Kuva: EPA/Vostock-photo

PUUKKO OMAAN SELKÄÄN

Suomen poliittinen johto ei ehkä ymmärrä, mihin se on maan johtanut.

Mauno Saari

Helsingin Sanomat on tehnyt reportaasin Venäjän Karjalasta. Ihmiset ilmaisevat tuntojaan nyt, kun on tullut kuluneeksi vuosi rajan sulkemisesta. Sulkemisen toteutti Suomi.

HS-toimittajan mukaan asenne suomalaisiin on muuttunut. Lämpimän ystävällisyyden sijasta nyt koetaan ynseyttä. Suomi on yhden haastatellun mielestä ihana maa. Toinen sanoo, että rajasulku oli puukonisku selkään.

Mutta kenen selkään? Sekä Venäjän että Suomen.

En ole kokeillut, miten puukolla voi iskeä itseään selän puolelle. Vaatii varmaankin notkeutta ja päättäväisyyttä. Yritin keittiössä, ei onnistunut. Tosin paita repeytyi.

Suomi on ollut notkea, mennyt omasta tahdostaan vaikka mille mutkalle ollakseen mieliksi Yhdysvalloille, uudelle ”luotettavalle ystävällemme”, jonka sota-alustaksi olemme asettautuneet päättäväisesti. 

Suomi on nyt kuin paikallaan pysyvä Yhdysvaltain lentotukialus. Se tullaan aseistamaan Naton ja USA:n tuhovekottimilla, ja me maksamme laskun kahdella eri tavalla, rahalla ja itsetuhoilla.

Lohduksemme ulkoministeri Elina Valtonen on vakuuttanut, että Suomi ei ole uhannut Venäjää millään tavalla. Naton ja Yhdysvaltain Suomeen asettuvat kymmenet tukikohdat ohjuksineen, aseineen eivät siis ole uhka vaan ”pelote”?

Pelotteen ja uhkan välinen ero on semanttinen. Sanat rajan eri puolilla tulkitaan eri tavoin. Venäjä ei ole uhannut Suomea kertaakaan. 

Suomen alueen luovuttaminen USA/Naton käyttöön perustuu käsittämättömään uskomukseen, että valtion toisensa jälkeen tuhonnut Yhdysvallat tulisi tänne ensisijaisena tavoitteenaan Suomen turvaaminen. 

***

Suomen ja nimenomaisesti ex-presidentti Sauli Niinistön tulkinta, että Ukrainan sota uhkaisi meitä, olisi ollut harhainen ellei se olisi ollut taktinen valhe, jolla Suomi saatiin Natoon.

Suomen ulkopolitiikan 180 asteen käännös Venäjälle vihamieliseksi valtioksi on historiamme suurimman valehteluoperaation tulos. Suomi on onnistunut siinä missä minä en – iskenyt pitkän puukon omaan selkäänsä.

Miksi me luotamme Yhdysvaltoihin? Lukekaa Jan Nybondasin artikkeli ”Presidentistä presidenttiin, sodasta sotaan” Naapuriseuran Sanomista. Me olemme pikku palikka USA:n maailmanlaajuisessa sotapelissä, mokkeri jota käytetään ja joka uhrataan tilanteen niin vaatiessa jenkkien toimesta.

Suomi on itse rakentamansa labyrintin umpikujassa, ja meitä johtaa hallitus tavoitteenaan ns. hyvinvointiyhteiskunnan purkaminen yhteisen edun nimissä. Se tarkoittaa, että leikkauksilla saavutetut säästöt tarvitaan aseistuksen maksamiseen. 

Sauli Niinistön laatima Eurooppa-suunnitelma ehdottaa yhteisvelkaa. Sepä oiva ratkaisu velkaan hukkuvan Suomen pelastamiseksi! Talouden pohja putoaa, mutta velalla siitä selvitään.

***

Yhdysvaltain ainainen tavoite on ollut Euroopan pitäminen heikkona, sen ja Venäjän välisen yhteyden estäminen. USA toteutti avustajineen Nord Stream -putkiston räjäyttämisen – Saksan suostumuksella! Nyt Euroopan entinen talousveturi Saksa, joka Angela Merkelin kaudella päätti ”vihreän siirtymän” nimissä luopua ydinvoimasta, odottaa kylmää talvea ja polttaa hiiltä selviytyäkseen hengissä. 

