Tarkkaavainen lukija on saattanut huomata, että julkaisumme artikkelien perään on ilmaantunut seuraavanlainen ilmoitus:
Ilmoitus tarkoittaa juuri sitä, mitä teksti sanoo: Naapuriseuran toimintaa voi tukea jokainen, joka esimerkiksi lukee tätä lehteä vaikka ei ole yhdistyksen jäsen. Jäsenmaksu on eri asia. Sillä oma erillinen pankkitilinsä ja viitteenä luku 1009. Tämä keräys on viranomaisten hyväksymä ja siksi se maksetaan yllä mainitulle tilille ja varustetaan viitteellä 2008.
Luvan saaminen kesti yhdeksän kuukautta eli säädetyn ajan. Olemme tietysti luvasta onnellisia uskoen vankasti, että tässä maassa on varakkaita henkilöitä, jota haluavat tukea erilaista kertomusta maailmastamme, sodasta ja varsinkin rauhasta ja sen edellytyksistä. Se siitä.
Yhdistys ei ole kyennyt kuluneena vuotena kovin aktiivisesti toimimaan. Eräs syy on keskeisiä vetäjiä riivanneet sairaudet. Ne veivät pohjan pois kesäjuhlalta ja eräiltä muiltakin hankkeilta. Omalta osaltani tilanne on siinä määrin huonontunut, että joudun vähitellen kokonaan vetäytymään joukosta. Tähänastisesta työstäni ehkä pari sanaa.
Tämä julkaisu syntyi vähän vaille kaksi vuotta sitten tyhjän päälle. Alkuviikkoina saimme ammattimaista tukea, mutta sen jälkeen lehden ulkoasu ja jutuista noin 99 prosenttia on tullut julkaisuksi tämän kirjoittajan tietokoneen kautta. Lisäksi on tullut tehdyksi vähän muutakin toimittajan työtä.
Tilanne on nyt muuttunut. En ole enää päävastuussa julkaisun konkreettisesta, teknisestä tekemisestä. Miten jatkossa, siitä uskon päätoimittaja Mauno Saaren kertovan seuran pikkujoulussa. Samalla ehkä voidaan jo kertoa muistakin pienistä uudistuksista, joita tässä hiotaan. Näissä merkeissä mennään.
Ehkä pikkujoulussa tavataan!
11 kommenttia julkaisuun “Uutisen tynkää omassa asiassa”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Oli mahdollisuus muiden asioiden yhteydessä käydä Naapuriseuran pikkujoulussa täältä vähän kauempaa. Kiitos, oli hieno tilaisuus upeissa puitteissa! Sitä jäin miettimään, että kuka nuokin tarjoilut maksoi, mutta kiitos sillekin taholle. Suurlähettilään puheesta oli vaikea saada täysin selvää. Olisi kiinnostavaa saada puhe kirjoitetussa muodossa vaikka seuran jäsenille, mutta en tiedä onko se edes mahdollista.
Naapuriseuran tehtävästä
Kiitos seuran ja lehden perustajille kuin myös aktiivisille kommentoijille! Lehti on tärkeä vastapaino valtamedian sumutukselle. Lukijakunta lienee enimmäkseen meitä, jotka olemme samaa mieltä siitä, mikä on johtanut Venäjän ja ns. kollektiivin lännen väliseen proxysotaan, jossa Ukraina on uhrattu sotatantereeksi. Meille lehti on sumun yläpuolelle kohoava harjanne, jolta alhaalla temmeltävää melskettä voi katsella ihmetellen mutta myös tulkiten. Valtamedian tarinaan uskovien enemmistön näkemyksiä Naapuriseuran kirjoituksilla ei ehkä ole vielä onnistuttu horjuttamaan. Tuota tarinaa on kehitelty ainakin parin vuosikymmenen ajan tunteisiin vetoavilla sepityksillä, erityisesti Venäjän mustamaalauksella. Ei pidä luovuttaa, vaan sumutusta pitää yrittää selventää analyyttisin kirjoituksin, vaikka toki paikkansa on ytimekkäillä ja jopa pilkallisilla kiistakirjoituksilla. Laitanpa tähän muutaman rivin siitä, mitä itse näen pilkottavan sumun seassa – enkä nyt heti usko, että kaikki näkevät samoin.
