”Suomen suhteet Venäjään ovat kriisissä. Poliittisia suhteita ei ole. Raja on kiinni. Propaganda kukoistaa molemmilla puolin. Suomen media on julistanut Venäjän ja venäläiset pahan ilmentymiksi. Ukkosenjohtimena toimii presidentti Putin, jonka hahmo saa suomalaisessa mielentilassa joka päivä uusia komponentteja pahuuden ja häpeän kriteerein mitattuna. ”, toteaa pitkään Suomen suurlähettiläänä toiminut Heikki Talvitie Geopoliittisen seuran sivustolle kirjoittamassaan laajassa artikkelissa.
Erikoislähettiläs Talvitien mukaan Venäjän media puolestaan kipuilee sillä, että Suomi pääsi toisen maailmansodan jälkimainingeissa liian helpolla. ”Suomalaiset olivat rasisteja ja natseja. Nyt heitä pitäisi rangaista oikeudenmukaisesti kansanmurhasta. Leniniä kritisoidaan siä, että hän loi Ukrainan. Stalinia kritisoidaan siitä, että hän päästi suomalaiset, jotka olivat taistelleet Natsi-Saksan rinnalla, liian helpolla”.
Talvitie muistuttaa rajaviranomaisilla olevan vielä yhteytensä, rautatiet toimivat vielä niillä sektoreilla, joilla on molemminpuolisia intressejä. ”Saimaan kanavaa vielä huolletaan, ettei korvaamattomia vahinkoja pääsisi syntymään”.
Naapuriseuran Sanomat julkaisee Talvitien kirjoituksesta osion, joka käsittelee nykytilannetta. Koko kirjoituksen voit lukea tililtä https://www.sgseura.fi/index.php/10-ajankohtaista/blokit/186-heikki-talvitie-1-9-2024-suomi-eurooppalaisissa-ja-globaaleissa-hegemoniakamppailuissa
”Maailmassa käydään hegemoniakamppailua”
Talvitien mukaan kokonaistilanne on nyt se, että maailmassa käydään hegemoniakamppailua länsi vastaan erilaiset ryhmittymät.
”Toisella puolella ovat Kiina ja Venäjä. Suomalaisen puolueettomuuden saavutukset unohtaen suomalaiset syyttelevät nyt puolueettomina pysytteleviä valtioita aidalla istumisesta. Näistä merkittävin on Intia”, toteaa Talvitie.
”Sitten on BRICS ja globaali etelä, jonka intressissä on saavuttaa pariteetti lännen ohjailemien talousvirtojen osalta. Maailma on jakautunut kahtia tai useampaankin ryhmittymään”.
Talvitie muistuttaa Suomen olleen aina läntinen yhteiskunta, jopa ollessaan osa Venäjän keisarikuntaa. ”Toinen asia sitten on, että voiko Suomi kuulua länteen kansainvälisen politiikan erilaisissa konjunktuureissa. Kun haluamme myös nyt kuulua länteen, niin olemme katsoneet välttämättömäksi kuulua Natoon, jonka suojeluun luotamme”.
Talvitie antaa ymmärtää, että jotakin epäröintiä Naton suojelun suhteen sittenkin on, koska Suomi on tehnyt Yhdysvaltojen kanssa DCA-sopimuksen, joka on puolustusyhteistyösopimus. Suomen alueelle voidaan muodostaa 15 amerikkalaista tukikohtaa ja tukikohdista käsin Yhdysvallat voi Talvitien mukaan edistää omia valtiointressejään ilman, että Suomella on siihen paljoa sanomista.
”Samoin olemme yhteistyössä Englannin kanssa”.
Talvitie pitää merkittävänä turvallisuuspoliittisen asetelman muutoksena lähialueilla sitä, että Ruotsi on hylännyt puolueettomuuden, littynyt Natoon ja tehnyt myös DCA-sopimus Yhdysvaltojen kanssa.
