Suomi on sitomassa puolustustaan yhä syvemmin Britanniaan, erityisesti merisodankäynnissä. Britannian laivasto ja maavoimat ovat kuitenkin syvässä rappiotilassa. Sukellusveneet eivät pääse ulos satamista ja ydinpelote rakoilee samalla, kun maan armeijalla on hevosia kaksi kertaa enemmän kuin tankkeja.
Miksi Suomen pitäisi luottaa tällaiseen liittolaiseen?
Suomi on allekirjoittanut jälleen uuden julistuksen läntisestä sotilasyhteistyöstä. Puolustusministeriö ilmoitti keskellä kesälomakautta heinäkuussa, että Suomi aikoo osallistua niin sanottuun monikansalliseen merivoima-aloitteeseen.
Tavoitteena on, että ”Eurooppa ja Kanada ottavat tulevaisuudessa enemmän merivoimallista vastuuta pelotteen ja puolustuksen toimeenpanosta Pohjois-Atlantilla, Itämerellä ja Arktisella alueella”. Hankkeen taustalla on Yhdysvaltojen aikomus vetää yhä enemmän joukkojaan pois Euroopasta.
Muita osallistujamaita ovat Kanada, Tanska, Ranska, Saksa, Islanti, Alankomaat, Norja, Portugali, Ruotsi ja Britannia. Aloite allekirjoitettiin Naton puolustusministerikokouksessa kesäkuun lopussa ja julkistettiin Naton huippukokouksessa Ankarassa heinäkuun alussa.
Allekirjoittajavaltioiden mukaan kyseessä on osoitus halukkuudesta ja kyvystä puolustautua ”Venäjän tuottamaa pitkän aikavälin uhkaa vastaan”, kuten presidentinkanslian verkkosivuilta löytyvä julkilausuma asian muotoilee.
Britannia johtovaltiona
Käytännössä kyse on Britannian vetämästä hankkeesta.
Britannian merivoimien komentajan, merilordi Gwyn Jenkins kaavailee, että yhteistyötä voitaisiin johtaa maan sotilasesikunnasta Northwoodista. Samassa paikassa sijaitsee myös Naton merivoimaesikunta (Allied Maritime Command MARCOM), joka toimii esikuntana sotilasliiton jäsenmaiden merivoimille.
Monikansalliset merivoimat on suunniteltu taistelemaan tarvittaessa välittömästi, todellisella kapasiteetilla, todellisilla sotasuunnitelmilla ja todellisella integraatiolla, Jenkins linjaa.
Hänen majesteettinsa vessaongelmat
Koalition haluja sotilaalliseen voimannäyttöön tuskin kukaan epäilee, mutta kuinka kyvykäs erityisesti brittien merivoimat ovat reaalimaailmassa ja nykyisessä kuosissaan, jää arvoitukseksi.
Britannian merivoimat joutui tositoimiin viimeksi Iranin vastaisessa sodassa keväällä. Tuolloin Lontoolla kului kokonaista kolme viikkoa lähettää ilmatorjuntahävittäjä HMS Dragon Välimerelle sen jälkeen, kun libanonilainen taistelujärjestö Hizbollah otti vastuun ampumastaan ohjuksesta brittiläiseen Akrotirin sotilastukikohtaan Kyproksella.
Kirjainyhdistelmä HMS viittaa Hänen Majesteettinsa alukseen (His Majesty´s Ship).
Aluksen piti jo pian rantautua korjaamaan laivan vessaan ja vesijohtoihin liittyneitä ongelmia.
HMS Dragonin vaikeudet ovat enemmän kuin kuvaavia Iso-Britannian menneelle merimahdille. Nykyisin voitaisiin puhua Pikku-Britannian uppoavasta sotavoimasta.
Britannian sotalaivasto onkin nyt pienempi kuin koskaan historiassa.
Laivaston hidas kuolema?
Vielä vuonna 1998 kuninkaallisen laivaston aktiivipalveluksessa oli runsaat 41 000 sotilasta, kolme lentotukialusta, yksi helikopteritukialus, parisen tusinaa hävittäjää, 12 hävittäjää, parikymmentä fregattia ja 22 sukellusvenettä.
