Wagenknecht – populistiputinisti vai jotain eliitille vaarallista?

Tuoreissa Saksan osavaltiovaaleissa eteni äärioikeistolainen Alternative für Deutschland (AfD), mutta myös aiemmin vasemmistopuolue Die Linkessä toiminut Sahra Wagenknecht, jonka vasta alkuvuodesta 2024 aloittanut puolue Bündnis Sahra Wagenknecht (BSW) keräsi Saksissa (4,1 miljoonaa asukasta) 11,9 % ja Thüringenissä (2,1 miljoonaa asukasta) 15,8 % äänistä.

Valtamedia on kutsunut BSW:tä joko populistipuolueeksi tai suoraan laitavasemmistolaiseksi. Jälkimmäinen määre perustuu yleisen pelottelun lisäksi siihen, että Wagenknecht oli aiemmin Die Linken jäsen. Myös Suomessa alkoi BSW:n mustamaalaus välittömästi vaalituloksen selvittyä. Yleisradion toimittaja haastatteli 6.9.2024 Ulkopoliittisen instituutin tutkija Minna Ålanderia, jonka mielestä Sahra Wagenknecht on ”aidosti vaarallinen Ukrainan kannalta” ja leimasi tämän ” läpikotaisin populistiseksi poliitikoksi”. Palaan Ålanderin näkemyksiin tuonnempana.

Vaikka kansantaloustieteilijä Wagenknecht ei ole mikään politiikan untuvikko, on hän varsinkin suomalaisille varsin tuntematon. Vuonna 2018 kustantamo Into julkaisi suomennoksen Wagenknechtin kirjasta Raha ilman ahneutta – Kuinka pelastautua kapitalismilta, mutta se tuskin herätti suurempaa huomiota, vaikutuksesta puhumattakaan. Kirjassa Wagenknecht rakentaa rintamaa, jonka toiselle puolelle jäisivät vain aidot kapitalistit eli muiden työstä hyötyvät pääoman omistajat. Tässä mielessä Wagenknecht poikkeaa perinteisestä vasemmistolaisesta ajattelusta, joka pitää vastustajinaan kaikkia ”porvareita” näiden todellisesta luokka-asemasta riippumatta.

Naapuriseuran Sanomissa Sahra Wagenknecht on ollut vuoden 2023 tammikuusta lähtien melko vakituinen aihe (seitsemän juttua enemmän tai vähemmän vain hänestä ja hänen puolueestaan), viimeksi Saksan vaalitulosten valmistuttua. Vaikka Suomessa Mediapoolille alistunut media on lähes vaistomaisesti sijoittanut BSW:n ”laitavasemmistoon”. on sen sijoittuminen perinteisen poliittisen ajattelun janalla ollut vaikeaa, koska Wagenknecht ei ajattele perinteisellä vaan melko omalla tavallaan.

Juuri sen takia Wagenknecht jätti Die Linken ja menestyi nyt sitä paremmin ainakin itäisen Saksan alueella. Lienee syytä vilkaista asiaa toisenkin kerran, ei vähiten siksi, että suomalainen media käsittelee Saksan asioita hämmästyttävän vähän ottaen huomioon sen, että koko Suomen EU-politiikka on alusta alkaen nojautunut Saksan peesissä pärjäämisen uskontunnustukseen.

* * *

Kuulkaamme pohjustukseksi, mitä arvostettu Max Planck -instituutin tutkija, sosiologi Wolfgang Streeck lausui Wagenknechtistä Die Zeit -lehden tuoreessa haastattelussa (olen käyttänyt lähteenä Thomas Fazin tekemää englanninkielistä käännöstä, mahdolliset väärintulkinnat ovat minun vastuullani). Streeckin mielestä Wagenknecht ”… on ainoa, joka tekee oikeita kysymyksiä – ja tarjoaa niihin oikeita vastauksia.” Hänen mielestään Saksan poliittisen järjestelmän kriisi on kiistämätön ja sama kehitys on käynnissä kaikissa läntisissä kapitalistisissa yhteiskunnissa. BSW:n äänestämisen hän näkee siksi myös demokratian toteutumisena.

