Seuraava teksti on tuoreen omakustanteen mainos. Ei kuitenkaan oman, vaan joensuulaisen Martti Vaskosen kirjan, jonka nimi näkyy otsikossa.
Vaskonen on kokenut aktivisti, joka on ottanut vastuulleen todistaa henkilökohtaisesti, että paras tapa tutustua suurvaltapolitiikan sulkemaan naapurimaa Venäjään on tehdä sinne matkoja. Kuten tiedämme, valtiovaltamme on tehnyt kaikkensa, jotta itään ei enää matkusteta kuten entisinä, parempina aikoina.
Kun raja Suomen ja Venäjän välillä on suljettu turisteilta, ainoa tapa päästä Venäjälle on kiertää muiden maiden kautta. Sillä, kas kummaa, Nato-maa Norja ei aseta Venäjälle halajaville mitään esteitä ja myös muuten mielettömyyksiin asti Venäjän-vastainen Viro sallii rajan ylittämisen, koska halukkaita on niin paljon. Vain Suomen tasavalta on rakentanut taivaisiin asti ulottuvan muurin.
Martti Vaskonen teki matkan Joensuusta Murmanskin kautta Viroon toukokuussa 2025, ja tätä kirjoittaessani hän on jo uudella matkalla Murmanskissa. Kyse ei siis ollut hetken oikusta, vaan tietoisesta esimerkin näyttämisestä.
Matkakirja kertoo avoimesti matkanteon haasteista ja ongelmista, mutta myös monista iloisista hetkistä, ihmisten välisistä kohtaamisista, kielestä ja kansallisuudesta riippumattoman ystävyyden mahdollisuudesta. Matkatoverinaan ja tulkkina Vaskosella oli sonkajärveläinen Asko Julkunen, ei hänkään mikään vasta-alkaja. Ainahan se yksin matkaamisen voittaa, kun on joku, jonka kanssa elämykset ja vastoinkäymiset jakaa.
Vaskosen ja Julkusen reitti kulki Sonkajärveltä Iisalmen kautta Savukoskelle ja sieltä edelleen Norjan Kirkkoniemen kautta Murmanskiin, jossa vietettiin viisi vuorokautta. Murmanskin päiviin mahtui mm. paikallinen Voiton päivän juhlinta, joka oli Nato-Suomen täydellisen hiljaisuuden rinnalla melkoinen kokemus tuhansien ihmisten täyttäessä kadut ja juhlapaikan.
Matka jatkui Kantalahteen, Louheen, Pääjärvelle ja nykysuomalaisillekin tuttuun Kostamukseen, jonka rakentaminen toi vuosina 1977–1985 työtä tuhansille suomalaisille, joita kotimaa ei työllistänyt. Asuin itse noina vuosina Kainuun Sotkamossa ja Kostamus oli usein esillä ihmisten puheissa. Ilman Kostamusta olisi työttömyys ollut toteutunutta pahempaakin.
Seuraava pidempi pysähdys oli Petroskoissa, josta matka jatkui Olhovan ja Lugan kautta Pihkovan historialliseen kaupunkiin (venäjänkielisille Pskov, Псков). 4000 kilometrin matkan Venäjän osuus päättyi Viron rajalle. Siellä meni Venäjän puolella tunti, Viron puolella kaksi, koska kaikki autot ja matkatavarat läpivalaistiin.
Vaskonen päättää kertomuksensa näin: ”Nyt kun Suomi on uponnut korviaan myöten länsiliittoutuneiden militaristiseen ryhmään, sen itsenäiset toimintamahdollisuudet ovat kaventuneet ja se on jälleen ’lastu laineilla’, eli suurvaltojen pelinappula.”
Vaskosen kirjan liitteenä on tutkija, tietokirjailija Maria Suutalan kirjoitus Rauhaa ja rakkautta sinulle, Venäjän kansa, joka käsittelee rajanseudun ihmisten mielenmaisemaa ja ihmettelee, mitä ihmeen hyötyä voi olla hyvin naapuri- ja ystävyyssuhteiden tahallisesta katkaisemisesta. Suutalan omat kokemukset kertovat täsmälleen päinvastaista tarinaa.
Martti Vaskosen kirja on arvokas lisä vähäiseen Venäjään muuten kuin vihamielisesti suhtautuvaan kirjallisuuteemme. Siitä on tehty myös venäjänkielisen versio, joka on mainio lahjaidea. Molemmat versiot maksavat vain kympin. Suosittelen lämpimästi. Kirjoittajaan saa yhteyden sähköpostilla marttivaskonen@gmail.com.
