Eagle S -tankkerin tapaus voi johtaa uuteen oikeudenkäyntiin ja suuriin korvauksiin, kirjoittaa oikeustieteen tohtori, dosentti Kalevi Hölttä. Aluksen valtaaminen oli erikoinen tapahtuma. Pääministeri Petteri Orpo (kok) on sanonut antaneensa käskyn aseellisesta hyökkäyksestä laivaan sen jälkeen, kun se ensin oli saatu houkutelluksi Suomen aluevesille.
Helsingin käräjäoikeus teki äskettäin päätöksen jättää tutkimatta syytteen tankkeri Eagle S:n kapteenia ja kahta päällystön jäsentä vastaan väitetystä rikoksesta kansainvälisellä vesialueella Suomenlahdella. Asiaa ei tutkittu oikeudellisesti, koska Suomen rikoslaki ei koske ulkomailla tai kansainvälisellä vesi- taikka ilma-alueella tehtyjä väitettyjä rikoksia. Näin eräin poikkeuksin. Silti asiaa puitiin perusteellisesti kuukausitolkulla.
Pääsääntö on, että Suomessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Rikoslain 1 luvun 7 §:ssä soveltamisalaa on laajennettu koskemaan ns. kansainvälisiä rikoksia. Vaikka rikos on tehty ulkomailla tai kansainvälisillä alueilla, siitä voidaan syyttää ja rangaista Suomen tuomioistuimessa ja Suomen lain mukaan seuraavissa tapauksissa: (1) jos rankaiseminen perustuu kansainväliseen Suomea velvoittavaan sopimukseen, (2) ydinräjähderikoksissa ja niiden valmistelussa ja (3) jos kysymys on ihmiskaupasta tai terrorismirikoksista.
Suomessa on tuomittu tai yritetty tuomita Afrikassa ja Lähi-Idässä tehtyjä murhia, joissa on ollut terroristinen tarkoitus. Surullisen kuuluisa oli ainakin miljoona euroa maksanut oikeudenkäynti liberialaista Tampereella asuvaa miestä vastaan. Tuomarit ja asianajajat matkustivat Afrikkaan, tosin vain rikoksen tekopaikan viereiseen valtioon ”hankkiakseen todisteita”. Rikoksen tekopaikalle he eivät edes uskaltaneet mennä. Syyte hylättiin toteen näyttämättömänä ja valtio joutui vielä maksamaan ns. koppikorvausta satoja tuhansia euroja afrikkalaismiehelle vangitsemisajalta.
Tahallinen tuhotyö vai onnettomuus?
Tankkilaiva Eagle S:n miehistön ei edes väitetty syyllistyneen rikoslain edellä kuvattuihin rikoksiin. Heitä syytettiin siitä, että laivan ankkuri oli irronnut kiinnityksestään ja raahautunut lähes sata kilometriä meren pohjassa. Tästä aiheutui sekä suomalaisen että venäläisen merikaapelin vaurioituminen. Syyte koski rikoslaissa mainittua tuhotyötä, jonka syyttäjä väitti olleen tahallinen. Ilman tahallisuutta se ei olisi lainkaan rikos, vaan merionnettomuus.
Laivan päällystön väitettiin menetelleen tahallisesti, koska heidän olisi pitänyt normaalilla huolellisuudella havaita heti ankkurin irtoaminen ja estää vahingot. Kysymyksessä olisi ollut vähäisimpänä tahallisuutena pidettyä piittaamattomuutta. Tällaista tahallisuutta on hällä väliä -asenne. Vaikka pitäisi tietää, että teosta tai laiminlyönnistä voi tulla vahingollisia seurauksia, niin syyllinen jatkaa siitä huolimatta menettelyään. Jo syytteessä liikuttiin siis tapaturman ja tahallisuuden välimaastossa.
Vahingonkorvausvaatimus on eri asia. Rikossyytteen ohella vahingonkorvausta voi vaatia laivan
lippuvaltion tuomioistuimessa eli tässä tapauksessa Cookin saarilla toimivaltaisessa tuomioistuimessa. Laivan omistajayhtiö on rekisteröinyt laivan siellä. Siitä huolimatta laiva oli kuukausia takavarikoituna Suomessa. Laittomasta takavarikosta aiheutuneista vahingoista laivan omistajayhtiölle on todennäköisesti tulossa uusi oikeudenkäynti Suomen valtiota vastaan. Sama koskee merimiesten pitkää vangitsemisaikaa ja poistumiskieltoa.
