On valittu vaarallinen vaihtoehdottomuus

On selvää, että Eu:n autoritaarinen suuntaus tulee jatkumaan. Kyse ei ole enää edes rahasta, vaan siitä, että järjestelmälle ei nähdä vaihtoehtoja. Suomessa tiedetään, että vaihtoehtoisia tapoja toimia olisi, mutta ne suljetaan pois.

Euroopan unioni on kehittynyt liittovaltioksi aktiivisin askelin. Mitä ilmeisimmin jo Harri Holkerin hallituksen (1987-91) kaudella tehty Suomen ratkaiseva valinta on nyt saavuttamassa kulminaatiopisteen.

Euroopan unionin erikoisuus on, että se on jatkuvassa käymistilassa pyrkien koko ajan laajentamaan tulkintaa siitä, mikä Eu:lle kuuluu ja mikä ei. Tuorein esimerkki on, että monien lainoppineidenkin tiukasti arvostelema yhteisvelka ei pitänyt olla mahdollista. Mahdollisesta tuli ensin ainutkertaista ja lopuksi rutiinia.

Suomen tekemiä kansainvälispoliittisia ratkaisuja voi kuvata yhdensuuntaisiksi. Ne eivät anna poliittista pelivaraa ja niiden lähtökohta on, että Eu-integraatiolle ei ole vaihtoehtoja. Suomen linjaa voi sanoa myös tietoiseksi vaihtoehdottomuudeksi. Suomessa tiedetään, että vaihtoehtoisia tapoja toimia olisi, mutta ne suljetaan pois. Esimerkiksi elvytysrahastoon ei olisi ollut pakko suostua ja muiden pohjoismaiden tapaan Suomi olisi voinut jättäytyä euron ulkopuolelle.

On mielenkiintoinen, suorastaan filosofinen kysymys, mistä vaihtoehdottomuuden ajattelu kumpuaa. Ilmeisesti siitä, että on uskottu ja toivottu, että euroatlantismi on pysyvä ilmiö ja että Yhdysvaltojen politiikka ei muutu. Unenomainen kuvitelma lännen staattisesta hegemoniasta lienee ohjannut analyysiä. Muuta selitystä en löydä. Valitettavasti suomalaisten oletukset ovat perustuneet enemmän toiveisiin ja haaveisiin kuin reaalipolitiikkaan.

Ollaan mielenkiintoisen edessä, jos Yhdysvaltojen rooli Euroopassa alkaa heikentyä. Niin on myös käynyt ja käymässä. Yhdysvallat tulee vähentämään läsnäoloaan Euroopassa, kuten kävi hiljattain, kun se perui osallistumisensa panssariprikaatin sotaharjoitukseen.

Euroopan unionin piireissä tämä on saanut aikaan tilanteen, jossa ranskalainen suurvalta-ajattelu on keskiössä. Ajatuksena on Ranskan ja eräiden muiden hallitsema liittovaltio-Eu, jolla on sotilaallista voimaa. Siinä Suomikin haluaa olla mukana, koska ei ole vaihtoehtoa.

***

Jos suurvallat ratkaisevat Ukrainan kriisin, Eu:lla ei ole tuossa sopimuksessa roolia. Mikäli Yhdysvaltain tarkoitus oli maksattaa Ukrainan kriisi Euroopan unionilla, ollaan tässä onnistumassa täydellisesti. Samalla Yhdysvaltain iso kilpailija, Eu, heikkenee.

On selvää, että Eu:n autoritaarinen suuntaus tulee jatkumaan. Kyse ei ole enää edes rahasta, vaan siitä, että järjestelmälle ei nähdä vaihtoehtoja. Siksi myöskään perussopimusten kirjauksilla ei ole voimaa, vaan kaikki elää tilanteen mukaan. Hyvä esimerkki on kaavailu Unkarin eristämisestä erilaisin lakiteknisin järjestelyin päätöksenteosta. Eikö yhtenäisyys ja jäsenvaltioiden kunnioitus ollutkaan tärkeää?

Eu:ssa ei nähdä vaihtoehtoja laajenemiselle. Historiasta ei ole opittu, että imperiumien rakentaminen ja unelmointi maailmanlaajuisesta vallasta on vaarallista peliä. Isommassa kokonaisuudessa myös pienemmät liittoumat ovat mahdollisia tilanteissa, joissa vain osa jäsenmaista kokee jonkin asian tärkeäksi. Erillisesti on syytä nostaa esiin Saksa. Maa voi muuttua epävakaammaksi, mikäli ulko- ja turvallisuuspoliittisesti valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä edustanut AfD kielletään.

***

Suomen nykyinen eliitti pyrkii pitämään asemistaan kiinni. Tavoitte on, että vaikka jopa maailmanjärjestyksen perusteet muuttuvat, Suomen ääntä käyttävät nykyisen systeemin puolueet. Suomen vallanpitäjät laskevat sen varaan, että muuttuneessakin tilanteessa heidän asemansa säilyy. Mikäli suhdetta Venäjään muutetaan, on verukkeena se, että näin ovat toimineet muutkin kollektiivisessa lännessä.

Suomen riippuvaisuus Yhdysvaltoista on valtaisa ja siihen halutaan edelleen uskoa. Kuten aina, vaihtoehtoa ei nähdä. Suomi valtiona pyrkii esittämään itsensä osana tiettyä blokkia tietäen kuitenkin, että maan itsensä valitsema vaihtoehdottomuus on todellinen ongelma.

Entä jos kaikki ei menekään, kuten Suomessa on laskettu? On todennäköistä, että Suomessa oletetaan Yhdysvaltojen suunnanmuutoksen olevan väliaikainen ja keskitytään enemmän hallitsemaan tilannetta kuin luomaan strategiaa pysyvää muutosta varten.

Kun itse sulkee vaihtoehdot pois, ei niitä tietenkään ole. Suomi ei halua hakea kumppanuuksia kollektiivisen lännen ulkopuolelta, vaikka päättäjät ehkä alitajuisesti tietävät, että se olisi ratkaisun avain. Melkein raamatullisesti voisi sanoa, että Eu on Suomen päättävälle eliitille tie, totuus ja elämä.

Perussuomalaisten panos tässä on ollut arvokas. Kokoomuksen ohjelma saadaan toteutettua hienosti perussuomalaisten avulla. Uusliberalistinen ideologia valtionyritysten myynnistä takaa sen, että Finavia, Posti, VR, Veikkaus ja Alko ovat pian yksityisiä. Vaihtoehtojahan ei ole, sillä valtio ei saisi omistaa. Juuri uutisoitu raideleveyden muuttaminen ”eurooppalaiseksi” maksaa Suomelle mahdollisesti kymmeniä miljardeja. Mitään erityisiä hyötyjä hankkeesta ei ole osoitettu, ellei hyötynä voida pitää sitä, että idänkauppaa omaehtoisesti vaikeutetaan.

Suomi on tehnyt monta vaarallista valintaa ja niitä leimaa vaihtoehdottomuus. Ongelma on, että moni Eu:n ja Naton jäsenmaa katselee nokkaansa pidemmälle ymmärtäen maailman moninapaisuuden. Ei ole ollenkaan sanottu, etteivätkö Ranska ja Saksa lähtisi rakentamaan aivan eri pohjalta suhteitaan Venäjään ja Kiinaan. Unkarin ja Slovakian jäsenyydet BRICS:issä ovat täysin mahdollisia. Tällaisia kehityskulkuja Suomessa ei haluta miettiä, sillä ne eivät ole vaihtoehtoja suomalaisille. Muille toki.