Ugandan johtaja Idi Amin lausui seuraavaa: ”On olemassa sananvapaus, mutta en voi taata vapautta sanomisen jälkeen” (eng. There is freedom of speech, but I cannot guarantee freedom after speech).
Tämä lainaus tuli mieleen, kun kansanedustaja Kimmo Kiljusen (sd.) kujanjuoksu päättyi oviliveen ja eroon ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan paikalta. Kiljusen rikos oli, että hän oli esittänyt monia ihmisiä ja Kiljusta itseäänkin koskettavasta itärajan sulusta poikkeavan näkemyksen. On totta, että hänellä on erityinen asema valiokunnan puheenjohtajana, mutta sama kohu olisi synnytetty, vaikka kyseessä olisi rivikansanedustaja. Nykyisessä Suomessa pääinkvisiittorina toimii Sanoma Oyj, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita. Ken pääkirjoitukseen tai kolumnin hampaisiin joutuu, olkoon hän ikuisessa kirouksessa.
Keskustella siis saa, kunhan keskustelee oikein. Munkkiniemen Sun Tzu, Alexander Stubb kertoi sen selvästi Ylen Ykkösaamussa 1.12.:
”Nykymaailmassa ulko- ja turvallisuuspolitiikasta voi käydä avointa keskustelua, mutta tietysti sitten myös eduskunnan puolella on henkilöitä, joilla on raskaampi vastuu, jonka ääntä kuullaan myös maamme ulkopuolella ja siinä mielessä on hyvä, että meillä on laajempi yhteinen kehikko, joka yleensä sitten määritellään selonteossa ja sitä kautta voidaan keskustelua käydä.”
Toisin sanoen on olemassa jokin ”kehikko”, jossa keskustelua saa vapaasti käydä, eli itse asiassa keskustelua ei saakaan käydä vapaasti. Ongelma on kuitenkin syvemmällä kuin vain keskustelussa, enemmänkin kyse on Suomen poliittisen johdon heräämisestä kylmään todellisuuteen ja tuon heräämisen aiheuttamiin pelkotiloihin. Prikaatikenraali evp. Juha Pyykönen totesi osuvasti Nato-jäsenyydestä Ilta-Sanomissa 25.11.2024,
”Me olemme lähteneet linjalle, jossa Suomi tekee kaiken, mitä pyydetään ja vielä vähän enemmänkin. Meidän antama mielikuva on, että pyytäkää mitä vain, me teemme. Ja sitten kun ruvetaan puhumaan rahasta, se on myöhäistä, kun olemme laittaneet nimet paperiin.”
Tämän linjasi jo tuolloinen presidenttiehdokas Alexander Stubb 18.1.2024 Iltalehdessä toteamalla, että ”Me emme peesaa jokaisessa asiassa Yhdysvaltoja, mutta suurimassa osassa asioita kyllä.”
Suomen sitoutuminen Yhdysvaltojen kantoihin onkin lähes liturgista, ellei suorastaan hurmahenkistä. Nöyrän oppipojan ei sovi asettua poikkiteloin, kun Washingtonin isäntä käskee. Ongelmaksi on muodostumassa kuitenkin se, että mikäli suurvaltatasolla tehdään sopimuksia, kärsii Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka täydellisen haaksirikon. Ensinnäkin, rauhaa ei tehdä Ukrainan ehdoilla, kuten Suomessa on väitetty kivenkovaan. Toisekseen, Stubbin 7.4.2024 CNN:lle esittämä väite ”The only way we can achieve peace is through the battlefield” osoittautuu paikkaansa pitämättömäksi.
Suomi joutuu siis päättämään, asettuuko se Ukrainan puolelle vai tukeeko se mahdollisesti Yhdysvaltain ja Venäjän ilman Ukrainaa saavuttamaa neuvottelutulosta. Kysymys on akateemisessa mielessä mielenkiintoinen, ketään ei tietenkään kiinnosta oikeasti, miten sormi pystyssä muita opettava tyhjätaskuinen ja huonoryhtinen Suomi sanansa muotoilee.
