Kaja Kallas, EU-komission varapresidentti, EU:n korkea ulkopoliiittinen edustaja.

Pian alkaa selittely

Lännen poliittiset johtajat pysyvät kuitenkin syntymästään saakka koiranpentuina, sokeina totuuden edessä.

Ahti Koskinen

Jos lähiaikoina saadaan aikaan tulitauko, aselepo tai koko Ukrainan sodan loppuminen, mitä tapahtuu Suomessa? Se on helppo ennakoida. Poliittinen eliitti alkaa selitellä.

Mikäli sodan rintamalinja jää suunnilleenkaan nykyiselleen ja itäisen Ukrainan alueet Venäjälle, kansalainen saattaa kysyä, tarvittiinko siihen sotaa. Eikö sama olisi saatu aikaan neuvottelemalla. Tapatettiinko tuhansia ihmisiä ja tuhottiinko yhteiskunnan rakenteita turhaan.

Ei missään nimessä, kajahtaa poliittisen eliitin kuoro. Ei missään nimessä. Kuorolaulun sanat alkavat: ”Jos emme olisi tukeneet Ukrainaa, Venäjä olisi vallannut koko maan ja vielä Euroopan kaupan päälle.” Tätä täysin pohjaa vailla olevaa perusteluahan käytettiin jo sodan aikanakin.

Tätä perustelua tarvittiin siksi, että lännen poliittisen eliitin tavoite ei toteutunut. Aseavulla ja pakotteilla oli tarkoitus panna Venäjä polvilleen. Kun huomattiin, että se ei onnistu, tarvittiin selityksiä sodan jatkamiselle. Tämän takia median ystävällisellä avustuksella levitettiin ilosanomaa Venäjän laajentumisen estämisestä.

Katsotaanpa. Mitä sanoi jo ajat sitten esimerkiksi amerikkalainen Jeffrey D. Sachs, joka on toiminut mm. professorina Columbian yliopistossa. Hän kirjoittaa verkkosivuillaan:

”Historioitsija Geoffrey Roberts kirjoitti hiljattain: ´Olisiko sota voitu estää Venäjän ja länsimaiden välisellä sopimuksella, joka olisi pysäyttänyt Naton laajentumisen ja neutralisoinut Ukrainan vastineeksi Ukrainan itsenäisyyden ja suvereniteetin vankoista takeista? Hyvin mahdollista.´

Maaliskuussa 2022 Venäjä ja Ukraina ilmoittivat edistymisestä kohti sodan nopeaa neuvottelutulosta, joka perustui Ukrainan puolueettomuuteen. Välittäjänä toimineen Israelin entisen pääministerin Naftali Bennettin mukaan sopimus oli lähellä, ennen kuin Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Ranska estivät sen.”

Tuon perusteella voi päätellä, että sota ja sen uhrit ja tuhot olivat turhia. Lännen poliittiset johtajat pysyivät kuitenkin syntymästään saakka koiranpentuina, sokeina totuuden edessä.

Toinen amerikkalainen, Chicagon yliopiston professori John Mearsheimer kirjoitti verkkosivuillaan mm. näin:

”Ymmärrettävistä syistä Ukraina vaatii, että se tarvitsee turvallisuustakuun, joka voi tulla vain Yhdysvalloilta ja Natolta. Venäjä taas vaatii, että Ukrainan on oltava puolueeton ja lopetettava turvallisuussuhteensa länteen. Itse asiassa tämä kysymys oli nykyisen sodan pääsyy, vaikka Yhdysvaltojen ja Euroopan ulkopoliittinen eliitti kieltäytyykin uskomasta sitä.”

Hallelujaa. Suomen oma poliittinen eliitti on samaa sokeiden koiranpentujen kastia. Kaiken hyvän lisäksi sulkemalla itärajan se on näivettänyt koko itäisen Suomen kauppaa, palvelua ja matkailua. Puhumattakaan inhimillisestä kanssakäymisestä.

Minähän kuolen helvetti vieköön nauruun, jos ja kun Valtonen ja Rantanen kiirehtivät selittämään, että itärajan sulkeminen osaltaan toi rauhan Ukrainaan. 

Kaiken huipuksi, meistä on tullut Nato-jäsenyyden takia naapurimaan vihollisia. Näin eräs taho totesi Petroskoissa ilmestyneessä suomenkielisessä kulttuurilehti Careliassa. Hävettää ja suututtaa Natoon liittymistä kannattaneiden puolesta.