Vapaa merenkulku ja merirosvous
Miksi syyte nostettiin ja pakkotoimiin ryhdyttiin? Ensimmäisenä mieleen nousevat poliittiset syyt. Laiva kuljettaa öljyä Venäjältä ostajille. Ja sitä Suomen nykyjohto vihaa. Öljyä kuljettavat alukset leimataan Venäjän ”varjolaivastoksi”. Harva Suomessa näyttää tietävän, että kyse on kuitenkin markkinatalouteen ja vapaaseen merenkulkuun perustuvasta laillisesta toiminnasta.
Merenkulun vapaus on aina ollut tärkeä ja siitä on sovittu kansainvälisissä sopimuksissa. Mielivaltainen merenkulun estäminen kansainvälisillä vesillä on merirosvousta. Ja siihen ei oikeusvaltio ryhdy esimerkiksi käyttämällä asevoimia ja tuomioistuimia. On kuitenkin esimerkkejä tällaisen toiminnan lisääntymisestä.
Ranskan viranomaiset estivät tänä syksynä öljylaivan etenemisen. Israel puolestaan on hyökännyt avustusaluksia vastaan ja pakottanut ne väkivalloin luopumaan palestiinalaisten auttamisesta. Voi vain toivoa, ettei Suomi ei lähde tällaiseen toimintaan, vaikka kiivaimmat poliitikot ja ns. tutkijat tätä vaativatkin. Esimerkiksi Tanskan salmien sulkeminen venäläisiltä kuljetuksilta olisi selvä sotatoimi. Sellaista on vaatinut mm. Aleksanteri-instituutin professori Veli-Pekka Tynkkynen.
Politiikkaan viittaa se, että käsittely sekä poliisitutkinnassa että käräjäoikeudessa kesti kauan. Pitkittämällä asian käsittelyä siitä saatiin mahdollisimman suuri propagandahyöty. Valtamedia jauhoi asiaa kuukausia ja Venäjää syytettiin terrorismista ja sabotaasista. Toisaalta oli perusteltua muodollisesti tutkia tarkkaan väitetyt rikokset, koska näin saatiin varmuus, ettei kyse ollut kansainvälisesä rikoksesta, joka voitaisiin ratkaista Suomessa.
Yleensä prosessikysymykset ratkaistaan heti oikeudenkäynnin alussa. Myös nyt tehtiin heti prosessiväite siitä, että tapaus on Suomen tuomiovallan ulkopuolella. Ja siksi asiaa ei voida ottaa tutkittavaksi. Perusteltua olisi ollut heti jättää syyte tutkimatta. Näin olisi varmasti vältytty tarpeettomilta kuluilta ja korvauksilta, jotka voivat nousta miljooniin euroihin.
Asian poliittista luonnetta osoittaa sekin, että syyttäjät määrättiin ajamaan juttua vielä hovioikeudessa, eli käsittely jatkuu. Saattaa olla, että tapahtunut on esimerkki ns. vallan kolmijaon rapautumisesta. Tuomioistuimet ovat Suomessa yhä suhteellisen riippumattomia. Usein tuomarit ovat varsin oikeistohenkisiä ja syyttäjille on annettu liikaa valtaa. Tämä on vääristänyt esimerkiksi työrikosten tutkimista. Eagle S:n juttu jättää myös epäilyn siitä, oliko syyttäjien toiminta puolueetonta.
Pääministeri antoi käskyn aseellisen hyökkäykseen
Erikoinen välikohtaus oli myös Latvian entisen ministerin hyökkäys Suomen oikeuslaitosta vastaan. Hän tuomitsi julkisesti Helsingin käräjäoikeuden päätöksen. Sitä edes Suomen ministerit eivät saa lain mukaan tehdä, jos vallan kolmijakoa yritetään pysyttää voimassa tuomioistuimia koskevana. Suomen pitäisi puuttua Baltian maiden ministerien toimintaan. Samanlaista sekaantumista Suomen asioihin tapahtuu jatkuvasti myös Virosta.
