” Si vis pacem, para bellum” (jos haluat rauhaa, varustaudu sotaan). Ikivanhassa mietelauseessa saattaa olla sikäli perää, että ydinasevarustelulla on mahdollisesti estetty kolmas maailmansota.
Paradoksaalinen lause ei kuitenkaan taida soveltua lopulliseksi motoksi sodan ja rauhan kysymyksissä, sillä esimerkiksi asevarustelun mallimaa Yhdysvallat (suurin sotilasbudjetti 2023, n. biljoona dollaria), on tiettävästi ollut sodissa ja erinäisissä aseellisissa selkkauksissa itsenäisyyden ajastaan noin 93 %.
Asevarustelun kannattajat näyttävätkin viime aikoina huomanneet tiettyä ristiriitaa väitteensä ja toteutuneen välillä. Uusi viisaus syttyneen sodan lopettamiseksi on kuitenkin jo keksitty ”sotaa täytyy jatkaa, koska jos se lopetetaan, syttyy uusi sota”.
Presidenttimme pointillistiset rauhansuunnitelmat tuovat tähän oman lisämausteensa pääteesillään ”älä luota vastapuolen allekirjoittamaan rauhansopimukseen”.
Entä jos käytettäisiin sadat miljardit rauhantyöhön -ja ehkä vähempikin riittäisi. Eihän rauhantyö ole rakettitiedettä. Ajatellaan, että kaksi naapurimaata kävisi keskenään kauppaa, matkailua tuettaisiin, yhteisiä rakennusprojekteja tehtäisiin rajan kummallekin puolelle (energialaitoksia, infrastruktuuria), nähtäisiin erilaisuus rikkautena, opeteltaisiin naapurin kieltä, käytäisiin vuoropuhelua ongelmien ilmaannuttua, tuettaisiin kulttuurinvaihtoa…
Historiattomat ihmiset maalavat maailmankuvansa taulua sokeilla pisteillä. He eivät huomaa, että tuollainen asiain tila oli mahdollista vielä eilispäivän Suomessa.
Sotaa käyvä tai siihen tosissaan varustautuva maa köyhtyy ja tarvitsee sotapropagandaa uhkakuvien ylläpitämiseksi. Rehellinen tiedonvälitys kärsii ja viholliskuvien luominen arkipäiväistyy. Miten saada ihmiset puhaltamaan yhteiseen hiileen hyvien asioiden puolesta yhteiskunnassa, jossa naapurin puheluun ei vastaa kukaan? Raamatun tarinassa Baabelin tornista, jopa jumala huolestui, kun ihmisten yhteistyö sai aikaan taivaaseen ulottuvan rakennelman: torni hajotettiin ja ihmisten yhteinen kieli tuhottiin.
Jos lähtee ilmiselvästi väärään suuntaan, sille pitäisi olla painavat perustelut. Turusta tultaessa kehä kolmosen kohdalla ei näy poroja eikä tuntureita.
Kuollut kieli latina sopii hyvin asevarustelua puoltavien lempilauseen muotoiluun. Heille ehdotan kuitenkin suomeksi toista: sitä saa mitä tilaa.
12 kommenttia julkaisuun “Valmistaudu Lapin matkaan -suuntaa Helsinkiin”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Gnothi seauton. Tunne itsesi – ises tiennut. Melkein palindromi.
Alla wikipedianselvitys kirjoittajasta, mutta lisään yhden elementin filosofiseen kudelmaan.
Asian voi käsittää myös fyysisenä itsensä tuntemisena esim. onanoimalla, jota ei voi laskea anomalian piiriin, ja kun tämä itsensä tunteminen on tapahtunut, olet todellakin ises tiennut.