Vuonna 2026 laivaston palveluksessa oli enää 32 000 henkeä. Lentotukialuksia on kaksi, hävittäjiä kuusi, fregatteja kuusi ja sukellusveneitä kymmenkunta. Loput ovat erilaisia miinanraivaus-, ja vartiolaivoja sekä pieniä partioveneitä.
Brittiläinen tietokirjailija ja sotahistorioitsija Mark Felton puhuukin kuninkaallisen laivaston hitaasta kuolemasta.
Britanniassa vitsaillaan, että laivastolla on kaksi kertaa enemmän amiraaleja kuin taistelukelpoisia aluksia. Amiraaleja on runsaat 30. Joukkoon voidaan laskea myös usein amiraalin asussa esiintyvä kuningas Charles III, jolla tosin on tässä vain seremoniallinen asema.
Mikäli lasketaan yhteen kaikki amiraalit ja kommodorit, nousee luku jo rutkasti yli sadan.
Suomessa kommodori vastaa everstin arvoista upseeria. Kansainvälisesti katsoen on maakohtainen makuasia, luetaanko kommodori eversteihin vai prikaatikenraaleihin rinnastettavaan joukkoon.
”Törkeän huonoa hallinnointia”
Myös Britannian ydinpelote nojaa vahvasti merivoimiin.
Maan ballistisia ydinaseita kantavat Vanguard-luokan sukellusveneet, joista ainakin yhden on tarkoitus päivystää jatkuvasti maailman merillä. Myös ydinpelotteen ja sukellusveneiden kunto on herättänyt Britanniassa rajua arvostelua.
Entinen puolustusministeriön ydinasepolitiikan johtaja, kontra-amiraali Philip Mathias on ryöpyttänyt tilannetta julkisuudessa toteamalla, että maan ydinasepelote on jo vaarassa sukellusveneiden uudistamiseen liittyvien ongelmien takia.
”Yhdistyneet kuningaskunnat ei enää pysty ylläpitämään ydinsukellusveneitä koskevaa ohjelmaansa. Yleisön pitäisi olla tietoinen tämän jättimäisen kalliin ja tärkeän ohjelman törkeän huonosta hallinnoinnista. Meidän vihollisemme ovat siitä tietoisia, eikä vähiten laskemalla sukellusveneitä, käyttämällä satelliittikuvia ja lukemalla tarkastusraportteja, jotka ovat jo kaikkien saatavilla”, Mathias tykitti 6.12.2025 brittilehti Telegraphin haastattelussa.
”Näytämme hampaattomilta”
Myös maan kuudesta ydinkäyttöisestä, mutta ei-ydinaseita kantavista, Astute-luokan sukellusveneistä kaikki ovat juuttuneet satamaan korjaus- ja ylläpitotöiden takia. Työt ovat kestäneet vuosia ja maksaneet kukin satoja miljoonia euroja.
”Me näytämme hampaattomilta. Venäläiset tietävät, että emme pysty lähettämään sukellusveneitä merelle. Tässä ei mitään järkeä. Uskottavuus Venäjää vastaan menee, jos emme pysty ylläpitämään pelotetta merellä, entinen sukellusvenekapteeni Ryan Ramsay on sanonut mediassa.
Ongelmissa ovat uineet myös laivaston kruununjalokivet eli lentotukialukset HMS Queen Elisabeth ja HMS Prince of Wales.
Ensin mainitun piti vuonna 2024 osallistua Naton kylmän sodan jälkeisen ajan suurimpaan sotaharjoitukseen Steadfast Defenderiin, mutta laiva ei päässyt ulos satamasta potkuriakselivian takia. Perusteellisen remontin jälkeen alus palasi vesille huhtikuussa 2026. Sen tilalle harjoituksiin lähetetty Prince of Wales on kärsinyt samasta ongelmasta.
