Kuin silloin ennen

Kirjoitin 3.6.2024 Naapuriseuran Sanomiin otsikolla ”Vallattomat eurovaalit 2024”. Vaalien jälkeen lienee syytä pohtia sitä, missä nyt mennään. Suomen osalta tulos ei tarjonnut loppujen lopuksi suuren suuria yllätyksiä, äänestysvilkkaus jäi myös edelleen vaatimattomaksi ja hiukan matalammaksi kuin 2019. 

On totta, että vasemmistoliitto sai historiansa parhaan eurovaalituloksen. Vasemmistoliiton tulos olikin juuri se, mitä establishment tässä vaiheessa tarvitsi: uskottavan kuuloisen todisteen siitä, että demokratia toimii ja, että äänestämällä voi vaikuttaa. Li Anderssonin lavakarisma puree ja hänen erittäin selkeä äänenkäyttönsä ja aavistuksen kympin tyttö-tyylinen läksyttävä asenne herätti monissa vastakaikua, sillä olihan valtavirtamedia pyörittänyt jo kuukausia ennen vaaleja kauhuskenaariota siitä, kuinka äärioikeisto tulee voittamaan. Suomalaisessa suoraviivaisessa ajatustavassa Li Anderssonin äänestäminen tarjosi luonnollisesti parhaan kanavan vastustaa joko kuviteltua tai todellista äärioikeistoa. Äärioikeisto-narratiivin lähempi tutkiminen olisi osoittanut, että Suomessa äärioikeisto ei ole koskaan saanut yhtään meppipaikkaa ja EU-vaaleissakin kyse on läpi historian ollut pienestä, eri kansallisuuksia käsittävästä hajanaisesta joukosta henkilöitä, joita on EU-parlamentissa ollut ehkä korkeintaan 20, hiukan ajasta ja laskentatavasta riippuen, edes ilman omaa ryhmää.

Olennaisin huomio eurovaaleista onkin, että mitään ei oikeastaan tapahtunut. Isossa kuvassa kyseessä olivat välivaalit, joskin jännitteisemmässä maailmanpoliittisessa tilanteessa. Niille, jotka asioista päättävät ja heidän huonosti julkisuudessa viihtyville taustavoimilleen vaalitulos olisi aivan yhtä hyvä, vaikka eduskuntapuolueiden kannatuspalkit olisi mielivaltaisesti jaettu uudelleen ja puolueiden järjestys olisi aivan toinen. Järjestelmäpuolue voittaisi silti. Kaviaari- ja samppanjavasemmiston euroatlantisti Li Andersson on suurine äänisaaliineen mitä mainioin balsami niiden haavoille, jotka huutavat tuuleen eriarvoisuudesta, ilmastonmuutoksesta tai siitä, että rahat eivät riitä tai siitä, että terveyskeskukseen ei pääse. Hän vastaanotti ”äärioikeistosta” ja Riikka ”Thatcher” Purrasta huolestuneiden viestin ja toi tuuletusventtiilin padotuille tunteille. Kaikki tietävät, että mikään ei muutu, mutta järjestelmäpuolue hallitus- ja oppositiosiipineen tarjoaa mahdollisuuden epätoivoiseen ulahdukseen Suomen menoon pettyneille. ”Ehkä nyt asiat järjestyvät ja oikeudenmukaisuus palautuu”, ajattelee moni.

Perussuomalaisille tulosta pidettiin pettymyksenä, mutta on selvää, että täydellinen kokoomuksen politiikan imitoiminen ja sen linjan hyväksyminen ei voi pidemmän päälle luoda vakaata kannatuspohjaa. Eurovaaleissa puolue ei enää esiintynyt vaihtoehtona, vaan korosti sitä, kuin nyt ”päätetään itse”. Se, miten ”itse päättäminen” onnistuu EU-integraation tiivistyessä, ei kerrottu. Perussuomalaiset jatkaa yhden mepin puolueena euroatlantistisessa ECR-ryhmässä, jossa dominoivat Puolan ja Britannian narratiivit ja edut. Tämä on sinänsä johdonmukaista, sillä Suomi on myös ulkopolitiikan retoriikassaan asemoitunut Puolan ja Baltian maiden linjoille ja korostaa suhdettaan Britanniaan. Vaikuttaa siltä, että perussuomalaisten meppi Sebastian Tynkkynen tulee valitsemaan voimakkaan retoriikan linjan painottaen erityisesti ulkopolitiikkaa. ECR-ryhmä tarjoaa perussuomalaiselle itseään toteuttavalle performanssitransatlantistille korkean katon ja leveät seinät, se on varmaa.

