Kulunut 2000-luku on ollut Lähi-idässä myrskyisä. Israelin jatkuva miehitys palestiinalaisalueilla, ”sota terrorismia vastaan”, Yhdysvaltain hyökkäys Irakiin vuonna 2003 ja sen aiheuttamat jälkiseuraukset, sisällissodat mm. Jemenissä, Libyassa, Syyriassa ja Sudanissa, sekä Hamasin vuoden 2023 hyökkäyksen jälkeiset Israelin sodat Gazassa, Libanonissa, Syyriassa, Jemenissä ja Iranissa ovat panneet sekaisin koko alueen.
Vihonviimeinen asia, jota alueella kaivattiin, oli uusi sota. Se on nyt kuitenkin realiteetti. Maailman johtava sotilaallinen supervalta ja sen alueellinen liittolainen Israel ovat saaneet koko Lähi-idän liekkeihin. Se on ulottunut jo laajemmallekin: Yhdysvaltain sukellusvene tuhosi heti sodan alkuvaiheessa kansainvälisillä vesillä iranilaisen fregatin, joka oli palaamassa Intian järjestämästä harjoituksesta. Sen tiedettiin olevan aseistamaton.
Tällä kertaa hyökkäyksen julkilausuttuna tavoitteena oli vallanvaihto Iranissa. Presidentti Donald Trump on kehottanut iranilaisia kaduille ja ottamaan vallan lisäten, että tämä saattaa olla vuosikymmeniin ainoa mahdollisuus siihen.
Hyökkäys on yhä kesken ja saattaa vielä sisältää monia yllättäviä käänteitä. Iranin johtajien murhat osoittavat, että erityisesti Israel on kyennyt tehokkaasti soluttautumaan Iranin rakenteisiin.
On ilmeistä, että hyökkäyksellä kyetään pahasti tuhoamaan Iranin ballististen ohjusten ohjelmaa ja heikentämään sen sotilaallista kykyä sekä mahdollisuuksia tukea alueellisia liittolaisiaan. Mutta näyttää epätodennäköiseltä, että sodan seurauksena Iranin oppositio kykenisi syrjäyttämään islamilaisen vallankumouksen. Eikä Teheranista ainakaan toistaiseksi ole löytynyt – Venezuelan malliin – iranilaista Delcy Rodriguezia.
Useimmat iranilaiset tuskin haluavat myöskään shaahinvallan viimeistä reliikkiä – Reza Pahlavin poikaa – maatansa johtamaan. Ja kaikkien muistissa ovat kokemukset Irakista Persianlahden ensimmäisen sodan ajoilta vuonna 1991. Silloin presidentti George W. Bushin vetoomus shiiojen ja kurdien kansannoususta johti lopulta satojen tuhansien ihmisten kuolemaan.
Kiistattomalla ilmaherruudella voidaan toki aiheuttaa valtavaa tuhoa, mutta tuskin yhdistää hajanaista oppositiota. Vaikka on mahdollista, että Israel ja Yhdysvallat saattavat käyttää joitain erikoisjoukkoja Iranissa, niillä ei liene halua laajaan maaoperaatioon, jollainen olisi Trumpin kannattajakunnassa erittäin epäsuosittu. Lisäksi kokemukset Irakista ja Afganistanista ovat huonoja, kun yritykset uuden yhteiskunnan rakentamiseksi pahasti epäonnistuivat. Noiden hankkeiden tuottamia vakavia ongelmia ratkotaan tänäkin päivänä.
Iranilla kyky vastata hyökkäykseen
Iran on joutunut kokemaan kovia, mutta sitä ei ole lyöty. Edes ajatolla Ali Khamenein ja käytännössä maan tärkeimmän johtajan, korkeimman puolustusneuvoston johtajan Ali Larijanin murhat eivät ole horjuttaneet hallinnon perustuksia. Kuten Oxfordin yliopiston professori, historioitsija Eugene Rogan analyysissaan Financial Times-lehdessä totesi, ”islamilaisella tasavallalla on institutionaalista syvyyttä. Se ei ole diktatuuri, vaan monimuotoinen hallinto. Sen armeija ja sortojärjestelmä on paikallaan ja aivan riippumatta siitä, kuinka heikko se on suhteessa ulkomaisiin voimiin kuten Israeliin ja Yhdysvaltoihin, hallinto kykenee nujertamaan kansalaistensa vastarinnan. Ja säilymään hengissä.”
Millaisia havaintoja sodan tähänastisesta kulusta voidaan tehdä? Miten Iran pyrkii vastaamaan sotilaallisesti ylivoimaisten vihollisten hyökkäykseen?
Iranin hallinnon keskeinen tavoite on säilyä hengissä. Se pitää sitä jo voittona. Viimekesäisen hyökkäyksen valossa se ei enää pyri nopeaan konfliktin lopettamiseen, mikä saattaisi merkitä taas seuraavaa sotaa jonkin ajan kuluttua, vaan haluaa konfliktia pitkittämällä aiheuttaa mahdollisimman korkean hinnan hyökkääjälle, jotta se ei tulevaisuudessa enää uusisi hyökkäystä. Tässä se ottaa suuren riskin, joka kuitenkin nähdään pienempänä kuin sodan välitön lopettaminen tulitaukoon, joka ei ratkaise ongelmia – erityisesti maata kuristavien talouspakotteiden poistamista.
