
Vasemmistoliiton kansanedustajat Timo Furuholm ja Minja Koskela eivät näytä tietävän, miten YK:ssa viime viikolla loppujen lopuksi äänestettiin. He kertoivat Yhdysvaltain äänestäneen Venäjän, Pohjois-Korean ja Valko-Venäjän rinnalla ”samassa rintamassa YK:n Ukraina-päätöslauselmaa vastaan”. Sekä Furuholm että Koskela ottivat kantaa YK-äänestykseen eduskunnan tiistaina käymässä keskustelussa hallituksen uudesta puolustusselonteosta.
Furuholmin mukaan Yhdysvallat on Donald Trumpin johdolla ottanut ulkopolitiikalleen aivan uuden suunnan. ”Viimeisin näyte uudesta suunnasta” oli Furuholmin mukaan YK:ssa tapahtunut äänestys. Furuholm mainitsi Pohjois-Korean, mutta vaikeni Etelä-Korean tuesta Yhdysvaltain päätöslauselmalle YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa myöhemmin samana päivänä.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela puolestaan syytti Yhdysvaltoja siitä, että se on ”äänestänyt YK:ssa Ukrainaa vastaan yhdessä muun muassa Venäjän ja Pohjois-Korean kanssa”. Koskelan mukaan Yhdyvaltain Ukraina-politiikassa on tapahtunut suuria muutoksia. ”Nämä ovat vakavia asioita, ja nämä tulee minusta ottaa hyvin vakavasti”, totesi Koskela.
Koskelakin jätti kertomatta, että Etelä-Korea äänesti Yhdysvaltain päätöslauselman puolesta.
Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että Furuholm ja Koskela eivät näytä lainkaan olevan selvillä siitä, miten YK:n päätöksentekoprosessi tapahtuu ja miten päätöslauselmat syntyvät. Eiväkä he näytä tietävän myöskään sitä, mikä ero on YK:n yleiskokouksen ja turvallisuusneuvoston päätöksillä. Ilmeisesti he eivät edes tienneet, että YK:n turvallisuusneuvosto tekee asioista usein lopulliset päätökset.
Turvallisuusneuvostossa Yhdysvaltain ehdotusta tuki Venäjän ja Kiinan ohella myös seitsemän turvallisuusneuvoston ei-pysyvää jäsenmaata. Algeria, Etelä-Korea, Guyana, Pakistan, Panama, Sierra Leone ja Somalia äänestivät päätöslauselman hyväksymisen puolesta. Ranska ja Britannia eivät turvallisuusneuvoston pysyvinä jäseninä halunneet kaataa päätöslauselmaa, vaikka olisivat voineet niin tehdä veto-oikeudellaan. Ne pidättäytyivät äänestyksestä. Samoin teki myös kolme EU-maata eli Kreikka, Slovenia ja Tanska. Päätöslauselma hyväksyttiin äänin 10 – 0.
Jo aikaisemmin – heti YK-äänestyksen jälkeen – Yhdysvaltain, Venäjän, Valko-Venäjän ja Pohjois-Korean ”yhteinen rintama” nousi esille useiden suomalaispoliitikkojen puheissa ja myös mediassa. Etelä-Korean äänestyksestä YK:n turvallisuusneuvostossa vaiettiin kokonaan, vaikka turvallisuusneuvoston hyväksymät päätöslauselmat ovat juridisesti kaikkia YK:n jäsenmaita, myös Suomea velvoittava.
Kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas) ihmetteli eduskuntakeskustelussa sitä, että suomalaispoliitikot ja media vaikenevat kokonaan siitä, että YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyiRauhan poluksi nimetyn Yhdysvaltain päätöslauselman, joka äänestyksessä sai siis kymmenen maan tuen. Yksikään turvallisuusneuvoston jäsenmaa ei äänestänyt päätöstä vastaan.
Yrttiaho muistutti omassa puheenvuorossaan, että Yhdysvaltain lopullista ehdotusta kannattivat Yhdysvaltain ohella myös turvallisuusneuvoston kaksi muuta pysyvää jäsentä eli Venäjä ja Kiina. Hän totesi myös, etteivät Ranska ja Britannia halunneet kaataa veto-oikeudellaan Yhdysvaltain ehdottamaa päätöslauselmaa. Yrttiaho totesi myös, että YK:n turvallisuusneuvoston päätökset ovat kaikkia jäsenmaita sitovia. Sen sijaan YK:n yleiskokouksen päätökset ovat juridisesti ei-sitovia suosituksia.
