Kehysriihen verolahjat

Naapuriseuran Sanomat julkaisee valtiotieteen tohtori, tutkija Pertti Honkasen artikkelin kehysriiihesta. Alkuperäinen on luettavissa hänen blogistaan.

Suurituloisille suunnatut veronalennukset ja yhtiöveron keventäminen ovat eniten herättäneet kommentteja, kun Orpon hallituksen huhtikuisen kehysriihen tuloksia on arvioitu.

Tässä asiassa ministerit näyttävät ajaneen valtiovarainministeriön virkamiesjohdon ylitse. Tuntuviin verokevennyksiin ei ole varaa, sanoi valtiovarainministeriön ylin virkamies, kansliapäällikkö Juha Majanen helmikuussa Helsingin Sanomien haastattelussa (HS 26.2.2025).

Haastattelun mukaan Majanen suhtautui epäillen ajatukseen, että Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toivomilla veronkevennyksillä olisi talouskasvua kiihdyttävä vaikutus. ”Kasvu on ollut yli viisitoista vuotta kituliasta, vaikka sinä aikana esimerkiksi yhteisöveroa on alennettu ja yritysten maksuja kevennetty Kela-maksun poistolla ja kilpailukykysopimuksen mittavilla maksunalennuksilla.”

Majanen piti veronkevennyksiä jopa vaarallisina ja johtaa arvaamattomiin seurauksiin. ”Näin voisi käydä, jos sijoittajat menettäisivät luottamuksensa suomalaisten päättäjien kykyyn hoitaa velkaista julkista taloutta”.

Näistä varoituksista huolimatta Orpon hallitus päätti noudattaa kehysriihessä EK:n toivomuksia. Majanenkin joutui kääntämään kelkkaansa ja puolustamaan hallituksen linjanvetoja.

Huhtikuussa julkaistun julkisen talouden suunnitelman mukaan ylimmän marginaaliveroasteen alentaminen eli suurituloisten veronkevennys vähentää ensi vuonna valtion tuloja 545 miljoonaa euroa. Seuraavana vuonna yhteisöverokannan kahden prosenttiyksikön alennus vähentäisi edelleen verotuloja 830 miljoonaa euroa. Kyse on siten kaiken kaikkiaan miljardiluokan verohelpotuksesta yhtiöille ja suurituloisille. (Luvut koskevat vain valtion verotuloja. Muutoksilla voi olla vaikutusta myös kuntien tuloihin.)

Viime vuoden tammikuussa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA julkaisi ”Suomen pelastuspaketin”, joka on kahdeksanhenkisen työryhmän laatima 16-sivuinen muistio. Työryhmään kuului mm. ETLAn toimitusjohtaja Aki Kangasharju. Muistiossa esitettiin yhteisöverokannan alentamista 5 prosenttiyksiköllä ja ansiotulojen korkeimman marginaaliverokannan alentamista 10 prosenttiyksiköllä. Näitä osviittoja hallitus nyt seuraa, joskin hieman maltillisemmilla alennusluvuilla.

Kommentoin Etlan työryhmän esitystä blogissani 19.2.2024 muun muassa sanomalla seuraavaa: ”ETLAn työryhmän veroehdotukset ovat joka tapauksessa räikeän yksipuolisia tilanteessa, jossa hallitus leikkaa rajusti työttömyysturvaa ja muuta pienituloisten sosiaaliturvaa. On myös lievästi sanoen vaikeata osoittaa, että hyvätuloisten runsaskätiset veronalennukset auttaisivat valtion velan vähentämisessä ja valtiontalouden tasapainottamisessa.” Sitä ennen professori Heikki Hiilamo oli luonnehtinut ETLAn esityksiä ”eliitin etujen lobbaamiseksi” saaden vastaansa Aki Kangasharjun ankarat haukkumiset.

Voidaan paneutua hieman lähemmin ylempien marginaaliverojen alentamisvaatimuksiin. Palkkatulojen ylimmät marginaaliveroprosentit ovat Suomessa nyt noin 57 prosenttia, jos verotus lasketaan käyttämällä keskimääräistä kunnallisveroprosenttia eikä kirkollisveroa oteta huomioon. Aikaisemmin 1980-luvulla palkkatulon ylimmät marginaaliverot olivat 70 prosentin luokkaa. Niitä alennettiin ensimmäisen kerran tuntuvasti Holkerin hallituksen niin sanotussa suuressa verouudistuksessa 1980-luvun lopulla. (Ks. kuva 1).

