Miksi muu maailma valitsi Venäjän

Otsikko ei ole kirjoittajan eikä toimituksen, se on luvun otsikkona tunnetun ranskalaisen antropologin Emmanuel Toddin uusimmassa kirjassa ”Lännen tappio”. Ranskankielisen teoksen tittelissä käytetään termiä ”Occident”, länsi, kuten sikäläiseen tapaan kuuluu, kun taas Lähi-itä on ”Orient”. Kirja on ilmestynyt juuri kun Gazan pommitukset alkoivat mikä on saanut kirjoittajan lisäämään loppuun lyhyen lisäkappaleen.

Todd on antropologi ja on kirjassaan uskollinen koulutukselleen. Hän olisi voinut kertoa länsimaailman alamäestä ilman, että Ukrainan sota olisi erityisemmin esillä, mutta hän on valinnut Ukrainaan keskittyvän esitystapansa koska lännen harhakuvat itsestään näin voidaan ristivalottaa helpommin havaittaviksi. Antropologinen ote näkyy siten, että Todd seuraa useita keskeisinä pitämiään yhteiskuntien historiallisia syvävirtauksia joiden kautta hän pyrkii selittämään historian ajallisia erityispiirteitä. Näitä syviä taustavoimia ovat esim. perheiden ja sukujen rakenteet ja roolit eri puolilla maailmaa sekä uskonnon voima yhdistävänä tekijänä. Siinä missä uskonnon voima on heikentynyt varsin yleisesti vaikkakin vaihtelevin tavoin, Todd katsoo, että käsitykset perheen ja suvun paikasta edelleen eroavat merkittävästi ja selittävät niiden yhteiskuntaa lujittavaa voimaa niissä kulttuureissa missä ne ovat vahvoina.

Seuraavassa keskitytään kuitenkin ajankohtaisiin tapahtumiin vaikkakin hieman pitemmällä aikavälillä. Toddin ansio on siinä, että hän johtuen lähestymistavastaan onnistuu paljastamaan murtumakohtia jotka ovat olleet näkyvillä jo pidempään ilman että niihin olisi kiinnitetty laajempaa huomiota. Hyvänä esimerkkinä tästä on Neuvostoliiton lakkauttaminen ja tapahtuman tulkinta lännessä. Neuvostoliiton purkautuminen katsottiin lännessä Yhdysvaltain ja sen edustaman järjestelmän voitoksi. Tämän kunniaksi Francis Fukuyama kirjoitti teoksensa ”Historian loppu”. Kuviteltiin, että koko maailma seuraisi Yhdysvaltoja tämän johtamana iäisyyksiin asti. Todd murskaa nämä kuvitelmat toteamalla, että ensiksikin Neuvostoliitto joutui kriisiin sisäisten syiden takia eikä lännen voittamana. Mutta mikä on tärkeämpää, länsi ei suinkaan seisonut voiton harjalla vaan sen rappeutuminen oli jo alkanut parikymmentä vuotta aiemmin jota rataa kehitys on viimeisten vuosikymmenten aikana vain kiihtynyt.

Todd arvoi laajasti Yhdysvaltain yhteiskunnallista kehitystä toisen maailmansodan jälkeen. Avainkäsitteekseen hän löytää nihilismin, todellisen arvotyhjiön kaikkien arvopuheiden verhojen takana. Kun pyrkii syvävirtausten kautta pääsemään päiväntapahtumien selittämiseen joutuu väistämättä tekemään karkeistuksia joista jokainen lukija voi löytää sanottavaa ja lisättävää. Välittäviä tekijöitä on lukemattomia ja Toddin esitystä ei pidä lukea mikroskoopin avulla. Sen tehtävä on pikemminkin inspiroida lukijaa ajattelemaan tai kuten Immanuel Kant kehoitti: ”uskalla käyttää omaa järkeäsi”. Esimerkkinä voidaan mainita protestanttisten arvojen häviäminen. Todd katsoo, että sodan jälkeen nämä vielä toimivat Yhdysvaltain eliitin koossapitävänä voimana vaikkakin varsinainen uskonnollisuus oli jo heikkenemässä. Hän viittaa tässä yhteydessä siihen, että eliitti oli valmis huomattavaan omaan verorasitteeseen jolla kustannettiin muun yhteiskunnan kehittäminen. Tunnettu oikeusfilosofi John Rawls julkaisi teoksessaan ”Theory of Justice” v.1971 tätä katsantoa tukevan näkemyksensä jonka mukaan yhteiskunnan epätasa-arvoisuudet ovat hyväksyttäviä jos ne edistävät väestön heikomman osan hyvinvoinnin kehitystä. Ironista Rawlsin kannalta on, että juuri niinä aikoina kun hänen tiiliskivensä kirjaksi ilmestyi tapahtui käänne jonka jälkeen epätasa-arvo alkoi vaikuttaa päinvastaisella tavalla, yhteiskunnan heikompiosaisia tuhoavasti. Toddin kerronta on toteavaa ja analyyttista, ei arvottavaa. Kun hän sanoo, että eliitin ylläpitämät protestantismin ydinarvot; ahkeruus, oppimishalu, säästäväisyys ja vastuun kantaminen ovat kaikonneet, hän ei sillä tarkoita, että Yhdysvaltain ongelmat ratkaistaisiin palaamalla protestantismiin. Se aika on mennyt eikä palaa.

