Lopettaako Trump vahingossa toisen kylmän sodan?
Trump tiimeineen on ensimmäisen kerran myöntänyt Venäjän piirittämisen politiikan olemassaolon, kun tähän asti kaikki on kiistetty kolmen vuosikymmenen valehtelulla.
Trump tiimeineen on ensimmäisen kerran myöntänyt Venäjän piirittämisen politiikan olemassaolon, kun tähän asti kaikki on kiistetty kolmen vuosikymmenen valehtelulla.
Suomella olisi nyt mahdollisuus ottaa todella merkittävä askel Euroopan turvallisuustilanteen parantamiseksi sanoutumalla irti DCA- ja NATO-sopimuksista ja julistautumalla uudelleen puolueettomaksi.
Näkemys Ukrainan rauhansopimuksen julkistamisesta Moskovassa Voiton päivänä, 9.toukokuuta, tuntuu toiveikkaalta, mutta ennenaikaiselta.
Trump lupasi vaalikampanjansa aikana, että kun hänet äänestetään valtaan, seuraavia vaaleja ei enää tarvitse järjestää.
Suomen ulkopoliittinen johto on hiljentynyt odottamaan, mitä sieltä tulee.
Trump tykkää kehuista. Jos muut eivät kehu tarpeeksi, hän kehuu itse itseään.
Marco Rubio on ollut yksi Venäjään kaikkein vihamielisimmin suhtautuvista senaattoreista.