Ylen Politiikkaradiossa 25.6.2026 olivat toimittaja Tapio Pajusen haastateltavina Turun yliopiston professori Kari Liuhto ja Ulkopoliittisen instituutin tutkija Jussi Lassila. Aiheena oli klikkiotsikon tyyliin: ”Horjuuko Venäjä ja Putinin valta”.
Ohjelmassa väitettiin jälleen kerran, että Venäjällä olisi tarve aloittaa uusi sota heti Ukrainan sodan jälkeen. Haluavatko venäläiset siis sotaa?
Maalaisjärjellä: haluaisiko alhaisen väestönkasvun Venäjä tosiaankin vuositolkulla tuhota omaa työikäistä väestöään? Minkä tarpeessa se niin tekisi?
Usein sanotaan, että hallitsijat käyttävät sotaa hyväkseen suunnatakseen kansan huomion pois sisäisistä ongelmista. Mutta nämä samat asiantuntijat kertoivat, että Venäjällä kansan tyytymättömyys sotaan kasvaa koko ajan. Kurkuistakin on kuulemma ollut jo pulaa.
Olisiko silloin viisasta – tai edes mahdollista – ryhtyä heti kohta uuteen sotaan? Vai pitäisikö sen sijaan viljellä niitä kurkkuja?
Laajentumisväitteisiin presidentti Vladimir Putin on todennut, että Venäjällä on jo tarpeeksi maata. Vaikea väittää tätä vastaan. Lisäksi hän on sanonut, että Venäjä aikoo seuraavaksi ryhtyä Kaukasiassa sijaitsevan alueensa kehittämiseen.
Lisämaan tarvetta ei siis sikälikään ole, kun entisissäkin on tekemistä.
Ulkopoliittisen instituutin toinenkin tutkija, Sinikukka Saari, on levittänyt ”Venäjä-tarvitsee-sotaa” -hokemaa haastatteluissaan. Olettamus joutuu outoon valoon myös sen takia, että vuonna 1991 muodostuneella Venäjän federaatiolla oli ennen Ukrainan sotaa vain kaksi konfliktia muiden valtioiden kanssa: viiden päivän sota Georgiassa ja Krimin lähes veretön haltuunotto.
Venäjän federaatio ei siis tarvinnut sotaa 30 vuoteen, vaan möi tyytyväisenä halpaa energiaa Eurooppaan ja nosti maan elintasoa. Miksi se tarvitsisi sotaa nyt?
Länsimedia maalaa Ukrainan sodasta kuvaa Venäjän imperialismina, vaikka Venäjän näkökulmasta se on ennakoiva puolustussota.
Näkymättömät sotaoppositiot
Politiikkaradion ohjelmassa paheksuttiin sitä, että Venäjällä sodanvastustajien mielenosoitukset on estetty.
Osoitus diktatuurista ilmeisesti? Suomen jatkosodassa Suomen poliittinen sotaoppositio istui vankilassa. Yleensä sotaa käyvät maat eivät salli sodanvastaisia mielenilmauksia.
Ukrainan sotaoppositiosta ei ole ollut länsimediassa koko sodan aikana mitään havaintoa. Eikä ihme, koska presidentti Volodymyr Zelensky kielsi oppositiopuolueet jo maaliskuussa 2022. Tämäkin teko on nielty kakistelematta ”demokratian esitaistelijalta”.
Ukraina rekrytoi väkisin, Venäjää syytetään
Lassila väitti myös ohimennen, että Penzassa Venäjällä olisi hiljattain mielivaltaisilla kriteereillä napattu nuoria miehiä kyytiin ja pakotettu allekirjoittamaan armeijan rekrytointisopimus. Uutisen lähteiksi netissä mainitaan Meduza ja Mediazona, joita tituleerataan Wikipediassa ”riippumattomiksi”.
Mediazona on Pussy Riot -kirkkomielenosoittajien perustama media, joten se ei liene riippumaton. Sillä on myös Venäjän hallinnon vastainen agenda. Sen tukijoiden joukossa on ollut muun muassa USAID.
Mediazona tekee yhteistyötä Meduza-mediayhtiön kanssa, jonka perustamishistoriasta löytyy Putinin vihollinen, oligarkki Mihail Hodorkovski.
Paikalliset viranomaiset ovat sanoneet kuvia Penzan pidätyksistä lavastetuiksi. Ja siltä ne myös näyttävät.
Autenttisempia videoita on Youtubessa runsaasti siitä, kuinka Ukrainassa viranomaiset raahaavat kadulta nuoria miehiä autoihin ja pakottavat liittymään armeijaan. Tästä Lassila ei mainitse mitään, vaikka muun muassa BBC ja Guardian ovat uutisoineet asiasta jo yli vuosi sitten.
