Hävittäjäkaupasta tehtävä uusi arvio vielä kevään aikana

Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho pitää välttämättömänä, että eduskunta ja hallitus tekevät uuden arvion amerikkalaisten F-35 hävittäjien hankkimisesta Suomelle. Yrttiaho kannattaa entisen ulkoministerin Erkki Tuomiojan (sd.) ehdotusta hävittäjäkaupan perumisesta.

Yrttiaho toteaa hävittäjäkaupan haukkaavan suurimman osan Suomen puolustusresursseista. Kansanedustaja muistuttaa myös, että hävittäjien käytössä Suomi on alistettu Yhdysvaltain päätöksiin. ”Yhdysvallat käytännössä päättää tositilanteissa sen, voiko koneita ylipäänsä käyttää ja missä ja mihin niitä käytetään”. F-35 -hävittäjien teknologia on kaikissa tilanteissa vasemmistoliiton kansanedustajan mukaan Yhdysvaltain hallinnassa.

”Yli kymmenen miljardin kauppa on myös suurin yksittäinen tekijä Suomen valtiontalouden alijäämän ja velkaantumisen taustalla. Eikä kallis asejärjestelmä välttämättä edes sovellu niihin tarpeisiin, joita Suomen alueen puolustaminen ja sodankäynnin uudet muodot, kuten ohjus- ja drooniuhka, edellyttävät”, sanoo Yrttiaho.

Vasemmistoliiton kansanedustaja sanoo myös varoittaneensa useampaan kertaan F-35 -koneen hankintaan liittyvistä isoista ongelmista, kun hankintaa vielä valmisteltiin. ”Esitin kansanedustaja Markus Mustajärven kanssa myös koko hankinnan uudelleenarviointia, kun eduskunta päätti myöntää kaupalle kymmenen miljardin tilausvaltuuden joulukuussa vuonna 2020”.

Yrttiaho muistuttaa, että konehankinnasta äänestettiin eduskunnassa. ”Koko hankintaprosessin aikana ei Erkki Tuomioja hanketta vastustanut”. Ei myöskään silloin, kun Marinin hallitus teki päätöksen F-35 -koneen hankinnasta.

Hanketta vietiin Yrttiahon mukaan eteenpäin kenraalien, esimerkiksi nykyisen kansanedustajan, Jarmo Lindbergin (kok.) lobbaamana, kritiikkiä kuuntelematta ja valtakunnan päämedioiden tuella. Lindbergillä oli F-35:n lobbauksesta Lockheed Martinin kanssa jopa konsulttisopimus.

”Nyt myös Helsingin Sanomat on pääkirjoituksessaan ottanut kriittisen kannan koko hankintaan”.

Yrttiaho vaatii F35-hankinnan avaamista eduskunnan arvioitavaksi heti kevätkauden alkaessa osana pääministeri Petteri Orpon (kok.) lupaamaa ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon päivitystä. ”Asialla on kiire”.

Amerikkalaishävittäjän hankinta lisää Suomen riippuvuutta Yhdysvalloista, sanoo Yrttiaho ja katsoo hankinnan pohjustaneen Marinin hallituksen myöhemmin tekemää päätöstä hakea Nato-jäsenyyttä ja myöhempää DCA-sopimusta, jolla Yhdysvaltain asevoimien käyttöön päätettiin antaa 15 tukikohta-aluetta Suomesta.

14 kommenttia julkaisuun “Hävittäjäkaupasta tehtävä uusi arvio vielä kevään aikana

  1. Suomella oli 1960-luvulta lähtien hävittäjänä Mig-21 (eri versioita). Se oli kirjaimellisesti torjuntahävittäjä ei hyökkäysase. Torjuntahävittäjän tuli nousta mahdollisimman nopeasti 10 kilometrin korkeuteen (tai korkeammalle), missä mahdolliset pommikoneet lensivät, pudottaa ne ja sitten olikin jo palattava takaisin kentälle miltei tyhjällä kaasulla, koska Migin polttoaineen kulutus oli lievästi sanottuna hurjaa. Tässä tehtävässään Miggi oli hyvä. Sen nousuaika 10 kilometriin oli vähän päälle 2 minuuttia. Sen rikkoo oleellisesti nykyhävittäjistä vain F-22 (ja ehkä F-35).

