Suomi on länsimainen. Sen tietää siitä, että kansakunnan ja etenkin sen johtajien häiriintynyt mieli on vakaasti militarismin ja lopulta sodan puolella.
Nykyinen europarlamentaarikko, huuhaamies Pekka Toveri (kok) on lausunut: ”Toivottavasti länsimaat vihdoin antavat Ukrainalle luvan iskeä syvälle Venäjälle länsiaseilla.”
Hän tulee avanneeksi Suomen linjan, sen, josta tasavallan presidentti on puhunut kainommin sanomalla, ettei täältä Ukrainaan lähetettyjen aseiden käytölle aseteta rajoituksia. Koska Ukrainan pitää voittaa.
Presidentti Vladimir Putinin mukaan pitkän kantaman ohjusten iskut tarkoittavat sotaa lännen ja Venäjän välillä, koska noiden aseiden käyttöön Ukraina itse ei pysty; tarvitaan lännen satelliitit ja ohjusten laukaisijat.
Naton ja Venäjän välinen avoin yhteenotto tarkoittaisi, että myös Suomi olisi sodassa Venäjän kanssa. Poliittisen johtomme puheet kuulostavat siltä, että sen hartaat toiveet olisivat toteutumassa.
Sota on kiehtova videopeli, kunnes se alkaa.
***
Suomi ja koko ”länsi” sanovat tukevansa Ukrainaa. Se tarkoittaa Kiovan natsihallinnon ja sen johtaman valtion tukemista.
Ukrainan kansasta Yhdysvallat ja länsi, Suomi mukaan luettuna, ei välitä vähääkään. Asenne on kyyninen ja julma. Ukraina on saatava Natoon, vaikka sen kansa tuhoutuisi.
Ukrainassa julkaistiin 500 000:nen kaatuneen sotilaan muistokirjoitus. Meneillään olevassa sodassa on tähän mennessä saanut surmansa tai haavoittunut 1–1,5 miljoonaa ukrainalaista. Sen lisäksi miljoonat ovat paenneet maasta.
Lännen johtajat tähtäävät Venäjän tuhoamiseen. Heille hinta, kokonaisen kansakunnan murskautuminen, on sopiva.
Kun asepaketeista päätetään, kuten Suomi taas juuri tänään, päättäjät tietävät, mihin se johtaa – keskimäärin noin 2 000 ukrainalaisen kuolemaan joka päivä. Miltä se tuntuu Alexander Stubb, Elina Valtonen, Antti Häkkänen… Petteri Orpo?
Ei ilmeisesti miltään.
***
Lännen media kirjoittaa historiaa mielensä mukaiseksi. Aina vain toistellaan sodan alkaneen vuonna 2022.
Sen vuoksi ajattelen, että aika ajoin on palautettava mieleen lähtökohdat.
Länsi lupasi Gorbatshoville ja Jeltsinille, ettei Nato laajene ”tuumaakaan” itään. Lupaus petettiin. Yhdysvallat näki Neuvostoliiton hajoamisen ja uuden Venäjän haparoivan alun historiallisena mahdollisuutena oman hegemoniansa, maailmanherruuden, sementoimiseen.
***
Venäjä esitti vuonna 2021 neuvotteluja Euroopan ”turvallisuusarkkitehtuurista” muistuttaen periaatteesta, että jokainen maa saa järjestää turvallisuutensa mielensä mukaan, mutta ei toisen maan turvaa uhaten. Esitys tyrmättiin.
Länsi halusi ja haluaa Ukrainan Naton jäseneksi. Venäjä koki ja kokee sen ”eksistentiaaliseksi uhaksi”: ohjusten matka Ukrainasta Moskovaan kestäisi vain minuutteja.
***
Vuonna 2014 Ukrainassa tehdään Yhdysvaltain orkestroima valankaappaus. USA asettaa Kiovaan mieleisensä hallituksen ja Ukraina aloittaa ”terrorismin vastaisen sodan” maan itäosan venäläistä ja venäjämielistä väestöä vastaan.
