SELKÄ EDELLÄ
Tuoreessa blogissaan Paavo Väyrynen sanoo Suomen olevan kuilun partaalla. Hän perustelee kantaansa monisanaisesti käyden läpi
Tuoreessa blogissaan Paavo Väyrynen sanoo Suomen olevan kuilun partaalla. Hän perustelee kantaansa monisanaisesti käyden läpi
Suomi on umpikujassa, ja me suomalaiset. Demokraattisesti valitut johtajamme ovat osoittautuneet – anteeksi kulunut sanonta – hyväuskoisiksi hölmöiksi, mutta myös pelureiksi ja luikureiksi.
Mielipidepolitiikalla ei ole mitään tekemistä ammatillisen otteen kanssa.
Suomen ulkopoliittinen johto on hiljentynyt odottamaan, mitä sieltä tulee.
Pelkoon kyyristyneitä on helpompi hallita.
”Selviytyminen edellyttää sosiaalisen turvallisuuden ja työllisyyden puolustamista. Kansanvalta on ainoa tapa sosiaalisesti oikeudenmukaisen ja turvallisen Suomen rakentamiselle.”
Presidentti ja hänen olkapäänsä vieressä läähättävät tylppäaivot eivät näytä toteuttavan päätehtäväänsä, Suomen kansasta ja sen turvallisuudesta huolehtimisesta.
Ulkoministeri Sergei Lavrovin mukaan asetus Venäjän ulkopolitiikan uudeksi konseptiksi on strateginen suunnitteluasiakirja. Sen ulkoministeriö on
Kirjoittaja Aarne Norberg Tutkiva veteraanitoimittaja, Pulizer-palkittu mies kumosi virallisen version bin Ladenin murhasta – Nyt
Presidentti Vladimir Putin käsittelee parhaillaan Venäjän ulkopolitiikan päivitettyä versiota.