”Jos demokratia ymmärretään mahdollisuutena äänestää vallasta epäonnistunut eliitti, tätä äänestäjien vastalausetta voi pitää myös tämän mahdollisuuden muistutuksena.” Streeck muistuttaa myös siitä, että molemmissa osavaltioissa äänestysvilkkaus lisääntyi kymmenisen prosenttia, mitä on pidettävä merkkinä siitä, että äänestämistä on ruvettu pitämään merkityksellisenä asiana. Streeckin mukaan juuri BSW on kyennyt mobilisoimaan äänestyspaikoille ihmisiä, jotka eivät aiemmin ole äänioikeuttaan käyttäneet.

Streeck kiistää olevansa BSW:n jäsen, mutta pitää puoluetta vetovoimaisena, koska sen ohjelmassa on paljon samaa kuin siinä, mitä hän on itsekin kirjoittanut. Hänen mielestään on tärkeätä olla sotkematta keskenään ns. maahanmuuttokriittisyyttä ja kriittisyyttä sitä kohtaan, miten maahanmuutto on tähän asti hoidettu. Kansainvälisen solidaarisuuden ja ihmisoikeudet on korvannut taloudellinen laskelmointi (kaikki länsimaat tarvitsevat halpatyövoimaa). Kun solidaarisuudesta on luovuttu, mahdollisuus domestikoida kapitalismi menetetään ja seurauksena on väkivaltaa. Streeck muistuttaa siitä, kuinka nopeasti esimerkiksi ammattijärjestöt ovat menettäneet jäseniään ja voimaansa uusliberalismin vuosina. Puolueiden jäsenkato on tosiasia kaikkialla. Valtakunnallisia solidaarisuuden voimia ei juuri enää ole, joten mahdollisuus taistella rasismia vastaan jää pitkälle paikallistasolle.

Streeck ei näe perinteisissä valtapuolueissa muutoksen mahdollisuuksia, mutta ei toisaalta myöskään AfD:n kaltaisilla kyyniseen provosointiin nojautuvissa populisteissa. Yhteiskunnallista keskustelua ei käydä, koska sitä ei edes haluta käydä. Streeck käyttää esimerkkinä liittokansleri Olof Scholzin ilmoitusta siitä, että vuonna 2026 Saksaan tuodaan yhdysvaltalaisia keskipitkänmatkan ohjuksia. Ilmoitusta ei seurannut minkäänlaista julkista debattia, vaikka kyseessä on merkittävä muutos eurooppalaisessa turvallisuusrakenteessa. Suomalaisittain voi muistuttaa siitä, miten sekä Nato-päätös että DCA-sopimus käsiteltiin ja hyväksyttiin salamavauhtia ilman minkäänlaista yhteiskunnallista keskustelua. Suomessa ei yksikään eduskuntapuolue halunnut tehdä sellaisia ikäviä kysymyksiä, joita Saksassa on tehnyt BSW varsinkin Saksan suhtautumisesta sotaan Ukrainassa.

Kun haastattelija pyytää Streeckiä määrittelemään BSW:n paikan poliittisella kentällä, tämä piirtää nelikentän kahdella kategorialla: kulttuurinen libertaristinen tai konservatiivinen ja sosiopoliittisesti edistyksellinen (vasemmistolainen) tai liberaali (oikeistolainen). Streeckin mielestä kolme vaihtoehtoa on jo vallattu (hän ei määrittele, mitä puolueita niihin sijoittuu), mutta neljäs paikka, kulttuurisesti konservatiivinen, mutta sosiopoliittisesti edistyksellinen kulma on hänen mukaansa ollut tähän asti vapaa, mutta nyt siihen on ilmaantunut Sahra Wagenknecht puolueineen.

* * *

Palaan alussa mainitsemaani tutkija Minna Ålanderin haastatteluun, jonka julkaisemista on kohtuullista pitää vaalituloksesta säikähtäneen poliittisen eliitin (Saksassa ja Suomessa) reaktiona. Ålanderin päähuolena on, että Wagenknecht on onnistunut taitavana ja valovoimaisena puhujana nostamaan julkisuuteen Ukrainalle annetun aseavun vastustamisen sillä perusteella, että se vain pitkittää sotaa ja verenvuodatusta. Ålanderin mukaan ”Se uppoaa todella hyvin osaan saksalaisista, joilla pasifismi on selkäytimessä. Heidän on vaikea käsittää, miten aseapu voi auttaa sodan päättämisessä.” 

