Tietokirjailija Pentti Sainio (1950 – 2022) käsitteli vuonna 2021 ilmestyneessä kirjassaan ”Kansakunta kenraalien käsissä” Suomen roolia Yhdysvaltain aseteollisuuden alihankkijana. Norjassa toimiva yritys, jossa myös suomalainen Patria on mukana, valmistaa amerikkalaiselle aseteollisuudelle ohjusten moottoreita, kertoi Sainio. Patriasta myytiin miltei puolet norjalaisyhtiölle.
Naapuriseuran sanomat julkaisee Sainion teoksesta osan jonkin verran lyhennettynä.
Pentti Sainio

Esityönä F-35-koneen oston perusteluille Juha Sipilän hallitus myi maaliskuussa 2016 valtion puolustusvälineyhtiö Patriasta 49,9 prosenttia norjalaiselle Kongsberg-yhtiölle. Osake-enemmistö on yhä Suomen valtiolla.
Patrian ja norjalaisten myöhemmin perustama Kongsberg Aviation Maintenance Services -yhteisyritys sai amerikkalaisen F-35-hävittäjän huoltosopimuksen.
Vuonna 2019 Patria osti myös belgialaisen Belgium Engine Centerin kokonaan itselleen. Sen myötä Patriasta tuli Euroopan merkittävin amerikkalaisten F-16-koneiden moottoreiden huoltaja.
Kyse on myös suurista rahoista. Esimerkiksi Australia on arvioinut F-35-koneen huoltojen olevan kustannuksiltaan moninkertaiset ostohintaan verrattuna.
Johtaja Jukka Holkerin mukaan Patrian osallistuminen F-35:n huoltoon Norjassa ei kuitenkaan liity millään tavalla uusien hävittäjien hankintaan eli HX-hankkeeseen.
Uskoo, ken haluaa.
Patrian tuotteisiin kuuluu panssaroituja pyöräajoneuvoja, kranaatinheitinjärjestelmiä, lentokoneiden, helikoptereiden ja moottoreiden huoltoa ja ylläpitoa sekä sotilaallisia tietojärjestelmiä.
Patrian yhteistyö Yhdysvaltojen aseteollisuuden keskeisten yritysten kanssa ei kuitenkaan rajoitu vain amerikkalaisten hävittäjien huoltoon. Patria perusti jo vuosia sitten norjalaisten kanssa aseita ja ammuksia valmistavan Nammon. Suomi ja Norjan valtio omistavat yhtiön puoliksi.
Lapuan patruunatehdas ja Vihtavuoren ruutitehdas kuuluvat Nammo-konserniin. Niissä valmistetaan muun muassa käsikranaatteja, tykistön ja kranaatinheittimien ammuksia sekä kertasinkoja.
Nammon kautta Patria on päässyt myös ohjusten moottoreiden merkittäväksi valmistajaksi. Norjan Raufossissa valmistetaan moottoreita monitoimihävittäjien Amraam- ja Sidewinder-ilmataisteluohjuksiin ja laivojen Sea Sparrow-ilmatorjuntaluohjuksiin.
Moottoreita maailman myydimpiin amerikkalaisohjuksiin
Amraam on Yhdysvaltojen hävittäjien tärkein ase ja maailman myydyin ohjus. Sitä käytetään sekä Boeingin valmistamissa Super Horneteissa että Lockheed Martinin F-16- ja F-35-koneissa.
Nammo on tällä hetkellä ainut Amraamin ohjusmoottorin valmistaja. Ainoastaan ohjuksen taistelukärki ja ohjausjärjestelmä tehdään muualla.
”Käytännössä moottori on kahdeksan kymmentä prosenttia ohjuksesta”, kertoi Nammo Lapua Oy:n toimitusjohtaja Raimo Helasmäki Ylelle vuoden 2020 marraskuussa.
Ylen toimittaja Timo Keränen kertoi Nammon tekevän lisäksi moottorit lähes 800 kilometriin lentäviin NSM-ohjuksiin, joista on versio myös F-35-hävittäjää varten. NSM-ohjukselle odotetaan laajaa käyttöä Nato-maissa.

Yli neljänkymmen maan asevoimien hankkimia Amraam-ohjuksia käytetään Suomen hankkimassa NASAMS-ilmatorjuntajärjestelmässä. Ohjushankinnan junaili kenraali Jarmo Lindberg Ilmavoimien esikuntapäällikön Lauri Purasen avustamana.
Maavoimien ilmatorjunnassa tätä ei katsottu hyvällä. Oli tehokkaampia vaihtoehtoja ilmatorjuntaan, mutta Lindberg operoi amerikkalaisten tuttaviensa kanssa omapäisen ratkaisun. Niin Amraamista tuli ilmavoimien ja maavoimien
tärkein ohjus.
Ilmavoimilla on myös Sidewinder-ohjuksia, ja Merivoimien uusien korvettien ohjukseksi on valittu juuri Sea Sparrow.
