Farligt spel on vaarallinen kirja

Voiko Suomessa julkaistu kirja olla niin vaarallinen, että sitä on ylipäätään vaikea päästä lukemaan. Ilmeisesti voi. Farligt spel (suomeksi Vaarallista peliä) nimistä teosta ei löydy yhdestäkään koko maan yleisestä kirjastosta.

Viipurissa syntyneen suomenruotsalaisen toimittajan Eric Nupnaun muistelmia pääsee lukemaan Maanpuolustuskorkeakoulun ja Kansalliskirjaston tiloissa sekä joissakin yliopistoissa. Hyvällä tuurilla kirjan löytää jostakin antikvariaatista. Teoksen on kustantanut Holger Schildts Förlag Helsingissä vuonna 1946. Sitä ei ole tiettävästi käännetty suomeksi.

Mikä sitten tekisi kirjasta niin vaarallisen? Kerrataanpa hieman sisältöä. Eric Nupnau lähti vuonna 1941 Saksaan tarkoituksenaan kerätä materiaalia tosipohjaiseen reportaasiin. Saavuttuaan Saksan Sassnitziin hän sai juuriltaan saksalaisena (Volkdeutsch) päähänsä ilmoittautua Saksan armeijaan.

Äidinkieleltään saksalaisena Nupnau päätti kuitenkin ensin etsiä töitä, lähinnä oman ammattinsa alalta. Työnvälitystoimistossa häntä kehotettiin menemään osoitteeseen SS-Hauptsturmführer Meywald, Berlin-Schmargendorf, Berkaerstrasse 32-35.

Nupnaulle tarjottiin ”poliittista työtä”. Hänelle vihjattiin, että hänet saatetaan lähettää esimerkiksi Lissaboniin suomalaisena liikemiehenä. Syksyksi olisi luvassa matka New Yorkiin. Hän totesi Saksan Helsingin lähetystön luovuttaneen itsensä Gestapolle.

Eric Nupnau olisi halunnut palata Suomeen, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Vaihtoehtoisesti hän menisi armeijaan, mutta sitäkään ei hyväksytty. Hänelle luvattiin työtä turvallisuuspalvelu SD:ssä (Sicherheitsdienst). Sitä odottelemaan Nupnau lähetettiin ulkosaksalaisten maahanmuuttajien leirille Buckowiin.

Leirillä hän teki metsätöitä vapaaehtoisena, koska ei halunnut olla toimettomana ja koska työstä maksettiin palkkaa. Eräänä päivänä Nupnau näki lehdessä ilmoituksen: Berlin-Stahnsdorfin leirille etsitään kuorma-autonkuljettajia. Hän ilmoittautui sinne ystävänsä kanssa.

Nupnau luuli pääsevänsä siviilihommiin autokuskina, mutta miesten saamat univormut kertoivat toista. Puseron vasemmassa hihassa oli tyylitelty kotka siivet levällään ja sen alla kirjaimet: NSKK = Nationalsozialistisches Kraftfahrkorps. Alapuolella oli sana: SS-Umsiedlungskommando.

Puseron alla oli ruskea paita ja musta solmio. Rähinäremmi kulki rinnan yli vinottain ja kaiken huippuna lantiolla oli pistooli nahkakotelossa.

Kesällä 1941 alkoi tihkua tietoa siitä, että Nupnaun kaltaisista miehistä tehtäisiin sotilaita ja heidät lähetettäisiin itärintamalle. Kun Nupnau kuuli, että saksalaisia sotilaita oli kuljetettu Suomeen, hän alkoi kehitellä ajatusta liittymisestä tulkkina Wehrmachtiin – varsinainen armeija – päästäkseen sitä kautta kotimaahan.

Nupnau sai kuitenkin kuulla kuuluvansa SS:ään, joten häntä ei voitu ottaa Wehrmachtin palvelukseen. Ainoa vaihtoehto oli Waffen-SS (SS:n taisteluosa). Nupnau paineli neuvosta SS-Hauptamtiin ja siellä SS-Haupststumführer Wenskahtin juttusille. Nupnausta ei tullut rintamasotilasta, vaan suomalaisten SS-vapaaehtoisten kirjeiden sensori. Eihän sotilaiden voitu antaa kirjoittaa kotimaahansa ihan mitä tahansa.

Nupnau jätti univormunsa Stahnsdorfin leirille ja saapui uuteen palveluspaikkaansa siviilikamppeissa. Edessä oli lääkärintarkastus ja Waffen-SS:n univormuun pukeutuminen. Nupnausta tehtiin myöhemmin tulkkiosastojen päällikkö. Yksikön nimi oli ”Abteilung Politische Auswertung”, myöhemmin pelkkä ”Auswertung”. Siihen kerättiin kaikkien tulkkiosastojen aineisto. Suomalainen ja riikinruotsalainen osasto yhdistettiin itsenäiseksi osastoksi.

Tilanteessa oli hullunkurista se, että Eric Nupnau oli palvellut sotilaana Waffen-SS:ssä jo reilun vuoden, mutta ei ollut edes vannonut tavanomaista uskollisuusvalaa. Hän oli kylläkin allekirjoittanut kuukausittaisen kiertokirjeen, jossa hän ilmoitti olevansa tietoinen siitä, että kuolemanrangaistus olisi seurauksena, jos paljastaisi työsalaisuuksia ulkopuolisille.