Suomi menee nyt militarismi edellä
”Suomi menee nyt militarismi edellä ja politiikka perässä. Tähän yhtälöön liittyy paljonkin erilaisia riskejä, jopa Suomen valtion olemassaolon kannalta”, huomauttaa Talvitie.
Talvitie toteaa Suomen hallituksen katsovan maamme olevan strategisesti tärkeä rajamaa ja pitävän sitä hyvänä asiana, koska lännellä on siten intressiä puolustaa Suomea.
”Toisaalta voidaan sanoa, että Suomen alue on noin tuhat vuotta ollut strategisesti tärkeä rajamaa ja siitä on Suomen alueelle syntynyt jatkuvia kriisejä ja konflikteja naapurien pyrkiessä Suomen alueen hallintaan”
Ja nyt ei Talvitien mielestä ole pelkästään naapureista kyse. ”Nyt taistellaan maailman herruudesta ja siinä Suomi on vain strateginen rajamaa, jonka hallintaan sillä itsellään on enää rajallinen mahdollisuus”.
Talvitie huomauttaa myös, että Venäjä määrää Suomen suhteidensa laadun riippuen siitä, mikä on Venäjän suhteellinen voima suurvaltojen välisessä globaalissa geopoliittisessa kilpailussa.
”Venäjän heikkous antaa Suomelle liikkumatilaa ja välimatkaa Venäjään. Venäjän vahvuus taas tarkoittaa, että Suomen on otettava se huomioon keskinäisissä suhteissa ja suhteessa läntiseen maailmaan”.
Suomen sotkeminen Venäjän sisäisiin asioihin ei ole koskaan ollut meille onneksi, korostaa Talvitie.
”Miksi meidän pitäisi niihin sotkeutua nyt, kun meillä ei ole mitään suoranaista sotilaallista uhkaa ja kun haluamme olla itsenäisiä Venäjästä”, kysyy Talvitie muistuttaen myös, ettei Suomen ja Venäjän suhteissa ei ole mitään pysyvää.
Talvitie arvioi nykyisen suomalaisen arvopolitiikan olevan peräisin Yhdysvaltojen 1990-luvun doktriinista, liberaalista demokratiasta. ”Toisaalta Yhdysvallat itse on ollut jo jonkin aikaa vetäytymässä toimista, joilla pyrittiin globalisoimaan amerikkalaiset arvot”.
”Yhdysvaltojen näkemys Pohjolasta maantieteellisenä rajapintana suhteessa Venäjään merkitsee suurvaltojen pitkän ajan tasapainopolitiikan päättymistä Pohjolassa”.
”Tältä pohjalta myös Suomi ja Ruotsi ovat tehneet omat ratkaisunsa. Aikajanalla kysymys on muutoksesta vuosisataiseen tilanteeseen, ja siksi riskit ovat suuret ja tilanne elää Suomen ja Ruotsin voimatta siihen paljoakaan vaikuttaa”.
Talvitien mielestä pienen maan käytettävissä olevat mahdollisuudet pitäisi nyt suunnata tehtyjen ratkaisujen jälkeisen tilanteen vakauttamiseen eikä niinkään haaveilla Suomelle kokoaan suuremmista sotilaspoliittisista ajatuksista kuten esimerkiksi Ahvenanmaan kansainvälisen statuksen muuttamisesta. Talvitie muistuttaa Ruotsin olevan sopimuksen takaajavaltio.
Länsi haluaa rajata Venäjän voimaa myös Itämerellä
Erikoislähettiläs Talvitie toteaa lännen tuoneen useasti esille, että Venäjän voimaa pitää rajoittaa yleisesti, mutta erityisesti myös Itämerellä ja Arktisella alueella.
”Venäjä tuskin tulee tätä hyväksymään. Loppupäätelmäksi jää se, että vakaa rauha molempien ydinasevaltojen, Yhdysvaltojen ja Venäjän kesken, on alueellamme elävien kannalta elinehto”.
