Pentti Linkola hankki aikoinaan itselleen huonoa karmaa päivittäessään Odysseuksen harharetkistä peräisin olevan tarinan Skylla ja Kharybdis nykypäivään. Linkolan allegoriassa, ”pelastusvene ja hukkuvat”, luonnon tuhoutumisen vastapainona oli miljardien ihmisten henki.
Hyvät ihmiset pöyristyivät ja jopa suuttuivat moisesta kysymyksenasettelusta, koska kumpikin vaihtoehto pelastusvenevertauksessa tarkoitti ihmisten kuolemien periaatteellista hyväksymistä.
Tänään on jokseenkin päinvastoin. Ukrainan sodan suhteen samat ihmiset tuntuvat olevan sokeita vaihtoehdolle, jossa kukaan ei kuolisi. Sodasta tehdään ikiliikkuja ajatuksella, että sotaa pitää jatkaa, kunnes saavutetaan omalta kannalta täydellinen sopimus, mutta vastapuolen kannalta mahdollisimman huono.
Asevarusteluun ollaan valmiita uhraamaan satoja miljardeja mutta ei latin latia valtioiden välisen yhteisymmärryksen lisäämiseen – rauhantyöhön. Eikö Eurooppa olisi voinut ryhdistäytyä jo paljon aikaisemmin ja tarjota 50 miljardia euroa Ukrainan tai Gazan jälleenrakennukseen? Näköjään ei. Sotaa halutaan jatkaa, koska käsi nyrkissä ei näy kämmenen elämänviivaa.
Historian kuluessa on solmittu rauhansopimuksia, joista monet eivät ole pitäneet, mutta muutamat silti ovat.
Eikö rauhansopimus on pelkkä paperi, joka voidaan tarvittaessa vaikkapa repiä? Sopimuksen perumisen tai mitätöitymisen ei tarvitse tarkoittaa sodan alkamista uudelleen. Tuskin montakaan Suomen ja Neuvostoliiton välistä sopimusta on enää voimassa, emmekä silti ole avoimessa rintamasodassa Venäjän kanssa.
Sopimuksen allekirjoittaminen ei tapa ketään, mutta sota luo aina peruuttamatonta. Tuhoutuneita yhteisöjä, kulttuuria ja niissä eläneitä ihmisiä ei saa ikinä takaisin (eikä luontoakaan Linkola epäilemättä lisäisi), mutta paperia riittää.
Maailma on mennyt parempaan suuntaan melko nopeasti ilman sotaa. Vielä 70-luvun Euroopassa oli kolme valtiota (Espanja, Portugali ja Kreikka) joita voitaneen luonnehtia sotilasdiktatuureiksi. Eurooppaan kuuluvien silloisten itäblokin maidenkin (Unkari, DDR, Puola…) demokraattisuus ja ihmisoikeustila kyseenalaistettiin laajalti. Silti tilanteen muutokseen ei mennyt edes ihmisikää!
Euroopan rauhan aikana kaikki kolme sotilasdiktatuuria on kumottu ja entisissä itäblokin maissa on lähes länsimainen demokratia. Tämä kaikki on tapahtunut ”paperilla” ilman hengen menetyksiä.
Jos sota muutetaan sopimuksella rauhaksi, mitään peruuttamatonta ei tapahdu. Huonosti kirjoitetut sopimukset voidaan myöhemmin mitätöidä ja tehdä ennen pitkää uudet, mutta hyvän rauhansopimuksen päälle kannattaa toki laittaa kivi.
7 kommenttia julkaisuun “Kivi, paperi, henki”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
EU:ssa tyhmyys tiivistyy. Muistuupa tässä mieleeni kun EU:iin liityttiin 90-luvulla, niin hölistiin suureen ääneen tuovan pysyvän rauhan Eurooppaan. Nythän tästä on rauha kaukana! Puhumattakaan talouden ja hyvinvoinnin paranemisesta.
” Maailma on mennyt parempaan suuntaan melko nopeasti ilman sotaa. Vielä 70-luvun Euroopassa oli… ”
Pitää paikkansa poistuneiden diktatuurien osalta, mutta ei yleisesti. Olen usein maininnut yhdysvaltojen ”Unipartyn” eli sen, että huolimatta näennäisestä demokratiasta Yhdysvalloissa on yksipuoluejärjestelmä. Äänestit mitä tai ketä tahansa mikään ei muutu. Uniparty hallitsee ”deep staten” (eli kenenkään valtaan äänestämättömän pysyvän virkakoneiton) välityksellä. Viimekädessä Yhdysvaltoja hallitsee Israel, joka on ostanut lähes kaikki kongressin ja senaatin jäsenet. Oikeastaan vasta nyt Trumpin toisella kaudella tuohon on tullut säröjä, kun Trump yrittää ottaa niskalenkin ”deep statesta”.