Ylen ykkösaamussa lauantaina haastateltu presidentti Alexander Stubb totesi, että Yhdysvallat on nyt YK:ssa samoilla linjoilla kuin Venäjä ja Pohjois-Korea. Euroopan Stubb kertoi äänestäneen eri tavalla kuin Yhdysvallat. Myös Stubb jätti kertomatta, että YK:n turvallisuusneuvostossa myös Etelä-Korea tuki Yhdysvaltain päätöslauselmaa.
Suomalaispoliitikoilta ja valtaosalta mediaa unohtui myös kertoa, että Ukrainan aiemmin saama huomattavan voimakas tuki ja solidaarisuus YK:n yleiskokouksessa on äänestys äänestykseltä huvennut voimakkaasti. Stubb sentään kertoi kehityksen selvän suunnan.
Heti sodan alkamisen jälkeen Ukraina sai tuen yli 140 YK:n jäsenmaalta. Viimeisimmässä äänestyksessä tuki hupeni lähes 50 jäsenmaalla.
16 kommenttia julkaisuun “Furuholm ja Koskela pelottelivat Pohjois-Korealla: Kertomatta jäi, että myös Etelä-Korea tuki Yhdysvaltain päätöslauselmaa”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Löööpilehdistön päivittäistavarakauupoisssa tarjolla olevista hyllyköistä saa lukea, kuinka pääministeriä edustava Petteri Orpo vaatii edustamaltaan orgaanilta toimia.. Antti ”Azov” Häkkänen selittäää millainen sotilasmahti Eutooppa on .
Nythän tähän yhteyteen rauhan kehyksistä sopii myös joidenkin kansakuntamme edustehtävissä olevien toimijoiden viimeaikuiset lausahdukset, ”puhemies Halla-Aho”, että mmm. Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947 oli Suomelle epäoikeudenmukainen.. Epäoikeudenmukainen, … Miksi?
Siksikö että siinä viitattiin mm. sellaisiin asioihin, joden perusteella aikanaan syntyivät myös YK:n kansalais-, ja poliittisiiin oikeuksiin liittyvät argumentit ihmisoikeuksista, jopa Suomenkin ratifioima kansainvälinen sopimus.
Vain siksikö, nettä sillä taattiin rauha Suomen ja NL:n välillä, unohtaen Natsi-Saksan ponnistelut Moskovan valloittamiseksi, johon Suomi osallistui ja johon touhuun myös muuan kirkkomäen kunkulla oli omat intressinsä, -silloin kuin ryyppyjensä välillä ylipäätänsä oli hereillä ajaakseen kansakuntansa asiaa.
Jos nyt mennään tähän Halla-Ahon, siis nykyisen eduskunnan puhemiehen, siis valtakunnan kakkosmiehen sanomiseen, -niin esitetyn valossa voi tulla siihen johtopäätökseen, että ”Puhemiehen” puheen tarkoituksena on pääasiallisesti ollut mitätöidä sopimus, jotka sitovat sopimusosapuolia keskinäisen rauhantilan ylläpitämiseksi.
Prresidenttin Koivisto, jota tässä sopimysyhteydessä useasti on siteerattu, aloitti tämän sopimuksen mitätöintiin liittyvät ponnistelut, koska Suomi oli saatava liitetyksi Euroopan Unioniin, joka joidenkin tahojen mukaan oli lähtökohtaisesti CIA:n viritys. Demarithan saivat ko. tahon tukea, jotta kommarit eivät pääsisi valtaan Suomen politiikassa… -Vai?
Kun nyt tarkastellaan tilannetta, jossa koko Euroopan yhteisö on tukemassa sotatoimia sodan jatkamiseksi Ukrainassa, eikä suinkaan sen lopettamiseksi ja rauhantilan aikaansaamiseksi eri osapuolien keskinäiset intressit huomioonottaen, niin on pakko kysyä mikä tämän ”vapaan kaupan, kansalaisten vapaan liikkumisen, rauhan ja keskinäistä hyvinvointia edustavan” Eurooppaialsen Onnelan” perimmäinen tarkoitus oikein on? Näillä näkymillä se ei edusta mitään niistä lähtökohdista, joilla sen luomista on perusteltu eri jäsenvaltioille, paitsi ehkä perustajajäsenilleen. EU on puhtaasti kuppausorganisaatio, ja NATO on sen työkalu, jonka politiikkaan Suomen hallinto uskomattomassa typeryydessään on lähtenyt mukaan, ja vielä maksaa siitä hyvästä konkurssipesänsä varoista kolhoosin ylläpito-, ja käyttökustannuksia ilmeisen optimistisena uskossaan siihen, että jotain murusia jää Suomellekin pöydälle, kun jaot on tehty.