Pitkään eri maissa suurlähettiläänä toiminut kokenut diplomaatti toteaa, että Suomella pitäisi olla vahva intressi vaikuttaa Yhdysvaltojen ja Venäjän vastakkainasetteluun siten, että se ei eskaloituisi sotilaalliseksi konfliktiksi ja potentiaaliseksi sodaksi, joka koskisi myös Suomen aluetta.
”Suomelle on erittäin vaarallista joutua suurvaltojen asevoimien rintamalinjalle. Kylmän sodan aikana sellainen tilanne vallitsi Saksassa, jonka alueella asuneet ihmiset pitivät sitten 1990-luvun alussa suurena voittona pääsyä eroon tuosta asetelmasta”, kirjoittaa Talvitie.
Nykysuomalaisilla on erikoislähettilään mielestä monia ahdistuksen aiheita, joista yksi merkittävimmistä on kansainvälinen tilanne.
”Meidän tulisi toimia siten, että voisimme elää ilman jatkuvasti kaikkia osapuolia rasittavaa kilpavarustelua sekä asevoimien provokatiivista käyttöä vastapuolen härnäämiseen”.
Talvitie pelkää, että kriisejä ja epävakautta on odotettavissa joka tapauksessa myös Suomen suunnalla, mutta tilanteiden kärjistymistä uhkaaviksi olisi pyrittävä etukäteistoimilla hillitsemään.
”Valmiutta tulisi olla myös tehokkaisiin kriisinhallintatoimiin. Sitä varten Suomessakin kannattaisi perusteellisesti tutkia niitä kokemuksia, joita saatiin kylmän sodan aikaisten kriisien hallinnasta”, kirjoittaa Talvitie.
9 kommenttia julkaisuun “Erikoislähettiläs Heikki Talvitie: Suomen suhteet Venäjään kriisissä ”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Suomi on tuhonnut suhteet Venäjään perusteellisesti. Se on tämä nuori ja sinisilmäinen kokoomuksen jengi, joka on laittanut tuhon käyntiin. On siinä Orpo-poikakin mukana ja jokunen tyttökin. Tämä sakki on saatava pois vallan kahvasta ja sitten saatava uusi omat aivot omistava porukka tilalle. Ensin Suomi tuhotaan, ennenkuin käännös tapahtuu.
Patoamista ja laajentumista, sitähän se usa:n agenda on ollut ja on, kuten Talvitie toteaa.Harmi, että Talvitie ei ole enää aikoihin päässyt ajankohtaislähetyksiin, syyhän siihen tiedetään, ei sovi vallalla olevaan agendaan.Kokonaisuudessaan Talvitien julkaisu on asiaa ja johtopäätöksenä on ukrainan sotaan syyllistetty usa:ta, kuten on tapahtunutkin huomioiden maidanit ja ukraina/nato toiminta ukrainassa.Varoittaa selkeästi Suomea jotumisesta taistelutantereeksi ilmaisten julkaisussa kansakunnan olemassaolon lakkaamista.Vakavia kirjoituksia vakavista asioista.Hienoa, että Naapuriseuran Sanomat jakoi julkaisun, oli mielenkiintoista luettavaa.
Omalta kohdalta olin työllistynyt VR:llä ajamalla Neuvostoliiton öljyä sekä koivuropsia. Nyt nämä hevonhammas publikaanit lopettivat tämän kaikki. Ei paljon hampaita naurata!!
Näin seuraavanlaisen tilanteen.
Valtuuskunta oli vieraillut Moskovassa ja rajat oli avattu.
Turistit saapuivat valtoimenaan ja itäsuomen kylpylät olivat täynnä varakkaita turisteja.
Ostoskeskuksissa oli pitkät jonot ja raha virtasi.
Suomeen tuli idästä junalasteittain puuta tehtaille ja työllisyys oli hyvä.