Venäjä on ottanut haltuunsa Krimin laukaisuakaan ampumatta. Oli järjestetty kansanäänestys, jonka tulos oli ylivoimaisen selkeä: krimiläiset halusivat osaksi Venäjää. Länsi protestoi. Sen mielestä kysymyksessä oli laiton aneksointi.
Kahdeksan vuoden aikana Ukrainan armeija tappaa sisällissodassa 14 000 maan omaa ”väärää” kansalaista. Venäjä tulee apuun. Sen mielestä meneillään on kansanmurha.
Vuoden 2022 alussa Donbassin rajalle kootaan USA:n ja Naton aseistama ja kouluttama Ukrainan suuri armeija, joka aloittaa lopullisen puhdistuksen. Kun ohjus- ja tykistötulta on kestänyt viikon, Venäjä vastaa työntymällä Donbassiin.
Kun taisteluita on käyty muutama viikko, on syntymässä rauhansopimus. Näyttää siltä, että sota on ohi. Ukraina myöntyy siihen, ettei siitä tule Naton jäsentä.
Paikalle saapuu lähetti, Britannian pääministeri Boris Johnson vakuuttamaan, että Ukrainan pitää jatkaa sotaa, jonka se tulee voittamaan lännen avulla.
Syyskuuhun 2024 mentäessä Ukrainan armeija on revitty riekaleiksi. Länsi ei hyväksy tappiota vaan vakuuttaa edelleen Ukrainan voittavan sodan. Suomen presidentti on samaa mieltä. On alkamassa isojen ohjusten aika.
Suomeen on syntymässä neljäs luokka, väkirikas kurjalisto.
Suomen tilanne ja tulevaisuus? Tuleeko tästä maasta toinen Ukraina? Haluammeko todella sodan? Ylipäällikkö Stubb luottaa Naton ja Yhdysvaltain joukoilla ja aseilla vahvistettuun armeijaamme.
Uhoava militarismi kukoistaa, samaan aikaan maa köyhtyy. Suomi on katkaissut kaikki siteensä Venäjään ja menestyvään talouteen. Eurooppa kuohuu, perinteinen talousveturi Saksa puuskuttaa hätääntyneenä. Volkswagen sulkee tehtaitaan, signaali huomataan.
Suomen hallitus puhuu uudistuksista, kun se päättää heikennyksistä. Se uudistaa niin päättäväisesti, että Suomeen on syntymässä neljäs luokka, väkirikas kurjalisto. Uppovarakkaat ja kutistuva keskiluokka saavat siitä mieltä kohottavan vertailukohdan.
Kun tuet poistetaan, köyhyys tulee yksityistetyksi.
Länteen kuuluvaa pahoinvointisuomea rakennetaan uudestaan riittävän suurilla tuloeroilla.
Kun yhteiskunnan sokkeli ja alimmat kerrokset ovat kyllin laajoja ja syviä, ylempänä riittää ilmastoituja tiloja, alumiinia, lasia, rahaa ja avaria maisemia.
Mutta jos pääsemme sotaan, se vie tuhkatkin.
***
Lopulta kysymys on moraalista ja arvojen pohjasta. Suhtautuminen Ukrainaan ei ole ainut esimerkki.
Suomi vietiin Eu:hun ja Natoon kepulikonstein. Yhdysvaltojen kanssa solmittu DCA-sopimus oli viimeinen naula itsenäisyyden sinkkiarkkuun.
***
Tasavallan presidentti on sanonut, että Suomi tunnustaa Palestiinan valtion, kun on oikea hetki.
Oikea hetki tulee, kun Yhdysvallat antaa luvan tunnustamiselle. Se tapahtuu, kun Israel on tappanut viimeisen palestiinalaisen, amerikkalaisilla aseilla.
Toisaalta viimeistä palestiinalaista ei ole. Elävien jono hänen takanaan ulottuu horisonttiin.
