Ei ole harvinaista, että tärkeimmät alamaisia koskevat ratkaisut tehdään – myös muodollisesti demokraattisissa yhteiskunnissa – joko hallinnollisesti näkymättömissä tai niiden todellinen merkitys ja vaikutus salaten. EU:hun liittymisestä oli Suomessakin käytännössä pakko äänestää, mutta markasta luopuminen ja euroon siirtyminen olivatkin jo sitten jotenkin mystisesti EU-jäsenyydestä seuraava toimi, josta ei tarvinnut kysyä kansalaisten mielipidettä (todennäköisimmin kielteisen vastauksen riskiä ei uskallettu ottaa, kun eliitti oli jo päättänyt asian keskuudessaan).
Ennen kuin Suomi liittyi virallisesti sotilasliitto EU:n täysjäseneksi, oli kymmeniä vuosia tehty kaikessa hiljaisuudessa sotilaallisia ratkaisuja, jotka tekivät Suomesta ns. Nato-yhteensopivan. Käytännössä kaikki olennaiset asiat sovittiin julkisuudelta salassa ennen muodollista hakemusta ja prosessia. Joskus tulevaisuudessa tullaan ihmettelemään sitä, miten helposti järisyttävän suuret ratkaisut vietiin läpi ilman kunnollista kansalaiskäsittelyä.
Suomi on nyt hyväksymässä Yhdysvaltain kanssa tehtävää DCA-sopimusta, jota TP Niinistö kuvaili ehkä tahattoman avomielisesti jopa tärkeämmäksi kuin Nato-sopimus. Se hyväksytään muodollisesti eduskunnassa, mutta tietenkään kansalaisille ei ole annettu minkäänlaista mahdollisuutta tutustua Suomen alueellisen ja sotilaallisen itsenäisyyden päättymisen sinetöivään tekstiin ajoissa, vaikuttamisesta puhumattakaan. Kyseessä on mafiatyylinen ehdotus, josta ei voi kieltäytyä. ”Sehän on ihan sama kuin aikoinaan YYA-sopimuksen kanssa”, kuulin erään puolitutun tuhahtavan asiasta. Tehdään pienen maan toimivaltaa rajoittava sopimus suurvallan kanssa, koska muuta vaihtoehtoa ei ole.
Poliittisen historian näkökulmasta onkin mielekästä laittaa YYA- ja DCA-sopimus rinnakkain vertailuun, koska molemmissa on yhtenä osapuolena kiistämätön suurvalta ja toisena pikkuruinen Suomen tasavalta. Erojakin kyllä on. YYA-sopimus allekirjoitettiin huhtikuussa 1948, vain muutama vuosi aseiden vaikenemisen jälkeen, DCA-sopimuksen alla Yhdysvallat ja Venäjä käyvät keskinäistä sotaa ukrainalaisten kustannuksella ja Suomi on osallisena tuohon sotaan Ukrainaan lähetetyn sotilaallisen avun myötä. DCA-sopimus on ulkoisesti puhtaasti sotilaallinen, kun taas YYA-sopimuksessa olivat otsikkoa myöten mukana myös ”ystävyys, yhteistyö ja keskinäinen avunanto”. Toki YYA-sopimuskin oli pohjimmiltaan sotilasstrateginen asiakirja, mutta ei pelkästään sitä, kuten seuranneina vuosikymmenin voitiin havaita.
Oliko Neuvostoliiton tarkoituksena alistaa Suomi sotilaallisesti osaksi Varsovan liittoa, kuten oikeistopiireissä usein väitetään ja ajatellaan? Epäilemättä tarkoitus oli estää jatkosodan aikainen asetelma, jossa Suomi tarjoutui Saksalle luoteisen hyökkäyssuunnan tukikohdaksi. Mitään Varsovan liittoa ei YYA-sopimuksen syntyaikoina ollut edes olemassa, se perustettiin vasta 1955 vastavetona länsivaltojen jo vuonna 1949 perustamalle Natolle. YYA-sopimuksella Suomi sitoutui vain puolustautumaan ”Saksan tai sen kanssa liitossa olevan maan” hyökätessä Suomeen tai Suomen kautta Neuvostoliittoon. Neuvostoliitto puolestaan sitoutui auttamaan Suomea sotilaallisesti, mutta vain yhdessä todetun uhan takia ja neuvotteluiden perusteella.