Vain poliittisissa broilerikasvattamoissa voi arkipäivän realiteeteista täysin erkaantuneilla yksilöillä olla sellainen harhaluulo. Tämän hetken poliittinen paniikki kailotuksineen edustaa juuri sitä hätätilaa, jossa palikat ovat nk. päättäjiltä täysin hukassa.
”Puhehenkilö” Halla-Ahon ohella moni muukin opikeistopoliitikko/historioitsija on esittänyt tyytymätömyytensä Pariisin rauhansopimuksen Suomea koskeviin päätösiin. Onko asenteen taustalla revanssihenki, vai tarkoitushakuinen halu ”unohtaa” tapahtumien konteksti…Julkisessa keskustelussa ei liiemmälti ole tuotu esille sitä seikkaa, että jatkosodassa Suomi leikki ”valloittajaa ollessaan NL:n maaperällä yli 3 vuotta (, joka, totta kai huomioitiin rahansopimuksessa).
Pariisin rauhansopimus oli hyvin armollinen Suomelle, joka sentään oli yksi keskeisimmistä natsi-Saksan liittolaisista. Erittäin lähellä oli se, että Suomi olisi voinut joutua samaan ”sarjaan” Itä-Saksan, Unkarin, Tsekkoslovakian, jne. eli Neuvostoliiton satelliittien kanssa. Tai jopa samaan kastiin kuin esimerkiksi Viro eli suoraan yhdeksi Neuvostoliiton sosialistisista osavaltioista.
Toisin kuin ehkä kuvitellaan liittoutuneet eivät suhtautuneet heti sodan jälkeen natsien liittolaismaihin eli entisiin vihollisiinsa mitenkään ”ymmärtäväisesti”, vaan antoivat Neuvostoliitolle vapaat kädet mm. Suomen suhteen.
Myöhemmin toki ”lännen” suhde Suomeen muuttui ja sitä alettiin urakalla hilata länteen, mutta se onkin jo eri kertomus.
Lööppilehti otsikoi: ”Orpo löi pöytään tiukan reunaehdon Ukrainan rauhalle ja antoi vakavan varoituksen
Pääministeri valoi uskoa hallituspuolueiden kansanedustajiin ja vaati samalla hallitukselta lisää toimia.”
Näin lausui siis pääministerimme kirjanpitäjä, Petteri Orpo Sanoma Oy:n Iltajulkaisun sivulla. Hän siis vaatii siltä orgaanilta lisää toimia, joiden toimien johdossa hänen itsensä pitäisi olla. Siis mitä toimia…? Eikö hänen pitäisi sanella ne toimet? Mitä Orpo siis löi pöytään ja mistä hän antoi vakavan varoituksen., ja millä resursseilla…? Eikö hän päättäjänä ole oikein perillä siitä, mit’ hänen pitäisi tehdä, vai eikö ohjeita tule globakanavilta riittävän tiuhaa tahtia.
Siinä maailmanpoliittisessa tilanteessa mikä nyt vallitsee, niin sillä johdolla, mikä Suomen kansakunnalla nyt on, niin Suomella ei ole mitään tulevaisuutta, eikä edes mitään kunniakasta menneisyyttä, josta kanattaisi jotain aspekteja vääntää tiskiin. Kansakunnan kusettaminen pelleporukan johdolla ja resursseilla on nyt saavuttanut lähes ultimaatuminsa Naton ja EU kehyksissä.
Samaisen Sanoma Oy: n julkaisun sivulla hurreille myydyn Tokmanni Oy:n lööppilehtien esittelyraameissa kukoisti Antti ”Azov” Häkkäsen vähän pienempi otsikko, jossa hehkutettiin Eurooppaa jonkinlaisena sotilaallisen mahtina. ”Tällainen sotilasmahti Eurooppan on”. Siis millainen sotilasmahti Antti Häkkänen?
Oma näkemykseni tästä asiasta on se, että Eurooppa näillä näkymillä on täysin pystyyn nussittujen sukkahousuihinsa sotketuvien ’LGBTP+ ideologioiden puitteissa harhaanjohdettujen idioottien kopuloima kommunistinen hölmölä.
Lopputulos on sen mukainen. Suomi on tässä malliopppilas. Annettaneen anteeksi nämä ilmaisut.