Europarlamentin ryhmäkuviot ratkeavat pian

EU-parlamentissa mielenkiintoisimmat ratkaisut ovat samaan aikaan poliittisesti vähämerkityksisiä, mutta symboliarvoltaan isoja. Vanhat isot ryhmät, eli EPP, Vihreät, S&D, ja Renew ovat enemmistössä ja pystyvät tekemään päätökset keskenään. Unkarin Fidesz, Itävallan FPÖ ja Tšekin ANO muodostavat uuden rungon uudelle Patriootit Euroopan puolesta -ryhmälle, joka on samalla geopoliittinen signaali. Saksan AfD neuvottelee useiden kumppanien kanssa ryhmän perustamisesta ja on täysin mahdollista, että parlamentin ns. oikealle laidalle tulee kolme ryhmää: ECR, Patriootit Euroopan puolesta ja mahdollisesti AfD:n ympärille kasautuva ryhmä. Tavallaan kyseessä on paluu historiaan, sillä ennen Brexitiä EP:ssä oli ECR, ENF (Le Penin ryhmä) ja EFD (Brexit-puolueen ryhmä) – ”kuin silloin ennen”, kuten Suomen euroviisukappaleessa vuodelta 1969 lauletaan. Erilaista liikehdintää voi toki vielä tulla ja on mahdollista, että ID-ryhmä tässä rytäkässä jopa hajoaa. Saksan mediassa on myös spekuloitu AfD:n mahdollisella jäsenyydellä Patriootit Euroopan puolesta-ryhmässä.

Suomalaiset politiikan joko todelliset tai kuvitellut asiantuntijat ja toimittajat katsovat, että presidentti Macronilta oli virhe määrätä uudet vaalit ja ettei hän tiennyt, mitä teki. Rohkenen olla eri mieltä. Macron tiesi mitä teki ja tulos oli ennakoitavissa sanomalehtien gallupeista. Uudet vaalit olivat itse asiassa nerokas idea. Ensimmäinen vaikutus on yhteiskunnan polarisaatio, jonka Macron tarvitsee avukseen. Ranskan vaalitavassa ensimmäisellä kierroksella valitaan vain suoraan se, joka saa vaalipiirinsä äänistä yli 50%. Toinen kierros on siis luvassa sadoissa vaalipiireissä ja taktinen äänestäminen aiheuttanee sen, ettei Le Penin Ranskan kansallinen kokoomus (RN) saa kansalliskokouksen enemmistöä, vaikka toki hyvän tuloksen. Näin ollen Ranskaa hallitsee joko nykyisen kaltainen vähemmistöhallitus tai virkamieshallitus. Mikäli RN saisi enemmistön, voi Macron uhata erolla ja näin aiheuttaa tilanteen, jossa taas kaikki liittoutuvat Le Penin presidenttiyttä vastaan ennenaikaisissa presidentinvaaleissa.

Lisäksi on huomioitava vielä yksi aspekti. Ranskassa on alettu ymmärtää, että Ukrainan sota ei pääty välttämättä siihen, mihin ns. kollektiivinen länsi haluaisi. Ottaen huomioon sen, että Ranskan suurlähettiläs Pierre Lévy osallistui Putinin virkaanastujaisiin sekä Macronin 24.6.2024 antaman podcast-haastattelun, jossa hän HS:n mukaan (HS 25.6.) totesi seuraavaa: ”Jatkaisin vuoropuhelua Vladimir Putinin kanssa. Ei, viime kuukausina emme ole olleet [yhteydessä], mutta en sulje pois mahdollisuutta keskustella jostain aiheesta”

Uudet vaalit ja mahdolliset uudet hallituskokoonpanot antavat myös Ranskalle ja Macronille ulkopoliittista selkänojaa ja pelivaraa reivata kurssia Ukrainan kysymysten suhteen, mikäli esim. Yhdysvaltain presidentinvaalien tulokset antavat siihen aihetta. Kriisejä on kuitenkin koputtamassa porstuassa lisää. Mikäli Israel hyökkää Libanoniin, voi se merkitä tilanteen vakavaa eskaloitumista ja samalla Venäjän ja Israelin suhteen huonontumista. Britannian parlamenttivaalit voivat myös tuoda jännitteen Ranskan ja Britannian välille ja samalla on iso todennäköisyys sille, että Britannian kaksipuoluejärjestelmän haastaa kohtuullisen hyvällä tuloksella UK Reform Party, jota johtaa Nigel Farage. Työväenpuolueen voittokulku pitänee sisällään isoja, yhteiskunnallisesti merkittäviä hankkeita, kuten rautateiden valtiollistamisen. Suomessa perussuomalaisissa, vihreissä ja kokoomuksessa on päinvastaisia ajatuksia: He haluavat tehdä Suomen pienelle rautatiemarkkinalle kohtalokkaan Thatcher-testin. 

Mikäli RN:n Jordan Bardellasta tulisi pääministeri, ovat hänen kärkiteemojaan turvallisuus, maahanmuutto ja ostovoima. Myös erilaiset näytösluonteiset kansanäänestykset ovat mahdollisia, joskin niistä päättää Ranskassa presidentti. Ranskalaisten ostovoimaa Bardella haluaa parantaa laskemalla energian arvonlisäveroa 20.5%:sta 5.5 %:iin. Luonnollisesti useat kiristykset maahanmuuttoon olisivat toivelistalla. On täysin mahdollista, että jo vaali-iltana 30.6. alkaneet RN:n vastaiset mielenilmaukset jatkuvat massiivisina levottomuuksina olympiakisojen ajan. Tilanne Ranskassa on räjähdysherkkä ja pienikin tapahtuma voi laukaista väkivallan. 

