Oli aika, jolloin puhe etupiireistä ja turvallisuustakuista kuului vain Neuvostoliiton hajoamissodissa kipristelevälle, uutta hallintomallia ja kansainvälistä rooliaan etsivälle Venäjälle. Kylmän sodan jyrkästi sopimusperusteinen järjestelmä vastakkaisten leirien välillä oli sortunut. Tilalle nousi järjestelmä, jolla silläkin oli sääntönsä ja sopimuksensa, mutta ne teki ja toteutti yksinomaan Yhdysvallat. Historia oli päättynyt.
Läntisessä kansainvälisessä yhteisössä turvallisuudesta ja tasavertaisuudesta uudessa tilanteessa sitkeästi puhuvien venäläisten puhe tulkittiin imperialistiseksi laajentumispyrkimykseksi. Se on paradoksi jo itsessään. Oman sotilasliittonsa purkanut Venäjä odotti vastapuoleltaan symmetriaa myös poliittisissa teoissa, eikä vain puheissa. Venäläisten puheet ja tarpeet ohitettiin – tunnetuin seurauksin. Natoa ei lakkautettu.
Kaunis ystävyys
NATOn ja Ukrainan yhteinen historia alkoi välittömästi Ukrainan itsenäistymisen jälkeen vuonna 1991. Neuvostoliitto oli romahtamassa ja Ukraina liittyi Pohjois-Atlanttin yhteistyöneuvoston jäseneksi (Euro-Atlanttinen Kumppanuusneuvosto).
Vuonna 1994 Ukraina ensimmäisenä maan solmi NATOn kanssa ns. rauhankumppanuussopimuksen ja osallistui heti NATO-operaatioihin Balkanilla (Bosniassa ja Herzegovinassa). Vuonna 1997 valtio solmi Erityisen Kumppanuussopimuksen NATOn kanssa. Samana vuonna NATO avasi Informaatio- ja dokumentaatiokeskuksen Kiovaan. Madridin huippukokouksen yhteydessä perustettiin maiden välinen yhteiskomissio NUC, Nato-Ukraine-Comission. Samalla Ukraina sai NATOn diplomaattistatuksen.
Kiovan informaatiokeskuksen ympärille luotiin vuonna 1998 yhteinen NATO-Ukraina työryhmä. Sen tehtävänä oli Ukrainan asevoimien sovittaminen yhteen NATO-standardin kanssa. Vuonna 1999 infotoimistosta tuli pysyvä kumppanuustoimisto. Puolalais-ukrainalainen pataljoona osallistui NATO-missioon Kosovossa. Vuonna 2000 järjestettiin Trans-Carpathia 2000 –nimellä ensimmäinen mittava monikansallinen NATO-sotaharjoitus. Sen teemana oli maahantunkeutumisen aiheuttama kriisitilanne.
Yhteistyö syveni edelleen Janukovitsin pääministerikaudella ja Leonid Kutsman presidenttikaudella 2002-2004. Kutsma julisti Ukrainan tavoitteeksi täysjäsenyyden NATOssa. Tavoite hyväksyttiin virallisesti NATOn päätöksellä, jossa tulevan kumppanin kanssa solmittiin jäsenyyden edellyttämä NATO-Ukraina Aktionplan. Vuodesta 2004 Ukraina on sopimuksellisesti sitoutunut olemaan NATOn isäntämaa. Tämä sopimus tarkoittaa aivan kuin Suomenkin kohdalla aikoinaan valmiutta tarjota lentokentät ja muu sopimukseen sisällytetty infrastruktuuri NATOn strategisten operaatioiden käytettäväksi.
Kahdella penkillä
Lähentymisvauhtia jarrutettiin ns. oranssivallankumouksen aikoihin. NATO-jäsenyyshakemus pantiin jäihin, jotta yhteistyösuhteet Venäjän kanssa talouden ja energiatoimitusten osalta olisi voitu varmistaa. Silti tuore presidentti Viktor Jutshenko osallistui vuoden 2005 NATO-huippukokoukseen Brysselissä. Yhteistyötä jatkettiin siten, että NATOn kanssa sovittiin vanhan neuvostoaikaisen sotilaskaluston uudistamisesta yhteistyössä. NATOn spesialistit ovat siitä lähtien toimineet maassa säännöllisesti neuvonantajina sotilas- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksissä.
