Toimivassa demokratiassa kansalaisilla tulee olla sanomisen ja ilmaisemisen vapaus. Toimivassa demokratiassa pitää huolehtia siitä, että ainakin yhteiskunnallisesti tärkeistä asioista kansalaisille tarjotaan monipuolisesti ja rehellisesti tehtävien ratkaisujen syyt ja mietitään seurausvaikutuksia. Ilman muuta pitää olla selvää, että parhaiden asiantuntijoitten näkemyksille on annettava niille kuuluva sija.
Maamme ulko- ja turvallisuuspoliittisissa ratkaisuissa demokratian pelisääntöjä on karkeasti rikottu. Suomalaisen ulkopolitiikan parhaan asiantuntijan Juhani Suomen äänen kuuluminen ja näkyminen on kansalaisilta estetty härskein sensuuritoimin.
Suomalaiset ovat historiastaan oppineet arvostamaan hyviä naapurisuhteita ja pysyttäytymistä suurvaltojen kiistojen ulkopuolella sekä olleet valmiit tarjoamaan rauhanvälittäjän ja diplomatian palveluja. Kun yksiääniseksi ohjattu massamediamme toistaa herpaantumattomasti sotilasliitto Natoon liittymisen ja suomalaisten mielipiteen muuttumisen aiheutuneen viime vuoden helmikuun 24. päivän tapahtumista, on väite sotapropagandaa ja perätön valhe. Juhani Suomen viime vuonna julkaisema kirja Kalvan kannassa on tästä ehkä selkein ja paras todiste.
Kirjaansa Kalvan kannassa Juhani Suomi on laittanut Keskisuomalaisessa 1988-93 nimimerkillä Kunto Kalpa kirjoittamiaan kolumneja, joista välittyy tuolloinkin käyty kiivas kamppailu Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta linjasta. Juhani Suomen kirja antaa lukijalle perspektiiviä rauhantahtoisen kansan enemmistön tahdosta piittaamattoman joukkion sitkeästä toiminnasta Suomen linjan muuttamiseksi. Kansalaiset on pidetty muutoksista tietämättöminä ja jopa eduskunta ja monet johtavat poliitikotkin on yllätetty ujutustoimista, joilla Suomea on pikkuhiljaa asekaupoilla, sotaharjoituksilla ja milloin milläkin ajettu sotilasliittoa kohti.
Sotilaitten aktiivinen huseeraaminen vaaleilla valittujen poliitikkojen tontilla tuo mieleen sotilasjuntan toiminnan. Suomessa on jätetty käymättä avoin kansalaiskeskustelu sotilaiden demokratiaan kuulumattomista toimista kansalaissodan ja jatkosodan jälkeen. Vain 1970-luvulla Kekkonen piti visusti huolen, että armeijan ääntä käytti vain puolustusvoimien komentaja.
Juhani Suomi tuntee hyvin myös muutokset tutkimuslaitosten rahoituksissa, joiden tarkoituksena on ollut ohjailla ja muokata kansalaisten mieliä nöyriksi muutosta haluavien aikeille. Juhani Suomen kirja Kalvan kannassa on teos, jonka jokaisen isänmaamme parasta ajattelevan suomalaisen tulisi saada käsiinsä. Mutta juuri tässä piileekin ongelma, sillä kyseisen teoksen olemassaolosta valtaenemmistöllä suomalaisista ei ole hajuakaan. Meillä vallitsee nimittäin tiukka piilosensuuri. Juhani Suomi ei saanut mitä ajankohtaisimmalle kirjalleen kustantajaa. Onneksi meille lukijoille hänen tyttärensä ja vaimonsa näkivät kirjan arvon ja kirja julkaistiin omakustanteena.
Suomessa sensuuri toimii niin, että valtamedia vaikenee tapauksesta, eikä lukeva yleisö saa tietää asiasta. Entä meidän ylpeyden aiheemme eli suomalainen kirjastolaitos? Sekin näköjään on tänä digiaikana ohjailtu yhtenäiseen linjaan. Miten muuten on selitettävissä, että Helmet-kirjastot ovat osanneet pistää Juhani Suomen uuden teoksen vasta kolmannelle sivulle kymmenien teosten jälkeen, kun yleensä olen oppinut näkemään uutuudet ensimmäisinä? Lisäksi aikana, jolloin ulko- ja turvallisuuspoliittisia ratkaisuja tehdään, parhaan asiantuntijan teoksia hankitaan koko pääkaupunkiseudun kirjastoihin kokonaista kaksi (2) kappaletta, toinen Kallioon ja toinen Vuosaareen.
Vertailun vuoksi ulkopoliittisen instituutin (joka ei ole tutkimus- vaan propagandalaitos) johtajan Mika Aaltolan Mihin menet Suomi? uutuuskirjaa kirjastot olivat hankkineet peräti 91 kappaletta. Kokoomusjohtoinen YLE on pitänyt häntä lisäksi vuosikausia yksipuolisesti asiantuntijana yhteisillä verovaroilla rahoitetussa laitoksessa. Samoin vahvasti Natoa kannattavat sotilaat on kelpuutettu kestoasiantuntijoiksi samaan laitokseen ja sitten vaaleissa kokoomuksen kansanedustajaehdokkaiksi.
Tai toisena vertailukohteena voisi mainita norjalaisen autofiktiivisiä teoksia tuotaneen Karl Ove Knausgårdin uutuutta Ikuisuuden sudet. Kirjastossa sitäkin oli 64 kappaletta. Kirjailijaa on käännetty suomeksi noin 8000 sivun verran ja vaikka olen lukenut niistä jokaisen, niin siltikin ihmetyttää suuri kappalemäärä.
Kävin vielä Sellon Suomalaisessa kirjakaupassa kysäisemässä Juhani Suomen tänä vuonna ilmestynyttä uutuutta Kuin lastu laineilla. Eihän kirjakaupoissa tunnetun asiantuntijan uutuusteosta, jossa on tutkittu hyvin ajankohtaisesti merkityksellistä eli Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka vuosina 1918-25, tietenkään ollut. Myyjänä toiminut avulias nuorimies pahoitteli kirjan loppumista, jolloin kysyin, että olikohan kirjaa heillä ollutkaan ja ilmeensä paljasti arvanneeni oikein.
+++
3 kommenttia julkaisuun “Suomen oma ”Julian Assange””
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Muutama päivä sitten näin Juhani Suomen haastattelun vuodelta 2017. Näki hyvin mitä oli tapahtunut ja tulisi tapahtumaan. Erittäin hyvin. Siksi hänet vaiettiin. Olen sitä mieltä, että esim Niinistö on pyörittänyt niin kirkkaasti erottuvaa demagogista linjaa, että Niinistön toiminnan laillisuuden täytyy olla kyseenalaista ja on tutkittava. Ja selvitettävä myös Taloustutkimuksen gallup keväältä 2022.
Pitihän se heti tilata, kun oli kerran Niinistön linjan vastainen.
Kiitos infosta koskien Suomen kirjaa ”Kalvan kannassa” – josta en ole minäkään kuullut. Tilasin sen ja saan viikossa.