Tunnustan, että pidin joitakin vuosia sitten Elina Valtosta hoksaavana poliitikkona. Nyt hänelle on hankittava Mikael Agricolan vuonna 1543 julkaistu ABC-kirja ihan vain lukutaidon takia. Ehdotan tätä Valtosen Helsingin Sanomille 14.11.2024 antaman haastattelun vuoksi.

Valtonen sanoo: ”Pitää havaita se, että Ukraina tosiaankin oli täysin neutraali ja sotilaallisesti liittoutumaton jo ennen kuin tämä täysimittainen hyökkäyssota alkoi, mutta myös ennen kuin venäläiset vihreät miehet ilmestyivät Krimille.”

Sopii laskea, kuinka monta sanaa tuossa lausunnossa on totta. Yhdysvallat halusi Ukrainasta Naton jäsenen iskeäkseen Venäjän kimppuun. Se aseisti ja koulutti Ukrainan armeijan hyökkäykseen Venäjää vastaan, suoritti CIA:n avulla vallankaappauksen, vaihtoi maan hallituksen mieleisekseen, tuki Kiovaa sisällissodassa Donbassin ”venäjämielisiä” kanssa niin että Ukrainan armeija ehti tappaa 14 000 omaa kansalaistaan ennen kuin Venäjä tuli väliin estämään kansanmurhan.

”Täysin neutraali ja sotilaallisesti liittoutumaton” Ukraina, jota nyt on ylistetty demokratian ja Euroopan urheaksi puolustajaksi, oli ja on läpikotaisin korruptoitunut eurooppalainen mätäpaise. Valehtelu tämän tosiasian peittämiseksi on rajatonta ja sitä läntinen media on tukenut ja tukee kaikin voimin.

Ukrainaan on tungettu aseita. Ekonomisti ja analysoija Jeffrey Sachs arvioi, että neljäsosa niistä on myyty edelleen terroristeille ja muille halukkaille. On muistettava, että Sachs on arvioisaan yleensä maltillinen.

Suomen poliittinen johto ei ehkä ymmärrä, mihin se on maan johtanut. Ja jos ymmärtää, on siirtynyt siilipuolustukseen perustelemaan omia strategisia virheitään. Tuhoisan tilanteen isoisä Sauli Niinistö hiippailee tapansa mukaan taustalla. Hänen poliittinen poikansa Alexander Stubb esittelee erinomaista kielitaitoaan siellä ja täällä. Hän haluaisi johtaa läntistä maailmaa, mutta miten olisi Suomen johtaminen pois itsetuhon tieltä?

***

Miksi ei ymmärretä Naton olemusta? Se ei ole puolustusliitto vaan sotilaallinen nyrkki, jonka avulla ja kautta Yhdysvallat voi aloittaa ja käydä sotia muilla mailla omia sotilaitaan uhraamatta. Ja me muut maksamme viulut.

Miksi ei käsitetä, että kun Suomi tarjoaa maansa Yhdysvaltain/Naton rajoittamattomaan käyttöön Venäjää vastaan, me myös maksamme kaiken? Ostamme esimerkiksi uudet F35-hävittäjät muka Suomelle, kun ne tosiasiassa ostetaan Natolle.

Yhdysvaltain strategia on aina ollut sen kannalta oivallinen. Sijaissodat muiden maiden armeijoilla, muiden maiden sotilaita ja siviilejä uhraten. Kaikkivaltias CIA tappaa tarvittaessa ”vääriä” valtionjohtajia, vaihtaa hallituksia, ja Yhdysvallat antaa aseistuksen niin, että sen sotateollisuus voi kääriä voitot.

Ja vielä: Missä ovat suomalaiset intellektuellit tai poliitikot, jotka nousisivat pystyyn ja kertoisivat meille tämän kaiken? 

***

Kokeilin verenpaineeni nostamista, katsoin Alfan kanavalta ohjelmaa, jossa perusteltiin Suur-Israelin synnyttämistä ja Netanjahun johtamaa palestiinalaisten kansanmurhaa. Ex-ministeri Päivi Räsänen kannatti tulevaa juutalaisvaltiota ja menossa olevia hirmutekoja: ”Jeesus oli juutalainen.”

Otan pöydältäni Raamatun ja avaan vuorisaarnan.