 

24 kommenttia julkaisuun “Pian alkaa selittely

  1. Sinänsä harmi, että ainut opponenttimme täällä ei halua arvioida tai analysoida tällä sivustolla esitettyjä sisältöjä yhtään tarkemmin. Seuran nimestä hän on huomauttanut jo aiemmin. Ehkä hän uskoo, että kaikki täällä esitetyt havainnot, historia-tiedot ja johtopäätökset ovat Venäjän propagandaa, eikä siksi vaivaudu artikuloimaan ajatuksiaan syvällisemmin.

    Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä Venäjä-kriitikot sanoisivat esim. USA:n apulaisulkoministeri Victoria Nulandin vuonna 2014 käymästä puhelinkeskustelusta, jossa hän valitsee Ukrainalle seuraavan pääministerin, Arseni Jatsenjukin. Puhelu netissä on aito.

    Nämä Nulandin ”Fuck the EU” -puheet ovat vain yksi esimerkki asioista, jotka valtamediassa vaietaan näkymättömiin. Sekin kertoo jostain.

  2. Prof. Palomäki on tässä ihan oikeassa: tällä sivustolla ei tosiaankaan käsitellä Ruotsin, Norjan, Tanskan tai Viron asioita muuta kuin silloin, kun ne liittyvät tähän sotaan.

    Ja itse asiassa lähes kaikki keskustelut täällä käsittelevät nykyistä sotaa ja sen taustoja. Tämä painotus johtunee siitä, että avoin keskustelu näistä aiheista on valtamediassa, esim. Hesarin mielipidepalstalla tai Ylellä, tehty mahdottomaksi. Siitä meillä useilla on kokemusperäistä tietoa.

    Ymmärtääkseni Mauno Saaren idea ja toive olisi, että myös kulttuuria käsitteleviä juttuja tehtäisiin. (Itselläni on tekeillä teksti Mihail Bulgakovista.)

    Täällä käsitellään kielteisessä valossa naapurimaittemme ulkopolitiikkaa, koska se on analyyseissämme virheellistä ja vie Eurooppaa huonompaan suuntaan.

    Olemmeko halveksuvia? Ehkä joskus, sori siitä. 🙂 Itse sanoin Kaja Kallasta ”hölmöksi poliitikoksi”, en ”hölmöksi ihmiseksi”, arvioin hänen ammattitaitoaan poliitikkona, en ihmisyyttään. Ajattelen, että hän on poliitikkona liian suurissa saappaissa ja kunnianhimonsa takia liiaksi ohjailtavissa.

    ”Mitään negatiivisia arvioita Venäjästä ei Naapuriseuran Sanomien palstoilla näy.” Olemme tainneet jättää tämän tehtävän Iltalehdelle, Ilta-Sanomille, Hesarille, Ylelle ja Verkkouutisille.

    Mutta onko sivuston nimi tosiaan olennaisin asia? Miksi Palomäki ei tutkijana mieti sitä, miksi tällainen sivusto on toisinajattelijoille täytynyt perustaa? Minusta se on signaali siitä, että demokratiassamme sananvapaus ei toimi enää käytännössä. Se on paljon isompi asia kuin tämän sivuston nimi ja toiminta.

  3. NAAPURISEURALLA HARHAANJOHTAVA NIMI
    Naapuriseuralla on harhaanjohtava nimi. En ole nähnyt Naapuriseuran Sanomissa muita myönteisiä kirjoituksia naapurimaistamme Norjasta, Ruotsista, Tanskasta ja Virosta kuin satunnaisia toiveita, että hallituksia vastustavat oppositioryhmät saisivat niissä vahvemman jalansijan. Näitä naapurimaitamme koskevia asioita käsitellään Naapuriseuran Sanomissa lähes pelkästään kielteisessä, halveksivassa ja vähättelevässö valossa. Venäjän kohdalla tilanne on päinvastainen. Sen toimintaa tarkastellaan Naapuriseuran Sanomissa oikeutettuna toimintana myönteisessä valossa. Mitään negatiivisia arvioita Venäjästä ei Naapuriseuran Sanomien palstoilla näy.
    Naapuriseuran nimeä voikin tämän takia pitää harhaan johtavana sumutuksena, orwellilaisena uuskielenä. Suomi-Neuvostoliitto-Seura 2 kuvaisi järjestön nimenä paremmin seuran toiminnallista linjaa.