4 kommenttia julkaisuun “Martin matkassa Venäjällä”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Hienoa lukea muidenkin matkoista.Nyt viime viikolla vuoden kolmas matka, suuntautui tällä kertaa Pietariin ja Viipuriin.Ja mikä hulluinta,kun menimme junalla Pietarista Viipuriin,olimme koko reissun ajan kaukaisimmassa pisteessä Suomen rajanylitystä ajatellen.Vaikka matkaa oli muutama kymmenen kilometriä!Matka meni tällä kertaa Pskovin kautta Pietariin jossa oli hieno taas nähdä kuinka elämä sujuu normaalisti,kaupat täynnä ruokaa joka maistuu ruoalta,ilman geenimalipoituna.Tulipa nähtyä huoltoasemiakin,ja valikoimaa oli 92 oktaanisesta 100 oktaaniseen.Tässäkin valemedia hienosti taas valehteli.Ja oma havainto paikallisten kanssa jutellessa,he tietävät missä jamassa Suomi on,ja samanlaista fobiaa ei ollut missään havaittavissa mitä Suomessa.Suosittelen kaikille,vielä niin kauan kuin mahdollista,matkustamaan Venäjälle.Taloudellinen kehitys erityisesti nyt 2022 jälkeen päätähuimaavaa, paikanpäällä näkee kuinka sairaalassa tilassa Suomi ja EU ovat.
Syyskuussa tein saman reissun. Ensin junalla Rovaniemelle, joten ajokilometrejä kertyi vain 3200.Matkalla rajalta Murmanskiin tunsi itsensä aika pieneksi. Tunturimaisemat tosi häkellyttävät ja asutus on harvaa vähäisempää. Mutta tiet on kyllä hyvät. Reitti oli tuttu jo vuodelta 2023.
Kolme viikkoa olin Petroskoissa. Siellä elämä jatkuu entiseen tapaan. Pajon rakennetaan uutta, korjataan vanhaa. Esim trolleibussit ovat kaikki uusittu. Edelliset muistuttivat kovin HKL:n linja 14 kalustoa.
Ihmiset ovat ystävällisiä, finskifobiaa en havainnut. Josku suomalaisuus aiheuttaa hyväntahtoista hymyilyä.
Loppuvuodesta olisi tarkoitus mennä taas, talvella ehkä lentäen tai jos…
Moi
Liikuin paljon Venäjällä 2000-luvun alussa työhommissa, Petropavlovsk-Kamtshkajalla asti.
Rouvani kanssa kävimme usein junasafareilla Kaspianmeren rannoilla asti. Ensin Stadista Tolstoilla yön yli Moskovaan Leningradskij Voksalille, hauska matka, hyvää votkaa ja seuraa. Siitä arpoen ilmansuunnan seuraavalle etapille, Koltsovo Ringin metroasemalle, lipun ostoon, junaan Spalnyi vagon hyttiin, ja uusiin seikkailuihin.
Aina oli hauskaa, hyvät hotellit, mukavat venäläiset, kaikki toimi noin pääpiirteissään. Sotshi, Rostov-na-Don, Saratov, Volgograd, Volgan suistossa Astrakhanissa, onhan näitä. Asiaa helpotti vajavainen venäjänkielen osaamiseni, rouvani laaja kielitaito (ei venäjä) ja filmitähden ulkonäkönsä.
Oli hienoja retkiä. Menkää Venäjälle, ette kadu.
Kaikkea parasta Maunolle ja Naapuriseuralle.
T: IsoJ
Kerronpa hassun, tyhmän ja epärealistisen haaveeni, jota elättelin mielessäni ehkä joskus vuoden 2014 tienoilla. Olin harmissani Suomen ja Venäjän välisten suhteiden pilaamisesta suomalaisten toimesta ja huolissani jopa sodan vaarasta. Tosiaan – vaikka tilanne ei ollut silloin ollenkaan yhtä paha kuin nykyään.
En ollut enkä ole koskaan käynyt Venäjällä, mutta suunnittelin jonkinlaista matkaa mahdollisimman lähellä Suomen ja Venäjän välistä rajaa koko sen pituudelta joko kokonaan Venäjän puolella tai välillä Suomen puolella käyden, jos luvat järjestyisivät. En muista olisiko menopeli ollut vaikka mönkijä. Tarkoitus oli julkaista netissä matkapäiväkirjaa. Tavoite oli tehdä jotain päinvastaista – eli edistää hyviä suhteita – kuin mihin Suomen yhteiskunta oli jo silloin mennyt.
Haaveeksihan se tietysti jäi monestakin syystä. Oli minulla toinenkin hanke samoin tavoittein – jopa melko pitkälle vietynä – mutta saapa nähdä, kehtaanko joskus kertoa siitä.