———————
”Gnōthi seauton” (m.kreik. γνῶθι σεαυτόν; joskus myös γνῶθι σαυτόν, gnōthi sauton) eli ”tunne itsesi” on muinaiskreikkalainen aforismi, joka oli kirjoitettuna Apollonin temppelin etupihalle (pronaos) Delfoissa.[1] Lausuman alkuperää ei tunneta: jo antiikin aikana sitä väitettiin monen eri henkilön keksimäksi, ja yleisen uskomuksen mukaan se oli peräisin jumalalta itseltään.[2]
Alkuperä
Tiedon Apollonin temppeliin Delfoihin kirjoitetuista ajatelmista antaa kreikkalainen matkakirjailija Pausanias. Hän kertoo, että temppeliin oli kirjoitettu kaksi ajatelmaa: ”tunne itsesi” sekä ”kohtuus kaikessa” (μηδὲν ἄγαν, mēden agan eli ”ei mitään liikaa”).[3] Näiden kahden ajatelman voidaan nähdä tiivistävän koko antiikin kreikkalaisen kulttuurin ja ajattelun.[1] Kolmantena delfoilaisena ajatelmana mainitaan myös ”takuu on tuhoksi” (ἐγγύα, πάρα δ᾽ ἄτα, engya, para d’ ata).[4][5]
Ajatelmien katsottiin joskus olevan jumalallista alkuperää. Jo ennen kolmannen vuosisadan alkua ne oli kuitenkin pantu Kreikan seitsemän viisaan nimiin. Pausanias kertoo viisaiden tulleen Delfoihin ja omistaneen ajatelmat Apollonille.[3] Gnothi seauton pantiin yleensä Khilonin nimiin,[5] mutta joskus myös Thaleen tai jonkun muun viisaan, kuten Biaan, nimiin.[6] Joskus aforismi on pantu myös Pythagoraan[7] tai myyttisen kreikkalaisen runoilijattaren ja Delfoin papittaren Femonoen (tai Fanothean) nimiin.[8] Käsitellessään itsetietoisuutta ja kohtuutta, roomalainen runoilija Juvenalis lainaa aforismia ja sanoo sen tulleen alas taivaista.[9]
Varhaisin todistus ajatuksesta itsensä tuntemisesta on peräisin filosofi Herakleitokselta säilyneestä katkelmasta:[10] ἀνθρώποισι πᾶσι μέτεστι γινώσκειν ἑωυτοὺς καὶ σωφρονεῖν (anthrōpoisi pasi metesti ginōskein eōutous kai sōfronein, ”kaikille ihmisille kuuluu itsensä tunteminen ja kohtuullisuus”). Herakleitos on varhaisin, jolta on säilynyt viittaus ajatelmaan.[2] Siksi se on pantu joskus myös Herakleitoksen nimiin.
Aristoteles pani lausuman dialogissaan Filosofiasta Pythian nimiin, sanoen sen olleen temppelissä jo ennen Khilonia.[11][8] Aristoteleen oppilas Theofrastos lainaa ajatelmaa sanontoja käsittelevässä teoksessaan. Toinen peripateetikko Khamaileon panee ajatelman jumalia käsittelevässä teoksessaan Thaleen nimiin.[11] Hermippos sanoo, että ajatelman esitti ensimmäisenä Labys-niminen eunukki, joka oli Delfoin temppelin vartija.[5] Klearkhoksen mukaan ajatelma oli Khilonille Apollonilta annettu oraakkelinvastaus, kun hän oli kysynyt, mitä ihmisten tulisi oppia ensimmäisenä.[8] Antistheneen mukaan Femonoen käyttämä ajatelma oli alun perin peräisin Pythialta, ja Khilon oli vain ominut sen.[12]
Latinaksi aforismi esitetään yleensä muodossa nosce te ipsum,[13] joskus myös muodossa temet nosce.[14]
Merkitys
Alun perin kreikkalaiset tulkitsivat ajatelman ”tunne itsesi” ennen kaikkea moraaliseksi ohjeeksi.[2] Se viittasi myös ensi sijassa oman luonteen, tapojen, moraalin, itsehillinnän ja muiden sellaisten piirteiden tuntemiseen, joiden kanssa ihmiset painiskelevat päivittäisessä elämässään. Tämä näkyy myös siinä, kuinka Herakleitos käyttää ajatelmaa: hän samaisti itsensä tuntemisen itsehillintään,[2] käytännössä yhdistäen lausuman toiseen delfoilaiseen lausumaan ”kohtuus kaikessa”. Lausuman tulkittiin kehottavan ihmisiä ensisijaisesti tuntemaan omat rajansa ja välttämään hybristä[15] — esimerkiksi muistamaan, että itse on vain ihminen eikä jumala.[16]
400-luvulla eaa. lausuma sai kuitenkin uuden merkityksen: ihmisen itsensä, jokaisen sisällä olevan minän, tuntemisen.[15] Aforismi voi laajimmillaan viitata inhimillisen käyttäytymisen, moraalin ja ajattelun ymmärtämiseen, koska oman itsen syvällinen tunteminen on myös muiden ihmisten tuntemista: Will Durantin mukaan ”itsensä tunteminen on arvokasta parhaasta päästä siksi, että sen avulla opimme tuntemaan toisia”[17].