    1. Heikki, ”annetaan kaikkien kukkien kukkia”. Ymmärtääkseni olet itse joskus todennut olevasi sellaisen yhteiskunnan kannattaja, mikä sallii erilaisten mielipiteiden julkituonnin. Millä nimellä kutsut kovin yksimielistä median valtavirtaa?

    2. Kun Heikki Paloheimo ei ole nähnyt myönteisiä kirjoituksia esim. Norjasta Naapuriseuran Sanomien sivuilla, niin tässä olisi nyt jotain tarjolla.

      Joskus kuulin, -oliko se maitokaupassa tai muussa yhteydessä, en enää muista, että norjalainen teollisuusjätti, jonka nimi alkaa K:lla, myi silloiseen Neuvostliittoon metallien työstökoneita, joiden työstötoleranssit olivat merkittävästi paremmat, kuin NL:ssa aiemmin käytössä olleilla. Tästä oli seurauksena se, että NL:n sukellusveneiden propulsiojärjestelmän veteen synnyttämät äänisignaalit muuttuivat oleellisesti, ja alusten tunnistamiseen vuosien varrella hankitut akustiset nk. ”signatuurit” menivät totaalisesti nk. uusiksi.
      Tarina kertoo, että eräissä lähellä läntisiä sotilaspiirejä olevilla tahoilla repesivät pelihousut. Eikö tämä ollutkin norjalaisia positiivisessa mielessä kuvaava kertomus?

      Kun Norja muuttui turskanpyyntivaltiosta teollissuusmaaksi Pohjanmeren öljyyn liittyvän teknologiaboomin ansiosta, niin Norja älysi hyödyntää siitä tulevat rahavirrat sijoituksin mm. eläkevarantoihin johon ei tarvitse koskaan kajota, sekä teollisuuspotentiaaliin, päinvastoin kuin Suomi, joka oli kääntänyt taskunsakin nurin, jotta pääsisi EU-kolhoosin jäseneksi, ja pian niissä kehyksissä nipistää tavallisten kansalaisten, ja erityisesti pieniä eläkkeitä nauttivan ikääntyneen väestön toimeentulosta. Seurauksena EU-liitynnästä oli kehityksen pysähtyminen ja kansakunnan köyhtyminen. Norja sensijaan käytännössä pääsee nauttimaan EU-taivaan eduista jos niitä on, ilman rasitteita. Eikö tämäkin ole hyvä Norjaa positiivisessa hengessä kuvaava kertomus?

      Mitä sitten tulee Ruotsiin, niin Ruotsi älysi pitää oman valuuttansa päinvastoin kuin Suomi, joka liittyi Euroon kurssisuhdanteiden ollessa Suomen kannalta epäedullisimmillaan. Hurraa Sverige.

      Tanskan kannalta positiivista ja tiettyä fiksuutta osoittaa tietysti se, että ymmärtävät pyydystää Suomen jokiin kutemaan tulevat Itämeren lohet jo ennen määränpäätään, ja suomalaiset syövät Norjassa kasvatettua kassilohta. Tanskalaiset kyllä pärjäävät maailmalla, vaikka Tanskassa ei ole varsinaisia luonnonvaroja jalostettavaksi, paitsi aivot, ja kyky käydä kauppaa.

      Suomi joka istuu aarrearkun päällä myös nykyisen kehitykulun puitteissa köyhtyy köyhtymistään aivan kuten Afrikan nk. kehittyvät maat, joilla on vaikka mitä resursseja omavaraiseen elämiseen. Kyllä Norja Ruotsi ja Tanska sentään ovat hyviä maita, kun ne osaavat pitää puoliaan, päinvastoin kuin Suomi sirkuksineen.

  4. Missään vaiheessa Ukrainan kriisiä ei ehdotettu turvatakuita Itä-Ukrainan venäläisväestölle, siis vuodesta 2014, vaikka nimenomaan he olisivat niitä tarvinneet. Länsi viittasi kintaalla heidän hädälleen.

    Se että sotaa ei saatu estettyä ja että se on jatkunut näin pitkään, kertoo tietysti amerikkalaisten oligarkkien lujasta tahdosta päästä käsiksi Venäjän luonnonvaroihin, joista venäläiset eivät päästä heitä osille.

    Kaja Kallas hölmönä poliitikkona ilmaisi tämän kaikille sanomalla jokin aika sitten, että Venäjä on hajotettava. Siihen saakka tämä päämäärä oli pysynyt mediassa piilossa, puhuttiin vain Ukrainan demokratian suojelemisesta ja imperialistisen Venäjän provosoimattomasta hyökkäyksestä. 🙂

    Eikö tämä tarkoita myös sitä, että vaikka tämä sota loppuisikin, uusi aggressio USA/NATON taholta olisi ennemmin tai myöhemmin odotettavissa? Luonnonvaroja ei ole planeetalle tulossa lisää, paitsi arktiselta alueelta, ja Jäämerenkin mannerjalustan ranta-alueesta Venäjä omistaa suurimman osan.