25 kommenttia julkaisuun “PUUKKO OMAAN SELKÄÄN

  1. ”Ja vielä: Missä ovat suomalaiset intellektuellit tai poliitikot, jotka nousisivat pystyyn ja kertoisivat meille tämän kaiken?”
    Onhan niitä nyt edes joitakin. Tuomas malinen, Johan Bäckman ja otetaan listalle myös eräs Mauno Saari entisenä päätoimittajana eri lehdissä. Mutta nämä henkilöt vaiennetaan ja dissataan niin tehokkaasti, että jos aivopesty lammas eksyy vahingossa heidän kirjoitustensa äärelle vastustaa lammas sitä tehokkaasti venäjän propagandana. Suurin ongelma on tämä kansalaisten tietämättömyys ja tavallaan myös umpi tollous, kun eivät kykene ajattelemaan omilla aivoillaan ja kyseenalaistamaan asioita.

  2. Edellisen kerran itärajan sulki Neuvostoliitto. Kuinkas sille lopulta kävikään? Neuvostoliitto katosi maan päältä. Suomelle voi käydä samoin, jos tämä peli jatkuu. Keskinäinen kanssakäyminen venäläisten kanssa poistaa vääriä ennakkoluuloja ja turhia pelkoja. Se ei kuitenkaan näytä sopivan ”lännen” sotapeliin, jonka käskyt ja määräykset Suomellekin tulevat Brysselistä ja Washingtonista.

  3. Suomihan on kautta aikojen ollut lahjakas juurikin siinä, että miten ammutaan itseä jalkaan tai puukotetaan selkään.
    Ja se missä suomi on ollut lahjakas kautta historian on se miten onnistuneesti on tehty sotilaallisia valintoja. Ällistyttäväähän on se miten ei historian opit tunnu millään tavalla vaikuttavan päättäjiimme. Itse elin sen ajan, kun seurasin isäni sotaneurooseja. Ja vaikka hän oli ihan hyvä mies, niin ei se sota ollut poistunut hänen mielestään. Miksi kaikki Tervot ja muut pitävät aikaa jolloin suomen talous kukoisti huonona aikana?
    Isäni ei koskaan ylpeillyt teoillaan sodassa eikä mollannut venäläisiä. Päinvastoin, hän sanoi että älkää koskaan aliarvioiko venäläistä sotilasta. Kauhistuttaa tuo esim. iltapäivälehtien keskustelupalstat, miten siellä ollaan olevinaan ns. voiman oikealla puolella.
    Ikävähän sitä on sanoa, mutta joskus toivoo kunnollista tukkapöllyä näille typeryksille.

  4. Politiikka ja talous kulkevat käsi kädessä. Jos johto tekee huonoja poliittisia päätöksiä, niin se näkyy heti taloudessa. Joten jos poliitikko ei tätä ymmärrä, niin on väärässä tehtävässä. Poliittiseen johtoon olisikin valittava hyviä kauppamiehiä, joilla on kokemusta ihmissuhteista.

  5. Se miten sotaa Ukrainassa on käsitelty mm. täällä Suomessa, on ollut kyllä sellainen esitys , että luulisi jokaisen tajuavan että kysymyksessä on ennen näkemätön kusetus. Kansan harhaan johtamisen lisäksi ulkopoliittiset ja kauppapoliittiset ratkaisut ovat olleet huonoimmat mahdolliset. Ja tämä kaikki kansakunnan parhaiden voimien ja kansan luotettujen toimesta. Ei voi olla ajattelematta, että kuka tahansa olisi onnistunut paremmin, vaikka sitten vahingossa. Ja Ukrainan liput liehuu saloissa, Suomessa, mikä kuuluu esitykseen. Ilmeisesti suuri osa ihmisistä on alttiita tuollaisen kielteisen, vihaan perustuvan nationalismin vetovoimalle niin, että kusetus onnistuu kun ns. vedellään oikeista naruista. Loput on sitten näitä tiedotusvälineisiin ja viranomaisiin luottavia suomalaisia. Tämä on sanoin kuvaamattoman törkeää. Media jauhaa demokratiasta ja sananvapaudesta yrittäen sillä peittää, että kumpikaan ei varsinaisesti ole enää täällä voimassa. Asioiden toistelu kuitenkin ikään kuin luo todellisuutta; riittää kun ihmiset pitävät jotakin asiaa totena.

  6. Suomessa ei ole ulkopoliittisen rehellisyyden, avoimuuden eikä varsinkaan itsekriittisyyden perinnettä. Suomi ei koskaan tehnyt toisen maailmansodan jälkeen aitoa itsetutkiskelua sotiin johtaneista syistä, vaikka valvontakomissio, Paasikivi ja sitten Kekkonen pakottivat suomalaiset teeskentelemään ymmärrystä hävityn sodan jälkeen.