Haastattelun taustatekstissä piirretään kuvaa Wagenknechtistä populistina, koska hän on vaatinut maahanmuuttopolitiikan tiukentamista samaan aikaan kuin myös ns. yleinen mielipide on kääntynyt vastustamaan Angela Merkelin ajamaa avoimien ovien politiikkaa. Ålander kuvaa Wagenknechtin Ukraina-kantaa kansalaismielipiteen taitavaksi haisteluksi. Ukraina-politiikkaa ja Venäjän vastaisen pakotelinjan kritiikkiä Ålander pitääkin BSW:n huolestuttavimpina piirteinä eli on tässä avoimesti UPI:n ja Suomen poliittisen johdon Yhdysvaltoja myöntelevällä linjalla. 

Ålander ilmaisee avoimesti huolensa myös siitä, että kun perinteiset puolueet eivät uskalla ryhtyä hallitusyhteistyöhön avoimesti rasistisen ja äärioikeistolaisen AfD:n kanssa, Wagenknechtin puolueesta tulee osavaltiotasolla vaa’ankielipuolue, jota ilman on vaikea rakentaa parlamentaarista enemmistöhallitusta. Tämä taas ei onnistu ilman jonkinlaisia myönnytyksiä Saksan idänpolitiikassa. BSW pitää Venäjä-pakotteita hulluutena, koska niistä ei ole ollut aiottua haittaa Venäjän sodankäynnille, mutta ne ovat romuttaneet Saksan taloutta ja nostaneet kuluttajahintoja.

”Jos muut puolueet joutuvat tekemään hirveästi myönnytyksiä osavaltiotasolla, niin se voi olla takaovi, jonka kautta Wagenknecht pystyy vaikuttamaan myös suoraan liittovaltiotason politiikkaan.” Ålanderin huoli heijastaa eliitin pelkoa siitä, että jos Yhdysvaltain tuki alkaa laskea, mihin monet merkit viittaavat, Ukrainan toiseksi suurimman avustajan eli Saksan rooli vain korostuu. Se vaikeuttaa demareiden että CDU:n tilannetta merkittävästi. AfD ja BSW voivat nousta entisten isojen rinnalle ja jopa ohi myös valtakunnallisesti.

* * *

Sahra Wagenknecht on hankala arvioinnin kohde, koska hän ei suostu asettumaan sievästi mihinkään valmiiseen poliittisen lokeroon. Hänen suhtautumisensa Ukrainaan ja Venäjään on totaalisesti vastakkainen eurooppalaisten valtapuolueiden asenteille eli hän on automaattisesti ”putinisti”, vaikka on tuominnut Venäjän hyökkäyksen. Wagenknecht sanoo ääneen asioita, joita esimerkiksi Suomessa ei yksikään Mediapooliin sitoutunut media uskalla välittää. Se riittää valtaeliitille, hänen muilla näkemyksillään ei ole merkitystä.

Tuohon valtaeliittiin kuuluu valitettavasti myös Suomen Vasemmistoliitto. Se yritti saada EU-ryhmänsä (The Left) sulkemaan kriittiset äänet ulkopuolelle, mutta kun tämä ei onnistunut, Vasemmistoliitto lähti perustamaan jälleen uutta eurooppalaista vasemmistopuoluetta (ELA), joka määrittelee itsensä ”punavihreiden feminististen puolueiden yhteistyöelimeksi”. Seitsemän vasemmistopuolueen ELA muodostanee ytimen, jonka ympärille EU:n Ukraina-politiikan kritiikittä hyväksyvät kerääntyvät, jos The Left hajoaa.

Itselläni ei ole laaja-alaista arviota Sahra Wagenknechtistä tai hänen puolueestaan. En ole varma, onko kellään muullakaan. Kirjoitin kirjasta Raha ilman ahneutta blogitekstin vuonna 2018 eli kuusi vuotta sitten (https://heikinvaraventtiili.blogspot.com/2018/08/). Otan tähän loppuun muutamia sitaatteja itseltäni kuvastamaan sitä, mitä ajatuksia hänen ajattelunsa herätti. Wagenknecht oli tuolloin jo eronnut Die Linkestä, mutta mistään omasta puolueesta ei kellään ulkopuolisella ollut tietoa, eikä sellaisen ajatus heijastu myöskään kirjan tekstistä. Nyt vuonna 2024 sanoisin, että kannattaa ainakin kuunnella tarkasti jokaista, joka pyrkii lopettamaan järjettömän sodan Ukrainassa ja EU:n tahdottoman alistumisen Yhdysvaltain imperialistiselle sotapolitiikalle.