  5. Tulevalta Alaskan huippukokoukselta tunnutaan jo etukäteen odotettavan rauhaa. On annettu ymmärtää eri vaihtoehtomedioiden kautta että Venäläiset ovat hyväksymässä vielä julkaisematonta sopimusta. Nyt se Trump olisikin se Trump, minkä takia hänet valittiin. Rauhan Trump. Toisia patriootteja kunnioittava Trump. Rauhan Nobel Trump. Hyvä tietysti toivon tulta ylläpitää.
    Mutta hän on myös puhunut murskaavansa kaikki maat jotka toimivat dollarin asemaa vastaan tällä pallolla. On siirtänyt ydinsukellusveneitään strategimmisille alueille. Palestiinalaisten kansanmurhan mahdollistaminen. Iraniin kohdistama täysin laiton hyökkäys. Hänelle Eu:a lukuunottamatta melkein koko muu maailma on ongelma. Ja Kiina on se suurin. Venäjän viimeisistä pakotteista tuli märkää rättiä Intialta ja Brasilialta Kiinan ohella. Ja Kiina on selkäranka Bricsille. Ja Brics-maat ovat nyt yhtäköyttä-yhdistyksessä.
    Sota jatkuu jokatapauksessa. Kannattaa tulla itsensä kanssa toimeen, sillä yöstä saattaa tulla pitkä ja kylmä.

  6. ”Jos emme olisi tukeneet Ukrainaa, Venäjä olisi vallannut koko maan ja vielä Euroopan kaupan päälle.”

    Tuohon voi vastata kysymyksellä: Miten nykytilanne on parempi kuin Minskin sopimus?

    1. ”Jos emme olisi tukeneet Ukrainaa, Venäjä olisi vallannut koko maan ja vielä Euroopan kaupan päälle.”

      Tähän on hyvä ottaa kantaa. Miksi Venäjä tekisi sen. Pankkiiripiirejä, ts. sodanlietsojia lukuunottamatta, muu Eurooppa on konkurssin partaalla, Suomi on jo konkurssipesä, sitä vaan ei ole vielä tunnustettu.
      Venäjällä menee taloudellisesti hyvin, koko Euroopalla huonosti. Kysymys kuuluu: Miksi Venäjä ottaisi nykyiset ja tulevat konkurssipesät riesakseen.
      Valloitusväitteiltä puuttuvat rationaaliset perusteet.

      1. Teija Tiilikainen sanoi eilen, että Venäjä ei hyökännyt Ukrainaan saadakseen itselleen lisää maa-alaa, vaan estääkseen Ukrainaa toteuttamasta ’suvereenia tahtoaan liittyä läntisiin organisaatioihin’. Siis estää Ukrainan Nato-jäsenyys, mikä asia on ollut Venäjän julkilausuttu tavoite kaiken aikaa. Mihin sitten katosi selityksenä Venäjän kyltymätön valloitushalu, Putinin pahuus, psykiatrian alaan kuuluvat selitykset jne.? Ukrainan suvereeni tahto on sitten taas samankaltaista hölynpölyä kuin Suomenkin suvereeni tahto.

        Heikki Talvitie kirjoitti Marraskuussa 2013:

        ”Olisiko nyt viisasta ottaa aikalisä Ukrainan kohdalla kokonaisuudessaan? EU:lla on siellä omat intressinsä ja samoin Venäjällä. Jos ukrainalaisilta kysytään, niin Länsi-Ukraina haluaisi varmastikin läheisiä suhteita EU:hun ja Itä-Ukraina taas Venäjään. Onko EU:n ja Venäjän etujen mukaista hajottaa Ukraina kahteen osaan ukrainalaisten sielujen voittamiseksi oman politiikkansa tukijoiksi? Mitä pitemmälle tätä arvovaltataistelua käydään, sitä selvemmin molempien mahdollisuudet tilanteen hallintaan heikkenevät.”

        ja Helmikuussa 2014:

        ”Olisiko kuitenkin mahdollista ajatella, että Ukraina säilyisi kokonaisena ja itsenäisenä ja että molempien, sekä lännen että Venäjän läsnäolo olisi mahdollista Ukrainan saattamiseksi jaloilleen hyödyttämään koko Euroopan, idän sekä lännen hyvinvointia? Vastaus on luultavasti EI.”

