JD Vancen luokkamatka

Yhdysvaltain varapresidentti JD Vance on läpikäynyt varhaisesta lapsuudestaan nykyiseen asemaansa luokkamatkan, jollaisen jo luultiin olevan mennyttä aikaa. Yhdysvalloissa raha ja luokka-asema ovat aina olleet hallitsevia tekijöitä, joskin ne emävaltiossa Britanniassa olivat olleet vieläkin merkittävämmät. Ja luokkaerot ovat viimeiset vuosikymmenet alkaneet taas kasvaa, tehden vähävaraisten perheiden lapsille mahdollisuuden hankkia koulutusta uudestaan vaikeammiksi.

Missä tämä havainto JD Vancesta on tehty ? Monessakin paikassa, mutta viimeksi Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä. Ja tässä tullaan itse aiheeseen: kuinka maailmankirjat ovat menneet sekaisin. Hesarin pitkähkö artikkeli, V-P Lehtosen kirjoittamana, paljastaa oireellisesti, ettei tiedetä soutaako vai huovatako – samalla kun paatti vuotaa pohjasta niin että porisee. 

Tässä ei ole tarvetta kuvata sitä kurjuutta ja hätää jossa Vance on varttunut. Eikä myös sitä, kuinka hän opintojensa kautta nousi kirjailijaksi. Meidän suomalaisten kannalta on kiinnostavampaa arvioida, miten valtamediamme suhtautuu tällaiseen, miten se asian esittää ja ennen kaikkea, mitä se jättää sanomatta.

Luokkaristiriidat ja kurjuus ovat yhtä amerikkalaisia kuin sikäläinen omenapiiras. Tämä asiaintila on leimannut nuorehkon uudisasukasvaltion elämää kautta sen historian. Suomen poliittinen johto ei ole tätä aiemmin havainnut tai siitä piitannut. Se, että on hakeuduttu tällaisen maan välikappaleeksi luovuttaen sille Suomen maaperää vastikkeetta sillanpääasemaksi sen päävihollista vastaan ei ole herättänyt epäilystäkään, kunnes nyt, yht’äkkiä, kun tämän kumppanimaan sisäiset ristiriidat alkavat purkautua tulivuoren tapaan.

Hesarin artikkeli on valtamediajournalismia tyypillisimmillään, täynnä vihjailuja ja arvailuja. Kohteen ollessa epämieluisa vihjailut saavat epäilyttävyyden asun. Lähteet edustavat kaikki Yhdysvaltain valtamediaa, Hesarille muuta ei ole olemassakaan. Vance on nimennyt esikuvakseen Charles de Gaullen. Syyksi Hesari arvaa, että ”tämä irrotti Ranskan puolustusliitto Naton komentorakenteesta”. Mitään todistetta väitteelle ei tarvitse esittää.

Jos kirjoittaja olisi lukenut Julian Jacksonin kirjoittaman de Gaullen elämäkerran, jonka Vance hyvinkin on saattanut lukea, sieltä voisi poimia kymmenittäin syitä, miksi de Gaulle kelpaisi esikuvaksi. Saappaat vaan ovat niin suuret, ettei monelle tulisi mieleen moista esittää. Vancea on lisäksi kiitettävä siitä, että hän valitsee eurooppalaisen esikuvakseen, sellainen pitäisi olla lähes tabu Yhdysvalloissa, eikä se tuo mitään irtopisteitä. Syitä voi siis olla lukuisia, esimerkiksi, että de Gaulle vastusti ylikansallisia epädemokraattisia organisaatiorakenteita, kuten alulle pantua EU:hun johtanutta järjestystä. Kansallinen suvereniteetti oli de Gaullen valtiofilosofian kivijalka. 