Wagenknechtin ajatus vasemmiston ja kapitalismin ikeestä itsekin kärsivien yrittäjien liitosta ei ole sinänsä uusi. Se on kuitenkin vaikea perinteiselle vasemmistolle, jonka perusongelmiin kuuluu nähdä potentiaalisissa liittolaisissa mieluummin ideologinen petturi. Vaaleissa hyvin pärjäävä puolue, joka ei alistu yhteiseen ideologiaan, näyttää olevan vaarallinen niin vasemmistolle kuin oikeistollekin.

”Wagenknecht ehdottaa aivan pokkana ja rauhallisin äänenpainoin kapitalismin dumppaamista sinne minne se kuuluu eli historian kaatopaikalle. Tilalle hän ei ehdota minkään sortin sosialismia, vaan kapitalismista riippumatonta vastuullista markkinataloutta (’yhteishyvän taloutta’), jonka tavoitteena ei ole yksityinen rikastuminen vaan yhteinen hyvinvointi.”

”Wagenknechtin todistelussa ei vastusteta yksityistä yritteliäisyyttä, ei yksityisiä yrityksiä eikä edes voiton tavoittelua. Tähtäimessä on thatcheriläinen vapaaksi ryöstäytynyt rikollistalous, jota Wagenknecht kutsuu myös talousfeodalismiksi. Markkinatalous ei itse asiassa tarvitse kapitalismia, jolle vapaa kilpailu on vihattava omaisuuksien kasaamisen hidaste.”

”Periaatteessa Wagenknechtin teeseissä ei pitäisi olla kenellekään kapitalismiin kriittisesti suhtautuvalle mitään radikaalisti uutta, mutta niin vain kirja onnistuu esittämään raikkaasti uudenlaiselta tuntuvan tarjouksen, johon tietysti kukaan järkevä ja vastuuntuntoinen ihminen ei voi suhtautua torjuvasti. Valtaa eivät kuitenkaan pidä järkevät ja vastuuntuntoiset, joten Wagenknechtin kuvaileman järkiperäisen ja yhteisöllisen talousjärjestelmän tiellä on erinäisiä esteitä.”

”Hän uskaltaa myös analysoida EU:n ja Saksan taloudellisten ratkaisujen vastuuttomuutta sanoessaan suoraan, että jatkuvaa ylijäämää takoneen Saksan olisi pitänyt lisätä ostojaan alijäämäisistä euromaista sen sijaan että ne Kreikan tavoin pakotettiin seinää vasten odottamaan teloituskomppanian laukauksia samalla kun saksalaiset ja muut jättipankit ryöväsivät holtittoman luotonantonsa tuottamat jättivoitot omille tileilleen.”

”Wagenknecht uskaltaa myös sanoa ääneen, että huonot poliittiset päätökset ovat johtaneet siihen, että pankkiirit määräävät tänä päivänä politiikan päälinjoista, viralliset päättäjät ovat pelkkiä kumileimasimia, jotka pelkäävät luottokelpoisuuden julkisia arvioita ja muita kapitalismin tuhoisia innovaatioita (yleishyödyllisiä innovaatioita kapitalismin ei tuotakaan).”

”Se mitä Wagenknecht ehdottaa, on talouselämän ’sosialisointi’ ilman yrittäjyydestä ja yksityisomistuksesta luopumista. Malliin sisältyy roima annos sellaista idealismia, jota on todellisuudesta varsin vaikea löytää. Mutta sellaistakin idealismia tarvitaan, kun kohteena on koko ihmiskunnan tulevaisuus.”

”Wagenknecht virittelee siis sen 99 %:n kapinaa, jossa sellutehtaan palkkajohtaja ja leipää aamulla kello 4 paistava leipuri ovat antikapitalisteja siinä missä perinteiset tehdastyöläisetkin. Tätä täytyy varmaan vähän sulatella, mutta toisaalta, miksipä ei?”