Ja toisaalta Palestiinan valtion tunnustaminen riippuu arvopohjaisesta realismista, arvojen pohjasta. Suomi voi tunnustaa heti, kun Daavidin linko ja muut Israelista ostettavat aseet on saatu maahan.
Siihen saakka olemme Netanjahun ja suur-Israelin kannattajia, realisteja. Sen jälkeen voimme vaihtaa arvot ja olla moralisteja.
Poliitikot ja media ovat taluttaneet meidät piittaamattomuuteen.
Maailmanhistorian masentavin ja suurin ihme on se, että Israel voi jatkaa julkista teurastusta kenenkään estämättä.
Määrätietoinen kansanmurha saa jatkua tv-kameroiden todistaessa yli kaiken ymmärryksen ylittävää julmuutta.
Entinen brittidiplomaatti Alastair Crooke selittää kammottavuuden lännen uudella deep state -strategialla.
”Jatkakaa matkaa, täällä ei ole mitään nähtävää”, sanoo poliisi häätäessään ihmiset pois auto-onnettomuuden tapahtumapaikalta.
Crooken mukaan kansanmurhaajat ja heidän tukijansa viis veisaavat julkisuudesta. He luottavat röyhkeästi tuohon poliisimiehen menetelmään. ”Me teemme mitä teemme, mitäs siitä, jatkakaa matkaanne.”
Mutta miksi ihmiset suostuvat katsomaan toisaalle? Crooken vastaus on, että poliitikot ja media ovat taluttaneet meidät piittaamattomuuteen kuin sammakon hiljalleen kuumenevaan veteen.
Täysin avoin väkivalta ohitetaan olan kohautuksella siksi, että se on julkisen vallan, johtavien poliitikkojen ja median hiljaisesti tai jopa äänekkäästi hyväksymää. Ja koska kriittinen suhtautuminen siihen on vaivalloista ja tuskastuttavaa.
Ja lopulta, koska itsesuojeluvaisto on hereillä: Jos kymmenien tuhansien tappamista näytetään tv-uutisissa päivästä päivään eivätkä viranomaiset tai poliittiset johtajat ole moksiskaan, se on kai ihan tai ainakin melkein ok.
Heräämisen hetki tulee joskus, mutta tarvitaanko siihen katastrofi?
19 kommenttia julkaisuun “KUKAAN EI VÄLITÄ UKRAINALAISISTA”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Linkissä Erkki Laukkasen kirjoitus, joka osoittaa muutamallakin hyvin valitulla pointilla suomen eliitin vähät välittävän myöskään palestiinalaisten kohtalosta.
https://blogit.kansanuutiset.fi/jalkikirjoituksia/pari-pointtia-suomen-varovaisesta-ulkopolitiikasta
Kiitos linkistä!
Näin on..
https://yle.fi/a/74-20112704
Ei saanut Keir Starmer Bidenilta lupaa iskeä pitkänmatkan ohjuksilla Venäjän maaperälle. Eikä Saksakaan tähän lähde. Olisiko kolmannen maailmansodan uhka ohi?
Mitä tulee Stubbiin, minulla on vahva käsitys, että hän olisi mielellään aloittanut ydinsodan Venäjän kanssa suomalaisista välittämättä saadakseen bunkkerissa henkilökohtaista iloa vahingoittaa Venäjää.
Suomen tasavallan presidenttinä ei ole koskaan ollut niin itseriittoista henkilöä kuin Stubb.
Oikeassa olet. Jo Kekkonen varoitti kansaa koko mustasta kokoomuksesta. Jos kokoomus pääsee valtaan, niin tuho on edessä. Ja nyt kokoomus on vallassa, persut tukena. Ja ajatelkaapa, että yli puolet äänestäjistä on riemuissaan nykyisestä menosta.
En osaa sanoa miten, mutta nykyinen hallitus olisi saatava nurin tavalla tai toisella ja myös poikkeuskäsittelyllä Stubb erotettava presidentin virasta. Syvempi taloudellinen ja poliittinen tila on tulossa kuin 90-luvun kaaoksesta. Mitä on opittu? Ei mitään.