Kun presidentti Kennedy oli murhattu de Gaulle totesi paluulennolla hautajaisista, että samat voimat, jotka surmasivat Kennedyn olivat hänen perässään. Ja juuri tällä viikolla on voitu todistaa kongressin kuulemisissa, kuinka näitä voimia edelleen etsitään ja kuinka uusia todisteita paljastuu. Todisteita, joita on salattu kuudenkymmenen vuoden ajan.

”James, joka isoäidiltään oppi katutappelun alkeet, lentää Yhdysvaltain varapresidenttinä Saksan Müncheniin ja haukkuu eurooppalaiset pahanpäiväisesti sananvapaudesta, ja vähän myöhemmin Valkoisessa talossa James penää Ukrainan presidentti Volodomyr Zelenskyiltä kiitosta kuin rosvopäällikkö” kirjoittaa Lehtonen. Artikkeli ei sisällä mitään pohdintaa siitä, että Vance kenties puhuikin asiaa ja että Euroopassa todellakin on suuria ongelmia sananvapauden kanssa ja että kroonisesta nenänkutinasta kärsivä Ukrainan presidentti hyvinkin voisi kiittää saamistaan sadoista miljardeista.

Lukijan on tajuttava, että Vance puhuu pötyä, koska Hesari sanoo niin. Tutkiminen on tarpeetonta. Jos asiaa tutkisi voisi havaita, että sananvapauden kanssa on puutteita molemmin puolin Atlanttia, mutta hieman eri tavalla ja että juridisesti eurooppalaiset ovat selvästi heikommilla ja että täällä ihmisiä pannaan vankilaan tekaistuin syyttein, koska heidän sanomisiaan ei voida sietää kun ne kohdistuvat valtaapitäviin piireihin. Esimerkiksi otettakoon asianajaja Reiner Füllmich Saksasta, joka on virunut vankilassa kohta kaksi vuotta koska uskalsi paljastaa korona-narratiivin falskiuden.

Ehkä tärkein asia, minkä Vance sanoi eurooppalaisille oli, että ei Venäjä eikä Kiina heidän yhteiskuntiaan uhkaa, vaan että uhka tulee maiden sisältä, siitä sosiaalisesta dynamiikasta, joka on päästetty valloilleen ja johon ei haluta puuttua. Mutta jos luulee, että tästä on mainintaa jutussa, niin erehtyy. Hesarin tehtävä ei ole valistaa vaan manipuloida. Myöskään ei ole mitään mainintaa asioista joista Vance ja Hesari ovat samaa mieltä. Niistä ollaan hiiren hiljaa.

Kansanmurha Gazassa ja Yhdysvaltain sekä Euroopan tuki sionistiselle politiikalle on aiheena tabu. Yhdysvalloissa ei ole pääsyä Valkoiseen taloon ellei tue sionismia, edusti mitä puoluetta tahansa. Vance ei ole ilmaissut eriävää kantaa eikä voisikaan jos haluaa istua hallituksessa. Hän kuitenkin ainoana esitti epäilynsä kun Jemeniä alettiin pommittaa Israelin hyväksi.

Päätyykö Vance neljän vuoden kuluttua johtamaan Valkoista taloa vaan jääkö hän sivustakatsojaksi, siinä asiassa Hesarin arvailut ovat yhtä hyviä kuin allekirjoittaneen. Suomen tulisi kuitenkin siihen varautua ja sen näyttää Hesarikin ymmärtäneen. Mutta Trumpin äkkijyrkkä talousmyllerrys sekä Lähi-Idässä tarjolla oleva houkutus sotaan Irania vastaan saattavat saada arvaamattomat seuraukset, joita ei osata ennakoida. 

Lohduttavana tietona suomalaisten kannalta on ruotsalaisen vaihtoehtokanava Swebb-tv:n hankkima tieto. Sen mukaan DCA-hanke on pantu koipussiin Washingtonissa. Tämä on tehty ainakin kustannussyistä ja koipussista se otetaan esille aikasintaan vuonna 2029. Katso swebb-tv.se 1.4.2025. Päätös koskisi sekä Ruotsia että Suomea.