurin ja taiteen esillä pitäminen olisi nyt entistä tärkeämpää. On syy sille, että EU ja Suomi ovat halunneet katkaista kaikki kulttuuri-, tiede- ja urheilusuhteet Venäjälle. Ne olisivat luomassa inhimillistä kosketuspintaa kansojen ja yksilöiden välille. Venäläiset halutaan tehdä tuntemattomiksi meille. Sen jälkeen mustavalkoinen propaganda tehoaa entistä paremmin.
Siksi minusta Naapuriseuran venäläisen elokuvan illat ovat olleet hyvä idea. Taide puhuu välittömämmin kuin älyllinen väittely ja saa tajuamaan: ihmisiä me kaikki olemme. Tällä en halua väheksyä Naapuriseuran tarjoamaa informaatiota, se on olennaista myös.
Niinpä. Eiköhän tuo rajan kiinni pitäminenkin liity tuohon samaan. Kuvaa pimeyden valtakunnasta olisi paljon vaikeampi ylläpitää jos ihmiset jatkuvasti kulkisivat Venäjälle ja takaisin sekä päinvastoin. Vaikka kaikkeen jo jotenkin turtuneena, eilen katsellessani Patric Lancasteria haastattelemassa georgialaisia Tbilisissä tajusin tai paremminkin kauhistuin, kuinka hirveä asia on kun joku ulkopuolinen kylvää vihaa naapurimaiden välille. Venäjän olematonta vaikuttamista ollaan näkevinään joka puolella, mutta Usa/NATO-asiamiehet saavat tehdä myyräntyötään kaikessa rauhassa. Melkeinpä taitaa olla niin, että jos ’lännen’ yhteistyölle antaa pikkusormen, niin se ennen pitkää vie koko käden. Kysymys ei siis ole alunperinkään yhteistyöstä vaan alistamisesta ja alistumisesta ulkoa saneltuun. Lancasterin Youtube-videosta selviää, että Georgiankin ulkoministeriön alaisuudessa tai osana toimii Naton ja EU:n tiedotuskeskus. Kuinka tuollaisessa tilanteessa voidaan olla huolissaan jostain muusta ulkoa tulevasta vaikuttamisesta. Kansallinen liikkumavara päättyy heti kun on ryhdytty EU:n kanssa suhteisiin, eikä siltä tieltä mielellään käännytä takaisin. Vaalit on tietysti aika ajoin esitettävä ja demokratiaa pelattava, vaikka koko näytelmä olisi aivan turha ja tuottaa sen lopputuloksen, joka sen alunpitäen pitikin tuottaa.
Ei taida Euroopassa olla rauhaa ennen kuin USA hajoaa.
Mitä voisimme me toisinajattelijat tehdä, muuta kuin kirjoitella ja maalata realistisia kauhuskenaarioita toisillemme. Tuntuu että kukaan muu ei kuuntele tai halua ymmärtää tilannettamme. Joudumme keskenämme tarpomaan tässä loputtomassa suossa, saadaksemme sirppi ja vasara tatuoinnin otsaamme ja leimautuen putinisteiksi. Välillä on todella vaikeaa hyväksyä itseäkään vaikka todellisuus ja realismi ajaa kumminkin voittoon tässä ristiriidassa, minkä ympärillä olevat ihmiset aiheuttavat uskomalla vankasti yleiseen propagandaan. Totuus on tuotava esiin ja valheet on tuotava julki.
Onko mitään keinoa miten saisimme äänemme isommin kuuluville, jotta tämä Suomen hulluus saataisiin loppumaan. Keskitymme vähän liikaa siihen mitä kaikkea on huonosti ja mitä huonoja päätöksiä kukakin tekee. Eli keskitymme liikaa ongelmiin kuin niiden ratkaisemiseen. Meitä on uskoakseni jo jonkinlainen sisukas joukkio, joka ei anna periksi totuudessa ja uskoon siihen että asiat voidaan hoitaa diplomaattisin keinoin. Jotain on tehtävä piakkoin, muuten rytisee, enkä todellakaan haluaisi itse niin tapahtuvan. Toivoisin että voisimme yhdessä keskittyä ainoastaan siihen miten saisimme veneen käännettyä ja yhdistää voimamme ajattelemaan, sekä kehittämään ratkaisuja miten saisimme käännettyä kokan kohti puolueettomuutta, joka johtaisi sotaisan retoriikan hiipumiseen. Maunon kirje Lavroville oli askel rohkeudesta mitä peräänkuulutan ja nostankin hatun päästäni kunnioitakseeni hänen rohkeuttaan. Meidän on jatkettava aktiivisesti tätä Maunon viitoittamaa tietä yhdessä, eikä erikseen.