Se, mitä Suomessa ei ymmärretä on Yhdysvaltain pyrkimys sysätä entistä isompi osuus Ukrainan aseavusta EU:n harteille samalla ehdollistaen Yhdysvaltain sotilaalliset panostukset Euroopassa. Saksa on saanut jo maistaa tätä, kun se joutuu ostamaan intialaista (venäläistä) öljyä kalliilla ja vielä kalliimmalla amerikkalaista LNG:tä. Seuraus on taloudellinen katastrofi, johon kallis energia on Saksan ajanut. Seuraava vuorossa ovat uudet EU-yhteisvastuut puolustushankinnoissa, sillä velallahan ne hoidetaan. Mahdollisia ovat myös EU-verot ja muut maksut, Suomen maksuosuus tulee EU:lle nousemaan satoja miljoonia joka tapauksessa.
Suomi on nyt vapaasti saanut tehdä valintansa ja laskenut kaiken sen varaan, että Yhdysvaltain maailmanhegemonia säilyy. Entistä enemmän liittovaltioksi muuttuva EU joutuu palvelemaan Atlantin takaisia isäntiä, mutta entä jos EU:n isot maat kokevat tilanteen pitkän päälle mahdottomaksi ja ottavat etäisyyttä Washingtoniin? Tämä skenaario suomalaisia poliitikkoja pelottaa, sillä sitä suomalainen ajattelu ei kykene prosessoimaan. Tämä kaikki on aiheuttanut sen, että maamme keskusteluilmapiiri on häiriintynyt ja jännitteinen. Moni kysyy, toki liian myöhään, että johdettiinko meitä harhaan?
25 kommenttia julkaisuun “Vapaudeton sananvapaus”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Ei Suomeen kannata jäädä. Kannattaa muuttaa pois pikimmiten, ja Euroopan ulkopuolelle.
Kaupallinen lehdistö on aivopesullaan huumannut kansalaiset. Samalla se tuottaa miljardeja euroja joillekkin, sekä junallisen jätepaperia vuorokaudessa Suomessa!!
Kiljusen mielestä Ukraina on jo voittanut sodan.
”– Ukraina on voittanut sen samalla tavalla kuin Suomi voitti torjuntavoittona talvisodan. Voitimme sen takia, että säilytimme suvereniteetin, ja Ukraina on suvereeni valtio tästä eteenpäin. Alueita he saattavat pahimmillaan menettää, mutta kansallinen identiteetti on nyt kuin uusi, Kiljunen näkee.”
19.2.2024 https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/bcc72eab-2182-4886-a5c2-67c553d17d92
Sääntöihin perustuva arvopohjainen realismi pelkää totuutta kuin piru pyhää vettä.
Oikea kesustelu pitäisi käydä niistä ehdotuksia turvallisuustakeista jotka Venäjän ulkoministeriö julkaisi 17 joulukuuta 2021 Yhdysvalloille ja Natolle.
Näihin kuuluivat muun muassa:
-Naton itälaajentumisen keskeyttäminen, erityisesti Ukrainan ja muiden entisten neuvostotasavaltojen jäsenyyden estäminen.
-Lisäjoukkojen ja aseistuksen sijoittamisen välttäminen alueille, joilla niitä ei ollut toukokuussa 1997, ennen Naton laajentumista Itä-Eurooppaan.
-Sotilaallisen toiminnan lopettaminen Ukrainassa, Itä-Euroopassa, Kaukasuksella ja Keski-Aasiassa.
-Keskipitkän ja lyhyen kantaman ohjusten sijoittamisen rajoittaminen alueille, joista ne voisivat uhata toisen osapuolen aluetta.
-Laajamittaisten sotaharjoitusten rajoittaminen lähellä toisen osapuolen rajoja sekä säännöllinen tiedonvaihto sotilasmanöövereistä.