Vuonna 2006 NATO ja Ukraina perustivat yhteisen puolustusvoimien ja armeijan jälleenrakentamis- ja harjoituskeskuksen Ukrainan sisämaahan. Vaikka Ukraina oli vetänyt jäsenhakemuksensa muodollisesti pois, päätettiin NATOn Bukarestin huippukokouksessa vuonna 2008, että Ukraina tulee järjestön jäseneksi pidemmällä aikavälillä. Tauolla olleet yhteistyöjärjestelyt käynnistettiin uudelleen. NATO-Ukraina komissio aloitti työnsä ja vuosittain tarkistettava jäsenyyttä valmisteleva sopeuttamisohjelma otettiin jälleen käyttöön. Vuonna 2009 Ukraina antoi NATOlle oikeuden käyttää ISAF-operaatioissa alueensa maareittejä ja erityisen kumppanuuden sopimusasiakirjaa täydennettiin. 2010 yhteistyön kehittäminen jatkui uuden presidentti Janukovitsin johdolla.
Ensimmäiset Ukrainan ja Naton väliset eksperttikeskustelut kybersodan teemoista (Cyber-Defense, SIGINT) käytiin tuossa vaiheessa. Vuonna 2012 kenraali Richard Shirreff, NATO-liittoutuman varakomentaja Euroopassa, matkasi Kiovan tutustuakseen maan puolustusvoimien uudistustyöhön ja keskustellakseen yhteistyön edistämisestä. Hieman myöhemmin seurasi samoissa tehtävissä NATOn sotilaskomission puheenjohtaja Knud Bartels. Ukraina osallistui merirosvojahtiin Somalian edustalla sekä solmi Atlanttin liiton kanssa 5-vuotissopimuksen puolustusvoimien henkilökunnan, upseerien ja erikoisjoukkojen kehitys- ja koulutusohjelmaksi.
Presidentti Janukovitshin yritys säilyttää perinteiset yhteistyösuhteet Venäjään ja pysäyttää EU-prosessi johti väkivaltaiseen Maidanin kaappaukseen ja sisällissotaan. Kiovan hallitus julisti ”terrorismin vastaisen kampanjan” Itä-Ukrainan separatistihallintoa, kahta ”kansantasavaltaa” vastaan. Avoimen sodan uhrina kuoli runsaat 14 000 ukrainalaista, valtaosa venjänkielisiä. Neuvottelut eivät johtaneet millään tasolla Itä-Ukrainan autonomian ja venäjänkielisen väestön oikeuksien tunnustamiseen.
Voiko Ukraina jatkaa itsenäisenä valtiona?
Presidentti Trumpin ulostulot viestivät Yhdysvaltojen etupiiriajattelun etenemisestä julkilausuttuina poliittisina vaatimuksina. Poissa ovat kaksoisstandardit ja puheet arvopohjista. Syystä tai toisesta läntiset kumppanit ovat unohtaneet, että etupiiriajattelua harrastaa vain Venäjä, Kiinaa unohtamatta. Nyt pidetään jo toivottuna ja sopivana, että Ukrainasta neuvottelisi Ukrainan pään yli Venäjän kanssa nimenomaan Yhdysvaltojen presidentti. Ainakin aikuiset poliitikot muistavat Ukrainan tarinan kiinteän yhteyden Yhdysvaltoihin ja NATO:n politiikkaan. Trumpin ja Putinin neuvottelu tuntuu luontevalta. Presidentti Zelenskyin aika tulee myöhemmin.
Trumpilta odotetaan nyt lähes ihmetyötä, jolla aselepo saataisiin Ukrainaan. Erikoislähettiläs Heikki Talvitie on todennut, että Ukrainan aselevon suuri yksittäinen kysymys on Nato ja sen osuus aseleposopimuksessa. Venäjä ei halua Natoa Ukrainaan, ja toisaalta eurooppalaiset Nato-maat ja Naton pääsihteeri haluavat aseleposopimukseen osalliseksi niin paljon Natoa kuin mahdollista.
Koska Ukrainan sodan perimmäinen syy oli ennakoitu NATO-laajeneminen, Venäjä tuskin tässä asiassa tekee myönnytyksiä. Vaihtoehdot ovat vähissä. Tuntuu epätodennäköiseltä, että Trumpin hallinto ryhtyisi suoraan sotimaan Venäjän kanssa. Nousee esiin kysymys, onko Ukrainalla ylipäätänsä mahdollisuuksia jatkaa itsenäisenä valtiona, kun sen aineelliset voimavarat ja suuri osa nuorimmasta aikuisväestöstä on kulutettu loppuun sodassa. Pelkästään valtiokoneiston pyöriminen edellyttää jatkuvaa ”lainanottoa” läntisiltä tukjoilta. Velkaantuminen on mittavaa ja maan luonnonvarat, kuten myös hypoteettinen jälleenrakentaminen on ennakkoon kiinnitetty sopimuksin suurten kansainvälisten toimijoiden kanssa. Puhdas logiikka sanoo, että Ukrainasta lohkeaa Venäjän hallintaan sitä suurempi pala, mitä pidemmälle sodan annetaan jatkua.