    Joillakin mailla on edelleen käytössä torjuntahävittäjinä Mig21-koneita modernisoituina versioina murto-osalla F-35:n hinnasta. Tosin nykyohjuksia ei uusilla hävittäjilläkään enää pysäytetä. Siinä mielessä tämä lentoase on jo vanhentunut.

  2. Moi

    Varsinainen asiani F-35 kaupoista on:
    Vanha hävittäjälentäjä viimeisestä Suomi – NL -kahakasta sanoi ”lentokoneen ainoa tehtävä sodassa on viedä aseet ja pommit oikeaan tuliasemaan”. Toki ajat ja elektroniikat ovat muuttuneet, mutta periaate on ennallaan

    Siinäpä se. Varmasti F-35 on hyvä peli siihen, mutta kun Venäjän 5. sukupolven Suhoi Su-57ää pelkäävät jopa F-35 länsipilotit. Elektroniikka ilmasodassa ratkaisee nykypäivänä, ei itse lentorauta.

    Äh, nyt meni johtoajatus viinilasia täyttäessäni.

    Rajankäyntiä ilmavoimissa 70-luvulla: Ev.luut. L-K.K (kuka tietää, niin tietää) päivystyspilottina luolassa Drakenissa Rovaniemellä, vyöt kiinni, ohjukset siivissä ja kovat piipussa. Tuli tutkailmoitus Ruotsista tulleesta tuntemattomasta ilma-aluksesta, suihkumoottorit viheltämään, ja tarkastamaan tilanne. Ei näkynyt mitään, Lare (nimi muutettu?) kysyi missä ja kuinka kauan oli Suomen ilmatilassa. Paikka kerrottiin, muutaman minuutin oli ollut Suomessa. Lare (?) veti Drakenilla saman ajan Ruotsin ilmatilassa, tuli laskuun, asia jäi siihen.
    Ei tullut nootteja, hyperventiloivia ministerinriekaleita, lehtiotsikoita tms. Asia hoidettiin hiljaisuudessa, kaikki hyvin.

    Miksi nyt pitää haastaa riitaa Venäjän kanssa joka pikku pilkusta, mistä vaan saadaan epäsopua? Miksei hoideta asioita vanhaan malliin hyvillä ystävyyssuhteilla?

    Varsinainen asiani oli, että JAS Gripen aseistuksineen (on muitakin hyviä eurooppalaisia lentorautoja) olisi ihan hyvä lentorauta suomalaisille kaikki kokonaisuudet huomioiden. Eipä oltaisi USAn orjina oman maamme puolustamisessa tai hyökkäämässä idän suuntaan. Rahaakin säästyisi.

    Oliko tämä nyt totta vai viinien huumaa? Jos oli tyhmä leperrys, saa poistaa.

    Kaikkea parasta naapuriseuralaisille.

    Iso J

  3. Stubb sanoo nyt F35-kaupoista, että josko niitä pitäisi harkita vielä uudelleen: ”Halusimme sitoa puolustusteollisuutemme ja ja puolustusrakenteemme mahdollisimman läheisesti Yhdysvaltoihin, ja siihen pitää ja kannattaa luottaa.” Kun koneen valintaa tehtiin, muistelen, että sanottiin valittavan parasta konetta Suomelle. Todellisuudessa valintaperuste oli juuri tuo halu miellyttää valtameren takaista isäntäämme. Näinhän tehtiin jo Hornetien kohdalla vaikka koko vehje ei alun perin ollut edes valittavien joukossa. Kun nyt otti puheeksi, niin voisi nimetä keihin me tuossa ”halusimme sitoa” viittaa. Viimeisen reilun kolmen vuosikymmenen aikana ei varmasti esimerkiksi Suomen kansan enemmistö ole halunnut sitoa Suomen puolustusta ja kohtaloa USA:han ja suurin osa on ollut autuaan tietämätön, että näin on tosiasiallisesti kuitenkin tehty.