Nämä ehdotukset heijastivat Venäjän huolta Naton laajentumisesta ja pyrkimystä muuttaa Euroopan turvallisuusarkkitehtuuria.
Ne kuitenkin koettiin uhkavaatimuksina ja aiheuttivat merkittäviä erimielisyyksiä Venäjän ja lännen välillä.
Vaikka Suomea ei mainittu suoraan näissä ehdotuksissa, vaatimus Naton laajentumisen keskeyttämisestä itään saatettiin tulkita signaaliksi Suomelle ja Ruotsille, että niiden liittyminen Natoon ei olisi toivottavaa. Tuolloin molemmat maat olivat sotilaallisesti liittoutumattomia, vaikka ne tekivät yhteistyötä Naton kanssa ”Partnership for Peace” -ohjelman puitteissa.
Myöhemmin, huhtikuussa 2023, Suomi liittyi virallisesti Natoon sen 31. jäsenenä. Vastauksena tähän Venäjän presidentti Vladimir Putin totesi, että Venäjällä ei ollut aiemmin ongelmia Suomen kanssa, mutta nyt niitä saattaa ilmetä, ja Venäjä joutuu keskittämään sotilasjoukkoja asianomaisille alueille.
Näin ollen Venäjän 17. joulukuuta 2021 esittämät ehdotukset muuttaa Euroopan turvallisuusjärjestelmää ja estää Naton laajentuminen ovat yhä voimassa ja muu vaihoehto Venäjälle on geopoliittinen katastrofi.
Jos vaihoehota on kaksi:
1. Jatkaa proxy-sotaa Lännen kanssa jo saada 17. joulukuuta 2021 esittämät ehdotukset läpi
2. Vetää pois vaatimukset, lopettaa sodankäynnin ja hajota palasiksi – tätä HS:n toimitus toivoo. (https://www.hs.fi/kirjeenvaihtajat/art-2000010841415.html)
niin mitä Venäjän Federaation hallinto valitsee?
Eikö olisi aika korvata ’sääntöihin perustuva arvopohjainen realismi’ ’solmittujen sopimusten realistisiin pykäliin perustuvalla arvopohjalla’?
Hieno kirjoitus. Suomessa on täysi vapaus olla oikeaa mieltä. Väärää mieltä oleminen onkin sitten jyrkästi kiellettyä.
Liian helposti on suuri osa kansasta ohjattavissa luodun järjestelmän turvin, pidetään kansa mainitun ”kehikon” raameissa.Kehikosta sivuaskeleen ottaneet politiikot toimivat esimerkkeinä, näin käy jos et pysy ruodussa.Itse isäntä näyttää mallia paljon puhutusta ”demokratiasta” armahtamalla oman poikansa rikoksista.Nyt jopa ihmetellään tilannetta jossa Suomi joutuu lähettämään poikiaan sotimaan Naton lipun alla.Päästäkseen Natoon Suomi joutui tilanteeseen jossa se on ehdoitta, pääsyvaatimukset saneltiin jenkeistä, joita yritettiin peitellä suomalaisilta, mm ei ydinaseita suomeen muotoon ydinaseitten kauttakulku, jäsenyyden kustannukset, sotimaan ulkomaille Naton lipun alla…näissäkin asioissa toimittiin ”kehikon” sisällä ja kansa uskoi.Ukraina on riskipelinsä hävinnyt huolimatta yli 50:n valtion massiivisesta aseellista ja taloudellisesta tuesta huolimatta, toki heillä oli mittavissa määrin miehiä ja kalustoa jo entuudestaan.Miten ihmeessä kuvittelette runsaan 5 miljoonan kansan(Suomen) pärjäävän paremmin, kun se ei onnistunut 45miljoonaiselta Ukrainaltakaan….Ei mitenkään!Ja kaiken lisäksi lännen liittolaisilta on ilmoitettu aselaarien pohjien jo häämöttävän.Vertaus ollaan puun ja kuoren välissä on hyvin lievä ilmaisu aikaansaatuun tilanteeseen.
