HISTORIAN KALLEIN KAMPANJA

Suomen ja sitten ehkä Ruotsinkin liittäminen Natoon on joidenkin arvioiden mukaan Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin suurin ja ainoa ulkopoliittinen voitto. Sen Joe todella tarvitsee päästäkseen toiselle kaudelle, sillä suosio kotimaassa kelluu aallonpohjassa ja ajolähtö Afganistanista kuvaa havainnollisesti muuta ulkopoliittista suorittamista.

Yhdysvallat halusi sodan. Se järjesti Maidanin verisen vallankaappauksen, esti valmisteilla olleen sopimuksen kriisin lopettamiseksi ja on aseistanut Ukrainan armeijaa ja tukenut hautansa partaalla hoippuvaa natsivetoista valtiota noin 150 miljardilla dollarilla. 

Joe-papan kampanjalla on hintaa, sillä tuo summa on vasta käsiraha. Kun tilinpäätös joskus tehdään, suurimman kuluerän maksajaksi paljastuu Eurooppa, jonka talouden luisu on juuri meneillään. Se sopii Bidenin Amerikalle mainiosti, koska samalla tulee toteutetuksi diplomaatti George F. Kennanin jo toisen maailmansodan jälkeen hahmottelema Yhdysvaltain suunnitelma, jonka ytimessä oli pitää Saksa ja sitä kautta Eurooppa heikkona. 

Ajan kuluessa ajatus jalostui; Yhdysvallat katsoi tarpeelliseksi turvata johtoasemansa maailmassa huolehtimalla siitä, ettei Aasia nouse ja ettei Saksan ja Neuvostoliiton, sittemmin Venäjän, välinen yhteys johda liian vahvan taloudellisesti yhtälön muodostumiseen. Kennanin periaatteet ja ”Trumanin doktriini” sisältävät hyytävää kyynisyyttä kaikkia niitä ihmisoikeuksia kohtaan, joita Yhdysvallat mainostaa pyhiksi periaatteikseen. ”Läntiset arvot” ovat silkkiin käärittyä raakuutta ja epäinhimillisyyttä.

Nyt tiedämme, että USA/Nato ryhtyi rakentamaan Ukrainalle vahvaa ja hyvin aseistettua armeijaa jo vuonna 2014. Sen tuli ohimennen tunnustaneeksi myös Jens Stoltenberg äskettäin. Vuonna 2022 tuo sotakone oli valmis. Noin 100 000 miestä oli koottu Donbasin rajalle. Tulitus alkoi, eikä kyseessä ollut mitään vähäisempää kuin ajatus Itä–Ukrainan ongelman lopullisesta ratkaisusta, kahdeksan vuotta murjotun venäjänkielisen ja -mielisen väestön kapinan lopettamisesta ohjuksilla, tykkitulella ja ylivoimaisilla joukoilla.

Venäjä vastasi aloittamalla varsinaiset sotatoimet noin viikkoa myöhemmin. Puheet siitä, että se olisi ollut sodan aloittaja, ovat pötyä. Samaa puutaheinää on väite, että nyt on menossa Venäjän aloittama ”provosoimaton” hyökkäys. Provosointi aloitettiin jo vuonna 2014, josta alkanut järjestelmällinen itä-ukrainalaisten sorto on merkinnyt kaiken muun tuhon ohella noin 14 000 ihmisen tappamista.

Kaikki tapahtunut ja tapahtuva sopii Joe-papalle, sillä Yhdysvaltain tavoite oli saada Venäjä sotaan, jonka ääneen lausuttu päämäärä on ”Venäjän heikentäminen”, tarkemmin sanottuna pilkkominen eli tuhoaminen. 

Biden sanoi Helsingissä, että Venäjä on jo hävinnyt sodan. Tätä mielikuvaa hän haluaa pitää yllä hinnasta piittaamatta. Venäjän voitto taistelukentällä ennen vaalipäivää olisi Joe Bidenille katastrofi, jonka hän jakaisi riekaleiksi revityn Ukrainan kanssa. Ja toisaalta – tappio tai voitto, hän on toteuttanut historian kalleimman kampanjan, hintana mammonan lisäksi tuhottu maa ja satoja tuhansia ruumiita. 

Suomi juhlii Nato-jäsenyyttä, vielä hetken. Menestyksen silta on lyhyt, ja riski kansakunnan kokoinen. Uskollisuuden valat on vannottu, paperit allekirjoitettu, maljat juotu, naamarit riisuttu nahkaa myöten. Helsingissä presidentit lausuivat, että nyt muokattiin tulevaisuuden pelto vuosikymmeniksi eteen päin. Kaikki on hyvin ellei peräti loistavasti tai sitäkin paremmin. 

Presidentti Niinistö kertoi, että kaikki suomalaiset yritykset ovat lähteneet Venäjältä, mutta lopputulos on nolla. Venäjän talouden romahdusta ei kuulu ei näy. Osasyy saattaa olla se, että muut maat yrityksineen ovat jatkaneet kaupankäyntiä pakotteista piittaamatta melkein kuin ennen, tai jopa innokkaammin, koska markkinoille on tullut tilaa. 

Suomen silmät ovat hohtavan siniset. Ongelma on, ettei niillä oikein näe.  

Olalletaputtelijoiden kerhon puheet Vilnassa olivat uljaita. Ukrainaa tuetaan kuulemma loppuun asti. Kenen tai minkä loppuun? Puolet ukrainalaisista on lähtenyt muille maille, omaa taloutta ei enää ole, korruptiopyramidin huipulla istuu median luoma fiktiivinen valtiomies. Läntiset asioita tuntevat arvailevat, minkä miljoonakodeistaan hän valitsee, kun pakenee maasta – Lontoon, Miamin, Italian loistolukaalin vai jonkun muun viime aikojen hankinnoistaan. 

Edessä saattaa olla katkera aika Ukrainan lisäksi myös muulle Euroopalle. Miten peruuttaa valheista todellisuuteen? Miltä valtioiden päälliköistä tuntuu myöntää, että heidän kumartamansa puolijumala olikin huijari? Miten selittää kansalaisille, että me kävelimme Yhdysvaltain rakentamaan ansaan? Miten käy Euroopan unionille, kun Bidenin kampanjan loppulasku erääntyy?

Jos Venäjä voittaa sodan, Nato-Suomen tulisi keksiä joku selitys toiminnalleen; asekuormien lähettämiselle ja vihapuheelle. Se on mahdotonta. Selityksiä ei ole, eivätkä suhteiden uudelleen rakentajiksi kelpaa myöskään ne, jotka ovat painaneet päänsä pensaaseen ja vaienneet. 

Mieleeni nousi Paavo Haavikon aforismi:

”Hirsipuun juurelle saakka minä olen kuninkaille uskollinen. Siitä ylöspäin olen minä hirsipuulle uskollinen.”

+++