Lännen globalistien tarinan eräs peruslähtökohta on, että kansallisvaltioita ei enää ole, koska niitä ei pidä olla. Lännen tarinankertojien maailman menoa ohjaavat kansainväliset finanssijätit, kuten BlackRock, ja aseteollinen yhteenliittymä niiden tärkeänä tuloksen tekijänä. (Tässä mielessä pidän Mearsheimerin muuten niin terävää realismia hieman harhaanjohtavana, kun hänelle analyysien perustoimija on valtio.) Meidän on helppo todeta, että Suomi ei enää tee mitään itsenäisen valtion politiikkaa, vaan on nöyrä EUn alamainen. Ja EU on finanssipääoman ohjauksessa, vaikka se esittää demokraattisesti hallittua kansainvälistä liittoutumaa. Tarinan popularisoidussa versiossa kansalaiset valitsevat demokraattisesti edustajat ajamaan valitsijoiden etuja. Tilanne voisi olla toinen, jos kansaa ei olisi vedätetty niin perusteellisesti (ja myönnän, että menin itsekin tähän vedätykseen). Unkari tarjoaa vaihtoehtoisen mallin, mutta senkin EU yrittää laittaa kuriin – se ei enää noudata sääntöjä. Vaikeampi on nähdä, että USAkin on demokraattisen valtion kaapuun verhottu finanssipääoman imperialistinen väkivallan virkamies. On tietenkin periaatteessa mahdollista, että vaaleilla on vaikutusta ja Trump (jos hän pääsee presidentin virkaa hoitamaan) saa Yhdysvallat taas tavoittelemaan omien kansalaistensa parasta. Saas nähdä.
Lännen tarina ei ole kuitenkaan valloittanut koko maailmaa, eikä edes suurinta osaa, vaikka me lännessä ajattelemmekin niin. Kiina, Venäjä ja niiden kanssa yhteistyötä tekevät maat vielä näkevät kansallisvaltiot todellisina toimijoina. Samoin suuri osa niistä kansoista, jotka vielä ovat hakemassa paikkaansa itsenäisinä valtioina vapauduttuaan kolonialismista. Nämä maat tunnistavat kansalliset intressit mutta näkevät, että niitä voidaan parhaiten edistää itsenäisiä ratkaisuja tekevien valtioiden yhteisin ponnistuksin.
Ukrainan tilanteen globalistit liberaalit tulkitsevat niin, että koska kansallisvaltioita ei oikeasti pitäisi enää olla olemassa, Venäjällä ei ole oikeutta puolustaa itseään sitä uhkaa vastaan, jonka se näkee tavoittelevan Venäjän hajoittamista ja alistamista finanssipääoman hallintaan. Tämä oli vähällä toteutua 1990 luvulla. Venäjän ratkaisuja ei ohjaa lännen sääntökirja vaan realistinen näkemys siitä, mitä merkitsee tulla piiritetyksi Yhdysvaltojen (siis finanssipääoman ohjauksessa olevilla) sotilastukikohdilla. Realistinen näkemys tunnistaa Venäjän kansallisen intressin ja sen, että Venäjän kokema uhka on todellinen. Vastakkain ovat siis idealistinen näkemys, jonka lännen tarinankertojat ovat mediassa meille syöttäneet, ja se, millainen maailma todellisuudessa edelleen on. Surullista on, että Suomenkin näköispäättäjät tekevät ratkaisut tarinoiden pohjalta eikä tosiasioiden perusteella. Onneksi se, mitä todellisuussa tapahtuu, ei seuraa tarinan käsikirjoitusta.
Hyvin kuvattu!
Naapuriseuran Sanomiin saisi ehkä näkyvyyttä, kun kirjoittajat mainostaisivat lehteä eri paikkakuntien puskaradioissa. Monet eivät tiedä tästä julkaisusta!!
Juolahti mieleen yksi näkökulma. En tunne yhtäkään naapuriseuralaista, mutta olen saanut sellaisen käsityksen että useimmilla on jonkinlainen vasemmistolaistausta. Itselläni ei ole sellaista taustaa, mutta päättelen perinteisen vasemmistolaisuuden ja esimerkiksi rauhanliikkeessä toimimisen varjelleen russofobialta ja päin vastoin muokanneen asennoitumista myönteiseksi itänaapureitamme kohtaan.
