Jo yli puolet ukrainalaisista haluaa neuvotellun rauhan
Ukrainan hallituksen toimintaan tyytymättömien määrä oli uudessa gallupissa kasvanut voimakkaasti.
Kotimaan ja kansainvälinen politiikka
Ukrainan hallituksen toimintaan tyytymättömien määrä oli uudessa gallupissa kasvanut voimakkaasti.
Marco Rubio on ollut yksi Venäjään kaikkein vihamielisimmin suhtautuvista senaattoreista.
Azerbaidzhanin presidentti Ilham Alijev arvosteli viime keskiviikkona Bakussa kovin sanoin Ranskan ja Hollannin siirtomaina yhä
Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila kertoi maanantaina MTV:n uutisille ”tietoja” Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok) väittää Venäjän käyvän sotaa Ukrainassa Pohjois-Korean, Iranin ja Kiinan kansssa. Valtonen kuvasi
Saattaa käydä niin, että Zelensky saa hyväksytyksi jo ennen tammikuuta suurin piirtein kaiken haluamansa ns.
Puolustusvoimain komentaja lainasi kenttäpiispan viestiä puhuessaan maanpuolustuskurssin avajaisissa. ”Sotilasstrategian näkökulmasta tilanne on lännelle haastava –
Jos Trump valitaan, on hyvin mahdollista, että McCarthy-kauden kaltaiset mielipidevainot alkavat USA:ssa.
”Sanoin suoraan, että Kiinan suhde Venäjään vaikuttaa Kiinan suhteeseen Eurooppaan, eli mitä enemmän Kiina tukee