Norjan puolustusministeriön valtiosihteeri kertoi vuonna 2017 Nammon tekevän yhteistyötä yhdysvaltalaisen asejätti Raytheonin kanssa. Yritykset allekirjoittivat tuolloin sopimuksen, jonka mukaan Nammo alkaa valmistaa Sidewinderien moottoreita ja aloittaa uuden Amraam ER-ohjuksen moottorin suunnittelun.
Koska Suomen valtio omistaa Patriasta 50,1 prosenttia, yhtiön toimintaa ohjaa tarvittaessa neuvottelukunta, jossa on useita kansanedustajia. Kukaan heistä ei ole ollut huolissaan siitä, että Nammo ja sen kautta Patria on merkittävä Yhdysvaltojen aseteollisuuden alihankkija.
Neuvottelukunnan puheenjohtajana on toiminut mm. kansanedustaja Jussi Saramo (vas.), joka on tällä hetkellä europarlamentin jäsen. Vuonna 2026 Patrian neuvottelukunnan puheenjohtaja on kansanedustaja Mikko Savola (kesk.).
Patrian yhteisyritys valmistaa siis Yhdysvaltojen tärkeimmän ja maailman myydyimmän ohjuksen moottorit.
Ohjuksia on käytetty sotimiseen. Hallitus sulkee silmänsä myös siltä, että Patria toimittaa Nammon kautta Yhdysvaltojen asejäteille niiden tarvitsemia ohjusmoottoreita.
Suomi valitsi amerikkalaishävittäjän jo esiselvityksessä
Puolustusministeri Jussi Niinistö paljasti esiselvityksen julkistamistilaisuudessa 11.6.2015 ministeriön jo ratkaisseen konekilvan yhdysvaltalaisten eduksi, kun sanoi: ”2020-luvulla maailmalla on vain kolme valtiota, joilla on sarjatuotannossaan Suomen valtiolle soveltuvia hävittäjiä: Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat, joten valintamme on helppo ja yksinkertainen.”
Näyttää, että amerikkalainen kone oli valittu jo ennen esiselvitystä ja ministeri Niinistö möläytti asian ääneen – epähuomiossa tai tarkoituksella. Mutta kumpi amerikkalainen, Super Hornet vai F-35?
Puolustusvoimain komentajana vuosina 2014–2019 toiminut lentäjäkenraali Jarmo Lindberg, jonka toimesta Horneteihin hankittiin rynnäköinti- eli pommituskyky, on amerikkalaisen F-35:n vankkumaton kannattaja.
Lindbergin ja puolustusvoiman aikaisemman komentajan, amiraali Juhani Kaskealan hankkimien JASSM-risteilyohjusten liittäminen Hornetin asevalikoimaan kesti 20 vuotta ja maksoi saman verran kuin koneiden alkuperäinen osto. ”Pommittaja” Lindberg ei silti tunnustaudu sotaisaksi.
”Olen täällä pelkästään lentämisen takia”, hän sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa (10.6.2019) ja tunnusti tuntevansa lentokoneen ohjaamossa euforiaa.
Lindbergin elämäntyönä ovat olleet asehankinnat Yhdysvalloista. ”Olen yli neljännesvuosisadan kulkenut toistuvasti, vuosittain Yhdysvaltoihin erittäin haastaviin, tiukkoihin neuvotteluihin hallinnon ja kaikkien suurempien puolustusvälineteollisuuden valmistajien kanssa”, Lindberg kertoi Ylelle
(29.7.2019).
”Tähän JASSM-rynnäkköohjusten neuvotteluun minulta meni kokonainen vuosikymmen”, tarkensi kenraali ponnistelujaan Yhdysvaltojen sotateollisuuden hovihankkijana.
JASSM-ostos on Lindbergille ”niitä asioita, joita on sitten mukava muistella kiikkustuolissa”.
Häntä auttoivat 2000-luvun alussa amiraali Juhani Kaskeala ja diplomaatti Pauli Järvenpää, jotka rakensivat 1990-luvun alussa Suomen puolustusta riippuvaiseksi Yhdysvalloista.
Kuvituskuva: Jarmo Lindberg ja F-35-hävittäjä. Tekoälyllä luotu yhdistelmäkuva.
Kuva tekstissä: Tuntematon. NASAMS-ilmatorjuntajärjestelmä, lisenssi CC-BY-2.0
5 kommenttia julkaisuun “Suomi on Yhdysvaltojen aseteollisuuden alihankkija”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
En luota yhtään näihin Puolustusvoimien ja Ilmavoimien päälliköihin. Niillä oli omat poliittiset ja tekniset mieltymykset näihin lentokoneisiin ja aseisiin. Näiden asioiden pohjalta annettiin sitten suositukset poliittisille johtajille, jotka eivät älyä tästä mitään. Sitten tuo toinen puoli asiasta. Kun tiedetään se, että näiden tuotteiden kaupallisuuteen liittyy hyvin usein suhmurointia ja lahjontaa, niin se puoli olisi myös hyvä tutkia. Lockheed Martinin on hyvin helppo liu’uttaa pankkikortti pöydän yli tai ali neuvottelijoille sisältäen huomattavan rahasumman, joka ei katso sitä kuka sen ottaa. Tätä tapahtuu usein.
