Andrei Melnitšenko, yksi Venäjän rikkaimmista oligarkeista ja maailman suurimpien lannoite- ja hiiliyhtiöiden perustaja, on rikkonut hiljaisuuden. The Economistin haastattelussa sekä hänen kirjoittamassaan artikkelissa Why a broken Russia is bad for the world Melnitšenko hahmottelee maansa tulevaisuutta.
Melnitšenko on palannut Venäjälle vuonna 2023. Hän asui pitkään ulkomailla, erityisesti Sveitsissä ja sittemmin Dubaissa, jonne hän muutti 2000-luvun puolivälissä. Haastattelussa hän kertoo tavanneensa Vladimir Putinin Kremlissä toukokuussa 2025. Presidentti otti hänet vastaan ystävällisesti tarjoten teetä.
Melnitšenkon huomio kiinnittyi punaiseen kansioon Putinin pöydällä, jonka hän arveli sisältävän turvallisuuspalvelujen laatiman selvityksen hänestä itsestään. Vaikka Melnitšenko ei paljasta tarkempia yksityiskohtia keskustelun sisällöstä, tapaaminen symboloi hänen uudelleen sijoittumistaan Venäjän eliittiin.
Ei ole muuta kotimaata kuin Venäjä
Miljardöörin mukaan venäläinen eliitti teki kohtalokkaan virheen uskoessaan voivansa ansaita rahansa Venäjällä, mutta samalla turvata varallisuutensa, perheensä ja tulevaisuutensa lännessä. Lännen pakotteet ovat osoittaneet, ettei globaali taloudellinen integraatio tarjoa pysyvää suojaa. Hän sanoo nyt kokevansa ensimmäistä kertaa, ettei hänellä ole muuta maata kuin Venäjä.
Melnitšenko analysoi, että suuret sodat eivät synny yksittäisistä tapahtumista vaan kansainvälisen luottamus- ja turvallisuusjärjestelmän asteittaisesta murenemisesta. Ukrainan konflikti on oire tästä syvemmästä kriisistä, jossa suurvallat eivät enää näe toisiaan osana yhteistä turvallisuusarkkitehtuuria.
Melnitšenko korostaa, että kestävä maailmanjärjestys on mahdollinen vain, kun valtioilla on täysi suvereniteetti; ilman sitä sopimukset eivät ole kestäviä. Hän tunnustaa Ukrainan suvereniteetin, mutta varoittaa, ettei Ukrainan pitkäaikainen turvallisuus ole mahdollista ilman Venäjän suvereniteetin tunnustamista.
Keskeisessä osassa puheenvuoroaan Melnitšenko kuvaa neljää lännessä keskusteltua skenaariota Venäjän tulevaisuudesta, jotka kaikki ovat hänen mielestään tuhoisia. Ensimmäinen on nöyryytetty Venäjä, joka jää läntisen järjestyksen periferiaan; tästä seuraa pitkällä aikavälillä revansismia, kuten Versaillesin rauha teki Saksalle. Toinen on Venäjä Kiinan vaikutuspiirissä, jolloin maa ajautuu pelkäksi raaka-ainelähteeksi, markkina-alueeksi ja puskurivyöhykkeeksi.
Kolmas ja kaikkein vaarallisin skenaario on Venäjän hallitsematon hajoaminen, jossa eri ryhmittymät taistelevat ydinaseista, luonnonvaroista ja alueista. Tämä tekisi ydinasepelotteen tehottomaksi. Neljäs malli on piiritetty linnoitus, jossa Venäjä muuttuu Pohjois-Korean kaltaiseksi suljetuksi ja jatkuvassa mobilisaatiossa olevaksi valtioksi, jolle ulkoinen konflikti on pysyvä hallintomuoto.
Vaihtoehtona näille Melnitšenko esittää vision normaalista, suvereenista Venäjästä, joka on ennustettava ja jossa valta on hajautettu teknokraateille, elinkeinoelämälle ja kansalaisyhteiskunnalle. Vaikka hän ei suoraan vaadi presidentti Putinin eroa, tämä malli tarkoittaisi käytännössä nykyisen, näennäisen yksinvaltaisen järjestelmän purkamista.