Huhuja ja olettamuksia
Venäjän keskuspankin johtajan Maria Nabiullinan tilanteesta kerrottiin ohjelmassa aika epäselvästi. Ensin sanottiin, että Venäjällä liikkuu huhuja johtajan tulossa olevasta ulosheittämisestä, koska häntä ei ollut nähty julkisuudessa viikkoon. Sitten tuotiin esille, että Putin ei anna Nabiullinan erota, vaikka tämä itse haluaisi niin tehdä. Ota tästä nyt selvää.
Nabiullina olisi Lassilan mukaan halunnut jäädä pois Pietarin talousfoorumista, koska ei olisi halunnut ”alentua” menemään kokoukseen. Olisi kiintoisaa tietää, mikä tässä on ollut tutkijan lähteenä.
Lassila luonnehtii Pietarin foorumia ”friikkisirkukseksi” ja ”älyttömäksi pellekarnevaaliksi”. Kummallisen epäanalyyttistä kieltä tieteentekijältä.
Esimerkiksi sanan ”friikki” tulkinta riippuu paljon maailmankuvasta. Mihin tutkija pyrkii näin epätäsmällisillä ja tunnepitoisilla ilmauksilla? Ne eivät kerro juuri mitään.
Kiinan ja Venäjän strateginen liittolaisuus
Kiinasta puhuttaessa tutkijat toivat esiin Neuvostoliiton ja Kiinan vanhoja ristiriitoja 1900-luvulta osoittaakseen, että Kiinan ja Venäjän välit olisivat edelleen piilevästi tulenarat.
Mutta kun lukee presidentti Xi Jinpingin lausuntoja Kiinan ja Venäjän strategisesta liittolaisuudesta, esimerkiksi hänen viimeisimmästä virkaanastujaispuheestaan, saa erilaisen kuvan.
Kiina-analyysissä ohjelma jätti kokonaan huomiotta sen yhteisen henkisen maaperän, joka Kiinalla ja Venäjällä on: molemmat ovat konservatiivisia, kulttuuriltaan yhteisöllisiä sivilisaatioita.
Kiinan arvomaailma on lähempänä Venäjän arvoja kuin euroamerikkalaisen liberalismin arvoja. Yhdessä Venäjän kanssa se on vahvempi USA:ta vastaan monessakin mielessä.
Rahatko lopussa ja keneltä?
Lassila kuvaili Venäjän taloudellista tilaa: ”Venäjällä ei ole rahaa infrastruktuuriin, koulutukseen, sosiaalipalvelut ovat heikentyneet äärimmäisen paljon mutta eihän Putin välitä eläkeläisistä ja niiden kurjistumisesta”.
Tuntuu jotenkin niin tutulta… Sekoittikohan Lassila tässä Suomen ja Venäjän, ja Putinin Orpoon?
Upin tutkija Arkady Moses totesi Ylellä 18.6.2026, että Venäjän talous ei ole kaatumassa. Valtio voi ottaa maan sisäistä lainaa ja käydä oligarkkien taskuilla. Ihmettelin ohjelman väitettä, että Venäjän valtiolliset asetehtaat hyötyisivät Ukrainan sodasta.
En tunne taloustiedettä, mutta mietin, miten maan kansantaloutta voisi hyödyttää se, että valtion asetehtaiden tuotanto työntää kansan inhimillisiä ja aineellisia resursseja talouden kierron ja ihmisten tarpeiden kannalta hukkaan.
Tehokkain piilovaikuttamisen muoto: vaikeneminen
Kirjoitin tämän erittelyn eräänlaisena demonstraationa siitä, kuinka meihin piilovaikutetaan. Se tapahtuu sananvalinnoilla, suoralla valehtelulla, osatotuuksilla, vääristelyllä, vihjailuilla ja tunteiden herättelyllä.
Tehokkain vaikuttamisen muoto on kuitenkin mielestäni vaikeneminen jostakin asiasta tai yksityiskohdasta kokonaan. Silloin vastaanottaja ei voi käsittää kokonaiskuvaa. Ihmisten onkin vaikea ymmärtää Venäjän motiiveja Ukrainan sodassa, koska olennaisia osia siihen johtaneesta tapahtumaketjusta on jätetty kertomatta.
On paljastavaa, että sekä Ylen että Helsingin Sanomien journalismi on paljon monipuolisempaa Gazan tapahtumien uutisoinnissa ja analyysissa kuin Ukrainan. Palestiinalaisaiheesta keskustelemaan A-studioonkin kutsutaan yleensä kaksi eri mieltä olevaa ihmistä, mutta Ukraina-keskustelujen osanottajat ovat aina liikuttavan samanmielisiä.
Miksi juuri Ukrainan kysymyksessä moniäänisyyttä ei sallita?
Kuva: Igor Mukhin, lähde, Wikimedia Commons, lisenssi GFDL ver 1.2 or later.
5 kommenttia julkaisuun “Politiikkaradio – piilovaikuttamisen oppitunti”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
”Lassila luonnehtii Pietarin foorumia ”friikkisirkukseksi” ja ”älyttömäksi pellekarnevaaliksi”. Kummallisen epäanalyyttistä kieltä tieteentekijältä.”