Lentotukialukset eivät koskaan operoi yksin. Ne tarvitsevat ympärilleen suuren joukon muita laivoja suojaamaan ja huoltamaan niitä. Tällaisia aluksia kuninkaallisella laivastolla ei juuri ole. Siksi lentotukialuksista voi mahdollisessa konfliktissa tulla haavoittuvia, monen miljardin euron arvoisia maaleja kehittyneen ohjusteknologian maille kuten Iranille, Venäjälle tai Kiinalle.
”Puolustushaarat eivät kykene mihinkään merkittävään”
Ongelmia on myös Britannian maavoimilla. Suomessakin on uutisoitu, miten maavoimat pystyisi ”hyvänä päivänä” valtaamaan pikkukaupungin.
Yksi maan tuoreimman puolustusselvityksen laatijoista, kenraali Richard Barrons sanoo, ettei ”mikään maan puolustushaaroista kykene mihinkään merkittävään”.
”Nykyiset asevoimamme voivat kokonsa, mutta myös monimutkaisuutensa vuoksi, antaa vain hyvin pienen panoksen maalla, ilmassa ja merellä joko Yhdysvaltojen johtamaan hankkeeseen tai todennäköisemmin Naton operaatioon”, Barrons luonnehtii.
Länsimaissa arvostetun Royal United Services Institute (RUSI) -ajatushautomon maasodankäynnin vanhempi tutkija Jack Watling on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa ukrainalaiset menettivät Bahmutin kaupungin puolustuksessa vuonna 2023 noin 10 000 sotilasta kuolleina ja haavoittuneina.
Määrä vastaisi lähes Britannian armeijan koko jalkaväkeä.
Brittiasiantuntijoiden mukaan maan puolustuskykyä ovatkin heikentäneet juuri maan aselahjoitukset Ukrainalle.
Millä lihaksilla Britannia lupaa suojaa?
Brittiarmeijalla sanotaankin olevan tuplasti enemmän hevosia kuin tankkeja.
Hevosten suuri määrä perustuu niiden lukuisiin edustustehtäviin tepastella kuninkaallisten palatsien liepeillä erilaisissa seremonioissa ja turistien rakastamissa vartiotehtävissä.
Varsinaisia Challenger II –taistelupanssarivaunuja Britannialla olisi hallituksen virallisten inventaarioiden mukaan 288 kappaletta. Tämäkin luku on kyseenalaistettu.Tankeista iso osa on varastossa, ja myös käytettävänä varaosiksi.
Maavoimien koko on noin 80 000 sotilasta ja vapaaehtoisen reservin noin 25 000 henkeä. Tämä on vähemmän kuin koskaan maan historiassa. Kenraaleita brittiarmeijassa on 211. Suomessa kenraalikuntaan kuuluu 33 henkilöä. Välittömän reservin koko on 280 000 ja koko laajan reservin 870 000.
Suomen ulkopoliittinen johto pitää jostakin kummallisesta syystä Britanniaa merkittävänä sotilaallisena liittolaisena. Maan ex-pääministeri Boris Johnson jopa kävi Suomessa keväällä 2022 lupaamassa puolustaa sotilaallisesti Suomea Venäjän hyökkäykseltä.
Britannian asevoimien syvä rappio kuitenkin herättää kysymyksen, millä lihaksilla maa lupailee muille suojaa? Suomessakin voisi olla syytä pysähtyä tätä pohtimaan.
Onko Britannia uusilla aloitteilla nyt ottamassa itselleen velvoitteita, joista se ei voi vastata? Vai onko Suomi – ja moni muu pieni Nato-maa – purjehtimassa pelastamaan Hänen Majesteettinsa nopeasti ruostuvaa ja uppoavaa merimahtia haaksirikosta?
Natalia Sinervo
Kuva: Dave Jenkins – InfoGibraltar, lähde: Wikimedia Commons, lisenssi CC BY 2.0
10 kommenttia julkaisuun “Pikku-Britannian uppoava merimahti”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Britit ovat olleet Usan kanssa ympäri maailman valloittamassa, ja tietysti koko länsi- eurooppa ja rikkaudet heitä kauas kotimaastaan ajaa. Onneksi Afrikkalaiset ovat ajaneet Ranskalaisia valloittajia pois. Pitäisi vaatia kv. lainsäädännöllä, että kaikki ulkomaalaiset valloittajat takaisin kotiin. Niitä maita on vielä paljon, missä on vieraat maat hallitsemassa. Olisi pikku suomikin mielellään ominut Venäjän, ja haluaa vieläkin muiden tuella!