Tuli vaan mieleeni, kun aikoinaan tunsin erään perheen missä oli luotu raamit siitä mistä asiasta vaimo sai puhua. Siellä oli selkeästi sama linja, kuin nyt täällä. Ja jos vaimo uskalsi poiketa näistä raameista, niin hän sai sen tuta. Liekö se sitten sitä arvopohjaista realismia, mutta aika ahdistavaa kyseiselle henkilölle. Mielestäni sananvapaus on ihmisoikeus.
Suomi ajaa itseään yhä pahempaan umpikujaan. Eliitille on tärkeintä ajaa Amerikan etua oman maan ja kansan kustannuksella. On turha kuitenkaan odottaa palkkaa palveluksista ja nöyristelystä. USA:lle Suomi on käyttötavara ja tukikohta. Konkurssissa maa siirtyy kansainvälisten sijoittajayhtiöiden omistukseen.
Suomi ei kaikesta päättäen osaa olla itsenäinen, vaikka aineelliset ja henkiset edellytykset siihen olisi. Puuttuu omilla aivoilla ajattelua, omanarvontuntoa ja rakkautta isänmaahan. Lännestä johdettu media pehmittää lammaslauman kansanedustajia myöten yksiääniseksi ja marssimaan tasatahtia. Huippunarsisteillemme eduskunta on vain ponnahduslauta. He himoitsevat Washingtonin, EU:n, WEF:in ja bilderbergiläisten virkoja, kehuja ja päännyökyttelyjä.
Ehkä Suomelle olisi vain sopivinta olla jonkin maan nöyrä torppari. Nykyisellään samalla sekä alemmuus- että ylemmyyskompleksinen Suomi on Venäjän sotaisana naapurina suorastaan uhka maailmanrauhalle: DCA-miehittäjävalta voi ampua Sarajevon laukaukset Suomessa sijaitsevasta tukikohdastaan, jonne suomalaisilla itsellään ei ole mitään asiaa. Sitten komennetaan suomalaiset aivopestyt reserviläiset hoitamaan verijuhlien mutaisinta osuutta viimeiseen veripisaraan asti.
[lainaus]Suomi ei kaikesta päättäen osaa olla itsenäinen, vaikka aineelliset ja henkiset edellytykset siihen olisi. Puuttuu omilla aivoilla ajattelua, omanarvontuntoa ja rakkautta isänmaahan.[/lainaus]
Oletpa toden totta oikeassa. Ensin nykyisin Suomeksi kutsuttu alue oli yli 600 vuotta osa Ruotsin kuningaskuntaa.
Sitten Venäjä valloitti koko Suomen alueen kyllästyttyään Ruotsin jatkuviin hyökkäyksiin tämän alueen kautta. Se loi ensimmäisen kerran mahdollisuuden Suomen itsenäisyyteen, sillä Venäjän hallitsija Aleksanteri oli viisaasti antanut Suomelle autonomian ja mahdollisuuden pitää Ruotsin aikaiset lakinsa ja tapansa. Näin Suomen suurruhtinaskunnasta tuli ”Venäjän näyteikkuna länteen” eikä joku alati kapinoivien tsuhnien rämemaa.
Sitten tulivat ns. sortokaudet ja lopulta Venäjän vallankumoukset, jotka mahdollistivat Suomen itsenäistymisen. Mutta kuinkas kävikään. Sisällissodassa Suomen valkoinen tynkäsenaatti kutsui saksalaiset sotavoimat apuun punaisia vastaan. Tämän avun ehtona oli kuitenkin, että Suomi allekirjoittaa paperin, jolla siitä käytännöllisesti katsoen tulee Saksan vasalli. Saksan tappio maailmansodassa onneksi esti sen voimaantulon.