    1. Samaa mieltä.
      Lockheed Martinin/ USA:n romuja ja primitiivisessä kehitysvaiheessa olevaa kamaa ei pidä maahan tuottaa. Spesifikaatioiltaan kehittyneempiäkin teknologiatuotteita dynaamisine ominaisuuksineen olisi ollut tarjolla, mutta ei näytä sopivan kuvioon, koska Suomen vasallihallinto gruppikohtaisista sidonnaisuuksistaan johtuen ei yksinkertaisesti kykene tätä asiaa kansakunnan hyvinvoinniksi käsittelemään. Olisiko siinä jotain oleellista kansanedustajien mietittäväksi, vai onko ko. laitoksen mietinnöillä enää ylipäätänsä mitään merkitystä? En minä tiedä. Ehkä minua nuoremmat ja viisaammat tietävät.

      1. Yhdysvalloilla on omassa operatiivisessa käytössä jo erittäin kehittynyt häive- ja ilmaherruushävittäjä F-22 ”Raptor”, jota se ei edes myy ulkomaille. Alla katkelma hävittäjän kuvauksesta Wikipediassa:

        ”Kone on luokiteltu Yhdysvalloissa luokkaan ”liian kehittynyt sotateknologia”, ja lupaa sen myyntiin ulkomaille ei ole annettu, joten hävittäjää ei tulla valmistamaan vietäväksi ulkomaille. Vientiin tarjotaan monikäyttöistä F-35 Lightning II:ta, jonka suorituskyky on pienempi kuin Raptorin. ”

        Vientiin on tarkoitettu uudempi häivehävittäjä F-35, joka on vielä keskentekoinen päätellen ”lastentaudeista”, joita siinä on ilmennyt. Sen lisäksi huhutaan, että Yhdysvallat pystyy jäädyttämään F-35-hävittäjät (eli maadoittamaan ne siten, että ne eivät lähde kentältä minnekään) tarvittaessa.

        Joten jälleen Suomen hölmöt herrat ostivat kallista paskaa myötätunnosta Yhdysvaltoja kohtaan?

        Kaiken lisäksi hävittäjien merkitys nykyisessä sodankäynnissä on selvästi vähentynyt. Venäjän nykyaikaisin ohjusteknologia pystyy pudottamaan myös häivehävittäjiä. Jotta hävittäjät voisivat ylipäätään toimia nykysodassa, ne tarvitsevat ilmaherruuden. Ilmaherruus on tilanne, jossa keskenään taistelevista osapuolista toisella on hallinnassaan taistelualueen ilmatila.

        Ohjuksilla ja miehittämättömillä drooneilla voidaan murto-osalla jopa hävittäjien tehtäväkohtaisista lentokustannuksista (jotka amerikkalaisilla koneilla ovat tunnetusti suuret) saati hävittäjien hinnasta hoitaa samat asiat, mihin ennen tarvittiin hävittäjäkoneita.

  4. ”Yrttiaho kannattaa entisen ulkoministerin Erkki Tuomiojan (sd.) ehdotusta hävittäjäkaupan perumisesta.”

    Mitä ehdotuksen eteneminen vaatisi, aloitteen tekemistä, vai…? Vaikka asia etenisikin eduskuntakeskustelun kautta äänestykseen, niin riittäisikö yksinkertainen enemmistö kaupan purkuun? Ja jos, niin miten Trump reagoisi? Vanhaa sanontaa lainaten:”Turhaa rypistellä, kun paskat on jo housuissa”..

    1. Kysymykset, jotka heti nousevat mieleen ovat:
      Onko olemassa esimerkkiä F-35 hävittäjien tilauksen purkamisesta?
      Mikä maa uskaltaisi tai on uskaltanut niin tehdä?
      Mitkä olisivat Suomen perustelut purkamiselle?

      1. Kysyin ChatGPT:ltä j se vastasi:

        *************
        Espanja hylkäsi F-35-hävittäjien oston kokonaan ja päätti sen sijaan panostaa eurooppalaisiin hävittäjiin

        Sveitsin suunnitelma ostaa F-35-hävittäjiä on vakavasti vaakalaudalla ja sitä on yhä enemmän ehdotettu peruttavaksi, erityisesti Yhdysvaltain asettamien tariffien ja kustannusnousujen vuoksi.