Delfoin oraakkelin kehotus on merkittävässä roolissa Platonin dialogeissa, ja niiden perusteella ajatus vaikuttaa olleen Sokrateen lähtökohtana hänen eettisissä tutkimuksissaan. Sokrateen puolustuspuhe kertoo niiden saaneen alkunsa Delfoissa annetusta oraakkelinlausumasta, jonka seurauksena Sokrates alkoi selvittää, mistä hänen ”viisaudessaan” on kyse.[18] Sokrateen voi katsoa omaksuneen lausuman käytännöllisen filosofiansa perustaksi.[19]
Platonilla lausuma esiintyy ennen kaikkea dialogeissa Alkibiades I[20] sekä Kharmides[4]. Sokrates vaikuttaa tulkinneen lausuman uudella tavalla, viittauksena jonkin ihmisessä olevan erityisen piirteen, kuten sielun, tuntemiseen: sen tuli olla ihmisten ensisijainen huolenaihe, ja ruumiin siihen nähden toissijainen työväline.[16][21]
»Se, joka käskee meitä tuntemaan itsemme, käskee siis meitä tuntemaan sielumme.[22]»
Sokratesta seuraten esimerkiksi Cicero tulkitsi lausuman tarkoittavan samaa kuin ”tunne sielusi”.[16] Kharmideessa Sokrates tulkitsee lausuman merkityksen puolestaan seuraavasti:
»Melkein sanoisin järkevyyden olevan nimenomaan sitä, että tuntee itsensä ja asettuisin Delfoin piirtokirjoituksen laatijan kannalle. Se on näet minun luullakseni tarkoitettu jumalan tervehdykseksi sisääntulijoille […] jumala sanoo jokaiselle sisääntulijalle nimenomaan ”ole järkevä”; hän vain ilmaisee asian hiukan arvoituksellisesti, kuin tietäjä ikään. ”Tunne itsesi” ja ”ole järkevä” merkitsevät nimittäin samaa, niin sanoo piirtokirjoitus ja niin sanon minä.[4]»
Aristoteles kuvaa, että Sokrates olisi käynyt itse Delfoissa kerran, lukenut ajatelman ja tullut näin johdatetuksi filosofiaan.[23] Aristoteles on mahdollisesti halunnut syrjäyttää Platonin kuvauksen samasta aiheesta Sokrateen puolustuspuheessa, ja esittää, että ihmisen ensisijainen velvollisuus on tuntea itsensä ja oma luontonsa.[24]
Sokraattisena perintönä vaatimus itsensä tuntemisesta on tärkeällä sijalla stoalaisessa etiikassa. Se muodostaa keskeisen osan stoalaista ajatusta elämisestä oman luonnon mukaisesti (homologoumenōs tē physei zēn). Myöhemmin Henry Thoreau katsoi, että ”tunne itsesi” ja ”tutki luontoa” tarkoittavat samaa asiaa.[25] Lausuma on elänyt Senecalla ja Augustinuksella, kun taas David Hume ja Auguste Comte hylkäsivät sen.[19]
Faktantarkistus ei ole ”mielipiteiden sensurointia”, vaan se pn palvelu joka perustuu todennettavissa oleviin faktoihin ja lähteisiin. Onhan tilintarkastaja myös faktan tarkastaja, eikö?