” Olisi pikku suomikin mielellään ominut Venäjän, ja haluaa vieläkin muiden tuella!”
Siltähän tuo näyttää, mutta kun mielellään puhutaan demokratiasta, siis että valta on kansalla, niin tämä ei ole Suomen kansasta lähtenyt hanke. Keistä lie lähtenyt, sellaisista joilla on ollut kiire saattaa maa välineeksi muiden valtapyrkimyksille. Puhutaan maiden suvereniteetista, mutta mitä se Suomen kohdalla voi enää tarkoittaa? Sitäkö, että teoriassa voitaisiin tehdä päätöksiä, jotka ovat maan edun mukaisia? Näin ei käytännössä kuitenkaan tunnu tapahtuvan. ”Suomen valtaeliitti möi maansa itsenäisyyden vähemmästä kuin kolmestakymmenestä hopearahasta – pelkästään surkeiden henkilökohtaisten etujensa takia.” kirjoitti Keijo Korhonen Suomen EU:hun liittymisestä. Ja että ”Näin ahot, suomiset ja lipposet tuhosivat edeltävien sukupolvien työn. Kansa ei edes tajua heidän työnsä kataluutta. Ei vielä.”
Nyt on noista ajoista tultu jo kauas, ja on tullut näkyväksi se, mitä Korhonen 90-luvulla tiesi: että tämä kehitys saattaa Suomen järkyttävien ulkopoliittisten riskien suohon.
Aloin tässä pohtimaan sitä, että miksi maat puolustautuvat sellaisia maita kohtaan, jotka sijaitsevat muualla kuin omien rajojen takana. Ajatellaanpa vaikka Britanniaa, joka puolustautuu Venäjää vastaan, aivan oikein, siis Venäjää vastaan, joka sijaitsee kaukana Britanniasta. Miksi Venäjä hyökkäisi Britanniaan? Ja mitä hyökkäyksen jälkeen. Ei mitään. Entä USA, joka hyökkäilee jatkuvasti joka puolelle? Kukaan ei ole valtaamassa USAta. USAn talous on riippuvainen aseteollisuudesta, ja se tarvitsee jatkuvia sotia ja asekauppoja, nyt Iran ja Ukraina. Ilman asekauppoja USAn talous romahtaisi, ja romahtaakin ennenpitkää.
Entäpä sitten Suomi Fin land ? Kumpi asia olisi Suomelle tärkeämpi, hyvä ja turvallinen ja iso naapuri vai vihamielinen, jatkuvasti riitaa haastava naapuri? Äänestän hyvää naapuria. Onko Venäjä ollut Suomelle vihamielinen 2.maailmansodan jälkeen? Ei ole, päinvastoin. Onko Suomi ollut vihamielinen Venäjää vastaan? On. Nykytilanne, raja suljettu, aseapua Ukrainalle ja jatkuva russofobian syöttö kansalle.
Olisiko mitään mahdollisuutta elää täällä rauhassa ilman sodanlietsontaa ja keskittyä muihin asioihin kuin puolustusteollisuuden kehittämiseen? Pohtikaapa sitä !
No pieni pohdinta pyynnöstä. Mielestäni Suomi selviäisi parhaiten hyvin pienillä puolustusvoimilla, jotka nekin valjastettaisiin vallitsevissa normaalioloissa avuksi siviilitehtäviin. Juurikin noin, kun ensin olisi julistauduttu sotilaallisesti puolueettomaksi ketään missään tilanteessa uhkaamattomaksi maaksi. Puolustusvoimiamme käytettäisiin juurikin vain maan puolustamiseen tarvittaessa kaikista suunnista. Kaikki tähtäisi aseistusta myöten puolustamiseen, ei hyökkäämiseen.
