Maailmassa on monia pieniä kansoja, joiden kielet, perinteet ja kulttuurit ovat säilyneet vuosisatojen ajan. Globalisaatio ja valtakielten vaikutus voivat kuitenkin heikentää näiden kulttuurien elinvoimaa. Siksi suomalais-ugrilaisten kansojen yhteistyö on tärkeää: sen avulla voidaan säilyttää yhteistä kulttuuriperintöä ja siirtää sitä tuleville sukupolville.
Suomalais-ugrilaisiin kansoihin kuuluvat muun muassa suomalaiset, virolaiset ja unkarilaiset sekä useat pienemmät kansat. Venäjän federaation alueella asuu suomensukuisia kansoja, kuten karjalaiset, vepsäläiset, komit, udmurtit, marit, ersäläiset, mokšalaiset, hantit ja mansit. Myös saamelaisilla on läheiset kielelliset yhteydet muihin uralilaisiin kansoihin. Näillä kansoilla on omat kielensä, historiansa ja perinteensä, mutta monia yhdistävät yhteiset kielelliset juuret ja samankaltaiset kulttuuriperinteet.
Runsaasti yhtäläisyyksiä
Meillä on paljon yhteistä. Suomen, viron, karjalan, udmurtin, marin ja komien kielet kuuluvat uralilaiseen kielikuntaan. Kielten mukana ovat säilyneet kansojen historia, tarinat ja perinteet. Myös muinaisuskoissa ja luontosuhteessa on yhtäläisyyksiä. Metsät, vedet, eläimet ja pyhät paikat ovat olleet monille kansoille tärkeitä. Esimerkiksi marien perinteisessä uskonnossa pyhillä lehdoilla on edelleen merkitystä. Vaikka kansojen kulttuurit eroavat toisistaan, niiden yhtäläisyyksien tutkiminen auttaa ymmärtämään yhteisiä kulttuurisia juuria.
Suomensukuisten kansojen historia ulottuu kauas menneisyyteen. Volgan, Okan ja Kaman jokien seutua pidetään tärkeänä alueena monien uralilaisten kansojen varhaisessa historiassa ja muodostumisessa. Myös merjalaiset, sittemmin sulautunut suomensukuinen kansa, asuttivat nykyisen Keski-Venäjän alueita.
Kansojen historia ulottuu menneisyyteen
Merjalaisten asutusta oli myös nykyisen Moskovan seudulla ennen 1000-lukua, vaikka alueen varhaisesta asutuksesta ja sen ajoituksesta on vielä epävarmuutta. Tämä historia muistuttaa siitä, että suomensukuisten kansojen menneisyys ulottuu nykyisten valtiorajojen ulkopuolelle ja liittyy laajasti Itä-Euroopan historiaan.
Pienten kansojen vähäinen väkimäärä tekee yhteistyöstä erityisen tärkeää. Kun kielen puhujia on vähän, kieli voi jäädä valtakielten varjoon ja sen siirtyminen nuoremmille sukupolville vaikeutua. Yhteistyöllä voidaan julkaista kirjallisuutta, tuottaa oppimateriaaleja, järjestää kulttuuritapahtumia ja hyödyntää digitaalisia palveluja kielten ja perinteiden säilyttämiseksi. Jokainen kieli ja kulttuuri on ainutlaatuinen osa ihmiskunnan yhteistä perintöä, ja niiden katoaminen olisi korvaamaton menetys.
Myös nykyajan media ja digitaaliset palvelut tarjoavat uusia mahdollisuuksia suomensukuisten kansojen kielten säilyttämiseen. Venäläinen Periodika-kustantamo julkaisee karjalan-, vepsän- ja suomenkielisiä uutisia Oma Media-uutissivustolla.
Myös monet muut Venäjän paikallismediat julkaisevat uutisia vähemmistökielillä. Lisäksi Yandex on tuonut karjalan- ja vepsänkielisiä artikkeleita Ruwiki-tietosanakirjaan, ja karjalan kieli on lisätty Yandexin kääntäjään. Vepsän kielen lisäämistä kääntäjään on myös valmisteltu.