Sen sijaan monessa paikassa on menty huonompaan suuntaan. Lähin esimerkki löytyy Suomesta. Suomi oli vielä tuolla mainitsemallasi 1970-luvulla varsin demokraattinen maa ja omasi hyvät suhteet ihan joka suuntaan. Kelpasi esimerkiksi muulle maailmalle. Nyt Suomeakin hallitsee ”Uniparty” ja valtiokoneisto (vaaleilla valitsematon syvä valtio) eli käytännössä eduskunnassa on vain yksi puolue, jonka ohjelma (sitä ei tietenkään ole paperilla) on sama kuin kokoomuksella. Mitä kertoo Suomen demokratiasta se, että koko eduskunta (paria yksilöä lukuunottamatta) noudattaa samaa valheellista agendaa etenkin ulkopoliittisissa kysymyksissä. Kokoomuksen Orposta eduskunnan ulkopuolisiin ”Tiedonantaja-kommunisteihin” kaikki huutavat kuorossa pohjatonta ryssävihaansa.
Kun Neuvostoliitto vielä oli voimissaan, olivat oikeistolaiset diktatuurit USA:lle mieluisia ja edistettäviä, ja demokratiat potentiaalisesti vaarallisia hallitusmuotoja. Demokratiat kun olivat alati vaarassa luisua sosialismiin. Sittemmin viennin ja editämisen aihe on ollut tämä demokratia ja yhtä puhtoisin motiivein varmaan. Demokratia tarkoittaa kansan valtaa, näin ennen opetettiin. Toivottavaa olisi, että itsenäisinä esiintyvillä demokraattisilla valtioilla olisi itsenäiset poliitikot, virkamiehet ja sotilaat. Jos koko tämä päätöksiä tekevä sakki on vieraan vallan vaikutuksen alaista, ympäri puhumaa ja vaikka puhkuisi huolta kansanvallan puolesta, niin millaista demokratiaa se on? Diktatuuria vastaan on kansan mahdollista vielä nousta, mutta manipuloidussa demokratiassa, jos asiat ovat huonosti, uskotellaan että ne kuitenkin ovat parhaalla mahdollisella tavalla ja kehotetaan äänestämään. Rauhansopimus on hyvä alku, sitoutuminen olemaan liikoja sekaantumatta muiden maiden asioihin olisi sille paremman tulevaisuuden lupaava jatko. Mutta näin ei tietenkään tule käymään, muiden asioihin sekaantuminen jatkuu, samoin kuin puheet suvereniteetista, itsenäisyydestä…
Aikamme vitsaus on, kun sokeita ohjaa hullut ( Shakepeare, Kuningas Lear)
Hienoa, että joku puhuu rauhankin puolesta. Koskaan ei voi liikaa korostaa diplomatian, ystävällisten suhteiden ylläpitämisen, toisen osapuolen kunnioittamisen, sen tarpeiden huomioimisen, jne. – hyvän naapuruuden – merkitystä valtioiden välisissä suhteissa. Varmaan aloitin väärin. Naapuriseuran useimmat, ellei kaikki, artikkelit ovat hengeltään rauhaan pyrkiviä ja sotaa vastustavia.
Huonot sopimukset voidaan kyllä mitätöidä, mutta yhteisymmärryksessä sopimusosapuolten kesken. Suomi on rikkonut härskisti monta Venäjän kanssa solmittua sopimusta. Yleensä sopimusrikkomuksesta seuraisi sanktioita, mutta miten lienee, kun rikkoja on valtio. Periaatteessa Suomi taitaa olla Venäjän kanssa nyt sodassa rikottuaan myös Pariisin rauhansopimuksen ja Naapuruussopimuksen. Korjatkaa, jos olen väärässä.
En tiedä, lukeeko näitä kukaan, mutta huomasin virheen omassa kommentissani. Tietenkin sopimuksesta voi irtaantua, vaikka toinen osapuoli haluaisi edelleen pysyä siinä. Sopimuksissa on vain omat sääntönsä, miten ja milloin se voi tapahtua. Käsittääkseni niitä Suomi ei ole noudattanut. Lisäksi Pariisin antautumis-/rauhansopimuksesta irtaantuminen ei ole Suomen itsensä päätettävissä.