Luulisi, että itsenäinen Suomi olisi alkanut kehittää omaa maata suomalaisten etujen mukaan ja hyviä suhteita kaikkiin ympärysvaltoihin itsenäisesti. Mitä vielä. Alusta lähtien vieroksuttiin entistä isäntämaata eli neuvosto-Venäjää ja haikailtiin kaikenlaisia sotilasliittoja mm. Puolan ja Baltian maiden kesken Venäjää vastaan. Neuvoa ja hyväksyntää toimille kysyttiin lopulta aina ”lännestä”. Suhteet Venäjään ja myöhemmin Neuvostoliittoon olivat suunnilleen samalla tasolla kuin tänäänkin. Mitä itsenäisyyttä se sellainen on, jossa ”länsi” määrää mitä pitää tehdä?
No, koska Suomi itsepäisesti tuppautui eksistentiaaliseksi uhaksi Neuvostoliitolle (potentiaalisena natsi-Saksan hyökkäysalustana), päätti sen johto geopoliittisen tilanteen kärjistyttyä 1930-luvun lopulla valloittaa Suomen pois uhkaamasta ”Venäjää” (vähän kuin Aleksanterin aikanakin). Onneksi aie epäonnistui. Suurvalta kuitenkin pääsi tavoitteeseensa eli raja Kannaksella vedettiin kauemmaksi Leningradista. Rauhanomaisella sopimisella olisi säästetty valtaosa Kannasta ja Karjalaa Suomella ilman sankarihautoja. Tulee Ukraina taas mieleen.
1941 sitten hyökättiin Neuvostoliittoon ”revanssihengessä” (jota nytkin on ilmassa) uuden isäntämaan natsi-Saksan liittolaisena. No,lopulta sekin meni metsään – tietenkin. Oli aivan hilkulla, että Suomesta ei tullut ”Suomen sosialistista neuvostotasavaltaa”. Suomen pelasti ainoastaan Stalinin kiire Berliiniin.
Pienellä maalla oli suuri tuuri, kun tänne oli syntynyt kansainvälisen tason valtiomies Urho Kekkonen. Kekkonen, joka aluksi oli isänmaallisuutta uhkuva ”vapaussoturi”, pystyi mukautumaan siihen faktaan, että pieni maa ei voi ylläpitää huonoja suhteita suurvaltanaapuriinsa. Eikä se edes ole mitenkään isänmaallisuutta uhkaava tekijä, päinvastoin.
Kekkonen piti huolen siitä, että Neuvostoliiton kanssa tehtyjä sopimuksia noudatettiin eikä naapuri mitään muuta vaatinutkaan. Myöhemmät vaatimukset yhteisistä sotaharjoituksista Kekkonen torjui jyrkästi, sillä niitä ei ollut kirjattu sopimuksiin (Kekkosen ansiosta).
Suomen poliittinen eliitti meni jälleen pidemmälle kuin sopimukset edellyttivät. Aivan kuten jo Ruotsin vallaan aikana käytiin kumartelemassa Tukholmassa. Nyt mentiin köyristelymatkoille Kremliin aina kokoomuksen Ilkka Kanervaa myöten koko lössi ja usein. On mahtanut neukkujen johtoa huvittaa näiden suomalaisten tsuhnien nöyristely. Ei taidettu olla vieläkään aivan itsenäisiä?
Sitten Neuvostoliitto romahti omaan mahdottomuuteensa. Nyt olisi auennut Suomelle taas mahdollisuus todella itsenäistyä. Mitä vielä. Oitis liityttiin (pakkoliitätettiin Suomi) Euroopan Unioniin ja luovuttiin omasta talouspolitiikasta luopumalla omasta valuutasta. Samalla meni lähes koko oma ulkopolitiikka ja paljon sisäpolitiikastakin.