        Turkki ei oikeastaan tehnyt loppuun vietyä F-35-kauppaa, mutta se poistettiin F-35-ohjelmasta vuonna 2019, kun se osti venäläiset S-400-ilmapuolustusjärjestelmät. Sen jälkeen F-35-toimituksia ja koko yhteistyötä peruttiin Yhdysvaltojen toimesta.

        Aiemmin (2020) UAE:n ja Yhdysvaltojen välillä oli suunniteltu suuri F-35-kauppa, mutta tämä viivästyi ja muotoutui uudelleen – ei niinkään virallisena “peruutuksena”, mutta kaupan alkuperäinen muoto hylättiin.

        Useat maat kuten Kanada ja Portugali ovat arvioineet uudelleen tai muuttaneet F-35-suunnitelmiaan (esim. harkitsemalla tilalle suomalaisen tai ruotsalaisen valmistajan konetta), mutta ne eivät ole vielä täysin peruuttaneet sopimuksia virallisesti.
        ****************

        Järkeviä päätöksiä, mutta Suomihan ei tietenkään peru isäntänsä ylihintaisten hyökkäyskoneiden kauppaa vaan seisoo virheidensä takana katkeraan loppuun saakka.

        1. ….”Suomihan ei tietenkään peru isäntänsä ylihintaisten hyökkäyskoneiden kauppaa ”….
          Sopimusta, jossa on klausiileja vain USA:n hyväksi, ei Suomi todennäköisesti edes pysty purkamaan. Suomihan on allekirjoittanut sopimuksen ja hyväksynyt esimerkiksi hävittäjien kallistumisen kun se tapahtuu ennen niiden luovuttamista. USA on ainakin joissakin sopimuksissa kirjoituttanut omaksi hyväkseen että se voi USA:lle epäsuotuisissa olosuhteissa jättää toimittamatta hävittäjät.

  5. Löytyneekö enää arkistosta, Alfa TV:ssä oli vuosia sitten Kimmo Kiljusen haastattelu jossa toimittaja Pentti Sainiota sekä pääesikunnan esittelijää haastateltiin. Esittelijä oli tehnyt esityksensä puolustusministeri Jussi Niinistölle. Siinä tuotiin selkeästi esille joukko syitä miksi hävittäjähankinta on huono ratkaisu. 1: Lukumäärä, Suomi ei tarvitse kuin korkeintaan neljänneksen tästä määrästä 2: F 35 -kone on hyökkäysase, ei puolustusase, Suomi tarvitsee puolustusaseita. Eräs nimeltä mainittu kenraali oli suljetussa tilaisuudessa paljastanut, että kallis ja jatkuvasti huoltoa kaipaava häiveominaisuus oli sitä varten, että voidaan iskeä ”Moskovan taakse”. 3: jo silloin tiedettiin, että hävittäjien rooli oli heikkenemässä droonien ja ohjusten kehittyessä.

    Kun tähän lisätään Yhdysvalloista tuleva tieto, jonka mukaan monet sikäläiset suunnittelijat pitävät F 35 -konetta lentävänä kalkkunana. Se yrittää yhdistää kaikkien hävittäjätyyppien ominanaisuudet yksiin raameihin mikä ratkaisu ei toimi, se on keskinkertainen kaikissa eri rooleissaan. F 35 on osoittanut, että sillä on vain yksi toimiva rooli: se osaa tyhjentää valtioiden budjettivarat valmistajan tilille, sekä kotimaassa että vientimaissa.

    Kimmo Kiljunen sai siis ensikäden valistusta joka valui kuin vesi hanhen selästä ja samoin kävi Jussi Niinistölle. Tietoa oli ja sitä on tullut lisää, Tuomioja on lopulta herännyt mutta tapojensa mukaisesti liian myöhään.