    Tietä Natoon ja Yhdysvaltain alamaiseksi on työstetty julkisuudelta salassa jo kymmeniä vuosia, vaikka vain jokin Helsingin Sanomien kaltainen riittävän iso toimija on voinut julistaa jäsenyyden kansalliseksi tavoitteeksi. Parlamentaariset poliitikot eivät koskaan uskaltaneet avata keskustelua puolueettomuuden ja Nato-liittoutumisen seurauksista, ja lopulta he huokaisivat helpotuksesta, kun koko keskustelu ohitettiin Ukrainan sodan tarjoaman tekosyyn varjolla.

    Suomesta on puuttunut ja puuttuu kriittinen keskustelu ulkopolitiikasta. Kekkosen aikana totuttiin ajattelemaan, että sen pohtiminen on ulkoistettu yhdelle miehelle ja muut voivat pohtia muita asioita. Ratkaisu oli tavallaan mielekäs, mutta kun Kekkosta ei enää ollut ja sitten vielä Neuvostoliitto meni katoamaan, ei tästä maasta löytynyt ulkopoliittista ymmärrystä, osaamista saati keskustelun halua. Siksi olemme siinä surkeassa jamassa missä olemme eli Yhdysvaltain Venäjän naapuriin geologisesti ankkuroitu sotilastukikohta.

    Ehkä meitä säälitään muualla Euroopassa. Toivottavasti edes säälitään.

    1. Kyse ei ole osaamisesta vaan siitä ettei ole ollut foorumia, jossa keskustelua käytäisi. Ensin media kieltäytyi julkaisemasta EU-kriittisiä mielipiteitä ja kun tämä päätös oli saatu junailtua alkoi natotuksen aika. Valitettavasti kumpaankin kampanjaan osallistui myös kaikkien rahoittama Yle.

    2. Suomi on aina ollut suurvaltojen välissä, ja sen geopoliittinen asema on muovannut maan historiaa, kulttuuria ja ulkopolitiikkaa. Aiemmin Ruotsin ja Venäjän välinen kilpailu määritti Suomen aseman osana Ruotsin valtakuntaa ja myöhemmin Venäjän keisarikuntaa. Toisen maailmansodan aikana Saksa ja Neuvostoliitto kävivät Suomessa epäsuoraa valtataistelua, mikä johti vaikeisiin ratkaisuihin maan selviytymisen kannalta.

      Nykyään Suomi on jälleen suurvaltojen – Yhdysvaltojen ja Venäjän – välissä, eli tilanne ei ole muuttunut. EU-jäsenyyden myötä Suomi on tiivimmin integroitunut länsimaiseen yhteisöön, mikä näyttää siltä että maa vahvistanut sen asemaa länsimaisen demokratian ja markkinatalouden osana. Suomalaiset uskovat että NATO-jäsenyyden kautta Suomi on entisestään vahvistanut puolustustaan ja yhteistyötään Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden kanssa.

      Mutta Venäjän läheisyys ja nykyinen geopoliittinen tilanne kuitenkin muistuttavat, että Suomen on edelleen tasapainoiltava suurvaltojen intressien välillä ja ylläpidettävä vahvaa kansallista puolustusta sekä aktiivista ulkopolitiikkaa. Tämä korostaa Suomen roolia yhtenä Euroopan turvallisuuden ja vakauden takaajana, mutta maa on menettänyt näennäisen puolueettomuuden…

  7. Niin, Suomelle itselleen Suomen ulkopolitiikka on ollut tietysti tuhoisaa. Vielä olennaisempaa taitaa kuitenkin olla se, miten se koetaan itänaapurissa. Jos Yhdysvaltoja vihaava Suomi sijaitsisi Yhdysvaltojen kyljessä ja niinikään Yhdysvaltoja vihaava Venäjä aseistaisi Suomea ja rakentaisi sinne tukikohtiaan, niin miten luulisitte siinä pelissä käyvän.

    Ääri-ikävää kaikessa on vielä sekin, että Suomi ei todellakaan ole tässä geopoliittisessa pelissä totuuden ja oikeudenmukaisuuden puolella, vaan juurikin sillä toisella puolella.