Sodan alkuvaiheessa kovia menetyksiä kokenut islamilaishallinto on luonnollisesti yrittänyt suojautua massiivisilta iskuilta, samalla kun se on tehnyt vastaiskuja Israeliin ja alueella oleviin Yhdysvaltain tukikohtiin. Sen ilmeisenä pyrkimyksenä on kuluttaa mahdollisimman nopeasti näiden maiden ilmatorjuntaohjusten varastot. Eri lähteistä saadut tiedot kertovatkin, että näin on jo tapahtunut. Erityisesti Persianlahdella Iran on käyttänyt halpoja drooneja, joiden torjumiseen on käytetty miljoonia maksavia ohjuksia. Iran on itse halunnut säästää iskukykyisemmät ohjukset sodan myöhempään vaiheeseen.
Ohjussodan ohella Iran on keskittynyt toiseen, tätäkin tehokkaampaan sodankäynnin muotoon, taloudelliseen taisteluun. Iran on hyökännyt naapurimaidensa öljy- ja kaasukohteisiin sekä tankkereihin Persianlahdella sekä estänyt niiden läpikulun Hormuzin salmesta, jonka läpi viidennes maailman raakaöljystä on kulkenut. Tämä iskee etenkin Aasian maihin kuten Kiinaan, Intiaan, Etelä-Koreaan ja Japaniin, joihin suuntautuu 80 prosenttia Persianlahdelta menevästä energianviennistä. Mutta sota on nostanut energian maailmanmarkkinahintoja kaikkialla maailmassa, myös Yhdysvaltojen bensapumpuilla. Lisäksi Venäjän energiasta itsensä pääosin irrottanut Eurooppa on jälleen ongelmissa. Belgian pääministeri ehdottikin jo – monien tyrmistykseksi – sopimuksen tekemistä Venäjän kanssa ja energiantuonnin aloittamista sieltä Eurooppaan.
Hormuzin kautta molempiin suuntiin on kulkenut paljon muutakin, kuten kolmannes maailman lannoitteista sekä mm. alumiinia, teollisuustuotteita ja ruokatarvikkeita. Myös maailman konttiliikenteen kerrotaan olevan jo sekaisin. Muitakin huolia on: Persianlahdella työskentelee valtava määrä aasialaisia siirtotyöläisiä, yksin Intiasta yli yhdeksän miljoonaa. Heidän kotiutumisensa merkitsisi vakavaa takaiskua kaikille osallisille.
Iranin päätös iskeä naapurimaihinsa tuli yllätyksenä vain Trumpille
Presidentti Trump on paljastanut, että Iranin päätös iskeä naapurimaihinsa on tullut yllätyksenä. Hän lienee ainoita, joille tämä oli yllätys, sillä Iran oli jo pitkään ja toistuvasti kertonut, että hyökkäys sitä vastaan merkitsee täysimittaista vastaiskua myös alueen maihin.
Iranin iskut eivät ole rajoittuneet energiakohteisiin, vaan ne on suunnattu myös laajemmin teollisuuteen ja mm. logistiikkaan kuten lentoyhteyksiin. Dubain ja Qatarin kentät ovat maailman vilkkaimpia, ja niiden kautta kulkee myös valtavasti transit-matkustajia Aasiaan.
Professori Vali Nasr Johns Hopkins -yliopistosta korostaa, että Iranin etuna on maantiede. Se hallitsee koko Persianlahden pohjoista rantaa. Arabimaiden haavoittuvat öljykohteet sijaitsevat vain lyhyen matkan päässä. Lisäksi Iranin liittolaiset – Jemenin huthit – kontrolloivat toista strategista meriväylää Arabian niemimaan länsipuolella, Bab-el-Mandebin kapeikkoa. Huthit eivät vielä ole aktiivisesti liittyneet sotaan, mutta jos tilanne kärjistyy, se on todennäköistä.
Iranin johto on kokenutta käymään asymmetristä sotaa. Heikentynytkin Iran pystynee pitkään kontrolloimaan tai ainakin estämään merenkulun Hormuzin salmessa. Meriliikenteen häirintään ei tarvita kovin paljoa, kuten ei myöskään lentoliikenteen estämiseen. Yksin jo Lontoon vakuutusmeklareiden säikäyttämisellä on keskeinen vaikutus.
Lisäksi aika ajoin tehdyt hyökkäykset Dubaihin ja muihin liike-elämän keskuksiin karkottavat monet ulkomaalaiset perheineen etsimään ainakin väliaikaista turvaa muualta. Ehkä myös miettimään, olisiko sijoituksille turvallisempia paikkoja. Iran haluaa muistuttaa naapureilleen, etteivät ne voi keskittyä satumaisten rikkauksiensa keräämiseen, niin kauan kuin naapurissa oleva Iran kärsii. Turvallisuuden on oltava yhteinen ja jakamaton.
Mikko Lohikosken analyysi Iranin sodasta on osa Geopoliittisen seuran sivuilla julkaistua laajempaa kirjoitusta.
Kirjoittaja, kanslianeuvos ja tietokirjailija Mikko Lohikoski on hiljattain julkaissut kaksi teosta: tietokirjan Muuttuva Lähi-itä maailmanjärjestyksen murtuessa (Atena/Otava, 2025) ja muistelmat Niin kauas kuin maailmaa riittää (Siltala, 2026).
Kuva: White House/Daniel Torok. Public Domain.