PUULAAKISARJA JA MESTARIEN LIIGA

Valtamediat enempää Suomessa kuin vaikkapa Yhdysvalloissa eivät ole todellisen tiedon parhaita lähteitä. Sellaisten äärelle pääseminen teettää vähän töitä. Etsivä löytää, mutta on huomattava, että oikean tiedon jakamisessa on vaaransa. Elämme maailmassa jossa viestinkantajat joutuvat pelkäämään henkensä puolesta.

Olisi loukkaavaa kutsua Suomen median ulosantia puulaakisarjan tuotteeksi. Loukkaavaa siis puulaakisarjassa pelaavia kohtaan. Puulaakisarjassa on kova yritys päällä ja taitoakin löytyy vaikka ei ihan huipputasoista. Suomen media ei pelaa ollenkaan. Päästyään pelikentälle se viiltää pallot puhki ja kyntää pelinurmen auki, sellainen on Suomen media armon vuonna 2025.

Naapuriseura -sivuston ja eräiden muiden kotimaisten vaihtoehtosivustojen tehtävänä on tarjota edes otteita mestarien liigan tapahtumista. Suomesta käsin on vaikea päästä varsinaiselle pelikentälle, koska tarvittavat välineet eli tietolähteet ovat meistä kaukana. Mutta tiedonhankinnalle on kuitenkin olemassa uudet ja paremmat edellytykset, minkä vuoksi ei ole mahdotonta päästä etäämmältäkin tiedon äärelle.

Veteraanijournalisti Seymour Hershin etuna oli hänen urallaan juuri se, että hän saattoi asettua valtakeskusten ääreen kirjoituskoneineen. Rakennettuaan maineensa, siis ettei hän koskaan paljastaisi tietolähteitään, alkoi tietoa tulla aina vaan enemmän. Lopulta sitä oli niin paljon, että hänen työnantajansa alkoivat pitää Hershiä kiusallisena ja hän sai hakeutua pois ja jatkaa uraansa omajulkaisujen kautta.

Hershiä on kuvaavaa verrata erääseen nuoren polven kollegaansa Whitney Webb’iin, joka on johtavia Yhdysvaltain sisäisen korruption asiantuntijoita. CIA, syvä valtio, finanssimaailma, järjestäytynyt rikollisuus ja sen yhteenkietoutuminen valtarakenteisiin, mitä vain haluatte tietää, kysykää Whitney Webbiltä.

Mutta toisin kuin Hersh, Webb ei istu Washingtonissa vaan Chilessä. Ilmeisesti on sattumaa, että juuri siellä, mutta sattumaa ei ole se, että hän haluaa olla mahdollisimman kaukana Washingtonista ja Yhdysvalloista ylipäänsä. Tietoa kun voi hankkia verkon kautta ja asumalla ulkomailla ei tarvitse pelätä, että FBI rynnii karmit mukana olohuoneeseen, kuten esim. Scott Ritterille, entiselle asetarkkailijalle tapahtui. Tai ei heitetäsuoraan vankilaan, kuten John Kiriakou, joka paljasti kidutukset Guantanamossa.

Kysyttäessä Webb’iltä, pelkääkö hän turvallisuutensa puolesta, hän vastasi, ettei hän kummemmin mieti asiaa, mutta hän käyttää vain julkisia lähteitä kirjoituksissaan välttääkseen joutumasta samaan asemaan kuin Julian Assange.

Suomella on A-studionsa sisarohjelmineen, mestarien liigassa on aivan oma kattauksensa. Ensimmäisenä on mainittava lainoppinut Andrew Napolitano, ansioitunut tuomari, joka maailman onneksi ei päässyt Yhdysvaltain korkeimman oikeuden jäseneksi siksi, että hänet koettiin liian itsenäiseksi ja korkean integriteetin omaavaksi henkilöksi. Niinpä Napolitano on vastannut rakentamalla haastattelustudion, joka kerää Yhdysvaltain ja usean muun maan parhaat asiantuntijat kuultavaksi.

Yhdysvaltain miljardibudjeteilla pyörivä valtamedia on tyhjänpäiväistä show’ta verrattuna siihen, mitä tietoa voi saada Napolitanon vierailta, joista mainittakoon ekonomisti Jeffrey Sachs, brittidiplomaatti Alastair Crooke sekä ryhmä Yhdysvaltain hallinnon veteraaneja tiedustelupalvelusta ja asevoimista.

Tämän päivän (17.06.2025) vieraana oli Teheranin yliopiston professori Seyed Mohammad Marandi, joka kertoi viimeisimmät tiedot Iranista. Hän oli viimeinen henkilö Teheranin mediakeskuksessa, joka oli evakuoitu sen jälkeen, kun Israel oli pommittanut sitä.

Marandi on maailmankuulu niissä piireissä, jotka hakevat syvällisempää tietoa Iranista ja siksi hänenkin henkensä on tällä hetkellä uhattuna. Marandi on itse asiassa jopa niin merkittävä, että häntä on useasti haastateltu myös valtamediassa, etenkin Britanniassa. Häntä oli kehotettu luopumaan kännykästä, joka voi paljastaa hänen olinpaikkansa, mutta hän sanoi tarvitsevansa sitä saadakseen yhteyttä haastattelijoihin. Perheensä hän oli siirtänyt muualle. Elämme maailmassa jossa viestinkantajat joutuvat pelkäämään henkensä puolesta.

Muita vastaavia studio-ohjelmia ovat esim. sveitsiläisen professori Pascal Lottazin Neutrality Studies, kreikkalaiskaverusten Alexander Mercouris’in ja Alex Christoforoun The Duran, Dialogue Works, The Grayzone ja iso joukko muita.

Nuorten katsojien haasteena on tietysti löytää runsaasta tarjonnasta jyvät akanoiden alta. Vanhemmilla on kokemusten kautta kehittynyt parempi häränpaskatutka, joka helpottaa seulontaa. Toisilta tutka puuttuu, sille ei voi mitään.

Joskus tapahtumat voivat kuitenkin saada hyvänkin tutkan piiputtamaan. Mainio analyytikko Alex Krainer tokaisi pari päivää sitten, että Yhdysvaltain johto ei vain voi olla niin typerä, että se on lähtenyt Israelia tukemaan. Tässä on pakko olla joku juoni, eli Israelin romahduttaminen. Vaan tiedäpä tuota. Näyttäisi enemmänkin siltä, että he ovat juurikin niin typeriä.