Miten olisi adressi/vetoomus, jonka kaikki halukkaat, MYÖS ”ulkopuoliset”, voisivat allekirjoittaa, ja joka lähetettäisiin lehdistölle?
Kirjoittamasi on erittäin totta ja aiheellista. Mitkä sitten olisivat keinot suunnanmuutoksen aikaansaamiseksi? Jokainen poliitikko, joka on varovaisestikin puhunut järjenkäytön puolesta typeryyttä ja jääräpäisyyttä vastaan, on vähintään saanut huomata joutuneensa poliittisella urallaan sivuraiteelle. Toisinajattelua tosin vaikuttaa olevan siellä täällä eikä se kuulu erityisesti vasemmistolaiseen tai oikeistolaiseen tai ateistiseen tai teistiseen maailmankuvaan. ”Pienin yhteinen nimittäjä” olisi kai tämä kertakaikkinen tyytymättömyys Suomessa viime vuosina tehtyä ulkopolitiikkaa kohtaan. Jos kaikki toisin-, eli tässä tapauksessa oikeinajattelu, saataisiinkin koottua jotenkin yhteen, saman lipun alle, niin pelkään pahoin että nykyisenlaajuinen sanomisenvapaus on voimassa juuri niin kauan kuin sillä ei juuri ole merkitystä. Kuitenkin, joukossa on voimaa ja kaikki olisi tehtävä asiaintilan parantamiseksi. Olisi vain keksittävä, mitä tuo kaikki on.
Hyvää paalutusta taas Maunolta ja hyviä kommentteja. Nyt olisi vielä aikaa valmistautua seuraaviin eduskuntavaaleihin ehdokkailla, jotka antavat vaihtoehdon nykyiselle vihan politiikalle. Koska mikä tahansa muu poliittinen ohjelma kuin nykyinen varustautuminen sotaan olisi parempi Suomen turvallisuuden kannalta, niin pitäisi olla mahdollista koota vaalilistat hyvin erilaillakin ajattelevista ihmisistä. Jollekin voi olla tärkeintä panostaa terveydenhuoltoon toiselle teiden turvallisuuden lisäämiseen tai muuhun positiiviseen yhteiskunnan kehittämiseen. Pelkästään varustautumisen karsiminen ja diplomatian lisääminen (ei maksa mitään) lisäisi maamme turvallisuutta — ja vielä kun saisi jäädytettyä Natojäsenyyden ja DCA-sopimuksen. Äänestäjä voi sitten tehdä valintansa ehdokkaiden kertomien valintojen perusteella.
Se, että nykyinen vihan ideologian politiikka on Suomen kannalta huonoin mahdollinen, kertoo miten nykyiset päättäjät on höynäytytetty USAn valtapyrkimysten välineiksi. Omilla aivoilla ajatellen näin absurdiin tilanteeseen ei olisi voinut päätyä, vaikka oli vain pienet aivot.
Niin, mistä löytyisivät ne, joilla on suhdetoimintakyvyt polkaista liikkeelle eri tahoilla ahertavien, kriittisesti ajattelevien toimijoiden yhteistyö vaalilistojen konoamisesksi?
Mobiililaitekirous iski. Pitää olla ’kokoamiseksi’.
Minkään nykyisen eduskuntapuolueen ehdokkaaksi ei taideta rauhan puolesta puhuvaa hyväksyä. Yksimielisyyden illuusiota pidetään yllä karsimalla eri mieltä olevat pois jo ennen vaaleja. Samoin läksytetään, mistä asioista vaalien alla saa puhua.
Presidentinvaalien alla pelattiin Väyrynen ulos ja eduskuntavaalien alla kiellettiin puhe Natosta. Lopputuloksena on ”päättäjien” yksiääninen lammaslauma, jota presidentti, hybridikeskus ja mediapooli lammaskoirina paimentaa. Lammaskoirien isännät ovat ulkomailla.
Venäjä uhkaa puolustautua. Sitä ei 3-vuotiaan lapsen mielestä saa tehdä.
Minäkään en ole huomannut Venäjän kertaakaan uhkailleen Suomea. Se jos kertoo Suomen sotilaallisen liittoutumisen ja varustautumisen johtavan ja johtaneen vastatoimiin, ei ole uhkailemista, vaan ennalta arvattavaa reagoimista Suomen sotilaalliseen ryhtymiseen Venäjää vastaan.