Karavaani kulkee – piskit haukkuu (nehän eivät ne osaa akateemista kieltä ;-)). Euraasian ja muun maailman talouskaravaani kulkee vääjäämättä eteenpäin. Euroopasta ne osat (Suomi hännän huippuna), jotka yrittävät kieltää tämän, jäävät auttamatta ulkopuolelle haukkumaan sitä mikä meni jo.
Pidin Suomen Venäjän rajalle rakennuttamaa raja-aitaa täysin järjettömänä investointina. Nyt huomaan sille kuitenkin järkevääkin käyttöä. Kun Suomesta alkaa talouspakolaisten joukkopako, joka on nykyisen politiikan jatkuessa väistämätön, auttaa aita Venäjän viranomaisia pidättelemään köyhtyneiden suomalaisten maahan tulotulvaa. Tämä on siis se positiivinen visio. Jos negatiivinen toteutuu, ei maastamme jää paljon jäljelle sodan seurauksena.
Lenin on sanottu todenneen:”On hyvä tietää vastustajan (?) mielipiteet, jotta voi suunnitella strategiaa poliittisissa debateissa”. Siinä mielessä on hyvä olla avoin, mutta, kuten tässäkin tapauksessa, (vastustajan) mielipiteet sinällään kannattaa jättää ”omaan arvoonsa” häiritsemästä yöuniaan..:)
Jos me kirjoitamme täällä vain toisillemme, voimme yhtä hyvin lopettaa.
Toivon, että lehteä lukevat myös jotkut sellaiset ihmiset, jotka vielä jossain määrin uskovat valtamedian objektiivisuuteen. Sitä uskoa haluan horjuttaa tämänkaltaisella mediakritiikillä, jonka osuvuutta lukija pystyy itse arvioimaan.
Politiikkaradion Ukraina-viestinnässä kyse ei ole pelkästään ”mielipiteistä”, vaan systeemisestä propagandasta. Sen perusväittämiä yritin tarkastella ohjelman kautta. Osallistun tähän mediasotaan yöuniani menettämättä, kirjoittaminen pikemminkin parantaa niitä. 🙂
”Politiikkaradion Ukraina-viestinnässä kyse ei ole pelkästään ”mielipiteistä”, vaan systeemisestä propagandasta.”
Mielestäni niin Sinikukka Saaren, kuin Jussi Lassilankin lausumat ovat sekä mielipiteitä, että propagandaa.
”Miksi juuri Ukrainan kysymyksessä moniäänisyyttä ei sallita?”
Omana käsityksenäni (niitähän nämä kommentit aina ovat) sanoisin käydyn selväksi viimeistään vuoden 2015 siirtolaistulvan aikana, että Suomessa Venäjä-vastaisuus ohittaa merkittävyydessään aina kirkkaasti kaikki muut agendat. Mihinkään Venäjään liittyvään ei pyritä suhtautumaan objektiiviesti, vaan päinvastoin propagandalla kuin sodassa ikään.
Oikeudenmukaisuuden, humanismin, jne. näkökulmasta Suomen asenne on häikäilemätön. Se on tietysti myös monella tavalla hyvin vahingollinen Suomelle itselleen. On vaikea uskoa, että kellokkaamme uskoisivat omiin väitteisiinsä Venäjän vaarallisuudesta Suomelle ylipäänsä saati Suomelle, joka ei uhkaisi Venäjää eikä olisi liittoutunut sotilaallisesti Venäjää vastaan. Niinpä uskonkin, että Suomi laski kaiken sen varaan, että Venäjä onnistutaan romahduttamaan ja halusi vieläpä osallistua hankkeeseen aktiivisesti.
Häpeällistä Suomelle ja suomalaisille sekä ikävää Venäjälle ja venäläisille, jos länsi onnistuu kaatamaan Venäjän. Jos sitä yritetään isommalla sodalla, se voi olla meidän kaikkien loppu. Mutta entä jos Venäjä ei tunnu kaatuvan? Onko se vaihtoehtojen joukossa, että Ukraina-projektin kaltaisista yrityksistä nujertaa Venäjä luovutaan ja tehdään täyskäännös suhteiden normalisoimiseksi? Nyt näyttää siltä, että Suomi luopuu Venäjä-vihastaan viimeisenä jos sittenkään.
Kirjoitin kuin asia olisi suomalaisten käsissä. Ehkä Suomen kohtalo riippuukin Natosta, Yhdysvalloista, Saksasta, jne. Haluaisin uskoa, että suomalaisilla on kuitenkin veto-mahdollisuus Suomen suorasta osallistumisesta sotaan ja että päättäjämme kaikesta huolimatta tahtoisivat välttää sen. Toisaalta jo se, että Suomeen tuodaan ydinaseita ja muuta vaarallista Venäjää uhkaavaa, saattaa sytyttää konfliktin. Ainakaan Yhdysvallat ei sallisi vastaavaa omilla rajoillaan.