YYA-sopimus ei velvoittanut Suomea luovuttamaan Neuvostoliitolle tukikohtia, Porkkalan vuokraaminen oli sopimuksesta irrallinen toimi heti sodan päätyttyä 1944. DCA-sopimusta onkin monella tavalla mielekkäämpää verrata Porkkalan vuokraamiseen kuin YYA-sopimukseen, koska myös DCA:n kohdalla Suomi menettää kaikki oikeutensa Yhdysvaltain suomalaisiin tukikohtiin lähettämien sotilaiden mahdollisiin väärinkäytöksiin ja rikoksiin. Porkkala vuokrattiin alun perin 50 vuodeksi, mutta Neuvostoliitto totesi sen pian niin vähäarvoiseksi, että luovutti alueen takaisin suomalaisille jo 12 vuoden jälkeen.
Paasikiven-Kekkosen linjan kannattajat iloitsivat ratkaisusta, poliittinen oikeisto näki palautuksen vain osana Kekkosen presidentinvaalikampanjaa. Neuvostoliiton näkökulmasta oli olennaista toisaalta erityisesti ohjusten tekniikan nopea kehitys, jonka takia Porkkalan ja Viron Paldiskin tukikohdan merkitys Suomenlahden ”katkaisijana” menetti aiemman merkityksensä, toisaalta nopeasta palautuksesta saatu PR-etu.
Urho Kekkosen vastainen oikeisto jaksoi haukkua YYA-sopimusta, koska se esti käytännössä myöhemmin toteutuneen Suomen lipumisen Natoon ja Yhdysvaltain sotilaalliseksi kumppaniksi. Missään vaiheessa ”isänmaallinen” oikeisto ei tästä tavoitteestaan kuitenkaan luopunut, siksi olemme nyt Natossa ja pian itsenäisyytemme rippeitä pilkkaa DCA-sopimus, joka antaa toiselle osapuolella eli Yhdysvalloille paljon, mutta Suomelle ei yhtään mitään.
DCA-sopimuksen kaltainen YYA-sopimus olisi tulkittu vuonna 1948 Suomen miehitykseksi. Jostain syystä DCA-sopimus ei herätä mediassa ollenkaan huolta valtiollisesta itsenäisyydestämme.
Valtion hallitseman Mediapoolin myötä on julkisesti alistuttu siihen, että Suomi ei ole enää sen paremmin puolueeton kuin itsenäinenkään, mutta asiaa ei koskaan myönnetä tai kirjoiteta auki. DCA-sopimuksen hyväksyminen kirjaintakaan eduskunnassa muuttamatta kruunaa onnettoman kehityksen ja täydellisen nöyrtymisen.
Menettikö Suomi YYA-sopimuksen myötä itsenäisyyttään? Muodollisesti ei, käytännössä sen verran, että poliittisista puoluetason muutoksista riippumatta avoimesti Neuvostoliittoa ja YYA-sopimusta vastustavaa hallitusta ei voinut syntyä. Emme tiedä, miten pitkälle Neuvostoliiton kulloinenkin poliittinen johto olisi ollut valmis menemään, jos Suomeen olisi muodostettu jyrkästi Neuvostoliittoa vastustava hallitus.
Ns. noottikriisin yhteydessä 1961 Neuvostoliitto vaati sopimuksen toisen artiklan tarkoittamia neuvotteluja, jotka Kekkonen kävi hoitamassa. Sittemmin on käynyt ilmi, että kyse ei ollut Suomesta, vaan Saksasta ja Berliinin kysymyksestä, jotka aiheuttivat suurvaltojen kesken konfliktin, joka heijastui Suomeen asti. Muuten YYA-sopimus tarjosi mm. suomalaisille vientiyrityksille turvalliset ja mittakaavaltaan suuret kaupalliset markkinat, joihin bilateraalikaupan periaatteen myötä ei liittynyt lainkaan normaalia taloudellista riskiä (idänkaupan riskit realisoituivat vasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen).