On tietysti olemassa vaihtoehto, että EU sotaisaan kiihkoon itsensä piiskattuaan saisi todella organisoiduksi rintamille suuremman kontingentin, jotta poliittisissa piireissä yhä kiihkeästi hoettu Ukrainan sotavoitto toteutuisi. Tämä vaihtoehto on tosin mahdollista toteuttaa vain mutkallisten ja hankalien neuvottelujen ja sopimusten kautta. Sotilaseksperttien mukaan Ukraina ei voi sotaa voittaa.
Presidentti Trump on nyt paljon vartija.
16 kommenttia julkaisuun “Uudet ja vanhat puheet”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
”On tietysti olemassa vaihtoehto, että EU sotaisaan kiihkoon itsensä piiskattuaan saisi todella organisoiduksi rintamille suuremman kontingentin, jotta poliittisissa piireissä yhä kiihkeästi hoettu Ukrainan sotavoitto toteutuisi. Tämä vaihtoehto on tosin mahdollista toteuttaa vain mutkallisten ja hankalien neuvottelujen ja sopimusten kautta. Sotilaseksperttien mukaan Ukraina ei voi sotaa voittaa.”
En usko, että siltikään voittaisivat. Tarvittaisiin vähintään miljoona-armeija ja lännelle on kova ponnistus saada vaikka 300 000 miestä kasaan ja se kaikki kuluisi tykinruokana.
Olen samaa mieltä. Hitlerin aloittaessa operaatio Barbarossansa, liikkeellä oli jo lähdössä 3 miljoonaa ukkoa. Piti marssiman Moskovaan. Kaikki tietävät kuinka kävi. Kun ei ole miesylivoimaa, teknisen kaluston ylivoimaa, eikä älyllistä ylivoimaa, niin ei tule onnistumaan nytkään. Kovat puheet ja fanfaarit mediapasuunoista eivät muuta tätä asiaa
miksikään.
”Historia velvoittaa”. 1700-luvulla suurvalta Ruotsi hyökkäsi Venäjälle aikomuksenaan valloittaa se. Tuli tappio heti Pultavassa (nyk. Ukrainaa) ja kuningas Kaarle XII pakeni Osmannien valtakuntaan (nyk. Turkki). Ruotsin suurvalta-aika päättyi siihen. Kalle palasi 5 vuoden kuluttua takaisin Ruotsiin salateitse ja aloitti pian uuden sodan nyt Norjaa vastaan. Ruotsalaiset olivat kuitenkin saaneet tarpeekseen sotahullusta kuninkaastaan ja niinpä joku omista ampui kuulan Kallen kalloon keskelle ohimoa.
1800-luvulla samaa yritti Napoleon jo paljon paremmin resurssein. 600 000 fransmannin armeija (ennen näkemättömän suuri siihen aikaan) hyökyi aina Moskovaan asti. Polttivat sen. Koska venäläisiä ei tavoitettu, oli palattava takaisin Pariisiin. Paluumatkalla kenraali talvi ja kenraali nälkä hoitelivat Ranskan armeijan niin, että siitä palasi takaisin vähän reilu kymmenesosa. Eipä käynyt hääppöisesti Napoleonillekaan sen jälkeen. Kuoli lopulta vankilassa St Helenan saarella.
Ei kahta ilman kolmatta. 1900-luvulla oli ”Aatun” vuoro yrittää Venäjän kukistamista. Elintilaa natseille kun tarvittiin. Minun ei tarvinne toistaa miten siinä sitten kävikään, vaikka valehtelee tai jättää kertomatta tapahtumista vielä tänäkin päivänä.
”Sadan vuoden säännön” perusteella voisi ennustaa, että kyllä se Natokin vielä yrittää Venäjän valloitusta tällä vuosisadalla. Paskaisesti tulee siinäkin käymään ellei Nato sitten kuole omaan mahdottomuuteensa jo ennen sitä.
”kävikään, vaikka valehtelee tai jättää kertomatta tapahtumista vielä tänäkin päivänä.”
tuosta sanojen vaikka ja valehtelee välistä jäi pois sana ”länsi”
Oikein valaiseva kirjoitus. Kiitos!