Siitä sitten kaupankäyntiä ja muuta ystävällistä kanssakäyntiä harjoittamaan kaikkien siihen halukkaiden maiden kanssa. Sijaintimme ja asenteemme jo sinänsä turvaisi rauhaa, mutta lisäksi meistä tulisi nopeasti kysytty ja arvostettu rauhanvälittäjä maailmalla. Sanomattakin on selvää, mutta sanotaan silti, että turvallisuuden lisäksi henkinen ja taloudellinen hyvinvointimme kiittäisi.
Suomessa puhutaan usein Venäjä-uhasta ja sitä suorastaan lietsotaan ihmisten mieliin. Tosiasiassa eihän Venäjä halua meiltä muuta kuin ystävyyttä ja kaupankäyntiä. Venäjä ei ollut meille sotilaallinen uhka. Nyt kun me olemme tehneet itsestämme uhan Venäjälle, en ole enää yhtä varma, etteikö Venäjä voisi jossain tilanteessa olla myös meille uhka.
Niin, nyt maksamme koko ajan enemmän ja enemmän alati heikkenevästä turvallisuudesta.
”Miksi Suomen pitäisi luottaa tällaiseen liittolaiseen?”
Riippumatta ”tuen” voimakkuudesta tai heikkoudesta Suomen ei pitäisi tukeutua mihinkään sellaiseen sotilaalliseen ns. tukeen, joka suhtautuu vihamielisesti jotakuta naapurimaatamme kohtaan. Päinvastoin Suomen pitäisi satsata ystävällisiin naapuruussuhteisiin.
Miksi muuten Britannia kokee Venäjän ikiaikaisena vihollisenaan? Lapsikin ymmärtää, ettei Venäjä tule koskaan uhkaamaan Britanniaa. Eikä kyllä mantereenkaan valtioita paitsi siinä tilanteessa, jos ne käyvät Venäjän kimppuun. Nythän ne ovat jo käyneet asein, sotilaallisella tietotaidollaan, taloudellisesti, diplomatian keinoin ja propagandalla, mutta vielä vain ukrainalaisia tykinruokana hyväksi käyttäen.
Jos syntyisi isompi eurooppalainen sota, ei Venäjä silloinkaan edes suunnittelisi minkään maan valtaamista, korkeintaan jonkin sotilaallisesti tärkeän kohteen tai pienehkön venäläisille tärkeän lähialueen. Britannian ja vastaavien Venäjä-vihassa on siis kysymys rasistisesta russofobiasta ja geopolitiikasta eli luonnonvaroiltaan rikkaan Venäjän alistamisesta uhkaamasta länsiyhteisön globaalia hegemoniaa.
”Miksi muuten Britannia kokee Venäjän ikiaikaisena vihollisenaan?”
Liekö Krimin sodalla jotain tekemistä brittien ryssävihan alkulähteenä..
https://fi.wikipedia.org/wiki/Krimin_sota
”Kaiken takana on nainen…” sanotaan eräässä laulussa. Näinköhän Suomen kohtalo on sidottu GB:n kohtaloon nykyisen Presidenttimme ”sidoksen” kautta!
Usein tulee mieleen, että mistä kristallipallosta nämä tulevaisuuden uhkat on selvitetty, kun perusteluja ei juuri ole nähty. Ainoastaan väitetään milloin tätä ja milloin tuota. Hybridikeskuksen J. Savolainen esimerkiksi Puopolon Youtube-videolla tiesi, että ”Nää on hyökkäykseen lähdössä nää Kiina ja Venäjä jossain järjestyksessä koska heidän yhteiskunnat on sellaiset kuin on niin sota on oltava päällä, kohta myös Kiinalla.” Melkoinen esitys muuten tuo koko Savolaisen juttu; sitä voisi luonnehtia Stubbin sanoilla hänen poistuessaan Pohjoismaiden neuvoston kokouksesta.
Kun eurooppalaiset puhuvat ”Venäjän pitkän aikavälin uhkasta”, tarkoittaa se että nokittelua ja painostamista Venäjän suuntaan aiotaan jatkaa pitkään.