Teos on myös virkistävä lähde havainnoille jotka johtuvat kirjoittajan poikkitieteellisestä esitystavasta. Esimerkiksi useimmat taloustieteilijät ovat havainneet kuinka dollarin keskeinen rooli on antanut Yhdysvalloille etuoikeuksia ja mahdollisuuden elää yli varojensa jota muilla ei ole. Mutta harva on huomannut Toddin tavoin, että se aiheuttaa myös massiivisen ”Hollannin taudin”. Sillä tarkoitettiin Alankomaiden valuutan yliarvostusta siihen aikaan kun maan öljyvarat olivat suuret. Maan talouden kokonaiskehitys kärsi. Vastaavasti on käynyt Yhdysvalloille mutta suuremmassa mittakaavassa. Dollarin etuoikeutettu asema on tehnyt maan elämän niin helpoksi, että kannustimet talouden kehittämiseksi ovat näivettyneet. Todd totea lisäksi, että perinteinen tapa laskea bruttokansantuotetta ja sillä mitata maan talouden kokoa ja voimaa on vanhentunut. Kaikkinaisten palveluiden sisällyttäminen kansantuotteeseen vaikka niiden rooli talouden kehityksen kannalta pikemminkin on rasite tekee BKT-käsitteestä vanhentuneen. Todd teke nopean vertailun Länsi-Euroopan maihin ja arvioi, että pelkästään niihin nähden Yhdysvaltojen viralliset BKT-arvot tulisi puolittaa. Ja jos maan teollista tuotantovoimaa katsotaan niin Kiina ottelee aivan omassa sarjassaan.

Kirjansa kahdessa viimeisessä luvussa Todd tekee yhteenvedon lännen tilasta Ukrainan kriisin perspektiiviä käyttäen. Seuraavassa joukko sitaatteja Toddin arvioista. ”On todella hämmästyttävää havaita missä laajuudessa länsimaailma, sekä sen amerikkalaisessa että eurooppalaisessa haarassa, tämän kriisin alusta lähtien ovat olleet vakuuttuneita siitä, että – ja vastoin kaikkea objektiivista tietoa – he edelleen edustaisivat maailman napaa tai vielä enemmän, edustaisivat maailmaa kokonaisuudessaan. Ellei pahantahtoista Venäjää olisi kaikki uudet kansakunnat edustaisivat lännen arvoja”. ”Länsi näyttäisi jähmettyneen joskus vuosien 1990 ja 2000 välillä Berliinin muurin kaaduttua kaikkivaltaisuuden lyhyeen hetkeen”. ”Globalisaatio jonka länsi päästi valloilleen on tulossa päätökseensä ja sen ylimielisyys on häiritsevää. Länsimainen narsismi ja sitä seuraava sokeutuminen on alkanut toimia Venäjän suurena strategisena voimavarana”.