Tämän lauseen sarkasmi menee minulta ohi: ”Syystä tai toisesta läntiset kumppanit ovat unohtaneet, että etupiiriajattelua harrastaa vain Venäjä, Kiinaa unohtamatta. ”
Lännen valtamedia ja poliittinen ”liberaali” eliitti pitävät yllä tarinaa, että Nato puolustaa vain demokratiaa eikä halua kenelläkään mitään pahaa. Ehkä poliitikoista osa uskookin tuon tarinan, kun he haluavat elää siinä sadussa. Niinpä he eivät voi ymmärtää Venäjän pyrkimyksiä maansa turvallisuuden ja yhtenäisyyden puolustamiseksi. Kuitenkin kun katsoo sadun kulissien tai filmiteollisuuden valkokankaan taakse, ei voi olla näkemättä CIA:n kaksoistaktiikkaa, yhtäältä hegemonian turvaaminen ja erityisesti Venäjän sotilaallinen ja taloudellinen saartaminen, toisaalta tuon vapaan maailman puolustamisen ruusuisen illuusion sepittäminen.
Diplomatian onnistumisen edellytys on tosiasioiden näkeminen.
Ei ne noine käsityksineen, jotka lännen julkisuudessa on esillä, voi mitään mennä Venäjän kanssa neuvottelemaan. Veikkaan, että sen vuoksi yhteydenpitokin Venäjään on katkaistu. Eihän olisi mitään järkeä olla yhteydessä ja sitten puhella sellaista, mitä kumpikaan osapuoli ei pidä totena. Tai jos olisi puhuttu totta, koko hanke olisi kariutunut alkuunsa.
Stubb sanoo Kirkko ja kaupunki-lehdessä aivan oikein, että ”…ihmismieli unohtaa, internet ei…Kun pitäisi ajatella, että väärässä oleminen ei ole vain armollista, vaan siitä oppii itse uutta, et voikaan vaihtaa mielipidettä, koska jossain on olemassa jalanjälki siitä, mitä olet sanonut.”
Kyllä kai mielipiteen voi vaihtaa, kun tekee sen avoimesti. Presidentti Niinistö oli ensin sitä mieltä, että Nato-jäsenyys vaatii kansanäänestyksen. Sitten hän totesi, kansan mielipide on muutenkin tiedossa, joten hän rehdisti ilmoitti, että kansanäänestystä ei tarvita. Tällaista ryhdikkyyttä vain tatvitaan.
Minä voin myöntää, että aikanaan äänestin EU:hun liittymisen puolesta (ei löytyne internetistä dokumenttia), mutta en olisi äänestänyt niin, jos olisin tiennyt millaiseksi EU oli suunniteltu. Mutta sille asialle en voi enää mitään.
No joo, mielipiteen voi, ainakin hetken kakisteltuaan vaihtaa. Toinen asia olisi alkaa puhua vuosien valehtelun jälkeen totta. En ymmärrä kuinka se voisi näiltä provosoimattoman hyökkäyksen ja Venäjän uhkan julistajilta onnistua. Niinistöhän on samaa sakkia ja hänen osaltaan nuo kansanäänestyspuheet olivat lähinnä kai kansansuosion rakentelua ja puheidensa peruminen kansalle annetun lupauksen pettämistä ja rehtiyden vastakohta.
No tuo puhe Niinistön rehtiydestä oli sarkasmia (vaikea tyyli).
Ok. Kansan (manipuloitu) mielipide todennäköisesti olikin tiedossa ja voi olla hyvä ettei kansa suoraan ollut huonoa päätöstä tukemassa. Tuli mieleen vuoden 2011 uutiset Wikileaks dokumenteista, joiden mukaan Suomea oli Kokoomuksesta lupailtu Naton jäseneksi jos Kokoomus voittaa tulevat vaalit. Paavo Lipponen taas oli käynyt kertoilemassa USA:n lähetystyössä Halosen ja Putinin keskusteluista. Koko juttu, kaiken kaikkiaan sellainen sotku, puolueeseen katsomatta lisättynä sillä osalla virkamiehiä sekä upseereita, jotka asiaan kuuluvat, että ei taida selvitä kuin pakon edessä eikä sittenkään kovin nätisti.
Saman virheen tein itsekin EU -äänestyksessä, noh olin nuori silloin. Sillä olen lohdutellut, että onneksi päätös ei ollut kiinni minun äänestäni.