Taloushistoriallisella aineistolla tai aikasarjoilla olisi vaikea todistaa, että tämä verouudistus tai myöhemmin yritysverokantaa alentanut pääomatulojen verouudistus olisivat vauhdittaneet investointeja ja talouskasvua. Holkerin hallituksen uudistusten jälkeen koettiin 1990-luvun lama ja sen jälkeen 2000-luvulla muun muassa globaali finanssikriisi, eikä sen jälkeenkään kasvua oli juuri nähty yhtiöille annetuista uusista helpotuksista huolimatta.

Ennen Reaganin ja Thatcherin verouudistuksia 1980-luvulla korkeimmat marginaaliverokannat olivat USA:ssa ja Iso-Britanniassa paljon korkeampia kuin mihin nykyisin on totuttu. Ajoittain sotien jälkeisinä vuosikymmeninä näissä maissa korkein marginaaliverokanta oli 90 prosentin tuntumassa, kuten Thomas Piketty kertoo teoksessaan 21. vuosisadan kapitalismi (Piketty 2014, 503). Mutta sotien jälkeistä talouskasvua tällaiset verot eivät ehkäisseet. Thomas Pikettyn mukaan tuloerojen tasaamiseksi myös nykyisin tarvitaan jyrkästi progressiivista tuloveroa.

Yhtenä esimerkkinä ylimpien marginaaliveroprosenttien ja niiden alentamisen vaikutuksesta voidaan ottaa eläkkeellä oleva vuorineuvos Lasse Kurkilahti. Hän on harvoja suurituloisia, jotka ovat rohjenneet julkisuudessa valittaa verotuksestaan paheksuen sitä että 60 000 euron kuukausituloista ”vain” 26 000 euroa jää nettona käteen (Ilta-Sanomat 18.1.2023).

Kurkilahden eläketulot ovat uusimpien julkisuudessa olleiden tietojen mukaan noin 730 000 euroa vuodessa. Tällä tulotasolla marginaaliveroaste eli tulojen lisäyksestä menevät vero on 59 prosenttia, kun sovelletaan keskimääräistä kunnallisveroprosenttia. Veroaste eli verojen osuus koko tulosta on noin 56 prosenttia.

Voidaan laskea, että jokainen prosenttiyksikön alennus ylimmässä marginaaliveroprosentissa lisää Kurkilahden käytettävissä olevia tuloja miltei 500 eurolla kuukautta kohden eli lähes 6000 eurolla vuotta kohden. Hallituksen kehysriihipäätökset merkitsevät sitä, että ylintä marginaaliveroprosenttia alennetaan ehkä 4 prosenttiyksiköllä. Silloin Kurkilahden käteen jää kuukaudessa noin 2 000 euroa nykyistä enemmän tuloa eli vuodessa noin 24 000 euroa enemmän. Voi olla, että alennus on jopa 7 prosenttiyksikköä, jolloin Kurkilahti saisi kuukaudessa lisää nettotuloa noin 3 600 euroa ja vuodessa yli  43 000 euroa. Silloin marginaaliveroaste olisi 52 prosenttia, mikä vastaa hallituksen kehysriihipäätöksessä olevaa tavoitetta. (Kuva 2).

Nämä ovat likimääräisiä lukuja. Oheisessa kuvassa 2 on esitetty tarkempia lukuja. Laskelmassa oletetaan, että ylimpien marginaaliverojen alennus toteutetaan alentamalla valtion tuloveroasteikon ylimpiä prosentteja. Lopputulos riippuu tietenkin myös siitä mitä muita muutoksia verotuksessa tapahtuu. Tässä esimerkissä rajoitutaan vain ylimmän marginaaliveroprosentin alentamiseen noudattaen muilta osin voimassa olevaa vuoden 2025 verolainsäädäntöä.

Kannustusta joka lähtöön

Orpon hallituksen talouspuheessa suosituimpia sanoja on kannustaminen. Hallitusohjelmassa voidaan laskea, että sana ”kannustaa” esiintyy siinä 19 kertaa ja ”kannustetaan” 13 kertaa. ”Kannustimista” puhutaan erikseen tai yhdyssanoissa 8 kertaa. Yhteensä kannustaa-verbi tai sen johdannaisia mainitaan hallitusohjelmassa 100 kertaa.

