Puheet Venäjän ”provosoimattomasta hyökkäyksestä” Ukrainaan voidaan vihdoin viimein lopettaa. Länsi valmisteli sotaa Venäjää vastaan valtavalla määrällä yhteisiä harjoituksia Ukrainan kanssa 30 vuoden ajan. Tavoite oli selvä: Ukrainan Nato-jäsenyys ja Venäjän kukistaminen.
CIA-veteraani Larry Johnson on laatinut luettelon kaikista merkittävimmistä Ukrainan ja Naton sekä USEUCOM:in sotilaallisista yhteisharjoituksista viimeisten kolmenkymmenen vuoden ajalta. Tulos on mykistävä määrä harjoituksia, joista Johnson toteaa, että vuodesta 2000 eteenpäin Ukraina näyttäytyi jo Nato-maana ilman muodollista jäsenyyttä.
Ainut mikä puuttui, oli artikla 5:n suoja, joka sekin on tulkinnanvarainen, sekä velvoite osallistua Naton rahoitukseen.
Vuonna 2000 alkoi myös kuulua selkeitä protesteja Venäjän taholta, joka näki Naton ylenpalttisessa aktiivisuudessa Ukrainan suunnalla sotilasliiton ekspansionismia, laajentumispyrkimyksiä. Venäjän protestit kulminoituivat presidentti Putinin puheeseen Münchenin turvallisuuskonferensissa vuonna 2007. Suorasanaisuudestaan kuuluisa puhe lienee vaikuttanut siihen, että Saksa ja Ranska eivät tukeneet seuraavana vuonna Romaniassa pidetyssä Nato-kokouksessa laadittua lausumaa Ukrainan ja Georgian tulevasta Nato-jäsenyydestä.
Johnson (kuvassa alla) toteaa, että hän on itse viran puolesta ollut laatimassa lukuisia sotaharjoitusten käsikirjoituksia vaikkakaan ei Euroopan osalta. Hän tietää kokemuksesta, että julkilausumat harjoitusten tavoitteista ja tehtävistä voidaan ilmaista siten, ettei harjoitusten monitavoitteisuus tule näkyviin.
Vuodesta 1998 lähtien alettiin pitää “Sea Breeze” (Merituuli) -harjoituksia Mustalla merellä. Nämä sisälsivät mm. sukellusvenetorjuntaa, millä ei ollut mitään tekemistä “rauhanturvatehtävien” kanssa, jollaisena harjoituksia esiteltiin.
Askel askeleelta Ukraina vedettiin lähemmäs Nato-jäsenyyttä. “Länsi kamelin tavoin työnsi kuononsa Ukrainan teltan helman alle pitkäjänteisen strategian mukaisesti, tavoitteena Venäjän alistaminen”, Johnson luonnehtii.
Tässä voidaan viitata Wolfowitzin doktriiniin vuodelta 1992 sekä Brzezinskin teokseen Suuri shakkilauta vuodelta 1997, jotka asettivat tavoitteeksi yksinapaisen maailmanjärjestyksen, missä ei suvaittaisin ainuttakaan yhdenvertaista kilpailijaa Yhdysvalloille.
Ekonomisti Jeffrey Sachs on toistuvasti muistuttanut samasesta tavoitteesta. Gorbatsovin, Jeltsinin ja sittemmin Ukrainan neuvonantajana hän näki alusta pitäen aina vallankaappaukseen 2014 saakka, miten Venäjää kohdeltiin eri kriteereiden mukaan kuin muita entisen Neuvostoliiton kumppaneita.
Venäjän kanssa tehtyjen sopimusten mitätöinti alkoi heti 1990 luvun alussa jatkuen aserajoitussopimusten yksipuolisena purkamisena ja päättyen Minsk-sopimusten petokseen, joka sittemmin johti Venäjän puuttumiseen vuonna 2014 alkaneeseen Ukrainan sisällissotaan vuonna 2022.
(Sachsin parhaita yhteenvetoja aiheesta on hänen esitelmänsä EU-parlamentin tiloissa 21.2.2025. Se on nähtävissä YouTubessa.)
Määrätietoinen ohjelma kohti Nato-jäsenyyttä
Prosessi vetää Ukraina lähemmäs Natoa alkoi 1992, ja vuonna 1994 Ukraina osallistui ensimmäisiin harjoituksiin Naton kanssa. Vuonna 1995 perustettiin Länsi-Ukrainan Yavorivin tukikohtaan Naton harjoittelukeskus. Muodollinen sopimus tästä tehtiin vuonna1999, eikä sattumalta, koska se oli sama vuosi jolloin Tsekki, Unkari ja Puola liittyivät Naton jäseniksi.