Saimme halpaa öljyä ja sähköä pumppuhinnat olivat pudonneet 50% ja sähköä sai 4 senttiä / Kwh.
Työllisyys ja rakentaminen nousi ja ihmisillä oli työtä. Itäsuomessa maatalous alkoi kannattaa pienemilläkin tiloilla. Maataloustuotteet teki kauppansa.
Koulut olivat rauhallisia ja terveyskeskuksissa ei ollut tolkuttomia jonoja. Terveydenhuolto pelasi hyvin kaikilla sektoreilla.
Rauha oli turvattu ja oma armeija oli vahva ja sotilaat sitoutuneita. Urheilussa suomi oli kärkimaita.
Mutta sitten minä heräsin.
Kyllä harmitti…
Moni taisi jo kuvitella että siirtomaat ja alusmaat ovat mennyttä aikaa. Ehei. Ei tarvittu kuin kourallinen WEF-kurssin käyneitä historiattomia tolvanoita politiikan päättäville paikoille ja kas… Suomesta oli tehty sekä alusmaa että kohta myös kehitysmaa.
Ei olemassa mitään Länttä, vaan kourallinen USA:lle alistettuja maita, jotka ovat menettäneet itsenäisyytensä. Suomi pitää kärkipaikkaa tässä porukassa. Muu maailma menee menojaan. Siellä on tulevaisuus.
Tuossa täydessä versiossa kerrotaan kuinka amerikkalaiset tulivat 1996 sparraamaan Jeltsinin kolmen prosentin kannatuksesta vaalivoittoon. Lienevätkö olleet myös Stubbin kampanjaa tekemässä, kun vajaa kymmenen vuotta aikaisemmin politiikkassa jotensakin epäonnistunut ja epäsuosittu tyyppi tulee nyt valituksi presidentiksi. Joka tapauksessa Talvitien näkemys ja vallitseva nk. läntinen näkemys ovat niin kaukana toisistaan, etteivät ne voi lainkaan vuorovaikuttaa. Siksi on turha odottaa, että vallan huipulta alkaisi yht’äkkiä kuulua järkeviä puheita tai siellä suunniteltaisiin järkeviä tekoja. Meikäläinen valtiojohto on niin läntisen ekseptionalisminsa lumoissa ja toisaalta veli amerikkalaisellekin on tullut luvattua vaikka mitä, niin ettei katastrofin rakentamista voi keskenkään jättää.
Tolstoi sitaatti: ”’Me emme ajattele sotaa. Me vain huolehdimme rauhasta’
Tekisi mieli kysyä: ’ketä pirua tässä hämätään?’ Jos tarvitsisi kysellä ja ellei olisi
niin kovin selvää, kuka tuo onneton huiputettu on.”
Todennäköisesti Suomessa on moniakin kokeneita diplomaatteja ja ulkopolitiikan tuntijoita, jotka eivät suhtaudu nykyiseen alisteiseen asemaamme (erityisesti Yhdysvaltain suuntaan) innostuneesti. Harva vain uskaltaa käyttää asemaansa ja asiantuntemustaan julkisen kritiikin muodossa. Heikki Talvitie on aina toiminut arvattavasta painostuksesta piittaamatta, vaikka tietenkin ammattidiplomaatin roolissa pehmennetyin ilmaisuin. Mielestäni kuitenkin jo se, että joku ulkopoliittiseen eliittiin kiistatta kuuluva henkilö kritisoi julkisesti valtiovallan viimeaikaisia ratkaisuja, on tärkeä ja hyvä asia.