Eric Nupnau oli aloittanut Saksassa oleskellessaan tohtorin väitöskirjan työstämisen. Hän oli valinnut sen aiheeksi tutkimuskohteen, jonka turvin hän arveli voivansa jopa päästä Suomeen: Schutz-Staffelin (SS:n) pohjoismaita koskevat tavoitteet sekä poliittinen ja suursaksalainen ohjelma. Työ piti tietenkin tehdä SS-järjestön hengessä ja tarkoituksessa.

Nupnau sai neuvon mennä haastattelemaan obersturmführer tohtori Paul Koopmannia. Tämän ohje oli, että Nupnaun pitää löytää SS:n poliittisiin tavoitteisiin istuvia uusia ideoita. Ja tässä vaiheessa Koopmann lausui Nupnaun hiuksia nostattavia sanoja. Muistelmat kertovat Koopmannin todenneen:

– Nojaa, jospa nyt aloitettaisiin aivan perusasialla, teidän pitää tehdä itsellenne selväksi, että tavoitteenamme on sulauttaa koko maailma Saksaan, tietenkin Saksan johdon alaisena. Tämä koskee hollantilaisten ja flaamien asuttamia alueita luoteessa samalla lailla kuin koko germaaninen Pohjola – mukaan lukien Suomi – täytyy saksalaistaa. (suomennokset AK.)

Koopmann selitti mitä saksalaistaminen vaati. Se tehtäisiin vaiheittain, mutta tohtori uskoi, että se kävisi helpommin ja nopeammin kuin Itä-Euroopassa.

– Vastustus lakkaa itsestään. Suomen ruotsalaiset ovat suurimmaksi osaksi puhtaita germaaneja, puhtaampia kuin moni saksalainen täällä Schutz-Staffelissa. Heidät me otamme haltuumme ilman muuta. Suomalaiset täytyy sulauttaa hitaammin.

– Me pidämme suomalaiset lämpiminä pönkittämällä heidän erityisyyttään ja omaa kieltään. Sitten kun he itse alkavat tajuta, että heidän oma hyvinvointinsa vaatii liittymistä suurempaan kokonaisuuteen, me saksalaistamme heidätkin.

Eric Nupnau oli kuunnellut tohtori Koopmannin selostusta tyrmistyneenä. Se sai suomalaisen SS-miehen lähes epätoivon valtaan varsinkin silloin, kun hän luki kotimaasta pari kertaa viikossa tulevia sanomalehtiä. Nupnau kirjoittaa:

– Helsingin lehtien ensimmäiset sivut erityisesti sunnuntainumeroissa olivat täynnä mustareunaisia kuolinilmoituksia…Nämä nuoret suomalaismiehet kaatuivat Suomen ja Suomen vapauden puolesta, niissä luki…He eivät tienneet, nämä nuoret miehet, että he olivat mukana Hitlerin lahdissa, hänen hasarditouhussaan vallan kahmimiseksi Euroopassa ja ehkä myöhemmin koko maailmassa – he uskoivat, että heidän täytyy kaatua Suomen vapauden puolesta Runebergin sanat huulillaan.

Eric Nupanu jatkaa:

– Hehän eivät tienneet, eikä koko Suomen kansa, että vaikka suomalaiset sotilaat kaikkien näiden raskaiden uhrien, kuolleiden ja invalidisoituneiden jälkeen lopulta onnistuisivat voittamaan vastustajan ja jos vielä saksalaiset sotilaat muilla pitkän itärintaman osilla voittaisivatkin – minkä tiesin salaisen työni ansiosta mahdottomaksi – ei Suomen itsenäisyys olisi säilynyt!

Nupnau vetää yhteen päätelmänsä, joka on varsin murheellista luettavaa.

– He eivät tienneet, suomalaiset sotilaat – jotka luulivat vain puolustavansa maataan idästä tullutta maahantunkeilijaa vastaan – että heillä oli seitsemän kertaa pahempi tunkeilija Itämeren eteläpuolella valmiina hävittämään heidän maansa itsenäisenä valtiona ja korvaamaan sen unelmoimallaan orjatyöläisvaltakunnalla. He eivät tienneet, että Hitler oli houkutellut Suomen mukaan taisteluun viedäkseen aikanaan heiltä heidän maansa.

Ei ole ihme, että Eric Nupnaun kirjaa Farligt spel/Två års upplevelser i Tyskland under kriget – Vaarallista peliä/Kahden vuoden kokemus Saksassa sodan aikana – ei löydy helposti. Teos on ilmeisesti liian vaarallinen laajasti suomalaisten lukijoiden keskuuteen levitettäväksi.

Varsinkaan sen edellä kuvatut kohdat Saksan ja Suomen suhteista eivät sovi viime sodastamme rakennettuun tarinaan. Nehän romuttavat täysin myytit itäisestä hyökkääjästä sekä valtion- ja sodanjohdon perustelut taisteluun ryhtymisestä. Mikä pahinta, sankarivainajien uhraukset tehdään turhiksi. Varsinainen pyhäinhäväistys.