Toisin sanoen Suomi on valinnut puolensa kauan ennen Ukrainan vallankaappausta ja sisällissotaa, mikä tarkoittaa mm. sitä, etteivät mitkään tosiseikat tai oikeudenmukaisuusnäkökulmat ole vaikuttaneet tai vaikuta Suomen geopolitiikkaan. Suomen linja on vastustaa, vihata ja – mahdollisuuden tullen – tuhota Venäjä.
Valittuun linjaan eivät vaikuta ainakaan Venäjän tekemiset tai tekemättä jättämiset sitä mahdollisuutta lukuun ottamatta, että Venäjä onnistuttaisiin talouspakotteiden sekä sotilaallisen ja muun painostuksen avulla alistamaan USA-Natolle 1990-luvun alun tapaan. Suomen hyötyminen aseiden kulutuksesta tekee sotien kannattamisesta siltä osin myös taloudellisesti houkuttelevaa.
Venäjän tekemiset eivät siis vaikuta Suomen valitsemaan linjaan, mutta ilman taloudellista tai muuta katastrofia Suomi itsekään ei linjaansa muuta. Sen sijaan Yhdysvaltojen, Naton tai EU:n geopolitiikan muuttumisesta voisi seurata Suomen vastahakoinen käännös rasistisesta russofobiasta muodollisesti ystävälliseen naapuruuteen. Suuri osa kansasta palaisi mielellään Venäjä-ystävyyteen varsinkin jos Ukrainan kriisistä alettaisiin puhua totta edes jälkikäteen.
Nyt Suomen tilanne on kuitenkin mielestäni niin toivoton, että henkilökohtaisesti uskallan toivoa lähinnä vain sitä, ettei sentään sotimaan ruvettaisi. Eristäytyminenkin Venäjästä on Suomelle eduksi, jos se on niin täydellistä, ettei haluta olla Venäjän kanssa tekemisissä edes sotimisen merkeissä. Taloudelliset menetykset ovat toki isommat kuin asemyynnin tuotot, mutta silti.
Sitten on vielä kaikki kuolema ja inhimillinen kärsimys, jota Suomi on osaltaan aiheuttamassa ukrainalaisille ja venäläisille sekä asemyynnin ja valitun geopoliittisen linjan kautta muuallekin maailmaan.
”Eristäytyminenkin Venäjästä on Suomelle eduksi, jos se on niin täydellistä, ettei haluta olla Venäjän kanssa tekemisissä edes sotimisen merkeissä.”
Rohkenen olla täysin eri mieltä…Ymmärrykseni mukaan Suomen niin taloudellinen kuin henkinenkin elämä on ”mennyt alamäkeä” sitten Kekkosen ajan, ja nimenomaan (NL/ -) Venäjästä eristäytymisen vuoksi.
” Rohkenen olla täysin eri mieltä…Ymmärrykseni mukaan Suomen niin taloudellinen kuin henkinenkin elämä on ”mennyt alamäkeä” sitten Kekkosen ajan, ja nimenomaan (NL/ -) Venäjästä eristäytymisen vuoksi. ”
Se on juurikin näin.
Olen samaa mieltä kanssasi. Täydellisellä eristäytymisellä tarkoitin sitä, että sekin on parempi kuin ruveta sotimaan Venäjää vastaan. Jos sotaa ei tule, niin arvioni mukaan Suomi on vielä pitkään eristyksissä Venäjästä. Taisin jo kirjoittaakin, mutta ilman katastrofia tai muiden länsimaiden esimerkkiä Suomen nykyinen päättäjäsukupolvi ei halua/voi palauttaa normaaleja suhteita Venäjään.
Toivon näkökulma on se, että Ukrainaan solmitaan rauha, jonka Suomen kaltaiset Venäjä-vihan vallassa olevat maatkin joutuvat pitkin hampain hyväksymään. Yhdysvaltojen, Kiinan ja Venäjän johtajien tapaaminen viittaa hyvässä lykyssä siihen, että tekeillä olisi laaja turvallisuussopimus. Se voisi tarjota Suomenkin päättäjille paluun järkeville linjoille kasvojaan täysin menettämättä.
Olen kuunnellut jonkin aikaa Fun Deer Auxia. Hän on minun tavoin sitä mieltä – jos olen käsittänyt hänen jutustelunsa oikein – että sodassa ei ole kyse Ukrainasta, vaan länsiliiton yrityksestä kaataa Venäjä. Siksi hän arvioi, ettei sota pääty Ukrainan mahdolliseen rauhansopimukseen. Hän taisi joskus pohdiskella sellaistakin, että Suomi pitkine Venäjä-vastaisine rajoineen olisi todennäköinen seuraava Ukraina. Täydellinen eristäytyminen Venäjästä on mielestäni parempi vaihtoehto.