Venäjää ei saa ajaa umpikujaan
Melnitšenko varoittaa, että strategia Venäjän uuvuttamisesta ilman näkemystä uudesta eurooppalaisesta turvallisuusarkkitehtuurista ei johda kestävään rauhaan. Hän pelkää, että pitkittynyt umpikuja voi ajaa tilanteen dramaattiseen eskaloitumiseen, mahdollisesti jopa taktisen ydinaseen käyttöön pelotteen luomiseksi.
Samalla hän muistuttaa, että sota on tuotu kotiin Venäjälle: ukrainalaisten iskut energia-alalle aiheuttavat polttoainepulaa, pakkomobilisaatio ruokkii tyytymättömyyttä ja sodanvastaiset puheenvuorot leviävät sosiaalisessa mediassa vastoin Kremlin virallisia viestejä.
Täytyy toki muistaa, että The Economist on, kuten Vladimir Lenin aikoinaan totesi, “englantilaisten miljonäärien aikakauslehti”, joten sen sisältö on voimakkaasti värittynyttä ja tukee omalta osaltaan angloamerikkalaista narratiivia Ukrainasta sekä lännen hybridisotaa Venäjää vastaan.
Melnitšenkon puheenvuoro on kuitenkin oligarkian ääni Venäjän sisältä. Osa eliitistä näkee maansa edessä joukon huonoja skenaarioita, joista ainoa tie ulos on irtautua nykyisestä vastakkainasettelun ja sodan logiikasta. Helpommin sanottu kuin tehty, kun sota jatkuu, pakotteet ovat pahentaneet eroa lännen ja Venäjän välillä, eikä kestävälle rauhalle näy pohjaa.
Markku Siira
Markku Siira kirjoittaa geopolitiikasta, ideologioista, ylikansallisesta vallasta ja suvereniteetista. Kirjoitus on julkaistu 9.7.2026 Substackissa.
Kuva: SUEK JSC, lähde Wikimedia Commons, lisenssi CC BY-SA 4.0
2 kommenttia julkaisuun “Miljardööri Melnitšenko ja suvereenin Venäjän dilemma”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Mielenkiintoinen ja tilannetta avartava tarina.
Käsittääkseni Venäjän kannattaa tukeutua oman maansa kehittämiseen sekä suhteisiin Kiinan ja muiden Venäjälle ystävällismielisten maiden kanssa. Lännestä ja Yhdysvalloista Venäjä saa näillä näkymin ja historian todistuksen mukaisesti osakseen vain ylenkatsetta sekä taloudellista ja sotilaallista uhkaa. Venäjän kimpussa on oltu jopa vuosisatoja. On järkevää olettaa, etteivät lännen globalistit luovu yrityksistään nujertaa Venäjä.
Venäjän täytyy kiinnittää silti paljonkin huomiota myös länsimaihin ja ottaa iloiten vastaan aidoiksi arvioimansa ystävyyden osoitukset, mutta pääpainon pitäisi olla varautumisessa lännen aggressioihin Ukrainan konfliktin jälkeenkin. Suomen kaltaiset maat suhtautuvat Venäjään ja venäläisiin joka tapauksessa vihan ja rasistisen russofobian tuntein vuosikymmeniä tästä eteenkin päin, joten Venäjän ei pidä rakentaa mitään pysyvää niiden varaan.
Ukrainan tapahtumathan ovat lännen yritys kaataa Venäjä. Ukrainan kautta pelkästään se ei onnistune, mutta vaarana on yrityksen jatkaminen laajentamalla sotaa. Toinen vaara on niin vaarallisen aseistuksen, ym. tuominen Venäjän rajoille, että Venäjä katsoo välttämättömäksi vaatia sen poistamista tuhoamisen uhalla.
Aina on sekin toinen mahdollisuus eli lännen Venäjä-vastaisen aggression lopettaminen. Käytännön toimena voitaisiin solmia Venäjän jo kauan sitten ehdottama yleiseurooppalainen tai koko Euraasiaa koskeva turvallisuussopimus. Se olisi Suomenkin sotahaukoille oivallinen tilaisuus luopua Venäjää uhkaavasta militarisaatiosta.