Vielä oli jäljellä itsenäisyyden rippeitä oman puolustuspolitiikan osalta, mutta sekin piti luovuttaa Pohjois-Amerikan Yhdysvalloille. Siis päätettiin valita ystävä maapallon toiselta puolelta ja vihollinen ihan vierestä – suurvaltoja molemmat.
Olemme siis todellinen ”tsuhna-kansa”, joka ei osaa/pysty olla itsenäinen eikä näytä oikein sitä haluavankaan.
Erinomainen tiivistelmä. Mutta haluan lisätä pari epäluuloa. Kun minua on alkanut viime vuosina epäilyttää että ne on nuo suomenruotsalaiset jotka täällä suhmuroi ja kieroilee ja sotkee maan asioita. Paljon muutakin kuin påkkåruatti. Tosin tilanne on nyt hurreillekin uusi kun Suomen asioista päätetään Washingtonissa ja Brysselissä. Joten konstsamfundettien löpinöillä on suht vähän merkitystä. Sitä en silti sano että tilanne olisi hyvä. Tilanne on paska.
pekkah tosiaan tiivistää hyvin. Pari tarkennusta. Neuvostoliiton ehdotus sopimukseksi ennen talvisotaa olisi kasvattanut Suomen pinta-alaa. Toisena tuo, jota en ihan tunne, mutta ”vaatiko” Neuvostoliitto yhteisiä sotaharjoituksia vai ehdottiko. Siihenkin heittäisin pienen epäilyksen, että olivatko esim. käynnit Tehtaankadulla nöyristelyä vai kuitenkin normaalia suhteiden hoitamista tärkeimpään naapuriimme ja asioiden järjestelemistä. Toki monilla saattoi olla mielessä myös edistää omaa poliitikon uraansa.
”Toisena tuo, jota en ihan tunne, mutta ”vaatiko” Neuvostoliitto yhteisiä sotaharjoituksia vai ehdottiko.”
Oli NL:n silloisen puolustusministeri Ustinov`in ehdotus.
https://suomenkuvalehti.fi/kotimaa/sotaharjoitukset-yhdysvallat-nayttaa-voimansa-voimme-olla-varmoja-etta-venaja-arjyy-vastakin/
Olette ihan oikeassa. Käytin huonosti valittuja ilmaisuja. Tiesinhän minä, että Neuvostoliiton edustaja ehdotti yhteisiä sotahajoituksia – ei vaatinut. Huomasin itsekin tämän virheen vasta, kun luin kommentteja.
Tarkoitukseni oli vain tuoda esille se, että myös sodan jälkeen Neuvostoliiton aikana Suomen poliittisessa eliitissä ainakin joillain oli tapana mielistellä suurta naapuria. Motiivit siihen jätän kommentoimatta. Toisaalta oli niitäkin (lähinnä äärioikealla), jotka jatkoivat vihanpitoa Neuvostoliittoon ja ”lännen” lipomista eli täydellinen mielipiteen vapaus oli voimissaan kuten demokratiassa pitääkin..
Jokatapauksessa tuo aikakausi oli ”Suomen parasta aikaa”. Maa oli täysin itsenäinen, todella puolueeton (eikä rähmällään itään kuten on väitetty, vaan hyvät suhteet kaikkiin ilmansuuntiin) ja sotilaallisesti liittoutumaton. Ei Neuvostoliittoa vastaan, mutta ei sen kanssa liitossakaan. YYA-sopimus koski vain sitä tapausta, jossa joku Nato-maa yrittäisi hyökätä Suomen kautta Neuvostoliittoon ja siinäkin tapauksessa Suomi puolustautuisi itse. Ellei pystyisi, vasta sitten laukeasi sopimuksen neuvotteluoptio sotilaallisesta avusta.
Kirjurilla tärkeitä huomioita. Virkojen ja kehujen joukkoon lisäisin mittavat taloudelliset edut. ”Eliitille on tärkeintä ajaa Amerikan etua oman maan ja kansan kustannuksella.” Näinhän se on. Tosin en tiedä, haaveilevatko myös Suur-Suomesta eli ikään kuin Suomen edusta Venäjän ja venäläisten kustannuksella.