Reaalimaailmassa YYA-sopimus teki Suomesta 1970-luvulla kansainvälisen rauhantyön mallimaan, jonne tultiin mielellään pitämään kansainvälisiä kokouksia ja rauhanneuvotteluja. Paradoksaalisesti juuri YYA-sopimuksen myötä Suomi sai sitoutumattoman maan kansainvälisesti tunnustetun statuksen, kun sekä Neuvostoliitto että Yhdysvallat suhtautuivat Suomeen ja sen tilanteeseen hyväksyvästi (läntiset tiedustelupalvelut tiesivät hyvin, ettei käynnissä ollut minkäänlainen Suomen muuttuminen ns. kansandemokratiaksi, joten diplomaattinen teeskentely oli järkevää). Symbolina ja ehkä huippukohtana oli Helsingissä järjestetty ja Kekkosen isännöimä ETYK-kokous 1975. DCA-sopimuksen solminut Suomi ei voi edes haaveilla mistään vastaavasta roolista. Me olemme sotilasjärjestön ja sen vahvimman valtion itäinen varustus, jonka raja Venäjän suuntaan on suljettu sekä ajatuksellisesti että konkreettisesti. Olemme kahden suurvallan tai valtahegemonisen keskittymän rajamaata, diplomaattinen nollamaa.
Jos Yhdysvallat olisi Naton ja DCA:n sijasta esittänyt Suomelle YYA-sopimusta, mafiatyyliin tai ihan ilman taka-ajatuksia? Minusta se olisi ollut erinomainen tilaisuus järjestää suhteita suurimpaan suurvaltaan julkisesti sovitulla tavalla, ei pelkästään salaa kulisseissa, kuten aina muulloin. Järkevintä olisi tietysti ollut, että Suomi ehdottaa YYA-sopimusta sekä Yhdysvaltain, Kiinan että Venäjän kanssa. Mutta nämä ovat tietenkin epärealistisia houreita. Suomen poliittinen eliitti on aina pyrkinyt Yhdysvaltain (tai Saksan tai Englannin) vasalliksi, vain muodot ovat vaihdelleet.
Itsenäisyys sanan ihanteellisessa merkityksessä ei ole koskaan ollut poliittiselle eliitille tärkeää, se on pelkkä sana, jolla rahvas on saatu antamaan rahansa ja lopulta myös henkensä eliitin kulloinkin itselleen edullisimpana pidetyn ratkaisun puolesta. Tässä suhteessa DCA ei edusta oikeastaan mitään uutta. Se vain varmistaa, että kun Yhdysvaltain rikkaimmista koostuva eliitti arvioi sodan Venäjää vastaan hyödylliseksi, Suomesta tulee sotakenttä.
Finis Finlandiae.
13 kommenttia julkaisuun “YYA – DCA”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Ydinasevaltaa ei tosiaankaan voi voittaa sodalla. Yhdysvallatkaan ei uskalla hyökätä edes pientä Pohjois-Koreaa vastaan, vaikka se voisi runnoa sen maan tasalle milloin tahansa. P-K:lla on ydinase ja todennäköisesti jo toimivat ballistiset ohjuksetkin. USA:n ei kannata ottaa riskiä siitä mikä/mitkä suurkaupunki siellä tuhoutuu P-K:n ohjuksista. P-K on loppujen lopuksi Yhdysvalloille täysin merkityksetön kummajainen. Kuinka ihmeessä ne sitten kuvittelevat voittavansa Venäjän, jolla on Yhdysvaltoja vastaava ydinasearsenaali ja jonka ohjusteknologia on Yhdysvaltoja kehittyneenpää? Noita ajatuksia viljelevät neokonservatiivit ovat vaaraksi koko maailman väestölle.
