TAPAUS KAASUPUTKI: TÄLTÄ NÄYTTÄÄ NATON INFOSOTA
Meidän mediamme tulee nyt toistaa isäntämaan viestiä ja saada ihmiset ajattelemaan ”oikein”.
Meidän mediamme tulee nyt toistaa isäntämaan viestiä ja saada ihmiset ajattelemaan ”oikein”.
Euroopan keskuspankin logiikan mukaan digitaalinen valuutta olisi ihanteellinen keino saada nopeasti lisää valtaa.
Valtion omistamien digitaalisten valuuttojen usein mainitut edut, kuten rahanpesun torjunta ja ekologisen jalanjäljen pienentäminen, ovat selvästi vain tekosyy lainkuuliaisten kansalaisten rahankäytön valvonnan lisäämiselle. Oletettuja tehokkuushyötyjä ei helpolla löydy.
Antti Lindtman on reaalipoliitikko. Vaikka hän on kasvanut sosialidemokraattiseen aatteeseen, ei hän anna sen valintoja tehdessään haitata. Tärkeintä on oman poliittisen uran juoheva eteneminen.
Zbigniew Brzezinski: Yhdysvaltojen on etsittävä sovintoa Venäjän ja Kiinan kanssa helpottaakseen siirtymistä pois yksinapaisesta järjestelmästä
Kun kyse on teollisuusmaiden energiahuollon varmistamisesta pidemmälläkin tähtimellä, sotilaallisen välintulon mahdollisuus Nigerin tilanteeseen tuntuu valitettavan todennäköiseltä.
Wagenknechtin mahdollinen uusi puolue voisi houkutella äänestäjiä sekä vasemmalta että oikealta, sillä hän vetoaa erityisesti työväenluokkaan ja globalisaation häviäjiin.
Gorbatšov: Jos me annamme yhdistyneen Saksan olla Natossa, te ette laajenna Natoa itään; me annoimme yhdistyneen Saksan jäädä Natoon; siksi te ette laajenna Natoa itään.
Afrikka pyrkii löytämään arvokkaan paikkansa ja vahvistamaan vaikutusvaltaansa uudessa moninapaisessa maailmassa.
Ukrainan konfliktin akana Yhdysvallat ja Nato ovat yhdistäneet Venäjän Kiinaan, jolla ei ole ollut mitään roolia hyökkäyksessä. Lokakuussa 2022 Bidenin hallinto julkisti kylmän sodan strategian ”Kiinan ja Venäjän ydinuhkien” varalle. Prosessissa historialliset realiteetit kääntyivät ylösalaisin.