Todd ottaa puheeksi Venäjään kohdistetut sanktiot ja lännen ulkopuolisen maailman haluttomuuden yhtyä niihin.  ”Erityisen merkittävää on niiden maiden lukumäärä jotka kerta kaikkiaan eivät ole tuominneet Venäjää. Tämä koskee mm. Brasiliaa, Kiinaa, Intiaa ja Etelä-Afrikkaa, neljä maata jotka yhdessä Venäjän kanssa ovat muodostaneet BRICS-ryhmän, ryhmä joka vastustaa yhdysvaltalaista taloudellista dominanssia”. ”Valtiot jotka tukevat sanktioita edustavat vain 12 prosenttia maailman väestöstä.” ”Kaikkein hämmästyttävintä sodan alkamisen ensi kuukausina oli mediamme ilmaisema odotus, että Kiina olisi horjunut Venäjän tukemisen tai rankaisemisen välillä. Tällainen vieraantuminen todellisuudesta tekisi tarpeelliseksi soittaa psykiatrille, kenties geopsykiatrille. Enemmän kuin vuosikymmenen ajan Yhdysvallat on osoittanut Kiina kohti, pitäen sitä päävastustajanaan ennen Venäjää. Kiinan puoluejohto tietää, että jos Venäjä kaatuu Kiina on seuraavana vuorossa. Se, että pieni Natomaailma sellaisessa tilanteessa olisi odottanut tukea Kiinalta on enemmän kuin hätkähdyttävää. Harhakäsitys edellyttää kaksi tekijää. Ensinnäkin pelottavan puutteen vähimmästäkin geopoliittisesta tiedosta johtajiemme ja journalistiemme keskuudessa ja sen lisäksi omahyväisyyden joka on niin valtava, että on epäiltävä sen olevan rasismin saastuttama…että Xi Jinping ja hänen kumppaninsa ovat typeriä ja vihjatusti, taas kerran, että valkoinen mies selvästikin on ylivertainen olento”.

”Venäjä toimii luonnonvarojensa ja työvoimansa varassa, eikä sillä ole tavoitteena pakottaa arvojaan muulle maailmalle. Lisäksi sillä ei ole voimavaroja muun maailman taloudelliselle alistamiselle tai kulttuurinsa viemiseksi sinne. Asetettuna Yhdysvaltojen eteen joka elää muiden kustannuksella ja ylpeilee nihilistisellä kulttuurillaan Venäjä näyttäisi itse asiassa paremmalta vaihtoehdolta muun maailman näkökulmasta. Neuvostoliitto myötävaikutti voimaperäisesti siirtomaavallan ensimmäisen vaiheen purkuun. Monet maat odottavat nyt, että Venäjä tulee myötävaikuttamaan purkamisen toiseen vaiheeseen”.

”Sota Ukrainassa on oikea sota ja ukrainalainen kansa kärsii kovasti. Kuitenkaan pääasiallinen vastakkainasettelu ei ole Venäjän ja Ukrainan kesken vaan Venäjän ja Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten (vasallien) kesken. Tämä vastakkainasettelu on ennen kaikkea taloudellinen”. ”Ukrainan sodan johdosta määrätyt sanktiot laajenivat maailman laajuisiksi ja antoivat sodalle globaalin ulottuvuuden ja sen luonne oli Yhdysvaltojen ja Venäjän välinen taistelu elämästä ja kuolemasta”. ”Venäjä ei olisi kyennyt torjumaan sanktioita niin hyvin ellei muu maailma olisi suostunut tulemaan sen avuksi sen jälkeen kun Yhdysvallat oli vaatinut puolen valintaa. Länsi on joutunut havaitsemaan, että monet muut eivät pidä sen toimista. Kauhea narsistinen haava”.

”Ukrainan sota päättää syklin joka sai alkunsa v. 1990. Ekspansion aaltoliike joka tyhjentää Yhdysvaltojen ytimen substanssista ja energiasta ja joka taittui kohdatessaan Venäjän, inertin mutta stabiilin valtion. Miten siihen päädyttiin ? Miksi yhdysvaltalaiset ovat ryhtyneet taistoon jota he eivät kykene voittamaan ? Miksi he joutuivat sotaan Venäjää vastaan  kun heidän geopoliittinen kirjallisuutensa teki Kiinasta päävastustajan ? ” ”Läntisten toimijoiden, eikä ainoastaan yhdysvaltalaisten, historiallisen tietoisuuden taso on pohjalukemissa. Hallituksemme tekevät päätöksiä mutta heidän visionsa planeettamme voimatasapainosta – sotilaallisesta, taloudellisesta ja ideologisesta –  ja sen kehityksestä on, kuten olemme todenneet, illusorinen”. ”Yhdysvaltain sosiaalinen nollatilanne estää meitä kuitenkin tekemästä kohtuullisia ennusteita siitä minkälaisia päätöksiä sen johtajat lopulta tulevat tekemään. Muistakaamme, että nihilismi tekee kaiken, todellakin kaiken, mahdolliseksi.”

Emmanuel Toddin teos on käännetty kaikille suurille europpalaisille kielille, lisäksi ainakin ruotsiksi. Suomen suuret kustantamot eivät kustanna tietokirjallisuutta, varsinkaan laatutasoista. Toivoa sopii, että käännös on jonkun pienkustantamon työn alla.