Venäjä ei käytä ydinasetta ellei se joudu arvionsa mukaan olemassoloa vaarantavaan tilanteeseen (suoraan sikäläisestä sotilasdoktriinista). Eksistentiaaliongelman ydin ei olekaan Venäjä vaan USA. Vaikka ei vielä ehkä näytä siltä, todellisuudessa nyt käydään sotaa (kylmää ja kuumaa) Yhdysvaltojen hegemonia-asemasta. Multipolaarinen maailma tulee vääjäämättä (on jo) eikä USA mahda sille mitään. Kysymys kuuluu missä vaiheessa se ottaa ydinaseet käyttöön vai ottaako? Terroristivaltio Yhdysvallat kun ei kaihda mitään keinoja säilyttääkseen asemansa. Sen olemme jo nähneet sen sata kertaa II maailmansodan jälkeen.
Iso kuva on niin yksinkertainen, että meidän kannattaisi olla hyvissä väleissä suurvaltanaapurimme kanssa, vaikka se olisi Yhdysvaltojen kaltainen ylimielinen roistovaltio (viittaus USA:n järjestämiin sotiin, vallankaappauksiin, talouspakotteisiin, painostuksiin ja vastaaviin, mikä ei tarkoita, etteikö USA tai ainakin sen kansalaiset tekisi myös hyviä asioita).
Neuvostoliitolla oli omat pyrkimyksensä johtuen kylmästä sodasta ja ideologisesta kamppailusta. Nykyinen Venäjä ei käy ideologista kamppailua (vaan juurikin päinvastoin julistaa maiden tasavertaista kumppanuutta ja keskinäistä kunnioitusta kaikessa erilaisuudessaan) ja uusi kylmä sotakin on Yhdysvaltojen haluama ja aikaansaama työkalu suurvaltakilpailijoidensa kukistamiseksi.
YYA oli sotilaalliselta näkökulmaltaan Neuvostoliiton tarvitsema ja kaipaama puskurivyöhyke sille vihamielisen lännen mahdollista hyökkäystä vastaan. DCA:n tarkoitus on päinvastoin Suomen toimiminen kyseisen hyökkäyksen kärkenä.
Tietenkin DCA-sopimusta perustellaan ”Venäjän uhkalla”, mutta jokainen järkevä ihminen ymmärtää, ettei Venäjä uhannut eikä uhkaisi Suomea, joka ei olisi liittoutunut sotilaallisesti sitä vastaan, vaan sellaiset liittoutumiset torjumalla toimisi käytännössä puskurina sellaisia aikeita vastaan. Ja olisi itse paremmin turvassa kuin millään muulla järjestelyllä paitsi että naapureiden välinen ystävyys ja kanssakäyminen vielä lisäisi turvallisuutta, jos sitä nyt voisi edes lisätä.
Kaikki Suomen russofobiset Venäjää kohtaan vihamieliset hankkeet perustuvat juurikin tuohon valheeseen ”Venäjän uhkasta”. Erityisesti Ukrainan kriisistä syötetty väärä käsitys on toiminut tehokkaana vipuvartena Suomen Venäjää vihaavien piirien pyrkimyksille. Kuinka paljon tässä kaikessa on mukana puhdasta rasismia… oman veikkaukseni mukaan tosi paljon.
Kirjoitamme näin: ”Jostain syystä DCA-sopimus ei herätä mediassa ollenkaan huolta valtiollisesta itsenäisyydestämme.” Emmekö vai eikö kirjoittaja tiedä syytä?
Toisen maailmansodan jälkeen maailman rikkaat ovat löytäneet toisensa paremmin kuin kv-työväenliike koskaan. He omistavat median, ”uutiset” ja median valvojat ja hyvinvointivaltiosta kuoriutuvan yksityisen ”valtion”.
Kiitos Heikki Poroila, mielenkiintoisesta vertailusta! Tosiaan, niinkuin kirjoitit, Suomi oli hävinnyt sodan 1944, kun solmi YYA-sopimuksen 1948.