        Talvitien kirjoitusten valossa Ukrainan tapahtumat syineen ja seurauksineen eivät ole voineet tulla yllätyksenä näille meidän asiantuntijoillemme. Euroopan surkeat johtajat puhuvat turvatakuiden välttämättömyydestä Ukrainalle, vaikka luulisi Ukrainan jo kolmen ja puolen vuoden ajan saaneen riittävästi kokea, mitä nuo takuut merkitsevät.

      2. Suomessa Venäjää kiinnostaa ennen muuta turvallisuus. Jos Venäjä ikinä hyökkää Suomeen, se tapahtuu isomman sodan osana tai Suomen kautta Venäjää on ruvettu uhkaamaan tavalla, jota Venäjä ei voi sietää. Siis joka tapauksessa kyse olisi Venäjän turvallisuudesta ja uhasta, jota suomalaiset itse ovat järjestäneet Venäjää kohtaan.

          1. ”Mikään ei Venäjälle sopisi paremmin kuin itsenäinen ja puolueeton Suomi, joka huolehtii itse alueensa puolustuksesta.”

            Aivan niin. Suomi on kuitenkin huono sopimuskumppani missään. Ei hyvä edes omille kansalaisilleen, koska Suomi ei kykene pysymään kansainvälisissä sopimuksissaan. ”Pacta sunt servanda”.

  7. Onpa tärkeitä ja olennaisia pointteja mm. nuo että sota oli turha, arvattavissa oleva tuleva selittely (oik. valehtelu ja valehtelun jatkaminen) ja sen tajuaminen, miksi ruvettiin levittämään sellaista tarinaa että Ukrainan jälkeen Venäjä uhkaa muita Euroopan maita. Ylimielisen lännen näkökulmasta sota ei ollut kylläkään turha, olihan se vakava yritys vankistaa lännen ylivaltaa eikä siinä kuollut paljonkaan omia. Yritys tosin näyttää epäonnistuvan tällä kertaa, mutta pahoin pelkään, että yrityksiä Venäjän kaatamiseksi jatketaan.

    Suomen osalta kaiken motiivina oli ja on yksinkertaisesti valtiojohdon ryssäviha, joka on – ihme kyllä – saatu tarttumaan koko eduskuntaan. Itse ihmettelen edelleen, ovatko kaikki ihan pihalla Ukrainan kriisin syistä ja taustoista (eli ovatko valtamedian ja Venäjää vihaavien poliitikkojen sekä ns. asiantuntijoiden sotapropagandan varassa) vai onko mm. Suomen käyttäytymisen syynä vain tuo rasistinen suhtautuminen Venäjään ja venäläisiin. Taustalla voi olla itsekkyyttäkin, jos ovat saaneet lahjuksia, ovat tulleet imarrelluiksi mielestään arvokkaissa yhteyksissä, ovat esim. hyvien virkapaikkojen toivossa palveluksistaan tai jopa uskoivat Suomen hyötyvän Venäjän romahduksesta. Yksi tärkeä syy mm. kansanedustajien yksimieliseen hölmöyteen on leimatuksi ja hyljätyksi tulemisen pelko luodussa Venäjä-vihan ilmapiirissä.

    Seuraan heikosti valtamediaa, mutta varmasti ärsyttää, jos mahdollisen rauhan jälkeen satun näkemään tai kuulemaan propagandistiemme selityksiä. Yksi emävalhe, josta tuskin helposti luovutaan, on väite Venäjän vaarallisuudesta sotilaallisesti liittoutumatonta Suomea kohtaan.

  8. Amerikkalainen turvallisuusanalyytikko Brian Berlettic väittää proff.Glenn Diesenin haastattelussa, että USA noudattaa vuosikymmeniä sitten laadittua suunnitelmaa, joka tähtää Kiinan kukistamiseen. Suunniteltu Ukrainan ”proxy”-sota on yksi vaihe edetä. Vaikka Trump myöntyisikin Putinin esittämiin ehtoihin, niin se olisi vain välivaihe, ja jatkoa seuraisi myöhemmin.

    https://www.youtube.com/watch?v=1fwXBgu6Z5I

    1. Länsi on osoittanut surkeutensa sotimisen suhteen. Jatkoerän lopputuloksen Kiinan kanssa voi jo arvata. Tosin tuhoa ja vahinkoa syntynee paljon ja ettei vaan laajene vielä maailmansodaksi.