Toisaalta tunteet ne on venäläisilläkin. Ei olisi ihme, jos sieltä jossain vaiheessa kovastikin ärähdettäisiin Suomelle. Jos näin käy, täällä huudettaisiin entistä kovemmin Venäjän uhkaa ja ärähdystä pidettäisiin todisteena siitä, että olipa hyvä kun ehdittiin liittoutua Venäjän vihollisten kanssa. Eli asiat käännettäisiin jälleen ylösalaisin.
Suomen räksyttäminen Venäjää kohti on kuin pikku koiran räksyttäminen isompaa koiraa kohti kunnes isommalla menee hermot ja antaa kyytiä pikku piskille. Se ei voi muuta kuin vinkua ja uikuttaa. Päätelkää kumpi on pikku piski.
Suomi-koira laskeskelee, että iso verikoira sitä suojelee. Siksi se voi haukkua kääpiöpinserin kaikella voimalla – ja auktoriteetilla…
Jos saadaan rauha sovittua Ukrainaan Zelenskyn änkyröinnistä huolimatta, niin sitten voisi rajatkin aueta Venäjälle. Taka-ajatuksena olisi sellainen juttu, että NSn yhteinen porukka voisi lähteä vierailemaan vaikkapa Pietarissa, joka on upea kaupunki upeine museoineen yms. Ei muuta kuin hautomaan ajatusta. Ja odottamaan rajan aukeamista.
Suomi rakentanut kaiken Venäjä-vihan varaan. Miten armottoman tyhmää politiikkaa.
Venäjän uhkan muodostuminen mediassa, pari esimerkkiä:
Kun Suomi ilmoittaa liittyvänsä Natoon, Venäjä ilmoittaa perustavansa uudelleen Leningradin sotilaspiirin. Suomen media: Venäjä uhkailee.
Kun Biden antaa luvan iskuihin Venäjän sisälle, Venäjä ilmoittaa, että tulee vastaamaan tähän symmetrisesti. Suomen media: Venäjä uhkailee.
Minkä ihmeen vuoksi ei ole antanut atomia Natokiimaisen filmitähden eliminoimiseksi??
Niin, näissä jutuissa ei ole ollut mitään järkeä. Venäjä uhkaa ja uhoaa ja ties mitä, mutta kun USA:n pommikoneet nuolee Venäjän rajaa Suomessa, niin se on maailman luonnollisin asia. Kaikki kielteinen mitä täällä Venäjästä väitetään, pätee moninkertaisesti USA:han ja useimiten ei lainkaan Venäjään. Melkein aina Venäjää koskevaa uutista lukiessa tulee ajatus, että tämähän olisi totta jos vain Venäjä korvattaisiin jutussa USA:lla tai EU:lla. On jäänyt myös epäselväksi usein toistettu väite, että Venäjä käyttää energiaa aseena, kun EU-maat itse omaksi vahingokseen kieltäytyvät energiaa sieltä ostamasta. Vaikka turha näitä on eritellä, kun kysymys ei ole virheellisistä yksityiskohdista, jotka olisi oikaistava. Kaikki on valhetta alusta loppuun.
Se on ihme että Suomesta löytyy yhtä ainutta USA:n ihailijaa. Lasken nyt pois ne lapset jotka ihailevat jotain amerikkalaisia autoja ja kitaroita. Niin pitkä on USA:n syntilista eli sodat ja kansanmurhat motiivina rahojen ja luonnonvarojen ryöstö.
Se ei ole ihme että hesari ottaa asiantuntijaksi toverin. Siinä meillä on saduista ja tarinoista tuttu PAITA ja PERSE. Kumpi on kumpi, sen päättäköön lukija.
Toveri sanoo: ”Nyt meillä on kuitenkin naapuri, joka uhkailee suoraan hyökkäyksellä.”
Ennen NATO:on liittymistä Suomi ei ollut uhka Venäjälle, kuten tasavallan presidentti ja monet poliitikot usein korostivat – ainoastaan Toveri yritti mustamaalata Venäjää. Kun Suomi liittyi NATO:on, siitä tuli osa sotilasliiton koneistoa, mikä synnytti uhan Venäjälle ja sai sen reagoimaan. NATO-jäsenyyden jälkeen Suomesta on tullut maali. ”Sitä saa, mitä tilaa, herra Toveri.”