Aluksi Venäjäkin oli järjestöjäsenenä perustetuissa neuvostoissa NACC, 1992, sekä sen seuraajassa EAPC:ssa 1997. Krimin liittyminen takaisin osaksi Venäjää johti Venäjänerottamiseen.
Vuonna 1994 käynnistyi ns. rauhankumppanuusohjelma, PfP, johon Ukraina liittyi ja joka mahdollisti maakohtaisen erikoistumisen yhteistoiminnassa Naton ja sen kumppaneiden kesken. Vuotta aiemmin eli 1993 oli solmittu valtioiden välinen kumppanuusohjelma Yhdysvaltojen ja Ukrainan kesken (SPP) tavoitteena sotilaallinen valmennus ja vaihto-ohjelmat sekä sotaharjoitukset.
2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Ukraina osallistui kaikkiin Naton pääharjoituksiin ja oli isäntämaana useissa niistä. Samaan aikaan Yhdysvaltain ja Britannian tiedustelupalvelut alkoivat aktiivisesti osallistua Ukrainan asioihin. Jälkikäteen voidaan päätellä, että tällä jaksolla alkoivat pyrkimykset siirtää Ukraina Venäjän vaikutusvallan piiristä lännen alaisuuteen.
Kun 1990-luvulla harjoituksia järjestettiin alle kaksikymmentä, niitä oli seuraavalla kymmenvuotiskaudella yli neljäkymmentä, eikä Johnsonin luettelo ole edes kattava.
Tiivistyvä Nato-kumppanuus alkoi näkyä paitsi Venäjän lisääntyvinä protesteina myös Ukrainan sisäisen jakautuneisuuden korostumisena. Vuonna 2004 koettiin ensimmäinen värivallankumous, ns. oranssi kumous, minkä jälkeen länsisuuntautunut Jushtshenko nousi maansa johtoon ja alkoi tavoitella Nato-jäsenyyttä. Sille ei kuitenkaan saatu Nato-jäsenten yksimielistä tukea Bukarestin kokouksessa vuonna 2008.
Seuraava presidentti v. 2010 alkaen oli Janukovits. Hän jatkoi Ukrainan osallistumista sotaharjoituksiin, mutta luopui Nato-jäsenyyden tavoittelusta. Janukovits syrjäytettiin vuoden 2014 vallankaappauksessa.
Voimakas tulivalmistelu, Venäjän vaikea valinta
Johnsonin mukaan kaudella 2010–2021 Naton ja Ukrainan yhteisten harjoitusten lukumäärä oli lähes viisikymmentä. Tämäkään luettelo ei ole tyhjentävä. Tyypillistä näille harjoituksille oli, että niiden laajuus kasvoi kerta kerralta. Ne tapahtuivat maalla, merellä ja ilmassa. Tavoitteena oli yhteisen sotilaallisen toiminta- ja kommunikointikyvyn lisääminen.
Tunnusomaista tälle viimeiselle sotaa edeltävälle reilulle vuosikymmenelle oli Ukrainan asevoimien dramaattinen kasvu. Se saatiin aikaan reservivoimien lisäämisellä. Tässä tehtävässä Naton ja USEUCOM:in vuotuiset harjoitukset Yavorivin tukikohdassa olivat merkittävässä roolissa.
Kun Ukrainan varsinaisten joukkojen vahvuus oli 200 000 sotilaan paikkeilla nousten mahdollisesti 250 000:een vuoden 2021 lopulla, niin koulutettujen reservien määrä oli kasvanut vähäisestä joukosta 900 000 sotilaaseen.
Näyttämö oli tuolloin valmiina sodan aloittamiseksi Venäjää vastaan, joka joutui mahdottoman valinnan eteen. Ukraina käynnisti helmikuussa 2022 voimakkaan tulivalmistelun kohti Itä-Ukrainan puolustusasemia ja siviilikohteita. Venäjän oli valittava puuttuako sotaan vai jättääkö Itä-Ukraina oman onnensa nojaan musertavan ylivallan edessä.
Jälkihuomautuksena mainittakoon, että CIA-veteraanien toiminta jännityksen lieventämiseksi maidensa välillä ei ole jäänyt Moskovassa huomaamatta. Larry Johnsonin ja toisen CIA-miehen Ray McGovernin käydessä vierailulla Moskovassa heille järjestettiin tapaaminen ja keskustelu ulkoministeri Sergei Lavrovin kanssa.