Aivan. Niinhän sen pitäisi olla.
Faktantarkastajat…
Ensimmäinen kysymys kuuluu näin: Mikä on fakta? Toinen kuuluu, millä perusteilla faktat määritellään, ja mistä ympäristöistä ja niihin liittyvistä havainnoista löytyy objektiivinen tieto väitteen sisällön faktimiomimiseksi?
Jostain merkillisestä syystä olen taipuvainen ajattelemaan siihen tapaan, että jos otan maankamaralla seisoen ison kiven syliini, ja päästän sitten otteeni irti, se putoaa kohti varpaita, ellen sitten seiso päälläni, sen sijaan, että se lähtisi kohti ulkoavaruutta. Tämäkin tietysti on lokalisoitunutta tietoa, mutta siellä missä suurin osa maailman populaatiosta resideeraa, niin tämä asia on näin.
Jos mennään tästä fysikaalisesta havaintojen tukemasta todellisuudesta muihin asioihin, niin on lähdettävä siitä ajatuksesta, että kuten eo. fysikaalisessa esimerkissä, niin siellä missä jokin potentiaali on ympäristöön nähden korkeammalla tasolla, niin siellä on myös pyrkimys sen hyväksikäyttöön seuraamuksineen, etenkin jos jossain resursseissa on tyhjiö tai potentiaalikuoppa. Vesi ei virtaa ylämäkeen.
Näistä lähtökohdista lähtien maailman tapahtumissa ei ole mitään ihmeteltävää, -kysymys on vain siitä, mikä kulloinkin on suure jossa on eksessiä potentiaalia ja mitä mistäkin puuttuu. Siitä selviää että tavallisesti ”eksessiä” hyväksikäytetään.
Annettaneen anteeksi nämä triviaalilta tuntuvat selitykset, mutta havaintojeni mukaan näin tämä menee, eikä mikään toistaiseksi kokemuspiiriini kuuluvassa maailmassa anna aihetta ajatella toisin, paitsi joissain aivan harvinaisissa yksilökohtaisissa tapauksissa, jotka nyt eivät kuulu tähän.
Historiattomat ihmiset maalavat maailmankuvansa taulua sokeilla pisteillä. He eivät huomaa, että tuollainen asiain tila oli mahdollista vielä eilispäivän Suomessa. Juuri näin!
Olen ihmetellyt sitä, miksi kukaan vanhempi, joka todennäköisesti tietää totuuden Ukrainan sodasta, ei uskalla avata suutansa (paitsi Väyrynen). On heitä muitakin, mutta miksi pitävät suunsa kiinni, pelkäävätkö he menettävänsä ystävänsä, joita ei todellisuudessa ole!?
Eläkeläiset, joilla olisi elämänkokemusta ja perspektiiviä kommentoida vaikeita asioita, vaikenevat usein, vaikka tietäisivät totuuden. Kaksi keskeistä syytä tälle ilmiölle voisivat olla:
1. Sosiaaliset paineet ja yksinäisyyden pelko
Monet eläkkeellä olevat ihmiset arvostavat sosiaalisia suhteitaan enemmän kuin julkista keskustelua, erityisesti jos heidän mielipiteensä ovat epäsuosittuja. Kun työelämän verkostot katoavat, jäljelle jää ystäväpiiri, sukulaiset ja tuttavat, joiden kanssa ei haluta joutua konfliktiin. Ihminen, joka ui vastavirtaan ja kyseenalaistaa vallitsevan narratiivin, saattaa kokea eristymistä – ja yksinäisyys voi olla pahempi kohtalo kuin vaikeneminen.
