Ukraina aloitti rypälepommien käytön
Yhdysvallat on uutistoimistojen mukaan vahvistanut, että Ukraina käyttää jo sen toimittamia rypäleammuksia Venäjän armeijaa vastaan.
Yhdysvallat on uutistoimistojen mukaan vahvistanut, että Ukraina käyttää jo sen toimittamia rypäleammuksia Venäjän armeijaa vastaan.
Venäjän presidentti Vladimir Putin totesi Venäjän valtion televisio- ja radioyhtiön haastattelussa, että hänen mielestään eurooppalaiset
Suomi juhlii Nato-jäsenyyttä, vielä hetken. Menestyksen silta on lyhyt, ja riski kansakunnan kokoinen.
Ukrainan proxy-sota on kuitenkin suunniteltu palvelemaan Yhdysvaltojen intressejä. Se rikastuttaa asevalmistajia, heikentää Venäjän armeijaa ja eristää Venäjän Euroopasta. Se, mitä Ukrainalle tapahtuu, ei ole olennaista.
Venäjä on menettänyt arktisen alueen lopullisesti puolustusliitto Natolle, Britannian laivastossa 27 vuotta palvellut upseeri Tom
Yhdysvallat ja Tyynen meren alueella Australian pohjoispuolella sijaitseva Papuan Uusi Guinea solmivat toukokuussa keskinäisen puolustussopimuksen.
Pentagonin tuoreet suunnitelmat toimittaa Ukrainalle sotilaallista apua voivat viivästyä merkittävästi, uutistoimisto Bloomberg raportoi perjantaina. Luvatut
Euroopassa ei innostuta sodasta USA:n rinnalla Kiinaa vastaan. Yli 60 prosenttia eurooppalaisista pitäisi Euroopan konfliktin ulkopuolella,
Yhdysvaltain ulkoministeri Athony Blinken sanoi suloäänellä venäläisille: ”Emme ole teidän vihollisenne.” Osoittaa hitonmoista pokkaa valehdella
Ukrainan sota on kaksinäytöksinen tragedia, ja kolmas on todennäköisesti tulossa. Ensimmäinen näytös tapahtui vuoden 2021 lopusta