Venäjän talouden ”romahdusta” odotellessa
Venäjän talousromahduksen odottelu muistuttaa ainakin meillä Suomessa Samuel Beckettin näytelmän ”Huomenna hän tulee” juonta. Eikä
Venäjän talousromahduksen odottelu muistuttaa ainakin meillä Suomessa Samuel Beckettin näytelmän ”Huomenna hän tulee” juonta. Eikä
Brysselin idea on, että veronmaksaja häviää, kun rahat valuvat konsulttien ja EU:n taskuun.
Suomi haluaa eräiden muiden Euroopan unionin jäsenvaltion kanssa rajoittaa venäläisdiplomaattien matkustusoikeuksia Schengen-alueella. Suomi ja muut
Saksassa on meneillään hyvin erityislaatuinen katujen vaalikampanja.
Ei ole yllättävää, että erimielisyydet Venäjän talouden näkymistä eivät osoita vähenemisen merkkejä. Lähes kaikki kuitenkin
Presidentti Alexander Stubb vaikeni valtiopäivien avajaispuheessaan keskiviikkona tyystin Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ilmoituksesta ottaa Israelin
Näkemys Ukrainan rauhansopimuksen julkistamisesta Moskovassa Voiton päivänä, 9.toukokuuta, tuntuu toiveikkaalta, mutta ennenaikaiselta.
Yhdysvallat on kolmenkymmenen vuoden ajan katsonut olevansa muita ylempänä. Näistä tavoista voi olla vaikea päästä
Yhdysvaltain uusi ulkoministeri Marco Rubio esitti sunnuntaina uhkavaatimuksen Panaman presidentille Jose Raul Mulinolle. Ellei Panama