Suomi jatkaa valitsemallaan tiellä

Suomessa perussuomalainen puolue (ps) on uskollisesti noudattanut kokoomuksen talousohjelmaa ja hyväksynyt leikkaukset ja heikennykset. Samalla PS:n vaatimia hienosäätöjä maahanmuuttoon on saatu läpi. Järjestelmän sisäisenä protestipuolueena toimiva ps on ollut hallituksessa hyödyllinen työkalu ja se voitaisiin luontevasti siirtää syrjään, kun sillä ei enää ole käyttö- tai jälleenmyyntiarvoa. Sen arvo lähitulevaisuudessa perustuu eniten puolueen kykyyn kerätä tyytymättömien ääniä, jotta tyytymättömyys ei purkaudu ulkoparlamentaarisesti. Kokoomuksen ja RKP:n työrukkasena toimiminen on työlästä ja uskottavuutta on vaikea säilyttää. Pidän mahdollisena, että varsinkin kunta- ja aluevaalien jälkeen ps voi vaihtaa puheenjohtajaa. Puolueen sisältä voi nousta puheenjohtajaksi kesän 2025 sääntömääräisessä puoluekokouksessa vaikkapa Laura Huhtasaari Mauri Peltokankaan ja Arto Luukkasen tukemana. 

On selvää, että tuossa tilanteessa puolueen hallitustaival päättyy tai hallituksen ministeriryhmä jatkaa hallituksessa jakautuneen eduskuntaryhmän tuella. Tällainen Jyväskylän 2017 eräänlainen toisinto ohjattuna teatterina voisi tuoda etabloituneelle perussuomalaiselle puolueelle lisäuskottavuutta varmistaen samalla ohjatun opposition olemassaoloa. ”Uusi” ps olisi ehkä retoriikaltaan hiukan kovempi, mutta ei tietenkään koskisi kaikkein pyhimpään, eli kyseenalaistaisi Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisia linjauksia. Tämäkin tapahtuma olisi kuin silloin ennen.

Valtioneuvoston yleisistunto hyväksyi 27.6.2024 istunnossaan valtion lainanottovaltuuden korottamisen 205:een miljardiin (aiemmin 170 mrd.), mikä osaltaan kertoo talouden realiteeteista. Suomi elää kuitenkin, kuin mitään ei olisi tapahtunut ja lähtee siitä, että EU:n kehittyminen liittovaltioksi on Suomen edun mukaista. Kuten orastavat merkit keskisestä Euroopasta kertovat, ollaan kuitenkin uuden edessä. EU:n laajentumisprosessi tuo satojen miljardien lisälaskun EU:lle ja on selvää, että Suomen osalta isku ei tule olemaan kepeä. Ukrainan EU-jäsenyys on taloudellisessa mielessä itsemurha, jo maatalouden näkökulmasta. Vanha kauppiaskansa turkkilaiset ovat ehkä ymmärtäneet, että EU ei olekaan tie, totuus ja elämä. Turkin presidentti Recep Erdoğan pyysi G20-kokouksessa 17.6.2024 Italiassa tukea Brasilialta BRICS-jäsenyydelleen ja saaden presidentti Lulalta sen. BRICS-jäsenyyspyrkimys on selkeä ilmaisu siitä, että BRICS pystyy tarjoamaan paremman vaihtoehdon Turkille. Samalla turkkilaiset ovat ymmärtäneet, että Euroopan mahtivaltio Saksa on tosiasiassa jakautuneempi kuin koskaan ja siellä tapahtuvat poliittiset muutokset voivat olla jopa riski Turkin EU-jäsenyysneuvotteluille ja EU-integraatiolle. 

Mitä Saksaan tulee, on Sahra Wagenknechtin perustama Bündnis Sahra Wagenknecht myös oiva työkalu vallanpitäjille. Se nimittäin puhuttelee ulkopoliittisilla teemoillaan AfD:n äänestäjiä, mutta sen ohjelma sekoitus hiukan kaikkea. Puolueen takana ei ole kuitenkaan isoa organisaatiota ja sen rooli lieneekin syödä AfD:lta ääniä 1.9.2024 Saksissa ja Thüringenissä sekä 22.9.2024 Brandenburgissa pidettävissä maapäivävaaleissa. Tähän asti nuo askelmerkit ovat onnistuneetkin, sillä puolue saanee sellaisia tuloksia, että se voi yhdessä CDU:n kanssa muodostaa jopa osavaltiohallituksia itäisessä Saksassa. Kuten käärme loi nahkansa, niin myös Linkestä eronnut Wagenknechtin puolue.