DCA-sopimusta ei ole edeltänyt sotaa Yhdysvaltoja vastaan, jonka Suomi olisi hävinnyt.
Porkkala-alue oli Neuvostoliiton tukikohta ja Turun rautatie meni Porkkala-alueen läpi. Sielä kulki suomalaiset junareitit, luukut ikkunoiden edessä – eli ei saanut nähdä mitä sielä oli. Kun mentiin kesällä Pohjalle, me lapset katsoivat junan vessassa Porkkalaa, kun näkyi viemäriputken kautta sepeliä kiskojen välillä. Mutta suomalaisten ei tarvinnut noudattaa venäläistä lakia, vaan suomalaista lakia. Venäläiset noudattivat omaa lakia tukikohdalla. Me lapset vilkutimme radan varrella venäläisille junankuljettajille jotka hymyilivät ja vastasivat tervehdykseen. He hymyilivät niin iloisesti ja lämpimästi, että meille tuli hyvä mieli. Tietääkseni ei ollut kanssakäymistä tukikohdan ihmisillä ja suomalaisilla varsinaisesti.
DCA on alue jota toinen suurvalta valtaa toisen suurvallan rajalla, kun taas Porkkala-alueen tukikohta oli suurvallan oman vaikutusvallan laajenemista Suomen lahteen, jotta se suojeli suurvaltaa Neuvostoliittoa. Kai sekä Suomen politiikka, että muuttuneet asejärjestelmät tekivät mahdolliseksi tuon ennenaikaisen luovuttamisen Suomelle jo 1956.
YYA-sopimuksessa oli avunantamis-sopimus, mutta Suomi ei koskaan harjoitellut sotaa Neuvostoliiton kanssa, päinvastoin kuin on tehnyt USA:n ja Naton kanssa aina 1990-luvulta lähtien. DCA-sopimus tuo USA:n armeijan niin lähelle Venäjää, että sekä Suomen että Venäjän turvallisuus kärsii.
Kun YYA lisäsi Neuvostoliiton turvallisuutta, se lisäsi myös Suomen turvallisuutta ja liennytys oli mahdollinen.
Jos syttyy (perinteisin asein käytävä) sota Yhdysvaltain/Naton ja Venäjän välille, Suomesta tulee automaattisesti taistelutanner. Maisema alkaa vähitellen muistuttaa rikkiammuttua Syyriaa. Suomalaiset sotilaat kaatuvat ja haavoittuvat puolustaessaan Yhdysvaltain etuja aivan kuten nyt tapahtuu Ukrainassa ukrainalasille.
Ero Ukrainan sotaan on siinä, että siellä Venäjä käy ”varovaista” (ja siksi ajallisesti kauan kestävää) sotaa sillä se ei halua vahingoittaa Ukrainan siviilejä eli veljeskansaa. Mitään sen kaltaisia pidikkeitä ei ole Suomen ryssävihaista kansaa kohtaan. Todennäköisesti käy samoin kuin Ukrainassa eli Venäjä voittaa 10-1. Yhdysvaltoihinkaan ei kovin monia sinkkiarkkuja lähetetä, mutta Suomelle se on todella Finis Finlandiae.
Jos taas sota eskaloituu ydinsodaksi, kaikki korkeampi elämä maapallolta tuhoutuu. Tällaisilla asioilla länsimaiden johtajat leikittelevät.
Iltasanomat kertoo, mitä tulee tehdä sodan syttyessä. Sama teema Iltalehdessä. Itseasiassa päivästä toiseen. Maalataan kuvaa sodasta, jossa vain venäläisiä kuolee. Suomi ja suomalaiset ovat turvassa Naton sylissä. Voi helvetti tätä hulluutta!
Eurooppa on ajautunut talouskurimukseen Ukrainan sodan ja Venäjälle asetettujen pakotteiden takia. Suomi kilttinä ja nöyränä koulupoikana on pahiten kärsinyt pakotteista Venäjälle. Ja todennäköisesti on viimeinen valtio, joka saa taloutensa kuntoon. Jos oltaisiin tehty Venäjän kanssa YYAn kaltainen sopimus, niin Suomen talous olisi paljon paremmalla mallilla, turvallisuudesta puhumattakaan.