2. Kulttuurinen ja poliittinen ilmapiiri – leimautumisen pelko
Nykyään monet aiheet, kuten Ukrainan sota, ovat niin latautuneita, että eriävien näkemysten esittäminen voi johtaa mainehaittaan tai jopa sosiaaliseen cancelointiin. Monet vanhemmat ihmiset muistavat vielä ajat, jolloin väärän mielipiteen sanominen saattoi johtaa vakaviin seurauksiin (olipa kyse kylmän sodan Suomesta tai muista historian vaiheista). Vaikka virallista sensuuria ei olisi, leimautuminen esimerkiksi ”Venäjä-mieliseksi” tai ”salaliittoteoreetikoksi” voi olla kohtalokasta julkiselle maineelle.
Lopputulos? Hiljainen enemmistö pysyy vaiti, ja vain harvat uskaltavat puhua. Mutta kuten historia osoittaa, totuus ei katoa, vaikka sen ympärillä vallitsisi hiljaisuus.
Erityisen hyvä on tuo kappale, joka alkaa ”Entä jos”.
”sotaa täytyy jatkaa, koska jos se lopetetaan, syttyy uusi sota” Kommentoin tuota kolmella ajatuksella.
1) Levottomuudet ja sodat Ukrainaan aiheutti USA-Nato osana pitkäaikaista geopolitiikkaansa piirittää Venäjä uhkaavalla tavalla. Ukrainasta käsin tavoitteeksi tuli lopulta (ehkä alun perinkin) murskata koko Venäjä. Tosin ei pidä vähätellä myöskään haltuun otettuihin Venäjän naapurimaihin – etenkin Ukrainaan – kohdistettujen taloudellisten odotusten merkitystä länsimaille tai ainakin niiden suuryhtiöille.
2) Ukrainan kriisin todellisuudesta on täytynyt kaiken aikaa valehdella ja vaieta sotatoimien oikeuttamiseksi kansan silmissä. Siksi Trumpin, ym. laukomat totuudet ottavat koville. Niitä ei voi kovin helposti kuitata Venäjän disinformaatioksi.
3) Mitä Suomeen (ja hiukan eri merkityksessä moniin muihinkin Länsi-Euroopan maihin) tulee, niin loogisena jatkumona Ukrainan tapahtumien vääristelylle kansaa ruvettiin pelottelemaan Venäjän vaarallisuudella sotilaallisesti liittotumattomalle Suomelle. Tämä oli tietysti emävalhe. Totuus on juurikin päinvastainen. Paradoksaalisesti pelko alkaa olla kohta aiheellista sitä mukaa, mitä innokkaammin Suomi proxy-sotii Venäjää vastaan, varustautuu itse eikä osaa pitää russofobista suutaan kiinni.
Saa nähdä, miten käy, mutta toivottavasti Yhdysvaltojen vallanvaihdoksen myötä Ukrainaan laskeutuu rauha eikä Suomea varusteta liikaa. Nuo ovat kiireellisiä asioita. Saman tapaista asennemuutosta kuin Yhdysvalloissa on turha odottaa kovin pian Suomeen. Toivottavasti erehdyn.
”Osaa kansasta voi huijata aina, ja koko kansaa voi huijata hetken, mutta koko kansaa ei voi huijata loputtomiin.”
Tälle Lincolnille omistetulle sitaatille voisi 2000-luvulla antaa päivitetyn version: ”Kaikkia voi huijata kaiken aikaa – kunhan algoritmi osuu kohdalleen.”
Digitaalisen ajan ja globalisaation myötä vanha viisaus ei ole menettänyt merkitystään – se on vain saanut uusia ulottuvuuksia.
1. Tiedon (ja valheen) leviäminen valonnopeudella
Internetin aikakaudella sekä totuus että valehtelu leviävät nopeammin kuin koskaan. Joskus valhe ehtii kiertää maapallon ennen kuin totuus edes laittaa kenkiään jalkaan. Mutta samalla valheet myös paljastuvat nopeammin – ainakin niille, jotka haluavat kuunnella.