Nykyään ei ole vastaavia kasvualustoja ainakaan isommassa määrin eikä ole tainnut olla jopa vuosikymmeniin. Siinäkö yksi selitys naapuriseuralaisten iäkkyyteen ja siihen, että kansalaiset oli niin helppo huijata vihaamaan Venäjää. Vihattiinhan kyllä myös 1920- ja 1930-luvuilla, mutta ei ehkä yhtä voimakkaasti tai ainakaan niin yksissä mielin kuin nykyään.
Näillä alueilla olisi paljon mielenkiintoista tutkittavaa. Mikä saa kokonaisen kansan niin äkkiä vihaamaan naapurimaataan vastoin tosiasioita eli perusteettomasti? Yhtenäinen valtamedia, ns. asiantuntijat ja poliitikot yhdessä, kyllä. Niin, kai se riittää, kun ihmiset uskovat valheen, mutta on se silti saavutus kaikessa häikäilemättömyydessään.
Jopa uskovat kristityt näyttävät pääosin olevan mukana sotakiihkossa, vaikka vakaumuksensa mukaan heidän pitäisi vastustaa ihmisten tappamista ja rakastaa myös vihollisiaan (venäläiset eivät ole vihollisiamme paitsi propagandassa ja mahdollisesti sen seurauksilla). Rauhanliikkeistä voi kuulemma sanoa periaatteessa samaa. Mitenkähän kansamme tästä ikinä tointuu? Auttaako mikään, mitä Venäjä tekee tai jättää tekemättä (tai jokin muu maa), kun kysymys on rasistisesta asennoitumisesta?
Se varmaan lievittäisi kiihkoa – mutta ei automaattisesti parantaisi russofobiasta – jos USA-Nato onnistuisi alistamaan Venäjän tavalla tai toisella. Sitähän me emme naapureillemme toivo ja käytännössä jo sen yrittäminen saattaisi merkitä myös omaa tuhoamme. Toinen tie olisi se, että em. kolme tahoa lopettaisivat propagandansa ja alkaisivat puhua totta. Tuskin toteutuu ilman jotain edeltävää katastrofia.
Naapuriseura on tehnyt tärkeää työtä omalla sarallaan, kiitos siitä Kari Arvolalle ja muille aktiiveille. Tietenkään kaikesta en ole ollut täysin samaa mieltä (noin 95 %:sta kuitenkin, varmaan enemmästäkin), mutta sellainenhan ei olisikaan mahdollista. Varmaan joukkoon on pujahtanut myös jokin väärä tieto tai väite (vaikka en ole huomannut), mutta eihän niiltäkään voi täysin välttyä.
Oletettu vähäinen näkyvyys eli pienehkö vaikutus yhteiskuntaan on tietenkin harmillista ja tavallaan ongelma. Uskon kuitenkin, että vaikutusta on ja totuuden esilläpito on mielestäni jo sinänsä itseisarvo. Toivottavasti jutut on talletettu sillä tavoin, että ovat suojassa, jos jokin taho joskus yrittää saada ne katoamaan. En keksi toiminnalle parannusehdotuksia, mutta toivon todella, että se jatkuu.
Niin, eikös NS:n yksi tavoite ollutkin olla henkireikä meille saman suuntaisesti ajatteleville. On tosiaan huojentavaa huomata, ettei ole ajatuksineen ja asenteineen yksin. Kummankin tyyppiset kirjoitukset ovat tärkeitä; niin maalaisjärkeen ja kokemukseen perustuvat kuin nekin, jotka ovat enemmän puhtaasti asia-asiaa.
Kiitos tähänastisesta! 🙂
Ja parempaa vointia jatkoon!
Mie toivotan myös parempaa vointia ja kiitän työstäsi naapuriseuran ja tämän verkkojulkaisun hyväksi!
Ikävä kuulla, että et voi hyvin. Toivottavasti lepo parantaa oloasi! Paljon kiitoksia antoisista kirjoituksistasi!
Kiitoksia hyvistä ja totuudellisista jutuista ja myöskin kommenteista. Tämän laajempia ja useampia artikkeleita ei ole voinutkaan odottaa maksuttomalta toimitukselta. Upeata talkootyötä.
Jos jotakin voisi jatkossa odottaa NS:ltä, niin se, että keksisitte keinon, millä voisi levittää NSn lukemista tällä hetkellä lukemattomille ihmisille.
Kiitos mainioista teksteistä, ja hyvää vointia!