Laivan valtaaminen oli myös erikoinen tapahtuma. Pääministeri Petteri Orpo (kok) on sanonut antaneensa käskyn aseellisesta hyökkäyksestä laivaan sen jälkeen, kun se ensin oli saatu houkutelluksi Suomen aluevesille. Kyse oli näyttävästä ”operaatiosta”, jossa helikoptereista hyökättiin laivaan ja pakotettiin henkilökunta aseilla uhaten suljettuun tilaan. Ilmeisesti tapahtuma oli Orpon poliittisen uran tähtihetkiä, vaikka kaikki päättyikin nolosti.
16 kommenttia julkaisuun “TAPAUS EAGLE S – NOLO TÄHTIHETKI”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Jos ei olisi niin voimakkaita sidoksia tähän maahan, lähtisin mielihyvin pois.
Minne muuttaisit? Jäisitkö kuitenkin Eurooppaan?
Varmaan tätä miettii monikin suomalainen, itsekin. Yhtenä vaihtoehtona olisi Kanarian saaret ja toisena vaihtoehtona Etelä-Amerikan eteläpuoli Argentiina, Chile.
”Suomen pitäisi puuttua Baltian maiden ministerien toimintaan. Samanlaista sekaantumista Suomen asioihin tapahtuu jatkuvasti myös Virosta.”
Tuota ei ihan heti tapahdu. Niin lampaita ovat myös meidän päättäjät. Muuntautuvat tosin räksyttäviksi rakkikoiriksi, kun kyse on venäjästä, mutta muutoin ollaan niin lampaita.
Noh sellainen on kansakin. Täysin zombifioituneita lampaita, jotka kyllä välillä ottavat kärkevästi kantaa asioihin joita oikeasti ei edes ole. Tämä maa on mennyttä. Sillä ei ole hyvää tulevaisuutta.
Käy eespäin väki voimakas, orjajoukko suuri, koht’ on myös nälkä suuri.
Miten pitkälle suomalaiset antavat hulluuden mennä. Kohta myös eläkkeitä leikataan, jonka jälkeen aloitetaan varmaan lopullisen pillerin jako köyhille.
Kansalle jaetaan jo peukkua – keskisormen lisäksi.
”Perustuslakiakin ja kansainvälisiä sopimuksia rikotaan mennen tullen eikä kukaan välitä; ” Omiin havaintoihini ja kokemuksiini perustuen olen täysin samaa mieltä kanssasi.
Siis tuomioistuinten riippumattomuus on käytännössä kuin kuvitelma joulupukisfa.
Se voittaa, jonka pitää voittaa. Siinä ei oikeudella ja kohtuudella ole mitään merkitystä.
”Tuomioistuimet ovat Suomessa yhä suhteellisen riippumattomia. ”
Mitä tarkoittaa suhteellisen riippumattomia…?
Tuomioistuimet Suomessa saattavat olla jotain,mitä niiden pitäisi olla, kun käsiteltävän asian kumpikaan osapuoli ei ole missään suhteessa apparaatin virkakoneistoon. Missä tämä reunaehto ei täyty, tuomioistuimen riippumattomuus ja objektiivisuus katoaa, jasr palvelee jörjestelmää. Se havaitaan myös siinä, että tuomioistuin ymmärtää riippumattomuutensa koskevan päätöstensä osalta myös riippumattomuutta laista.
Hyvä kun asia on nostettu taas esiin, koska se kuvastaa Suomen nykyhallinnon henkistä ja poliittista kapasiteettia.
”Laiva oli kuukausia takavarikoituna Suomessa. Laittomasta takavarikosta aiheutuneista vahingoista laivan omistajayhtiölle on todennäköisesti tulossa uusi oikeudenkäynti Suomen valtiota vastaan.”
Aivan niin, -korvausvastimuksineen.