  8. Kommentoin ensin kolumnin loppua. Ikävä kyllä varmaan useimmat kristityt kannattavat kaikkea mitä Israel tekee johtuen väärästä Raamatun tulkinnastaan (enkä nyt tarkoita juutalaisten alkuperää, tms.) ja siitä johtuvasta asenteestaan Lähi-idän tapahtumia kohtaan. Sisäpoliittisesti Trump on varmaan järkevä valinta, mutta ulkopolitiikassaan uhka Lähi-idän ihmisille. Eli siltä osin Trump jatkaa tai pahentaa Bidenin politiikkaa.

  9. Ehkä tähän sopisi, kaappauksia Eurooppalaisten lehtien jutuista Talvi ja Jatkosodan ajoilta.
    Englantilainen sanomalehti Daily Mail julkaisi seuraavan Bernhard Shaw’n julistuksen:

    -Suomen on johtanut harhaan sen tyhmä hallitus. Suomen olisi pitänyt hyväksyä Venäjän ehdotus alueiden vaihdosta. Sen olisi tullut olla riittävän viisas naapuri. Kaiken todennäköisyyden mukaan se ei olisi kieltäytynyt Neuvostoliiton ehdotuksesta, jos olisi toiminut itsenäisesti tai omien intressiensä mukaan. Yksikään valtio ei voi sietää rajaa, jolta voidaan tulittaa sellaista kaupunkia kuin Leningrad. Erityisesti, kun tuo valtio tietää, että rajan toisella puolella oleva valtio, kuinka pieni ja heikko tämä mahdollisesti olisikaan, uhkaa sen turvallisuutta tyhmän hallituksen vuoksi, joka toimii muiden, mahtavampien valtioiden etujen mukaisesti. Ilmeisesti Suomi luulee, että Yhdysvallat tukee sitä, muuten se ei käyttäytyisi sillä tavoin Neuvostoliiton suhteen. Kysymys on Venäjän pyrkimyksestä huolehtia turvallisuudestaan, ja siksi on Suomen taholta ollut harkitsematonta olla hyväksymättä Venäjän ehdotusta alueiden vaihtamisesta.
    -Tämä on luokkakysymys. Suomen taantumukselliset johtajat ovat voineet pitää yllä omaa valtaansa vain ulkomaisten käskyjen ja ulkomaisen pääoman perustalta.”Suomen taantumukselliset”, julisti tunnettu englantilainen journalisti Palme Dutt, ”ovat aina osallistuneet neuvostovastaisiin suunnitelmiin ja salaliittoihin sodan provosoimistarkoituksella. Yritys provosoida sotaa Neuvostoliittoa vastaan Euroopan pohjoisosassa on seuraava askel Chamberlainin ja Daladierin sotasuunnitelmissa ja mitä tärkein osa heidän politiikkaansa sodan laajentamiseksi ja sen muuttamiseksi Neuvostoliiton vastaiseksi sodaksi.
    -Sheffieldiläisen ammattiliittojen neuvoston (Englanti) puheenjohtaja Charles Darwell kirjoittaa: ”Asioita ymmärtämätön Suomen hallitus on käyttänyt onnetonta Suomen kansaa sokeana työvälineenään. Tämä hallitus on antanut muiden, suurempien, neuvostovastaisia juonia punovien valtioiden hyväksikäyttää itseään. Jos näitä juonia ei olisi, ja koko kysymys olisi annettu Suomen kansan ratkaistavaksi, niin erimielisyydet olisi voitu ratkaista ystävällisellä tavalla monta viikkoa sitten.”

    Kuulostaa 100% tätä päivää!

    1. Jos olisi harjoitettu neutraalia diplomatiaa niin olisi myös mahdollisuuksia ja pelivaraa tulevaisuudessa, nyt sitä ei ole.On yksiselitteisesti poltettu kaikki sillat takana.Ilmesesti on laskettu että sillä ei ole merkitystä kun sotaan kerran mennään.Asioita tapahtuu, sellaisiakin jotka eivät ole lainkaan suomen poliitikkojen käsissä ja silloin tulee ”maksun” aika poltettujen siltojen politiikalle.S.Niinistö on tänään vaatinut eu: ta ottamaan itse vastuuta ja hänen(Niinistön) kertomasta Venäjän uhasta ja mm eu:n Lissabonin artiklan 42.7 kokonaisvaltaisemmasta vastuusta, eli sotilaallisesta tuesta( eikö nato tuonutkaan sitä paljon puhuttua turvaa!!!).Kumpikaan artikla ei Lissabonin eikä naton velvoita sotilaalliseen/sotatoimiin osallistumiseen ja sen vuoksi ollaan huuli pyöreänä kun on poltettu sillat takana Venäjän kanssa ja jenkeissä on uudet tuulet puhaltamassa.Summa summarum suomi on tilanteessa, jossa on jäljellä enää huonoja vaihtoehtoja, tai tarkemmin sanottuna vaihtoehtoja ei ole jäljellä enää ollenkaan.Kiitos ja kumarrus työstä jonka olette tehneet isänmaamme eduksi.

