KUKAAN EI VÄLITÄ UKRAINALAISISTA
Lopulta kysymys on moraalista ja arvojen pohjasta. Suhtautuminen Ukrainaan ei ole ainut esimerkki.
Lopulta kysymys on moraalista ja arvojen pohjasta. Suhtautuminen Ukrainaan ei ole ainut esimerkki.
Päätökset Suomen siirtymisestä Saksan rinnalle sen etupiiriin kuuluvana maana ja asettumisesta Saksan kanssasotijaksi teki suppea sotakabinetti.
Tarjolla on jo kokonainen rauhan tai aselevon suunnitelma neuvotteluja varten.
”Aiotaanko Suomen ydinenergialakia muuttaa lähitulevaisuudessa siten, että ydinaseiden sijoittaminen Suomen alueelle tai vähintäänkin ydinaseiden kuljettaminen Suomen alueen kautta sallittaisiin”
Sahra Wagenknecht on hankala arvioinnin kohde, koska hän ei suostu asettumaan sievästi mihinkään valmiiseen poliittisen lokeroon.
Tyhjänpäiväisyyksien hölöttäminen on yksi menestyksekkään uran edellytyksiä
Asiantuntija saa kertoa uuden tarinan televisiossa ja muualla joutumatta koskaan vastaamaan kiperiin kysymyksiin.
”Nyt taistellaan maailman herruudesta ja siinä Suomi on vain strateginen rajamaa, jonka hallintaan sillä itsellään on enää rajallinen mahdollisuus”
Pohjoismaista Steadfast Noon -harjoituksiin osallistuu Suomen ohella Tanska.
BRICS:n jäseninä on kymmenen maata; Kiina, Venäjä, Intia, Brasilia, Etelä-Afrikka, Iran, Arabiemiraatit, Etiopia, Egypti ja Saudi-Arabia