14 kommenttia julkaisuun “NATO JA UKRAINA: PITKÄ YHTEINEN MARSSI KOHTI SOTAA”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Nythän on kansa Ukrainassa alkanut tulla järkiinsä ja Z voi olla kohta entinen, niin pressa, kuin henkilökin. Tänäänhän on Turkissa melko merkittävät neuvottelut, mutta niidenkin lopputulos on kysymysmerkki. Venäjän ei pidä antaa yhtään periksi ja se mikä olisi tärkeää, että siellä tulisi rauha, eikä suinkaan mikään tulitauko. Luin juuri jostakin, että se on ollut jumalaton määrä sotaharjoituksia, mitä Ukraina ja nato ovat tehneet. Kyllä natsit oli koulut käyneet ja siksikään ei tarvitse ihmetellä miten hankala tämä sota on Venäjälle ollut. Lisäksi ukrien taktiikka käyttää siviilejä kilpinään on vastustajalle pirun hankalaa, kun pyrkimys on välttää siviiliuhreja. Mutta lopputulos lienee jo hyvinkin lähellä (toivottavasti).
Luin jostakin, kun se oli tuossa päätekstissä… Sama pää kesät talvet…
Vastaavanlainen kehitys tapahtui Suomessa 1990-luvulla esim ostaessamme Hornetteja, jonka kauppa myös rikkoi Pariisin rauhansopimuksen. Myös Kaskeala sai kunniamerkin USAlta yhteisharjoituksista jenkeissä., en muista milloin, mutta siitä mainittiin tiedotusvälineissä.
Euroopan puolustusministerit taåasivat Levillä (Lappi)2006 ja silloin iskivät silmänsä Rovajärven maasota-alueesee, joka on Euroopan suurin. Sen jälkeen Rovajärvi laajennettiin asukkaiden ja mökkiläisten kustannuksella. Kemijärven lentokenttä valjastettiin myös Robonic-nimisen firmaan joka assioitunut ranskan puolustusteollisuuden kanssa. siinä testasivat drooneja ja mainostettiin että siinä voi testata ”ilman silmiä”. Aikaisemmin lentoharrastajat olivat saaneet käyttäneet kentän, josta heiltä nyt kiellettiin pääsyä.
”Yhteispohjoismaiset harjoitukset” ovat itse asiassa olleet Nato-harjoituksia kumppanuussuhteiden ja puitteissa. Jo 2008 Lapin rauhanpuolustajat osoittivat mieltä niitä vastaan yhdessä ruotsalaisten ruohojuuritason kanssa. Sotaharjoitus oli suunniteltu ohi Ruotsin eduskunnan ja ohi puolustusvaliokunnan. Tämän jälkeen sotaharjoitukset ovat aina vain suurentuneet ja lisääntyneet.
Meillä on kaikki syy vastustaa tätä kaikkea, joka on sotaan valmistelu.
Mauno Saarelle olisi kysymys: Tiedätkö, että lukevatko Venäjän viralliset edustajat Suomessa näitä meidän kirjoituksia? Tuleeko vastauksia ja kommentteja.
Se on ainakin hyvä, että kaikki suomalaiset eivät kulje sammutetuin lyhdyin.
Artikkelista tulee mieleen oman maamme eliitin vehkeilevä politiikka aina 1990-luvun alusta lähtien. Ratkaisut on viety läpi sammutetuin lyhdyin ja ilman turhia kansanäänestyksiä, joita kylläkin lupailtiin järjestää lammaskansan rauhoittelemiseksi.
Vallankaappauksiakaan ei ole tarvinnut Suomessa järjestää, kun järkyttävän epäanalyyttinen media on pehmittänyt vuosikausia kansaa Göbbelsiltä opituilla periaatteilla. Varmuuden vuoksi vaaleista on karsittu kritiikkiä esittävät ehdokkaat. Siten valtaan on saatu junailtua CIA-all stars-joukkue, joka on saanut oppinsa globalistien harjoitusleireillä.
Eurooppa, ja varsinkin Suomi sen mukana on maalannut itsensä nurkkaan. Talous on kuralla, hyvinvointia kurjistetaan ja velkaa otetaan sotimiseen. Kaiken yllä leijuu täystuhon vaara. Voiko Suomi säilyä, jos Nato alkaa sotia Venäjää & kumppaneita vastaan jossain päin maailmaa? Vai tuleeko Suomesta seuraava sellainen paikka Ukrainan jälkeen/rinnalle?
Itse ajattelen (ja ainahan täällä esitetään omia mielipiteitä, jos ei ole kysymys ihan faktasta), että Suomen tilanne on melko toivoton niin kauan, kun media on globalistien käsissä Venäjä-vihaa kylvämässä. Median kautta muutos tapahtuisi nopeasti, mutta toivottomalta vaikuttaa sillä rintamalla.
Toinen tie – mahdollisesti vieläkin nopeampi – olisi poliittisten johtajiemme järkiintyminen. Ellei se tapahtuisi yhtäaikaa median takinkäännön kanssa, poliitikot saisivat aluksi kuraa niskaansa, mutta ei kauan eikä kovin pahasti, koska medioiden omistajat, päätoimittajat ja toimittajat ovat kuitenkin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta valtapuolueiden kannattajia. Ei Suomen poliitikoista kuitenkaan ole tällaiseen ainakaan ellei jokin merkittävä vieras valtio näyttäisi esimerkkiä.