Haluaako Ukrainan kansa tosiaan sotia Donbassia ja Venäjää vastaan? Jos haluaa (ja jotka haluavat), niin miksi, millä perusteilla? Olisi mielenkiintoista tietää, ovatko perusteet Venäjä-vihaan tuulesta temmattuja ja kansalle aivopestyjä kuten Suomessa.
Ukrainassa lienee sukupolvesta toiseen ylläpidettyä rasistista russofobiaa kuten Suomessakin, mutta kuinka laajalti ja oliko se kansalle riittävä syy ruveta vihollisuuksiin ensin oman maan venäjänkielisiä ja sitten venäläisiä kohtaan. Ehkäpä kansa Ukrainassa oli tosiaan Suomen tavoin tarpeeksi russofobista ottamaan vastaan Venäjä-vastaisen vääristelyn. Iso osa kansasta uskoi (ja halusi uskoa) sille syötetyn propagandan ja loput ovat hiljaa, koska eivät uskalla vastustaa luotua yleistä mielipidettä.
Toinen mielenkiintoinen kysymys. Kun kerran (ainakin ja suurelta osin näennäisesti) ukrainalaiset niin kovin vihaavat venäjänkielisiä, niin miksi he haluavat takaisin ne entisen Ukrainan osat, jotka ovat pääosin venäjänkielisten asuttamia? En haluaisi uskoa, mutta yksi selitys voisi olla se, että nuo venäjänkieliset oli tarkoitus tappaa, karkottaa ja/tai alistaa.
Niinhän siinä tulee sitten käymään, että Ukrainan itäosa ja Krim jäävät Venäjälle ja länsi Ukrainalle, jos Ukrainaa on enää sodan loputtua. Saa nähdä minkälaista tukkapöllyä länsipuolen ukrainalaiset antavat Zelenskylle ja muulle johdolle sodan jälkeen. Kuolleita on yli miljoona ja puolet siviileistä on karannut maasta muualle viisaasti. Länsimaat ovat tyytyväisiä asevarastojen tyhjennettyä ja asetehtaat tekevät uusia aseita 24h/7. Ainakin suomalaiset ovat tyytyväisiä.
Mutta odotellaan ensin USAn vaaleja. Jos Trump voittaa, niin sota voi loppua. Jos Harris voittaa, niin maailma menee sekaisin.
Nato roikkuu rinnuksilla Ukrainassa ja kymmenissä muissakin kohteissa maailmassa!!
Minut sai tuo otsikko ajattelemaan. Kukaan ei välitä. No oikein, kun asiaa ajatellaan, niin ei ainakaan länsi eikä Nato ajattele tavallista kansaa, mutta oikeastaan venäläiset ajattelee.
Jos Venäjä ei ajattelisi ihmisiä se olisi voinut murskata vastarinnan jo ajat sitten. Jos Venäjä olisi ottanut käyttöön tämän Yhdysvaltojen käyttämän mallin pommittaa ja tuhota kaikki edessä oleva infra ja ihmiset olisi sota jo taputeltu. Mutta siellä ei ajatella maksimaalista tuhoa vaan pyritän säilyttämään se mitä pystytään. Tokihan sitten vastapainona Ukraina on huomannut sen ja käyttää tätä asennetta hyväkseen. Sijoittamalla sotilaallista voimaansa sairaaloihin ja kouluihin. Mielenkiintoista muuten seurata sitä miten nopeasti on alettu korjaamaan sodan tuhoja itäosan kaupungeissa ja miten siellä eletään jo ihan normaalia tasapainoista elämää.
Fjodor Dostojevskin romaanissa Karamazovin veljekset Ivan Karamazov pohtii, että ilman uskoa Jumalaan ei ole olemassa objektiivisia moraalisia lakeja, ja silloin ihminen on vapaa tekemään mitä tahansa, koska ei ole korkeampaa voimaa, joka asettaisi ehdottomia käyttäytymissääntöjä. Ivanin ajatukset heijastavat romaanin keskeistä filosofista ongelmaa – kysymystä vapaudesta, moraalista ja uskosta.