Kansa on tietenkin johdettu harhaan, siitä ei ole pienintäkään epäilystä. Sitä on vaikeampi sanoa, kuinka moni päätöksentekotason suomalaisista on ollut johtamassa harhaan ja kuinka moni heistäkin on tullut harhaan johdetuksi. Sitten on vielä se iso ryhmä, joka oman sosiaalisen ja taloudellisen asemansa säilyttääkseen on hiljaa tai jopa räksyttää mukana, vaikka tietää totuuden eikä oikeastaan haluaisi olla mukana vääryydessä.
Nolostuttavaa sananvapauden rajoittamista oli jo nostaa moinen meteli Kimmo Kiljusen näkemyksistä. Vielä nolommaksi asia kääntyi, kun Kiljunen ties kenen painostamana pyysi anteeksi sanomisen vapautensa käyttämistä ja varmemmaksi vakuudeksi erosi luottamustehtävästä, johon häntä ei ollut valinnut Helsingin Sanomat tai tasavallan presidentti, vaan eduskunta.
Kellään, joka on jossain merkittävässä asemassa suomalaisessa yhteiskunnassa, ei todellisuudessa ole vapautta ajatella tai puhua ja kirjoittaa toisin. Jopa kysymysten esittäminen eli pohdiskelu on sallittua vain Mediapoolin määrittämissä rajoissa. Tärkeintä on, että kumarretaan Washingtoniin ja sen liittolaisiin päin ja heristetään nyrkkiä tai sinkoa Venäjän ja sen liittolaisten suuntaan.
Valitettavasti tässä ei ole kysymys ns. lastentarhaongelmasta. Juuri niiden ihmisten sananvapaus on tiukoissa rajoissa, jotka tekevät päätöksiä yhteisistä asioistamme. Suurelta osalta näitä aikuisia ei tarvitse edes paimentaa, he ovat kiltisti juuri oikeaa mieltä aina ja kaikesta. Kimmokiljusia varten on sitten nopeasti toimiva julkinen tuomio, joka ei tunnista hallituksen äärioikeistolaisuuden kaltaisia valtakunnallisia ongelmia.
Nähtävästi Suomi tarvitsee jonkinlaista shokkihoitoa, joka muistuttaisi jokaista pölkkyaivoakin siitä umpikujasta, jossa Suomen kansa nyt kököttää. Jos vaikka Saksa kääntisi poliittista kurssiaan, riittäisikö enää sekään? DCA-sopimuksen takia ei riitä, arvelen.
Vaikka ei kysymys ole lastentarhaongelmasta, niin koko touhu kovin paljon muistuttaa jotain sellaista. Etelä-Saimaa kirjoittaa Ivan Deviatkinista, joka ensin hyväksyttiin SDP:n kuntavaaliehdokkaaksi, mutta sitten potkittiin listoilta pois, koska tämä toimi SDP:n arvojen vastaisesti ”jättäessään selkeästi tuomitsematta Venäjän hyökkäyssodan Ukrainassa.” Mikähän nimenomainen arvo tuossa on kysymyksessä. Vissiin joku SDP:läinen pakotettujen uskontunnustusten periaate. Deviatkin on toiminut Aleksanteriliitossa, jonka tilaisuudessa Kiljunen puhui. Hänen mielenosoittamiseensa rajan avaamisen puolesta uutisanalyysin kirjoittaja toteaa: ”Deviatkin olisi myös voinut kaiken keskellä muistaa, että rajasulku johtuu vain ja ainoastaan Venäjän omista toimista.” Näin SDP Etelä-Saimaan säestyksellä osaltaan pitää huolen, ettei vääriä ajatuksia päädy esimerkiksi Lappeenrannan kaupunginvaltuustoon. Mutta mikä on sellainen totuus, joka heti uhkaa kaatua, ellei sitä jatkuvasti kuorossa toistella.