Hankkeet osoittavat, että teknologialla ja medialla voidaan vahvistaa vähemmistökielten asemaa, lisätä niiden näkyvyyttä ja tarjota uusia mahdollisuuksia käyttää kieliä arjessa.
Olen käsitellyt suomalaisuutta, kulttuuriperintöämme ja Suomen historiallisia yhteyksiä myös kahdessa kirjoittamassani kirjassa, Suomalaisuuden jäljillä ja Suomen ja Venäjän suhteiden historia. Näiden aiheiden tarkastelu on vahvistanut käsitystäni siitä, kuinka tärkeää on tuntea kansojemme historiaa ja kulttuurisia juuria.
3 kommenttia julkaisuun “Suomalais-ugrilainen yhteistyö säilyttää kulttuuriperintöä”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Kiitos kiinnostavasta katsauksesta!
Venäjä on ollut vuosisatoja monikulttuurinen ja monikielinen maa. Viidessä suomalais-ugrilaisessa tasavallassa on paikallisella vähemmistökielellä virallinen asema venäjän rinnalla. Sillä voi opiskella, käydä oikeutta ja toimia virastoissa.
Toisin on Ukrainassa, jonka nykyhallinto ei ymmärrä monikansallisen valtion ideaa. Ilmeisesti se haluaa etnisesti ja kielellisesti ukrainalaisen Ukrainan, mikä on tietenkin mahdoton ja epäkäytännöllinen idea, kuten ultranationalistiset haaveet yleensä ovat.
Kielentutkija Janne Saarikivi kirjoittaa Ulkopolitiikka-lehdessä vuonna 2015:
”Suomen kannattaa olla kiinnostunut Venäjän vähemmistökansoista ja -kielistä ensinnäkin siksi, että kieli on minkä hyvänsä väestön keskeinen identiteettitekijä. Suomen kielen koti on Euraasian manner. Sieltä ovat peräisin kansankulttuurimme, kansanrunoutemme ja kansanuskomme piirteet, jotka tekevät suomalaisuudesta eurooppalaisessa kontekstissa ainutlaatuisen kulttuurikokonaisuuden. Näiden kulttuuripiirteiden tiedostamisen ja niihin liittyvien kulttuurikontaktien vahvistamisen tulisi olla osa suomalaista identiteettipolitiikkaa.”
Isän puoleinen suku on kotoisin Karjalasta ja levinnyt sitten pitkin Suomea. Sukujuhlia on pidetty vain kerran, johon saapui n. 30 henkilöä.
On varmaan tärkeää, että politiikka ja varsinkin geopolitiikka loistavat poissaolollaan tällaisesta kanssakäymisestä. Mitä lähemmäksi tullaan nykyaikaa historiakysymyksissä, sitä vaikeampaa lienee välttää politiikkaa kokonaan, mutta sitäkin voi tarkastella neutraalisti ja objektiivisesti faktoissa pysyen.
Suomella olisi tosiaan tuhannen taalan paikka olla mukana edistämässä sukulaiskansojemme kulttuurin säilymistä. Suomi itse ei ole kylläkään erityisen hyvä esimerkki, vaikkakin kohtuullinen väkimäärä ja aiemmin vallinnut väestön homogeenisuus ovat hidastaneet suomalaisen kulttuurin hajoamista. Ehkä suomensukuiset kansat kulttuureineen ovat säilyneet itänaapurissamme paremmin kuin olisivat säilyneet lähemmässä yhteydessä Suomen, suomalaisten ja länsikulttuurin kanssa.
Jos Suomi nyt tai lähivuosina alkaisi panostaa kulttuuriseen kanssakäymiseen karjalaisten, yms. kanssa, Venäjän olisi hyvä suhtautua asiaan myönteisesti, mutta samalla aika suurella varauksella. Nimittäin jos Suomen nykyinen poliittinen johto voisi päättää ja toimia salassa, Suomen sukulaiskansat valjastettaisiin Venäjän sisäisiksi separastisiksi voimiksi. Tiedeväki ja Venäjä-ystävät ovat tietenkin asia erikseen.