Naali tarttui kommentissaan Pariisin rauhan sopimukseen, tarkoittaen varmaankin sitä, joka solmittiin v. 1947 ja joka Finlexissä kulkee myös nimellä Suomen rauhansopimus. Olet Naali aivan oikeassa käsityksinesi.
Mihinkään niistä rituaaleista, joiden mukaan kansainvälisen sopimusnormiston mukaisesti, ja sopimuksen itsensä suhteen olisi pitänyt menetellä ko. sopimukseen liittyvistä erimielisyyksistä, ei Suomen valtio ole tehnyt. Kaikki argumentaatiot sopimuksen voimassaoloon liittyen olisi pitänyt tehdä YK:n turvallisuusneuvoston käsittelyssä, jota ei ole tehty. Presidentti Koiviston asiaa koskeviin hourailuihin tukeutuen on sanottu että presidentti on päättänyt.. jne. Ei presidentti mitään valtiosopimuksista päätä, vaan eduskunta. Onko eduskunnan käsittelyssä päätetty jotain Pariisin rauhansopimuksen mitätöintiin liittyvistä asioista? Ei ole, saatikka sitten, että asiaa olisi viety YK:n turvallisuusneuvoston käsittelyyn, kuten sopimuksen muutoksiin liittyvät klausuulit edellyttävät.
Asia on ollut esillä presidentin esittelyssä valtiosäännön mukaisesti. Toimijoina ovat olleet kaiketi vieläkin hengissä olevat poliittiset toimijat ja entiset virkamiehet, mm. muuan Rene Nyberg, joka vielä nykyäänkin kirjallisen tuotantonsa ohessa kailottaa eri ”somen” ja mediapoolin kanavilla käsityksiään asioista, jotka nuijat sitten kritiikittä uskovat, ja striimaavat ulos nk. vaihtoehtomedian puitteissa vielä sen lisäksi mitä YLE:n A-studioiden yms. propagandistettujen nk. asiaohjelmien puitteissa tuupataan veronmaksajien rahoilla julkisuuteen kaikkien hyvinvoinniksi, ja asioiden oikeanlaiseksi ymmärtämiseksi.
Eikö senkin hyvinvoinnin lopputulos ole jo nähty viimeaikaisten tapahtumien, ja Suomen henkisen ja taloudellisen rappiotilan ilmentymänä?
Mitä sitten tulee itse ”presidentin esittelyyn, niin toimija Nyberg oli sormi jo valmiiksi kirjoitetun telefaxin lähetysnapilla osoitteena NL: ja UK:n suurlähetystöt, joissa ilmoitettiin presidentti Koiviston Pariisin rauhansopimusta koskevista uudelleen tulkinnoista, joka sitten lähti osoitteisiinsa eräiden tietolähteiden mukaan jo etuajassa siinä odotuksessa, että presidentin esittelyn lopputuloksena olisi joku legitiimi päätös.
Merkityksellistä asiaa koskevissa tapahtumissa jo edellämainittujen asioiden lisäksi koskien menettelyjä kansainvälisten sopimusten suhteen on se, että Presidentin esittelyn päätösasiakirjasta puuttuu presidentti Koiviston allekirjoitus.
Nimmarit pitää olla, jotta asiakirja olisi edes jotenkin pätevä. Tämä asiakirja, sitä koskevine faxeineen ei ole mitenkään pätevä.
Mikä on se kysymys joka herää tässä suhteessa? Mikä on se valtioon liittyvä akti, josta tässä on sopimuspuitteissa ja valtiosäännön puitteissa joidenkin tekemisten suhteen on kysymys? Jokainen miettiköön sitä itse. Merkityksellistä asiassa on se mikä on näiden toimien lopputulos, joka kansakunnallisesti on jo ollut nähtävissä aivan tarpeeksi kauan.
Asiaan liittyvät valtiodäännölliset faktat asiakirjaviitteineen ovat identifioitavissa, paitsi Jorma Jaakkolan kotisivuilta, myös Valtionarkistosta, kun viitsii hakea, ellei niitä ole sieltä jo poistettu. Joku haki aikanaan. Taloudelliset, ja henkis-moraaliset näkökohdat ovat sitten vielä oma lukunsa. Paneeko yhtään ajattelemaan suhteessa nykytilanteeseen?