Itse arvelen, ettei ”Suomella” ole mitään tehokasta keinoa hyödyntää sitä tilaa, johon Nato- ja DCA-ratkaisut ovat tämän valtion vieneet. Suonsilmään vajonneen tärkein ohje onkin rauhoittua, koska riehuminen vain lisää todennäköisyyttä vajota syvemmälle. Luultavasti valtiovallan ulkopolitiikka onkin jatkossa lähinnä suossa kellumista tavoitteena olla vajoamatta ja hukkumatta. En tosin ole aivan varma siitä, että tasavallan presidentti ja valtioneuvosto varsinaisesti tajuavat ”Suomen” aseman vakavuuden. Vallalla näyttää edelleen olevan sellainen ajattelu, että hei, suohon vajonneena on itse asiassa aika mukavaa ja turvallista olla. Kovalle maalle perustetusta vieraan vallan tukikohdasta varmaan saadaan pelastusköysi, jos sitä kaivataan.
Sekä meidän suomalaisten että valtiovallan ”Suomen” pitkän tähtäimen pelastuminen nojaa ennen muuta siihen, etteivät suurvaltojen kiistat johda globaaliin sotimiseen. Vain rauhantila pitää meidät pinnalla näennäisen itsenäisenä toimijana. Toinen vaihtoehto on kehittää suomalaisille nopeasti kyky hengittää suovedessä.
Diplomaatti puhuu diplomaattisesti. Nyt olisi ehkä tarvetta käyttää vähän suorempia sanoja. Suomi ei tietenkään ole ”yhteistyössä” sen paremmin Yhdysvaltojen kuin Britannian kanssa. Suomi on alistetussa suhteessa, marionetti jolla ei ole muuta tehtävää kuin vetää käsi lippaan ja huutaa ”kyllä herra”. Onhan se metkaa ajatella, että Suomella olisi tasavertainen asema toisen sopimuspuolen kanssa. Kannattaa verrata Japaniin, Etelä-Koreaan, Saksaan, Italiaan ja yhä enemmän myös Ranskaan. Jos nämäkään suurehkot maat eivät kykene pitämään puoliaan, miten se onnistuisi Suomen taholta. Japanissa saa vielä muistella, että maata on pommitettu ydinpommilla mutta ei saa sanoa kuka sen teki. Vasallisuhde Yhdysvaltoihin ulottuu aina kulttuurielämään asti jonka se on näivettänyt näissä suurissa kulttuureissa.
”Mahdollisuudet pitäisi nyt suunnata tehtyjen ratkaisujen jälkeisen tilanteen vakauttamiseen”. Just. Ensin keplottelun mestarit tekevät emämunauksen ja sen jälkeen taivastellaan, että ”no, kun tässä suossa nyt ollaan niin pysytään sitten siinä. Suossa on tahmeaa mutta liikutaan sitten tahmeasti.” Suoraselkäinen kansa suoristaisi selkänsä ja korjaisi tehdyn virheen. Vaan ei täällä. Suossa ollaan ja aiotaan niin jatkaa.
Suomi ei voisi Venäjää vähemmän kiinnostaa, ellei se tekisi itsestään aseiden laukaisualustaa Venäjän viholliselle, Yhdysvalloille. Mutta kun juuri näin on tehty niin tässä sitä ollaan. Scott Ritterin mukaan Tukholma on Pohjolan hermokeskus jos Venäjälle hyökätään. Venäjän on ensin eliminoitava Tukholma. Sen jälkeen on Suomen vuoro. Suomen tilanne riippuu tänne tuotujen aseiden määrästä ja laadusta, asioista joista Suomi itse ei enää päätä vaan Yhdysvallat päättää. Vastaus kalibroidaan uhan mukaan. Suurvalta ei salli lähinaapureidensa tuoda hyökkäysaseita alueelleen. Kysykää Meksikolta. Ei tulisi mieleenkään Meksikossa toimia kuten Suomi. Ette löydä ainuttakaan poliitikkoa Meksikossa joka ehdottaisi Suomen tekemiä päättömyyksiä.
Suomi voi onnitella itseään jos tästä selvitään rahalla ja valtiontalouden mahalaskulla.