Niin, jos maailmankaikkeus on syntynyt tyhjästä ilman tarkoitusta ja ”mieltä” kuten me ihmisetkin jostain limasta ja apinasta, niin ei ole Jumalaa eikä standardia, joka määrittelisi oikean ja väärän. Näin uskotaan Suomessa ja mm. opetetaan Suomen kouluissa, vaikka toisaalta edelleen useimmat lait pohjautuvat Raamatun standardeihin. Mutta jos ja kun ateismi ja kehitysoppi otetaan tosissaan, etäännytään yhä kauemmaksi perinteisistä käsityksistä ja lopulta ihmisarvokin – niin, onko sitä ja miksi olisi.
Filosofinen kysymys moraalin alkuperästä ja elämän tarkoituksesta herättää kaksi pääasiallista dialektista näkökulmaa: uskonnollinen ja maallinen (tai ateistinen) lähestymistapa moraaliin.
1. Uskonnollinen näkökulma (uskonnollinen lähestymistapa):
Tämän näkemyksen kannattajat uskovat, että objektiiviset moraaliset arvot ja periaatteet voivat olla olemassa vain jumalallisen suunnitelman tai korkeamman voiman yhteydessä. Tämä lähestymistapa perustuu seuraaviin argumentteihin:
Moraalin jumalallinen perusta: Uskonnot, kuten kristinusko, islam tai juutalaisuus, väittävät, että Jumala loi maailmankaikkeuden ja määritteli moraaliset lait, joiden mukaan ihmisten tulisi elää. Tässä yhteydessä käsitteet hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä ovat objektiivisia, koska ne ovat peräisin korkeammasta lähteestä, joka on ihmisten toiveiden tai kulttuuristen piirteiden yläpuolella.
Ihmisen elämän arvo: Uskonnollinen näkökulma korostaa, että ihmiselämällä on sisäinen arvo, koska ihmiset on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaisiksi. Tämä näkemys väittää, että uskonnollisten tekstien tai oppien määrittelemät moraaliset periaatteet antavat ihmisille vankan perustan määrittää, mikä on oikein tai väärin.
Moraalin menetys ilman Jumalaa: Monet uskonnolliset ajattelijat väittävät, että jos maailma syntyi sattumalta ja ilman tarkoitusta, ei ole olemassa korkeampaa moraalista standardia ja kaikki muuttuu suhteelliseksi. Tämä voi johtaa nihilismiin tai moraaliseen relativismiin, jossa hyvän ja pahan käsitteet riippuvat yksilöllisistä tai kulttuurisista mieltymyksistä.
2. Maallinen (ateistinen) näkökulma (maallinen etiikka):
Tämä lähestymistapa väittää, että moraali ja etiikka voivat olla olemassa riippumatta uskonnollisista uskomuksista tai Jumalan ajatuksesta. Keskeisiä argumentteja tässä ovat:
Moraalin evoluutio: Ateistisen näkemyksen kannattajat väittävät, että moraaliset normit ja arvot ovat evoluutioprosessin ja sosiaalisen kehityksen tuote. Ihmiset sosiaalisina olentoina ovat luonnostaan kehittäneet moraalisia periaatteita, kuten oikeudenmukaisuus, myötätunto ja rehellisyys, ryhmän yhtenäisyyden ja selviytymisen ylläpitämiseksi.
Humanistinen etiikka: Maallinen moraali perustuu usein humanismin periaatteisiin – ajatukseen, että ihmisen hyvinvointi ja onnellisuus ovat korkein päämäärä. Tässä yhteydessä moraali määritellään logiikan, järjen, myötätunnon ja yhteiskunnan konsensuksen kautta, ei jumalallisten määräysten kautta. Näin ollen hyvä on sitä, mikä edistää hyvinvointia ja oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa, ja paha on sitä, mikä aiheuttaa vahinkoa.