2. Informaatio-kuplat: valikoiva todellisuus
Sosiaalisen median algoritmit ovat kuin ystävällinen baarimikko, joka tarjoilee vain sitä, mistä tiedät pitäväsi. Lopputulos? Eri ihmiset elävät täysin eri todellisuuksissa. Kun sama valhe pyörii pienessä ekosysteemissä riittävän
Eri ihmiset elävät täysin eri todellisuuksissa. Kun sama valhe pyörii pienessä ekosysteemissä riittävän pitkään, siitä tulee monelle yhtä todellinen kuin maan vetovoima.
3. Valehtelun kansainvälistyminen
Siinä missä ennen puhuttiin kansallisista huijauksista, nykyään disinformaatio ei tunne rajoja. Globalisaation myötä yksi hyvin ajoitettu valhe voi horjuttaa kokonaisia yhteiskuntia ja vaikuttaa jopa vaalituloksiin toisella puolella maailmaa.
4. Kaikki ovat media
Ennen faktojen portinvartijoina toimivat journalistit, nyt kuka tahansa voi olla ”tietolähde”. Seurauksena on valtava informaatiotulva, jossa erottaa totuuden valheesta on kuin yrittäisi löytää neulaa heinäsuovasta – samalla kun joku huutaa, ettei neuloja ole edes olemassa.
5. Faktantarkistus ja kriittinen ajattelu – viimeinen puolustuslinja
Onneksi disinformaation vastavoimaksi kehittyvät faktantarkistuspalvelut ja kriittisen ajattelun koulutusohjelmat. Kysymys kuuluu: kuinka moni on valmis käyttämään niitä? Koska valhe, joka tuntuu hyvältä, leviää aina nopeammin kuin totuus, joka vaatii ajattelua.
Loppupäätelmä
Lincoln oli oikeassa – ja väärässä. Valehtelu on nykyään sekä helpompaa että vaikeampaa. Teknologia tekee manipuloinnista vaivattomampaa, mutta toisaalta tiedon nopea leviäminen voi paljastaa huijaukset hetkessä. Pitkäaikainen luottamus vaatii edelleen rehellisyyttä, vaikka lyhytaikainen menestys näyttää olevan valheen puolella.
”5. Faktantarkistus ja kriittinen ajattelu – viimeinen puolustuslinja”
Kun Elon Musk osti entisen Twitter-viestipalvelun, hän ensimmäisenä tekonaan (käytännössä työn teki journalisti Matt Taibbin johtama ryhmä) irtisanoi tuhansia ”faktantarkistajia”. Luotettavan tuntuinen nimi, mutta silkkoa sisältä.
Nuo ”faktantarkistajat” (kuten muutkin valtamedian ”faktantarkistajat”) eivät olleet mitään muuta kuin kollektiivisen ”lännen” globalistien palkkaamia sensoreita. Ne pitivät huolen siitä, että Twitteristä karsittiin kaikki globalistien narratiivin vastaiset mielipiteet.
Välittömästi valtamediassa alkoi Muskin maalittaminen ja kaikenlaisten tekaistujen juttujen levitys. Esimerkiksi uutisoitiin, että ihmiset ovat jättämässä Twitterin (eli X:n). Todellisuudessa X:n suosio kuitenkin kasvoi ja siitä tuli paljon luotettavampi alusta, kun mielipidesensorit poistettiin.
Vaikka monet mietelauseet ovat nykymaailmassa muuttuneet vanhentuneiksi tai ainakin muuttaneet merkitystään, nämä ainakin ovat säilyttäneet merkityksensä:
”Sodassa ei ole voittajia” (voittajaksi kutsutaan sitä, joka hävisi vähemmän)
”Jokaisen sodan ensimmäinen uhri on totuus”
Vallan unohtui. Sodissa voittaa vain sotateollisuus, joka onkin useiden sotien sytyttämissyy.