Jos joku vääntää tiskiin ne argumentit, minkä vuoksi Suomen, jolla oli kaikki edellytykset menestyä itsenäisenä kanasakuntana hyvissä suhteissa naapuriensa kanssa, piti lähteä niihin kehityskulkuihin, joita edustavat liittäminen Euroopan Yhteisöön kansallisen turvallisuuden takaamiseksi, ja sittemmin Naton jäsenenä, jota tämä Euroopan Unioni ”Vapauden, Kaupan ja Rauhan Organisaationa” ei kyennyt takaamaan liityntävaiheissa, ja jota nyt ihmeen vimmalla yritetään saada aikaan kuin roskalaatikosta resursseja repimällä, niin otan sanani takaisin ja pyydän anteeksi kaikilta niiltä, joiden herkkiä tunteita olen näillä sanomisilla loukannut.
Siinä ne tätkeimmmät.
Siis tärkeimmät.
”Orpo löi pöytään tiukan reunaehdon Ukrainan rauhalle ja antoi vakavan varoituksen”
– Puhuikohan tässä taas kokoaan suurempi Suomi..?
”– Puhuikohan tässä taas kokoaan suurempi Suomi..?”
Näyttää siltä, että NATOon liittymisen, ja DCA-sopimuksen allekirjoituksen jälkeen, koko Suomen valtionjohto on unohtanut kansainvälisen diplomatian säännöt. Yksi niistä kehottaa julkisuudessa ”ajamaan yksillä rattailla”.
”Orpo löi pöytään tiukan reunaehdon Ukrainan rauhalle ja antoi vakavan varoituksen”
Kyllä nyt Putinia ja Venäjää pelottaa. 😉
Mikä tämä Orpo piru oikein kuvittelee olevansa? Mieshän on poliitikkona kuin ”tyhjä saapas” (Urho kekkosen käyttämä ilmaus kehnoista poliitikoista).
EU teki Euroopasta ajopuun, Nyt näyttää siltä että ajopuusta on tullut uppotukki.
Norjalaisproffa Glenn Diesenin tuore haastattelu Ukrainan tilanteesta. Haastattelijana sveitsiläisproffa Pascal Lottaz
https://www.youtube.com/watch?v=EuxMZmMOt3M
En ole iljennyt lueskella tämän sunnuntaipäivän uutisia valtamedioista, mutta kaikesta päätellen Lontooseen kokoontuneet Länsi-Euroopan maiden johtajat valehtelevat yhtä paljon kuin meidän kansanedustajamme tai ovat yhtä pihalla Ukrainan kriisin kokonaisuudesta. Tuolla tasolla tietämättömyys ei voi olla kansakoululaisen tasolla, joten jäljelle jää tahallinen asioiden vääristely.
Kun tilanne vaikuttaa noin toivottomalta, niin näin maallikkona näkisin äkkiseltään vain yhden nopean ja yhden hitaan tien rauhaan olettaen, että rauhansopimus vaatii tietysti myös Ukrainan virallisen allekirjoituksen. Se nopea tie on Zelenskyin luopuminen vallasta ja korvautuminen järkevämmällä ihmisellä. Lakipykälien ja demokratian pelisääntöjen mukaista olisi luonnollisesti järjestää vaalit.
Ikävä kyllä, se hitaampi tapa näyttäisi olevan tapella katkeraan loppuun asti eli kunnes Ukraina antautuu. Silloin Ukrainaa pilkotaan niin paljon, että jääneekö mitään jäljelle. Tässä skenaariossa vain on suuri vaara sodan eskaloitua laajemmaksi, ellei em. johtajilla järjen valo ala edelleenkään vilkkua. Ja kaikki vain ahneuden ja rasistisen russofobian tähden.
Yhden seuraamani maalaiskaupungin (7000 asukasta) paikallislehden lukija-gallupissa oli hiljattain kysely: ”Luotatko uutismediaan?”
Vastaajista 34 % luotti! Eli ihmiset eivät ole niin tyhmiä kuin hallitus luulee. Suomalainen tiedonvälitys on alennustilassa, ja moni yleisöstä tajuaa sen.
Kaikilta Suomen puolueilta on järki kadonnut, myös vasureilta. Miten käy seuraavissa vaaleissa, kas siinä kysymys.
Pelkääkö suomen isot Poliitikot että DCA ja jopa NATO sopimus peruuntuu jos Biden saa raihan syntymään, ja kun saa, nyt on paniikki ilmassa paljastuuko jotain kulisseissa?
Pelkääkö suomen Poliitikot jotain kulisseissa paljastuvan ku noin ovat paniikkiin joutuneet. Peruuntuuko DCA sopimus. Käykö luonnos päälle vai mistä on kyse?
Lienevät aikanaan olleet kuuliaisia oppilaita:”Herran pelko, on viisauden alku” …)