Objektiivisuus ilman uskontoa: Jotkut maalliset filosofit väittävät, että jopa ilman Jumalaa moraali voi olla objektiivista. Esimerkiksi, jos moraalin tavoitteena pidetään hyvinvoinnin maksimointia, voidaan objektiivisesti arvioida tekoja sen perusteella, edistävätkö ne tätä hyvinvointia. Filosofit kuten Immanuel Kant tai John Stuart Mill ovat kehittäneet eettisiä järjestelmiä (kategorinen imperatiivi ja utilitarismi), jotka eivät riipu uskonnollisista uskomuksista.
Dialektinen jännite:
Tärkein ristiriita näiden kahden näkökulman välillä koskee moraalin alkuperää ja perustaa:
Uskonnolliset ajattelijat väittävät, että ilman korkeampaa lähdettä tai Jumalaa objektiivista moraalia ei voi olla olemassa. He uskovat, että vain usko Jumalaan antaa merkityksen ja moraalisen tuen hyvän ja pahan määrittämiselle.
Maalliset ajattelijat uskovat, että moraali voi olla olemassa itsenäisesti uskonnosta ja perustua järkeen, tieteeseen, yhteiskunnan konsensukseen ja evoluution kehitykseen. He näkevät moraalin joustavana ja kehittyvänä joukona periaatteita, jotka vastaavat yhteiskunnan tarpeisiin ja humanistisiin ihanteisiin.
Historia 1900-luvulta ja 2000-luvun alusta tarjoaa runsaasti todisteita ylpeyden haitallisuudesta. Tämä ylpeys on ilmennyt eri muodoissa, kuten joillekin taloudellisena menestyksenä ja toisille liberaalisuutena. Ylpeys on usein johtanut konflikteihin, epäoikeudenmukaisuuteen ja yhteiskunnan jakautumiseen. Ihmiskunnan historiasta oppiminen edellyttäisi näiden virheiden tunnistamista ja pyrkimystä nöyryyteen, tasa-arvoon ja kestävään kehitykseen.
Minä en ollut ennen vuotta 2014 kiinnostunut politiikasta ja – jos mahdollista – vielä vähemmän ulkopolitiikasta. Tuskin erotin Irakia Iranista. Seurasin kuitenkin jonkin verran TV:n ajankohtaisohjelmia tai joka tapauksessa en voinut välttyä huomaamasta kuinka Suomessa alettiin tukea Ukrainan levottomuuksia, sitten vallankaappausta ja sitä rataa.
Oikeudentuntoni heräsi vastustamaan Suomen valitsemaa linjaa. Aloin seurata tilannetta melko kiinnostuneena ja yhä hämmästyneempänä. Sanotaan, että vielä tuolloin Suomessa kerrottiin totuuttakin Venäjästä ja Ukrainan kriisistä. Omien kokemusteni ja muistikuvieni perusteella sanoisin kuitenkin, että nykyisellä tiellä oltiin jo kovastikin.
Nyt sen vasta oikein tajuaa, että lännen ylivaltaa kannattavat tahot ovat tehneet näiden vuosien aikana Suomessa ja mm. Ukrainassa kaiken aikaa geopoliittisia valmisteluja ja suunnitelmia Venäjän tuhoamiseksi. Ukrainalaisten kustannuksella oli riskitöntä saattaa asiat siihen pisteeseen, että Venäjän oli pakko reagoida.
Oli kohtalaisen helppoa propagoida Venäjä näyttämään syylliseltä Ukrainan tapahtumiin, mitä taas käytettiin tekosyynä mm. aseiden toimittamiseen Ukrainalle, talouspakotteisiin ja Nato-jäsenyyteen. Ovelaa ja häikäilemätöntä. Saattoi olla pettymys, ettei Venäjä romahtanut, mutta muu Eurooppa sentään heikentyi ja asekauppa käy kuin siimaa. Slaavit siellä vain tappavat toisiaan, kuka siitä välittää.