Joo, Ukraina on ollut pidempään lännen kiikarissa kuin yleisemmin tiedetään. Osallistuin terveystalouden kongressiin Finlandiatalossa, vuosi oli 2010 muistaakseni. Tässä laajassa tilaisuudessa oli useamman päivän ajan esillä seminaaripapereita eri puolilta maailmaa mutta Ukraina oli yksi painopistealue. Sieltä oli joukko erilaisia selvityksiä keskusteltavana. Ja yksi punainen lanka näissä oli idän ja lännen välinen jakauma Ukrainan sisällä. Länsi oli esillä myönteisemmin äänenpainoin.
Toiseksi, koska nämä tutkimukset vaativat rahoitusta YK:lta ja vastaavista lähteistä ne antoivat oivallisen mahdollisuuden kartoittaa maata tulevaa silmällä pitäen. Varmaan Pentagonkin oli kiinnostunut koska tiedämme nyt, että sillä on ollut 30-50 laboratoriota Ukrainassa peukalonsa alla. Ukrainassa tehtiin Pentagonille sellaista tilaustyötä jota ei voinut tehdä kotimaassa ja lisäksi voidaan epäillä, että siellä erityisesti kartoitettiin slaavilaisten kansojen erityispiirteitä ja saatettiin myös tehdä kokeita jotka eivät olisi olleet Yhdysvalloissa sallittuja. Itse Victoria Nulandhan jotui selittelemään tätä senaatissa.
”Pentagonkin oli kiinnostunut koska tiedämme nyt, että sillä on ollut 30-50 laboratoriota Ukrainassa peukalonsa alla.”
https://www.peoplesworld.org/article/after-months-of-denial-u-s-admits-to-running-ukraine-biolabs/
En tiennytkään, että Natolla on jo tuollainen historia Ukrainassa. Venäjä on ollut tosi kärsivällinen, mutta toisaalta vuosien mittaan useasti kertonut, ettei salli Ukrainan Nato-jäsenyyttä. Nythän USA-Nato on jo useamman vuoden ajan pyrkinyt avoimesti ja kaikin keinoin heikentämään (tuhoamaan) Venäjää Ukrainan kautta (vrt. Hitler). Varmaan Venäjällä on ollut jo ennakkoon tietoa USA-Naton alistamisaikeista ja tulihan se tavallaan selväksi jo silloin, kun Venäjä ei kelvannut Naton jäseneksi.
VOM-nimimerkin tavoin kiinnitin lukiessa huomiota siihen, ettei Venäjä kaiketi suostu tulitaukoon eli mihinkään aseleposopimukseen, koska sellainen vain vaarantaisi ja vaikeuttaisi Venäjän tavoitteleman pysyvän ratkaisun saavuttamista. Lisäksi Venäjä ei luota Ukrainaan tai sen tukijoihin, vaan pelkää aselepoa käytettävän vain Minskin sopimusten tavoin hyväksi Ukrainan sotilaalliseen varustamiseen.
Itse olen ollut siinä käsityksessä, ettei Janukovitshin tarkoitus ollut ”pysäyttää EU-prosessia”, vaan pyytää lisäaikaa. Tietääkseni Janukovitshin mielestä EU vaati liian nopeaa tai liian jyrkkää taloussuhteiden katkaisemista Venäjään. Jotain sellaista, mitä ei hänen mielestään voinut tai ainakaan kannattanut hyväksyä. Kiinnostava kysymys sekin, miksi EU vaati sellaista. Jos oli kyse vain tullikysymyksistä tai vastaavista, niin eikö sellaisiin olisi hyvällä tahdolla löydetty helposti ratkaisu.
En ihan usko, etteikö Ukraina voisi jatkaa itsenäisenä kunhan tunnustaa ensin tosiasiat eli hyväksyy Venäjän ehdot. Ukraina ja tukijansa ovat selkeästi itse syyllisiä Ukrainan ahdinkoon. Lännellä riitti miljardeittain rahaa Ukrainalle lahjoitettaviin aseisiin, niin luulisi vähintään saman verran heltiävän helposti järkeviinkin hankkeisiin. Ja varsinaiset tuhothan ovat pääosin niillä alueilla, jotka jäävät Venäjän kustannettaviksi.
Pitää muistaa, kuten Putin sanoi, zelensky ei ole virallisesti presidentti! Kumma kun länsi ei siihen reagoi mitenkään? Niinkun ei muuhunkaan mitä heidän suosimilla mailla tapahtuu! Trump nieli munansa, vai vrk hän lopettaa sodan!
Presidentti Putin, sekä ulkoministeri Lavrov, molemmat ovat todenneet tulitauon mahdottomaksi. Noinkohan pyörtäisivät julkituodut päätöksensä?