AIKA ON KYPSÄ KAAOKSELLE
On ilmeistä, että Yhdysvaltain presidentin pian tapahtuva vaihtuminen on pannut hämärässä toimivien voimien puuhiin vauhtia.
On ilmeistä, että Yhdysvaltain presidentin pian tapahtuva vaihtuminen on pannut hämärässä toimivien voimien puuhiin vauhtia.
Ehkä Suomen talouden vajoaminen Euroopan keskeisten maiden vajoamisen myötä pakottaa myös poliitikot ajattelemaan?
Entinen salaisen palvelun agentti Richard Staropoli varoitti torstaina, että presidentiksi valittu Donald Trump joutuu salamurhayrityksen
Tänään on aika sytyttää ikkunalaudalle kaksi kynttilää, valkoinen ja musta. Toinen menneen itsenäisyyden muistolle, toinen tulevaisuudelle.
Suomalaisten luottamus ulkopolitiikan hoitoon, sotilasliitto Naton jäsenyyteen ja Yhdysvaltoihin on laskusuunnassa. Samoin halu puolustusmäärärahojen lisäämiseen
Europarlamentti hyväksyi Ukrainan sotilaallista tukemista koskevan päätöslauselman marraskuun 28. päivänä enemmistöpäätöksellä äänin 390 – 135.
Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin vaalivoitto ja hänen suunnitelmansa Ukrainan sodan lopettamiseksi asettavat Euroopan unionin
Jäljet päättyvät Yhdysvaltain sotilastukikohtaan. Viime viikolla Sergei Skripalin ja hänen tyttärensä Julian myrkyttämisestä tuli palanen