Joko tämä alkaa riittää Yhdysvalloille? Maailmansota roikkuu ilmassa, mutta luulisin siltä sentään vältyttävän, onhan jenkeillä sentään itsesuojeluvaistonsa. Jos valitsevat rauhan sijasta sodan jatkamisen, niin tavalla tai toisella pyrkivät pitämään sen Euroopassa. Mitä kauemmin ja tuhoisammin täällä soditaan, sitä parempi Yhdysvalloille tai sitä hallitsevalle eliitille.
https://www.anderweltonline.com/klartext/klartext-20241/welches-ziel-verfolgt-der-terroranschlag-in-moskau/
Kukaan ei välitä ukrainalaisista. Paitsi venäläiset. Kun on vuosikymmenet tottunut amerikkalaiseen korukieleen ja sanahelinään syntyy helposti olettama, että kaikki puhuvat kuin he. Eivät tarkoita mitä sanovat. Ennen sotaa Ukrainassa Venäjän poliittinen johto viittasi usein Ukrainaan ja ukrainalaisiin veljeskansana. Liehittelyä ajateltiin. Yrittävät saada ukrainalaiset puolelleen. Ja valitettavan moni ukrainalainen taisi ajatella samoin, meitä liehitellään.
Perustan päätelmäni mm. siihen mitä saksalainen eläkkeellä oleva lentokapteeni Peter Haisenko kirjoittaa. Haisenkon isän sukujuuret ovat Ukrainassa ja Haisenko suree ukrainalaisten kohtaloa suuresti. Hän kirjoittaa, seurattuaan sotaa tarkasti, maaliskuussa tänä vuonna, että sodassa on kuollut kaksisataa ukrainalaista siviiliä. Turhassa sodassa jokainen uhri on turha, mutta vain kaksisataa siviiliä kuulostaa nykysotien aikana lähes mahdottomalta. Lisäksi luku ei täsmää siihen mitä YK ilmoittaa. Mitä Haisenko tarkoittaa ? Haisenko tarkoittaa ukrainankielisten ukrainalaisten siviilejä. Erotuksena niistä siviileistä joita Kiovan hallinto on pommittanut vuodesta 2014 alkaen, siis venäjänkielisiä ukrainalaisia. Kun 2014 alkaneen sodan toinen vaihe käynnistyi 2022 Kiovan eskalaatiolla ja johti Venäjän väliintuloon siviilejä jäi ristituleen taistelevien joukkojen väliin. Mutta sen lisäksi Kiovan hallinto jatkoi sitä minkä se oli aloittanut 2014, venäjänkielisten siviilialueiden terroripommituksia. Nämä luvut ovat niitä jotka YK raportoi niputtaen kaikki yhteen ja näin hämärtäen sodan luonteen. Esim. kun Azovin natsipataljoonien hallitsema Mariupolin kaupunki vapautettiin kaupungin siviilejä estettiin evakuoitumasta koska nimenomaan haluttiin heidän jäävän loukkuun jotta voitiin syyttää uhreista Venäjää.
Jopa sodan kriitikot ja omaa hallintoaan sodasta syyttävät amerikkalaiset tarkkailijat olettivat 2022, että Venäjä alkaa sotia samoin menetelmin kuin Yhdysvallat sotii. Pommittamalla kaupungit sileiksi kuten viimeksi tapahtui Syyrian Raqqalle ja Irakin Mosulille Yhdysvaltojen toimesta. Ei alkanut. Heti esitettiin neuvotteluja joita käytiin jo ennen Istanbulin sopimusta ja joiden lopputuloksen Kiova hyväksyi. Kunnes länsivallat kielsivät sopimasta kuten sodan alkuunpanijoihin kuulunut Victoria Nuland itsekin myönsi julkisesti menneellä viikolla.