Mikäli tavaran toimituksista on ollut sopimuksia vastaanottajan kanssa, niin viivästyksistä johtuvat sanktiot kaatuvat myös Suomen valtion niskoille. Varustamo ei niitä maksa koska varustamon kohdistuneet toimenpiteet ovat viime kädessä kansainvälisen merilain vastaisia, eikä se ole niistä vastuussa. Orpon määräykset kategorisesti täyttävät merirosvoukseen liittyvän rikoksen tunnusmerkit. Miten globalistisankari Petteri Orpo saadaan siitä vastuuseen?
Mitä sitten tulee prosessiväitteisiin, niin niitä Suomen oikeuslaitos ei tavallisesti tunnusta kuin vasta pakon edessä. Nyt oli käynyt niin. Pärstä siinä melkein paloi.
Peruskysymys kuuluu, mitä pitää tehdä ministereille, jotka toistuvasti syyllistyvät toimenpiteisiin päättäjän, jotka ovat kansakunnan taloudellisten ja sivistyksellisten intressien vastaisia. Sillä ei ole merkitystä, millä tavoin nämä on ”stagelle” revitty. Sillä on,mitä ne siellä tekevät.
Sitten tietysti oleellinen kysymys on siinä missä on ankkurin raahaamiseen liittyvä todistusaineisto muualla kuin touhottajien mielikuvituksessa.
”.., koska Suomen rikoslaki ei koske ulkomailla tai kansainvälisellä vesi- taikka ilma-alueella tehtyjä väitettyjä rikoksia. Näin eräin poikkeuksin.”
Kyseinen laki on voimassa, jos alus, tai ilma-alus on Suomen rekisterissä,
Minä olen kärsimätön lukiessani koko ajan näitä Suomen johtajien tekemiä hölmöyksiä. Miksi näitä kaheleita vastaan ei nosteta heti syytteitä. Raastuvassa taitaisi olla nytkin koko hallitus ja kukaties Stubbikin. Mutta täytyy vain odotella tuomion kellon soimista.
Sitä ennen voisi mielenosoituksia olla koko ajan ympäri Suomea. Vai onko sekin taito huvennut?
Minä taas henk.koht. en usko hetkeäkään, etteikö oikeuslaitoksemme olisi poliittinen. Perustuslakiakin ja kansainvälisiä sopimuksia rikotaan mennen tullen eikä kukaan välitä; kaikkein vähiten se viranomainen, jonka kuuluisi valvoa, että viranomaiset ja poliitikot noudattavat lakia.
”Miksi näitä kaheleita vastaan ei nosteta heti syytteitä.”
Siksi, että Suomessa ei ole tällä hetkellä ei toimivaltaista puolueetonta tuomioistuinta, jossa näitä asioita voitaisiin käsitellä edellytystensä mukaisesti, koska koko järjestelmä on läpikotaisin korruptoitu, ja se tiedetään niin puolella kuin toisellakin. Siitä syystä on perusteltua väittää, että Suomen oikeuslaitos on siinä rappiotilassa, jonka Mauno Koivisto toimenpiteillään -90 luvun pankkien kriisin yhteydessä aloitti, ja jota seuraajansa ovat sitten menestyksellisesti jatkaneet tuhotakseen kolmeen toisistaan riippumattomaan tukijalkaan perustuvan valtio-opin.
Tässä valossa oikeus toteutuu aikanaan tavalla tai toisella joka todennäköisesti ei ole sosiaalisesti ja sivistyksellisesti sovittujen sääntöjen mukainen siihen liittyvien kansalaisten aktiviteettien kontekstissa.
Tämän viimeksimainitun asian ymmärtäminen, tulisi olla sisäänajettuna ”puupäiden” aivokoppaan, koska he toimillaan ovat siihen syypäitä.
Korjaus kommenttiin, siis Suomessa ei ole toimivaltaista puolueetonta tuomioistuinta jne. Mitä sitten tulee käräjäoikeuteen, joka Eagle-S asiaa käsitteli, niin ei pidä pitää yllä nakkikioskia, kun nakit puuttuvat.
Kansa on niin aivotonta lammaspoppoota. Onhan noita miekkareita ollut Helsingissä tällä vuosikymmenellä useitakin., mutta paikalle raahautuu vain kourallinen ihmisiä.
Suomelaiset ovat pässejä.