Suomen ongelma on se, että kansaa on uhkailtu milloin milläkin, ja siitä syystä Saksan, Ranskan ja Italian kaltaisten maiden mielenosoitukset ovat äärimmäisen harvinaisia Suomessa, lakko-oikeuskin on vedetty viemäristä alas.
Yhtäkaikki, tilanne on toivoton. Suomesta ei löydy edes sellaista vastarintaa, joka voisi nousta kapinaan ja ottaa vallan käsiinsä vangiten ja tuomiten kaikki maanpetturit.
N.s. ”aseveliakseli” oli Kekkosen politiikan ankarin arvostelija. Sen muodostivat oikeistodemarit, osa kokoomuksen vasemmistoa, sekä liberaalit. Sitä rahoitti pääsääntöisesti mikäs muu, kuin CIA …Sen vaikutus ei kansalaisten keskuudessa mielestäni ollut kummoinen. Räväkimmät äänenpainot oli parilla äärioikeistolaisella poliitikolla, sekä maalaisliitosta ( >kepu) eronneella Veikko Vennamolla. YYA-sopimuksen ”kohtaloksi” muodostui Saksojen yhdistyminen/NL:n hajoaminen.
USA on riehunut kymmenissä paikoissa sotien jälkeen. Uhreja lienee tullut ainakin kymmenen miljoonaa todennäköisesti enemmänkin! Väestöräjähdystä maapallolla se ei kuitenkaan ole estänyt!!
YYA:n yksi tarkoitus oli luullakseni todentaa, lujittaa ja varmistaa Suomen ja Neuvostoliiton ystävälliset suhteet WW2:n vihollisuuksien jälkeen. Sotilaallisesti ajatellen NL kaiketi tarvitsi Suomesta puskurivyöhykkeen ulkoisia uhkia vastaan. Suomen autonomian tehtävä taisi olla sama.
NL – ja nyt jälleen Venäjä – tarvitsi ja kaipasi ja edelleen tarvitsee ja kaipaa rajaturvallisuutta (termi Nybondasin tekstistä muistaakseni). Venäjän ehkä jo 1990-luvulla, mutta viimeistään 2000-luvun alkuvuosina, vihollisekseen (luonnonvaroiltaan rikkaaksi kohteekseen) määrittelemä Yhdysvallat tietää tämän ja yrittää siksi kaiken aikaa järjestää vastakkainasetteluja ja muita ongelmia Venäjän rajoille.
Suomelle on tietysti suuri häpeä ja onnettomuus tukea Yhdysvaltojen omaan naapuriimme kohdistuvia vihollisuuksia. Naapuriin, joka on aina halunnut olla ystävämme, mutta erityisesti silloin, kun emme ole luovuttaneet maatamme niiden käyttöön, jotka haluavat Venäjälle pelkää pahaa.
Niin se on.
USA ON TERRORISTIVALTIO
Esimerkkinä Irakin sota 2003. USA ja Britannia hyökkäsivät Irakiin, jolla oli muka ydinaseita uhkaamassa USA:ta. Mitään ydinaseita ei löydetty ja sodassa menehtyi lähes miljoona irakilaista, suurin osa siviilejä. Miksi kukaan ei asettanut USA:lle pakotteita? USA on suurvalta, joka on terroritoiminnallaan aiheuttanut toisen maailmansodan jälkeen noin 30 miljoonan ihmisen kuoleman useissa sodissa ja vallankaappauksissa. Tällaisen terroristivaltion apupojaksi Suomi on ryhtynyt DCA-sopimuksella. Kaikki DCA-sopimuksen toteuttajat Suomessa syyllistyvät törkeään maanpetokseen.
Rikoslaki 12. luku 4 § (21.4.1995/578)
Törkeä maanpetos
Jos maanpetoksessa
1) aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi tai
2) muuten aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa
ja maanpetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä maanpetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.
Olet niin oikeassa, Benkivi