      1. Lisään vielä.Suomessa on julkisesti eri tahojen toimesta kerrottu, että vie ainakin 1-sukupolven verran aikaa kun suhteet Venäjän kanssa voisivat normalisoitua.Tuo näkemys on yläkanttiin optimistinen.Totuus on, että suhteet Venäjän kanssa eivät kaiken tapahtuneen jälkeen normalisoidu enää koskaan.

    2. Naulan kantaan! Siis Suomen arkkunaulan. Sanotaan, että historia ei toista itseään, mutta se rimmaa. Kaikki samat elementit ovat jälleen toiminnassa: Maantiede ja Venäjän turvallisuushuolet Suomen suunnalta, ulkomaisen pääoman kanssa liittoutunut eliitti, kansalle suunnattu vahva propaganda – ja kansan kyvyttömyys sitä vastustaa…

      Kuuntelin tänään myös Atomistudion Totuuden etsijöiden striimiä, jossa oli Janus Putkonen esittelemässä uutta kirjaansa, joka tutkii sitä aikajanaa, miten Suomea on ajettu tilanteeseen, jossa se on nyt ajautumassa sotaan Venäjän federaatiota vastaan ellei pian tapahdu jokin käänne tässä asiassa.

      Striimissään Janus puhuu muun muassa ”kagaalista”, jolla hän viittaa siihen, miten suomalaisessa mediassa on pitkäjänteisesti rakennettu venäläisistä vihamielistä mielikuvaa suomen kansalle.
      Varsinaisestihan”kagaali” oli 1900-luvun alun Suomessa toiminut järjestö, joka vastasi Venäjän vastaisen propagandan luomisesta ja levittämisestä. Tässäkin mielessä Hesari jatkaa pitkää perinnettä sodan lietsonnassa, olihan jo Eero Erkon vaimo, Maissi Erkko ( os. Holländer) aikoinaan perustamassa Suomeen kagaalin naisjärjestöä.

      Janus Putkosen haastattelu oli kiinnostava ja myös hänen kirjansa vaikutti kiinnostavalta:
      https://www.youtube.com/watch?v=KdGdOjeeTd4

  10. Niinistö, Stub ovat kätyreitä. Sitä olen miettinyt, ovatko kaikki ministerit tietoisia totuudesta? epäilen, vai lampaita lampaiden joukossa? siis propagandan uhreja hekin. Voisiko mukava vauras elämä, ja ura, saada alunperin rehellisen ihmisen, kääntymään miellyttämään hullujen agendojen kannattajiksi ja eteenpäin viejiksi, hinnalla millä hyvänsä. Ja lopulta uskomaan oikeasti, tekevänsä hyvää työtä? On tämä maailma sairas!

    1. Joku psykologi osaisi ehkä selittää sosiaalisen paineen suuruutta, kun melkein koko yhteiskunta on saatu uskomaan jokin väärä agenda, tässä tapauksessa tarinat Venäjästä, Ukrainasta ja USA-Natosta. Jos joku tietäisikin, miten asiat oikeasti ovat, niin vaatisi vielä aika paljon siviilirohkeutta ja/tai oikeudentuntoa lähteä vastustamaan yleistä mielipidettä.

    2. Näinhän meille on valtiovallan taholta julistettu”sota ratkaistaan taistelukentällä” tuohon ei uskonut kukaan täysipäinen, jos näin olisi, että ratkaistaan taistelukentällä se tietäisi 3-maailmansotaa.Tie näyttää olevan nyt toinen ja järkevämpi tapa, sana rauha on jälleen sallittu, tosin suomessa ollaan sotamoodissa edelleenkin härkäpäisesti.Kuka/mikä taho maksaisi suomalaisten lainat, vuokrat ja pakolliset elinkustannukset, sekä kaiken tuhoutuneen omaisuuden kiinteistöt yms?, vakuutukset ei näitä korvaa.Suomella ei tähän ole maksukykyä varsinkaan konflikti-tilanteessa kun kaikki mitä on menee aseisiin.Tuleeko eu-ja nato ja maksaa suomalaisille kaiken menetetyn, epäilen vahvasti.

Vastaa