Biden perui Georgian pääministerin kutsun
Yhdysvallat on pitkään tukenut ja rahoittanut Georgian opposition toimintaa hallituksen kaatamiseksi.
Kotimaan ja kansainvälinen politiikka
Yhdysvallat on pitkään tukenut ja rahoittanut Georgian opposition toimintaa hallituksen kaatamiseksi.
Stubbin ehdotusten toteuttaminen merkitsisi YK-järjestelmän romuttamista.
Hallituspuolueet CDU ja vihreät kärsivät tappion.
”Ukrainan asetuotannolle on annettava rahoitusta aivan kuten se olisi jo EU:n jäsenmaa”
Annetaanko Ukrainalle oikeus iskeä pitkän kantaman ohjuksilla?
”Aiotaanko Suomen ydinenergialakia muuttaa lähitulevaisuudessa siten, että ydinaseiden sijoittaminen Suomen alueelle tai vähintäänkin ydinaseiden kuljettaminen Suomen alueen kautta sallittaisiin”
Pohjoismaista Steadfast Noon -harjoituksiin osallistuu Suomen ohella Tanska.
BRICS:n jäseninä on kymmenen maata; Kiina, Venäjä, Intia, Brasilia, Etelä-Afrikka, Iran, Arabiemiraatit, Etiopia, Egypti ja Saudi-Arabia
Azerbaidzan ja Armenia käyvät parhaillaan keskusteluja myös lähes tuhat kilometriä pitkän yhteisen rajan yksityiskohtaisesta kulusta. Osa rajasta on jo kyetty yhteisesti merkitsemään.
”Suomen sotkeminen Venäjän sisäisiin asioihin ei ole koskaan ollut meille onneksi”