  6. Kaikkonenko se oli, kun esitteli HX-hankkeen lopputuloksen jotenkin, että ”aidon kilpailutuksen tuloksena… ja se hyöty tästä aidosta kilpailutuksesta oli, että…”, mistä jo kuulija tiesi että asia oli ennalta päätetty ja kaikki oli pelkkää esitystä muodollisuuksien täyttämiseksi. Samaa vakuuttelua siis kuin ns. ”provosoimaton hyökkäys”. Mitenkähän mahtaa kauppojen peruminen luonnistua? Hs:n pääkirjoitus otsikolla ”Eurooppa voi panna kovan kovaa vastaan” sanoo, että ”Euroopassa vastattiin aivan uudella päättäväisyydellä Trumpin uhkauksiin. Suomi ja kuusi muuta maata lähettivät pikavauhtia sotilaita Grönlantiin.” ja nyt samana päivänä Yle uutisoi, että ”Valtonen kertoi Politicon mukaan vieraileville Yhdysvaltain kongressin jäsenille, että suomalaisten sotilaiden lähettäminen Grönlantiin oli ”väärinkäsitys”.” ja ”Valtonen sanoi, että Suomella ei ole minkäänlaisia suunnitelmia tehdä mitään ”amerikkalaisia vastaan” ja että ”muutama tyyppi”, eli upseerit, ovat jo takaisin Suomessa.” Hieman häilyväistä ainakin tuo suomalaisten uusi päättäväisyys vielä. Toivoa tietysti täytyy, että hävittäjäkaupat saataisiin peruttua.

    1. Poliittinen teatteri esittää: ”Suomi kilpailuttaa hävittäjähankinnat”.
      Tulossa myöhemmin ohjelmistoon : ”Suomi lähettää joukkoja puolustamaan Grönlannin itsenäisyyttä. ”
      Olen samaa mieltä, että näille molemmille poliittisen päätöksenteon prosesseille on ollut ominaista juuri se, että on haluttu antaa vaikutelma siitä, että halutaan toimia demokraattisten avoimuuden ja kansanvallan periaatteiden mukaisesti, kun tosiasiallisesti päätökset on jo ennalta kabinettikeskusteluissa sovittu sellaisiksi, että ne ajavat euroatlanttistisen eliitin etuja tai ainakin sitä, minkä he kuvittelevat ajavan heidän etujaan, usein näiden maiden tavallisten kansalaisten kustannuksella.

      Näistä hävittäjähankinnoista kävi TP Niinistö keskusteluja presidentti Trumpin kanssa jo vieraillessaan Valkoisessa talossa lokakuun alussa 2019. Trump vihjailee jo niissä siihen suuntaan, että he yrittävät tehdä jotain sille asialle, että Suomen ja USA:n ulkomaan kauppatase on ollut Suomen hyväksi. Lehdistötilaisuudessa Niinistö korostaa sitä, miten tärkeässä roolissa USA: pysyminen Euroopassa on Suomen ja koko Euroopan turvallisuuudelle ja Trump puolestaan puhuu siitä, miten he ovat keskustelleet siitä, että Suomi hankkisi hävittäjiä USA:sta.

      Muistan myös, kuinka poikani, joka on paljon perehtyneempi erilaisten hävittäjien ominaisuuksiin oli aikoinaan hämmästynyt ”kilpailutuksen” lopputuloksesta, kun hänestä vaikutti ilmeiseltä, että Ruotsin tarjous Drakeneista olisi ollut Suomen kannalta paras. Silloin myös oli jonkin verran keskustelua myös tästä tilattujen F35 hävittäjien määrästä, joka oli Suomen tarpeisiin ja puolustusbudjettiin nähden aivan ylimitoitettu. ”Hävittäjäkilpailutuksen” tuloksen selvittyä vaikutti ilmeiseltä, että näitä koneita ei hankittu vain Suomen rajaturvallisuutta takaamaan. Taustalla vaikutti jo silloin vaikuttavan pyrkimys tehdä Suomen puolustusvoimista mahdollisimman Nato-yhteensopiva – sekä se, että tämä Nato ei olisi mikään ”puolustusliitto”, vaan nimenomaan hyökkäyspelotteellaan uhkaileva mafia-tylinen sotaliitto.

Vastaa