Katsoin taas Newsweekin artikkelin maaliskuulta -22, jossa pari USA:n ilmavoimien upseeria ja DIA analyytikko puhuvat juuri tuosta: ei ole todisteita että Venäjä olisi tarkoituksella tappanut siviilejä. Silti suurin osa Suomalaisista luulee tietävänsä, että siellä se Venäjä tappaa nimenomaan siviilejä. Tuli siitä ukrainalaisesta toimittajasta, joka on suomessa Kiovan hallintoa paossa mieleen, että kuinkahan moni muu ukrainalainen on paennut maasta omaa hallintoaan pikemmin kuin sotaa.
Niinpä. Muistan kyllä, että Venäjän joukot keväällä 2022 ottivat raskaita tappioita kaupunkisodassa osin siitä syystä, että pyrkivät välttämään ylimääräisiä siviiliuhreja. Kiovan joukot eivät puolestaan päästäneet näitä Itä-Ukrainan ”vääränlaisia” ukrainalaisia siviilejä pois ja monessa tapauksessa jopa estivät heidän evakuoimistaan. Muistan nähneeni – varmaankin jossain Patrick Lancasterin raportissa – piirroksen siitä, miten Kiovan joukot asettuivat väijyksiin tavallisten kerrostalojen yläkerroksiin ja pitivät alemmissa kerroksissa paikallisia siviilejä vastoin heidän tahtoaan. Silloin oli syytöksiä siitä, että kiovalaiset käyttivät järjestelmällisesti paikallisia siviilejä ihmiskilpinään. Ilmeisesti kiovalaiset olivat huomanneet, että venäläiset yrittivät tarkasti varoa surmaamasta Itä-Ukrainan siviileitä, joita olivat oman politiikkansa mukaisesti tulleet suojelemaan.
Suomeen paenneiden ukrainalaistan joukossa on tosiaan myös niitä, jotka ovat paenneet tänne omaa hallintoaan. Tästä valitti minulle hiljattain eräs tuttavani, joka on visusti Kiovan puolella. Häntä harmitti kun nämä ihmiset eivät olleet nyt rintamalla taistelemassa ja kuolemassa hallituksensa puolesta vaan olivat paenneet ja maasta koska näkivät, että vikaa tilanteen kärjistymiseen sodaksi oli myös oman hallinnon toiminnassa.
Tässä ajassa on jotain todella kammottavaa. Suomessa poliitikot puhuvat sodasta ikään kuin se oli pikkuinen piknikretki. Sanotaan, että Venäjä ei uskalla tehdä vastaiskua Nato-maahan. On luotu aivan karsea valheiden verkko, josta ihmiset eivät joko halua tai pysty pääsemään irti. Suomen ja Ruotsin ulkoministerit julistavat, että Ukraina (USA ja UK) saavat iskeä syvälle Venäjän maaperälle. Iskukohteetkin on jopa jo valittu. Ikään kuin ohjukset lentäisivät vain Venäjän suuntaan.
Ne on vissiin niitä järki ja tolkun ihmisiä, jotka pystyvät lokeroimaan asiat mielessään niin, ettei ristiriitaa eri asioita koskevien käsitysten välillä edes huomata. Tai samoja asioita koskevien erilaisten käsitysten. Kuitenkin luulisi tuollaisen ristiriidan kantamisen jotenkin syövän ihmistä. Ehkä se ilmenee pelkona tai amerikkalaistyyppisenä vainoharhana, joka panee haluamaan pommin lähettämistä milloin minnekin.
”Kuitenkin luulisi tuollaisen ristiriidan kantamisen jotenkin syövän ihmistä. Ehkä se ilmenee pelkona tai amerikkalaistyyppisenä vainoharhana, joka panee haluamaan pommin lähettämistä milloin minnekin.”
Tästä tuli mieleen, kuinka Matti Klinge puhui useassa yhteydessä siitä, miten pelokas USA on sekä valtiona että yksilötasolla. Vainoharhaisuus on tuon pelon synnyttämää.