      1. Minä olen kylläkin sitä mieltä, ettei mitään sotaa tai sen lopputulosta pidä arvioida sen mukaan, miten siinä käy. Oikeita kriteerejä tulee näin äkkiseltään mieleen kaksi. Ensinnäkin olisiko sota ollut vältettävissä ja yrittikö edes toinen osapuoli välttää sen. Toiseksi kumpi puolustaa totuutta ja varsinkin oikeudenmukaisuutta. Venäjä yritti välttää Ukrainan sodan ja jos asiaa tarkastelee yhtään isommassa perspektiivissä, on Venäjä totuuden ja varsinkin oikeudenmukaisuuden puolella.

    2. Tähän sopii hyvin jatkoksi seuraava haastattelu.

      https://www.youtube.com/watch?v=zPkkaF3kbh0&pp=QAFIAQ%3D%3D

      Haastattelussa ei sinänsä ole mitään uutta ihmeellistä, koska siinä esiintulevat asiat pitäisi olla jokaisen poliitikon ymmärryksessä, jo alkeiskurssitasolla, koska tietoa on ollut saatavilla.
      Jos poliittiset laumanjohtajamme eivät olisi juosseet muiden kaltaistensa kanssa kaikki samaan suuntaan kuin sopulit, niin nyt eikä huomennakaan tarvitsisi selitellä. Voisivat tyynesti vain todeta, että ”Mitäs me sanoimme”.

      Puhutaan deluusiosta, -harhakuvasta. Siihen Suomikin on kompastunut. Deluusion voittaa vain harhainen suuruudenhulluus, jota parhaimmillaan edustaa nykyinen TP Stubb.
      Kun siihen yhdistetään vielä narsismi, niin kansallinen deluusioihin pohjautuva hakotie on pitkälle tulevaisuuteen varmistettu, koska poliitikoille kaikkein raskainta on omien virheiden tunnustaminen.
      Taannoin Suomessa vieraillut EU-diktaattori
      Von Leyen, joka ihme kyllä näyttää hyvin selvinneen Pfizer sotkuistaan, ylisti ”toriesiintymisessään” Suomea kuinka täällä vallitsee sananvapaus. Sitä käytän nyt. Poliitikoilla on oltava kovat kuoret vaikka selkärankaa ei olisikaan, jotta pysyvät läjässä. Siinä ”toritapahtumassa” otettiin heti kiinni väkivaltakoneiston edustajien voimin von Leyenille vastaan sanomista yrittänyt yksilö. Tässä tilaisuudessa tuli siis yksiselitteisesti dokumentoiduksi, että kommunikointimoodi EU-politiikassa on yksisuuntainen simplex, -siis yksi puhuu kerrallaan, mutta toinen, eli
      vastauskanava on tukittu.
      Näin siis Suomessakin toteutuu von Leyenin ylistämä sananvapaus. Tämä oli kaikessa karuudessaan selkeä indikaatio siitä, että EU-poliitikkojen puheita ei saa arvostella.

  9. Tuleva ja mahdollinen rauha on kiinni siitä, miten Trump suhtautuu Zelenskyyn ja muun lännen mielipiteisiin. Jos USA asettuu rauhan puolelle ja lopettaa aseiden toimittamisen sekä estää Saksan, Britannian ja Ranskan asetoimitukset, niin Zelenskylle jää vähän vaihtoehtoja. Joka tapauksessa Venäjä on ehtonsa sanonut ja pitää niistä kiinni. Lännen häpeäksi jää vajaa 2 miljoonaa kuollutta ukrainalaista. Miksikö? No, siksi, että näiden kaatuneiden ukrainalaisten hintana on ollut lännen asetehtaiden voitot. Pitäisikö asetehtaat purkaa ja keksiä muuta tekemistä, josta olisi todellista hyötyä ihmisille vaihtoehtona sodat ja taistelut.

    Kun ajattelet näitä ihmisiä, jotka asuvat ja elävät Ukrainan länsi- ja itäosissa, niin loppujen lopuksi on ihan sama kummassa maassa asutaan, edellyttäen, että saa elannon tavallisesta työstä. Jos pitäisi valita nyt, niin valinta olisi Venäjä eikä Ukraina.

    Vielä sen verran, että Zelenskyllä on nyt kohtalon viikko. Joko poistuu maasta tai kääntää takkinsa tai joku eliminoi hänet tavalla tai toisella.

Vastaa