Kun tätä kannustamista tutkitaan lähemmin, huomataan että siinä toteutuu uusliberalistiselle talousajattelulle tyypillinen kaksinaisuus. Pienituloisia kannustetaan työntekoon tuloja pienentämällä, hyvätuloisia taasen heidän tulojaan suurentamalla. Tätä on ivannut jo aikanaan muun muassa amerikkalainen taloustieteilijä John Kenneth Galbraith (Galbraith 1993).

Puhutaan myös dynaamisista vaikutuksista. Sen ohella. että lainsäädännön muutokset vaikuttavat välittömästi veronmaksajan tuloihin niiden oletetaan vaikuttavan tämän käyttäytymiseen myönteisesti.

Ongelmana on, että dynaamiset vaikutukset voivat olla hyvin monen suuntaisia, etenkin suurituloisten kohdalla. Ponnistellako vielä isompien palkkatulojen saamiseksi? Pidetäänkö enemmän vapaata, kun tulot muutenkin riittävät? Tuhlataanko veronalennuksella saatu lisätulo esimerkiksi kalliisiin ulkomaanmatkoihin tai hienoihin ravintolailtoihin? Sijoitetaanko kasvavat säästöt osakkeisiin tai muihin sijoituskohteisiin, vaikkapa ulkomaille?

Vuorineuvos Kurkilahti näyttää joka tapauksessa olevan iloinen näistä kannustimista ja dynaamisista vaikutuksista. Ilta-Sanomat 5.5.2025 kertoo: ”Kurkilahti uskoo dynaamisiin vaikutuksiin ainakin omalla kohdallaan. – Totta kai, kun tulee väljyyttä talouteen. Rakennan talooni energiaratkaisuja, on kaikenlaisia maalämmöstä aurinkopaneelien kautta akkuihin ja muuhun.”

Jos mietitään yhtiöverotuksen alentamisen dynaamisiin vaikutuksiin, tullaan samankaltaisiin ongelmiin. Globaalissa finanssikapitalismissa lisävoitoille on monia kohteita tarjolla. Ehkä joillakin yhtiöillä on takataskussaan investointisuunnitelmia, joiden toteutumista veronkevennys kenties vauhdittaa. Mutta tehdäänkö investoinnit välttämättä Suomeen? Entä jos houkuttelevampaa on suurentaa omistajille maksettavia osinkoja, joista niistäkin nykyisin suuri osa valuu ulkomaille?

Dynaamisia vaikutuksia yritetään tutkia erilaisilla tilastollisilla malleilla. Vaikeutena on, että yksiselitteisen selvää vertailuasetelmaa on vaikea luoda tai saada. Ihanteellista olisi, jos voitaisiin verrata kahta valtiota, joiden rakenteet ja kehityspiirteet ovat muuten täysin samankaltaiset, mutta joista vain toisessa toteutetaan verouudistus, jolta odotetaan ”dynaamisia” vaikutuksia. Kun tällaista asetelmaa ei tietenkään ole saatavilla, joudutaan tekemään mutkikkaita tilastollisia testejä, joiden tuloksiin aina sisältyy epätarkkuutta. Poliitikolla tai etujärjestölobbailla on houkutus valita erilaisista tai kenties ristitiitaisistakin tutkimustuloksista itselleen mieluisin.

Liinamaa I:n perintö hautaan

Kehysriihessä luvattiin alennuksia myös pieni- ja keskituloisten verotukseen. Summaksi kerrotaan 623 miljoonaa euroa vuosina 2026 ja 2027. Tästä kuitenkin syö suuren osan työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen vähennyskelpoisuuden poistaminen, jonka arvioidaan lisäävän valtion tuloja 144 miljoonaa euroa. (Tässä ei oteta huomioon, että muutos lisää myös kuntien ja Kelan tuloja.)

Tämä vähennysoikeus säädettiin 57 vuotta sitten ensimmäisen tulopoliittisen sopimuksen, Liinamaa I:n vanavedessä. Silloin sovittiin muun muassa käytännöstä, että työnantajat perivät ammattiliittojen jäsenmaksut ja tilittävät ne liitoille. Hallituksen lakiesitys verovähennysoikeudesta annettiin 17.5.1968 ja laki vahvistettiin 24.6.1968. Lakiesityksen perustelut olivat niukat. Lähinnä korostettiin työmarkkinajärjestöjen kasvanutta merkitystä talouselämän ja sosiaalipoliittisen lainsäädännön kehityksessä. Nykyhallitukselle tämä on mennyttä aikaa. Neuvot otetaan Etelärannasta ja EK:sta eikä amattiliittojen merkitystä haluta enää tunnustaa.