Nigerin vallanvaihdos vaarantaa euroopalaisen kaasusuunnitelman

Kun kyse on teollisuusmaiden energiahuollon varmistamisesta pidemmälläkin tähtimellä, sotilaallisen välintulon mahdollisuus Nigerin tilanteeseen tuntuu valitettavan todennäköiseltä.

Nigerin kriisi uhkaa tärkeää putkihanketta, jonka on tarkoitus tuoda kaasua Eurooppaan. Muiden kaasuputkien sulkemisen jälkeen tämä olisi uusi takaisku eurooppalaisille teollisuusmaille.

 

Ranskaa uhkaa Nigerin uraaniesiintymien menetys kriisin seurauksena. Vaikka Ranska ostaa uraania Kazakstanista, Nigerin menetys olisi ydinvoimamaalle tuntuva menetys. Sotilashallitus on lähteiden mukaan keskeyttänyt uraanin ja kullan viennin Ranskaan.

Ranskalainen Nigerissä toimiva ydinteollisuuskonserni Orano on kuitenkin ilmoittanut, ettei sen toimintaa estetä.

Nigerin tärkein vientihyödyke on kulta. Vuonna 2021 sen osuus viennistä oli 71,4 prosenttia. Reutersin raportin mukaan Niger, Mali ja Burkina Faso eivät ole lopettaneet uraanin tai kullan vientiä.

Kaasusuunnitelmat uusiksi?

Viiden miljardin dollarin arvoinen,  4 128 kilometrin pituinen Saharan kaasuputki (TSGP), on kauttakulkumaa Nigerin vallansiirron vuoksi uhattuna. Putken odotetaan toimittavan 30 miljardia kuutiometriä maakaasua vuosittain Eurooppaan. Suunnitelman mukaan putki kulkisi Nigerian Warrin satamasta Nigerin läpi Algeriassa sijaitsevaan Hassan R’Mel -kaasukeskukseen, jossa se yhdistetään olemassa oleviin Eurooppaan johtaviin putkiin. (kartta alla).

TSGB on Algerian, Nigerian ja Nigerin yhteishanke. Maat kirjoittivat heinäkuussa 2022 yhteisymmärryspöytäkirjan putken toteuttamisesta. Hankkeen viivästyminen kiristäisi Euroopan kaasuhuoltoa entisestään. Maanosa on jo menettänyt kaasutoimitukset Nord Stream -putkesta sabotaasin vuoksi, ja myös Kreikan kautta Itä-Afrikasta kulkevan East Med -putken Yhdysvaltojen vastustuksen vuoksi. Näiden kahden linjan oli määrä yhdessä toimittaa Eurooppaan 120 miljardia kuutiometriä kaasua vuodessa. Nyt Eurooppa on ratkaisevasti riippuvainen kalliista Yhysvaltojen nestekaasusta (LNG).

Sahelin putkihankkeen tulevaisuus ja rahoitus riippuu ratkaisevasti siitä, miten Nigerin ja sen naapurimaiden poliittinen kehitys etenee. Algerialla on hankkeessa avainrooli ja sen tulevat ratkaisut ovat hämärän peitossa.

Kiina on suuri investoija Nigeriassa, ja kykenee laajentamaan osallistumistaan.  Venäjän osallistuminen riippuu Nigerin tulevan hallinnon ratkaisuista.

Toimittamalla maakaasua Pohjois-Afrikkaan Peking voi syventää suhteitaan Marokkoon, Algeriaan ja Libyaan. Libya on jo sopinut vuoteen 2026 ulottuvan suunnitelmansa kautta osallistumisesta Kiinan ja arabimaailman väliseen  strategiseen yhteistyöhön Kiinan Silkkitie-hankkeessa.

Kiina uudisrakentaa parhaillaan Algerian keskussatamaa El Hamdaniaa. Se on osallistunut myös itä-länsi-moottoritien rakentamiseen. Tie yhdistää Algerian Marokkoon ja Tunisiaan. Algeriassa toimii noin 1000 kiinalaista yritystä.

Euroopan unioni pyrkii maakaasua ja sähköä koskevaan ”pitkän aikavälin strategiseen kumppanuuteen” Algerian kanssa. Samaan aikaan Ranska yrittää parantaa suhteitaan Algeriaan taloudellisen yhteistyön avulla, vaikka Kiina on nyt sen suurin kauppakumppani.
EU:lla on selkeä intressi pitää yllä nykyisiä geopoliittisia rakenteita Afrikassa ja vahvistaa edelleen läsnäoloaan. Nigerin sotilashallituksella on naapurimaiden Burkina Fason, Malin ja Guinean tuki. Kun kyse on teollisuusmaiden energiahuollon varmistamisesta pidemmälläkin tähtimellä, sotilaallisen välintulon mahdollisuus Nigerin tilanteeseen tuntuu valitettavan todennäköiseltä.
+++

2 kommenttia julkaisuun “Nigerin vallanvaihdos vaarantaa euroopalaisen kaasusuunnitelman

  1. ”Kun kyse on teollisuusmaiden energiahuollon varmistamisesta pidemmälläkin tähtimellä, sotilaallisen välintulon mahdollisuus Nigerin tilanteeseen tuntuu valitettavan todennäköiseltä”.

    Ja varsinkin nyt, kun kaasunosto Venäjältä on pannassa…
    +++

Vastaa