Nyt ollaan vielä siinä tilanteessa, että jos joku media, toimittaja tai – voi kauhia – poliitikko järkiintyisi, hänet leimattaisiin maanrakoon ja eristettäisiin kaikesta mahdollisesta.
”Toinen tie – mahdollisesti vieläkin nopeampi – olisi poliittisten johtajiemme järkiintyminen.” Utopiassa on hyvä elää..
Miten ihmeessä voisi nyt odottaa jotain järkiintymistä, kun täysin järjen vastaisesti on Suomi ajettu tilanteeseen, jossa järjen valo ei todellakaan loista olemassaolollaan. Ja mikä merkittävintä, tämä on todettu jopa Suomen ulkopuolelta. Ihmeellistä, vai mitä?
Tässä yhtäaikaa naisten jalkapalloa seuratessa tuli mieleen, että mistä johtuu tämä hyvin merkillinen ryssäviha. Ja eikö pysty elämään ilman, että koko ajan lännen suunnitelmissa on Venäjän uhkaaminen ja sen omaisuuteen kiinni pääseminen? Idän aseet ovat sitä luokkaa, että lännen pärjääminen on mahdotonta, kun lisäksi Kiina vahvistuu ja antaa tukensa Venäjälle koko ajan.
Pauli Brattico on pohtinut YouTubessa ansiokkaasti näitä kysymyksiä. En tiedä, pääseekö hänkään kiinni ihan perimmäisiin selityksiin tai yrittääkö edes päästä, mutta itse en ole törmännyt hänen podcasteja syvällisempään analyysiin näistä asioista.
Esimerkiksi minulla on ollut jonkinlainen käsitys mm. CIA:n (salaisesta?) jatkuvasta touhuilusta Ukrainassa, mutta ei Naton noin merkittävästä vaikutuksesta. Eikös Ukrainassa ollut jo WW2:n aikoihin voimakasta natsivaikutusta ja siis venäläisvihaa. Sittemmin natsidiaspora on pyrkinyt kaiken aikaa vaikuttamaan Ukrainassa omalla ideologiallaan ja mitä luultavimmin enenevässä määrin 1990-luvulta alkaen.
Eli USA-Nato natsi-ideologialla höystettynä oli ottamassa Ukrainaa haltuunsa Venäjä-vihamielisin aikein jo noin 30 vuotta sitten. Varmaan tarkoitus oli ottaa Ukraina täysin Naton haltuun ja sitä kautta kaikin mahdollisin tavoin uhata ja heikentää Venäjää. Esimerkiksi Janus Putkonen on muistaakseni väittänyt, että jo sisällissodan tarkoitus oli provosoida Venäjä puuttumaan asioihin sotilaallisesti, minkä arvioitiin johtavan jopa Venäjän kaatumiseen.
Mutta siis nyt mm. minä käsitän entistä selkeämmin, miksi länsiliitto sotii niin innokkaasti. Ei tarvitse itse uhrautua, jne. mutta sen mielestä kaiketi nyt on se momentum Venäjän tuhoamiseksi, jota ei saa menettää. Vuosikymmenten sotilaallinen ja muu valmistelu monine siteineen ja ystävyyssuhteineen – liimana yhteinen Venäjä-viha – ei saa valua hukkaan. Sitä samaa henkeä edustaa mm. Sanna Marin, joka julisti intohimoisesti, ettei Venäjä saa voittaa.
Tarkennus. Sisällissotahan Venäjän provosoikin aloittamaan sotilasoperaationsa, mutta tarkoitin että jo paljon aikaisemmin. Venäläisväestön suojelemisen lisäksi kyse oli tietysti paljon muustakin, mm. sen estämisestä että Ukraina olisi liittolaisuuksineen tulevaisuudessa(kin) Venäjälle vakava turvallisuusuhka.
Kiitos kattavasta yhteenvedosta!
Tiedustelu upseeri Scott Ritter on myös parempien USA/ Venäjä-suhteiden puolestapuhuja.
Sitä en ymmärrä, miksi Venäjä ei puuttunut aiemmin jo 90 luvun alussa, siihen touhuun, mitä tekivät lännessä Venäjän haitaksi? Minä olisin, pistänyt tykit heilumaan, vaikka olen rauhan mies! Ehkä silloin oli vallassa väärät henkilöt, kuten Jeltsin, joka olisi myynyt Venäjän ale hintaan! Olen sitä mieltä, että cia kaappasi Gorbatsovin, sanokaa minun sanoneen!
Siksi koska Jeltsin oli hyvin länsimielinen.