Tämä on tyypillistä orwellilaista uuskieltä, jonka alkulähteet löytyvät rapakon takaisista tarinatehtaista (think tank). Paikalliset käskynhaltijat Euroopassa toistavat niitä kunkin maan kielen erityisominaisuudet huomioiden. Vrt. unprovoked war -> hyökkäyssota.
Pirkko Turpeinen-Saari kirjoitti 28.11. ”SUOMI TARVITSEE AIKUISTEN APUA PELASTUAKSEEN”. Hallitusten ja eduskuntien touhu on tosiaankin jo kauan näyttänyt lastentarhan puuhastelulta. Mutta mistä me saisimme aikuisia ihmisiä eduskuntaan, kas siinäpä kysymys.
Hyviä havaintoja ikävästä tilanteesta johon Suomi on nyt ajettu.
Sitten on tietysti vielä nämä median ja yliopistojen omat kehikot, joiden sisällä sopii kyllä käydä keskustelua kunhan kaikki asiantuntijat kannattavat tätä kehikossa pysymistä ja tietävät mistä pitää vaieta.
Tuossa kehikossa on vain se, että jos pysytään kehikon sisällä, niin mitään merkityksellistä keskustelua ei synny. Tuossa Stubbin lausumassa on jotain samaa kuin muotoilussa ’arvopohjainen realismi’. Kun arvopohjaisen realismin voidaan selittää tarkoittavan melkein mitä tahansa, niin tuo ’voi käydä avointa keskustelua’ ja ’on hyvä, että on kehikko’, yhtäältä sallii avoimen keskustelun ja toisaalta tahtoo vetää takaisin ensin myöntämänsä luvan.
Tosia havaintoja! Jo prof. Matti Klinge kiinnitti huomiota median koko ajan kasvavaan valtaan ja kysyi, kuka median edustajat on valinnut.
Onkohan Stubbin ruotsinkielisyyden vai minkä syytä tuo hänen sanomansa käsittämätön sanallinen kiemurtelu:
”Nykymaailmassa ulko- ja turvallisuuspolitiikasta voi käydä avointa keskustelua, mutta tietysti sitten myös eduskunnan puolella on henkilöitä, joilla on raskaampi vastuu, jonka ääntä kuullaan myös maamme ulkopuolella ja siinä mielessä on hyvä, että meillä on laajempi yhteinen kehikko, joka yleensä sitten määritellään selonteossa ja sitä kautta voidaan keskustelua käydä.”
Ilmaisu ”laajempi yhteinen kehikko” tarkoittanee hallituksen määrittelemää ulkopoliittista linjaa, jota siis erityisesti niiden, joiden ääni kuuluu maamme ulkopuolella, on syytä puheissaan noudattaa. Ei kuulosta demokratialta, minusta.
Onneksi kaikki eivät ole Stubidon tai Orpon leikkikehässä.
Valitettavasti valtaosa on.
Ei täällä ”lännessä” ole vuosikymmeniin ollut mitään todellista sananvapautta ja sen seurauksena ei demokratiaakaan. Täällä pieni talouselämän ja politiikan eliitti määrittelee mistä saa keskustella ja mistä ei. Noiden piirien hallinnassa oleva valtamedia sitten toistaa sen ja vahtii tarkasti, että ”kehikkoa” ei ylitetä. Ylittämisestä seuraa välittömästi rangaistus.
On siis käynyt niin, että mediasta, jonka piti olla ”vallan vahtikoira”, on tullut kansan vahtikoira – joka kaiken lisäksi puree ja kovasti.
”On siis käynyt niin, että mediasta, jonka piti olla ”vallan vahtikoira”, on tullut kansan vahtikoira – joka kaiken lisäksi puree ja kovasti.”
Näin on tosiaankin käynyt!
Mainio ajankuva. Kiitos!